Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 4 v 2kk

maanantai 26.10.2009
Novalla on ollut uusi huone käytössään ainakin loppukesästä saakka. Tänään se etuoikeus pättyy. Jo perjantaina tyttö oireili valeraskauden alkamista jodlaamalla emännän tullessa kotiin. Lenkeille ei tehnyt mieli, ja iltapissaltakin Nova syöksyi suoraan sängyn viereen pötköttämään sen sijaan että päivystäisi iltaruokaansa ruokakupin vieressä. Tänään töistä tullessa tyttö oli askarrellut itselleen pesää repimällä muutaman (tyhjän) muovipussin riekaleiksi. Poikasten virkaa toimittivat pikkuhuoneesta varastetut pehmolelut ja NallePuh-koristetyyny (joihin Nova ei siis koskaan aiemmin ole edes koskenut). Nyt vain odotellaan kauanko tämänkertaisia valeraskausoireita saa ihmetellä.
Ulkoa tullessa Nova yrittää nuolla hihnaa, pesiytyä sen päälle ja ylipäätään hoivata kaikkea irtonaista. Mitähän kaikkea pienessä päässä nyt taas liikkuukaan?
sunnuntai 8.11.2009
Nova ei ole vieläkään päässyt valeraskaudestaan. Toissaviikolla useampi ateria jäi koskemattomaksi kuppiin - myöskään treenikentällä eivät namit oikein uponneet. Tällä viikolla Nova olikin hoidossa ja siellä kilpailuvietti sai nappulat uppoamaan, mutta kotiin tultua ei ruoka taaskaan maittanut.
Hoidossa ollessa Nova oli taas ulvahdellut selkäänsä. Näistä johtuen Erika sai taas hieroa Norppaa perjantaina - mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta nivelten hytkyttely teki ilmeisen hyvää. Vielä torstaina emännän hakiessa Novaa hoidosta Nova varoi hyppelyitään eikä tehnyt omia säpäköitä pyörähdyksiään. lauantaiaamuna Nova liikkui paljon reippaammin. Tänään kävimme Vaarussa lenkillä, ja Novalla oli virtaa painella metsää pitkin vähän liiankin kanssa - kävi itse kokeilemassa muutamaa vuorenvalloitustakin.
Joka tapauksessa tilasimme ajan osteopaatille, ja odottelemme sen tuloksia kuun puolenvälin jälkeen. Samassa yhteydessä tuli kirjoitettua Novan selän pieni historia tai ainakin se, mitä siitä on jäänyt mieleen.
maanantai 9.11.2009
Päivällä käytiin Tampereella ihmettelemässä talven ensimmäistä oikeaa lunta! Tulihan sitä hivenen viimeviikolla Muurameenkin, mutta Tampereella sitä oli useampi sentti. Nova piehtaroi, metsästi lumipaakkuja suuhunsa ja nuuskutti sieraimet väristen vieraita hajuja. Taisi olla mukavaa ;)

torstai 12.11.2009
Saatiin sitä lunta lopulta kotipuoleenkin! Kun vielä viikko sitten lenkille lähtö oli vaikeaa, nyt Nova ei saa ulkona juoksemisesta kyllikseen! Oikeastaan juoksujen loipumisen huomasi jo sunnuntai-iltana siitä, että pitkästä aikaa Nova jäi iltalenkin päätteeksi päivystämään tulisiko ruokakuppiin täytettä?
Tiistaina käytiin treenailemassa tokoa. Intoa ja virtaa on vaikka kuinka! Hyvä vaan, sitä tarvitaan kunhan emäntäkin taas innostuisi treenaamiseen...
Tänään käytiin kiipeämässä Oravivuorelle. Rinnettä ylöspäin ponnistelu ei tuottanut tytölle minkäänlaisia ongelmia. Nova pikemminkin nautti metsäpolulla kirmailusta ja voimiensa kokeilusta.
sunnuntai 15.11.2009
Perjantaina käytiin lenkkeilemässä Typyn ja Misun kanssa. Nova ja Misu painelivat pitkin peltoa peräkanaa kuin viimeistä päivää, eikä selkävaivoista ollut tietoakaan. Mutta lauantai-iltana omalla lenkillä Nova jäi emännästä jälkeen, pinkaisi perään ja vinkaisi; juoksi kuitenkin kiinni asti ja sitten vasta lepuutti oikeaa takajalkaa ilmassa. Seisoskeltiin hetki, jonka jälkeen lenkki jatkui niinkuin ei mitään olisi ollutkaan. Outoa... Tänään käytiin harjulla ja taas Nova kirmaili omia aikojaan ilman ongelmia.
Viikon verranhan tuossa ehti mennä hyvin - samaan aikaa käytettiin BoT-verkkoloimea iltaisin selässä. Nyt on ollut pientä BoT-taukoa ensiviikon osteopointi-käsittelyyn saakka.
sunnuntai 22.11.2009
Alkuviikko olla möllötettiin enimmäkseen kotona. Maanantaina käytiin treeneissä, ja Novalla oli virtaa vaikka kuinka. Sekoitettiin vähän koirien päätä ottamalla paikkamakuussa viereisillä koirilla luoksetuloja - huomasi kuinka Novankin oli vaikea lähteä liikkeelle uudessa tilanteessa. Ihan selvästi tarvitaan lisää "hassuja" tilanteita.
Ostiopaatin reissulla Nova ilmeisesti toivoi pääsevänsä jonnekin ihan muualle. matkat menivät nukkuessa, ja huoltsikalla pysähtyessä olisi virtaa ollut uuden paikan haisteluun vaikka kuinka. Ostiopaatin piha oli ilmeisesti jännä - piti vähän kyräillä ja puhista "hoitotätiä". Itse hoito sen sijaan meni isoimmitta ongelmitta. Hierojalla käynnit ovat tehneet kyljellä makaamisesta ja kopeloinnista melkoista rutiinia. Nova näytti kuitenkin hieman pettyneltä, kun kaiken päätteeksi joutui takaisin autoon ja kotimatkalle. Jotain actionia tarttisi sentään olla!
Seuraavana iltana Nova sai luun, ja sitä seuraavana tuli taas nukkuessa vinkaisu ja ponkaisu pystyyn. Närästystä vai jotain muuta? Muutoin Novan tassuissa on nyt paljonkin virtaa, ja lenkillä jälkeen jäätyään Nova pinkoo laukaten emäntää kiinni. Laukka tosin näyttää hyvin köyryselkäiseltä. Mutta ehkäpä se tästä...

4 v 3kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 26.08.2010 06:07