Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 9 kk

Viimekuulla palattiin toko-kentille ja aloitettiin jäljestys. Tyttö pursuaa energiaa ja etenkin jälki tuntuu kiinostavan. Myös leikkiin riittää aina virtaa. Satunnaisesti tuodaan leluja jo ihan luokse asti, toiveena saada emäntä leikkimään. Isäntä on aina ollut niin helppo, että sitä riittää käydä vähän tönimässä.

Nova mörköilee yhä ihmisiä ja talon ulkoa kuuluvia ääniä. Useimmille ihmisille pitää haukkua, jos he puhuvat. Ohikulkijoita tekee mieli käydä takaapäin nuuskaisemassa. Koiria pitää päästä jo kuonon puolelta nuuhkaisemaan... Toisinaan jopa niin kovasti, että pitää vähän riehua jollei tahto toteudu. Jostain syystä kontakti ja ohittaminen ovat ihan eri asioita siviilissä ja kentällä.

Siskokset makoilee

lauantai 27.5.2006
Lähdettiin jo aamulla harjulle kokeilemaan omatoimijälkeä. Jälki oli hyvin tuore, vajaa kymmenmetrinen ja päättyi omaan keppiin; meni sammalmaastossa ja siihen tuli yksi loiva kurvi; ilma oli kuiva ja melko tyyni. Nenä ei pysynyt maassa, vaan ainakin kurvin kohdalla otettiin ilmasta uusi suunta ja jälki oikaistiin. Kepille jäätiin taas seisomaan. Koske-kehoituksella Nova alkoi ensin ihmetellä, onko täällä muitakin keppejä, mutta palasi kepille, ja pani maate. Patukka odotti puussa leikkijää :)
Seuraavalla kerralla varmaan kokeillaan siten, että koske-käsky annetaan jo vähän ennen kepin löytymistä, jospa se nopeuttaisi maahan menoa.
Kotona aterioilla otettiin ilmaisua kuivaharjoituksena. Torstain jäljen jälkeen Nova kokeili kotonakin, riittäisikö ilmaisuksi seisominen, mutta tänään mentiin jo nopeammin maahan (vaikka seisomista taas tarjottiin ensimmäisenä vaihtoehtona). Voisihan ilmaisuksi vaihtaa seisomisenkin, mutta ehkäpä maahan meno on sittenkin helpompi jatkossa, jos tästä joskus kisaamaan asti päästään.
maanantai 29.5.2006
Nova herätti isännän tuomalla tiskipöydältä mukin sängyn viereen.
Oltiin taas pitkä sessio kentällä. Perusryhmän kontaktiharjoitus oli tarpeeseen; taas alussa ja ryhmän vaihtuessa Novan mielenkiintoa sai todella kaivaa esiin. Työn makuun päästyä Nova toimi kuitenkin ihan mukavasti, vaikkakin hitaanlaisesti.
tiistai 30.5.2006
Onkohan tiistaipäivissä taikaa? Viikko sitten oli melkoinen härinäpäivä, ja tämä tiistai alkoi hyvin samanlaisissa merkeissä.
Aamuruualla Nova turhautui odottamaan ruokaa maaten; tarvitsi useita käskyjä, koetti livetä paikaltakin ;), oli selvästi epävarma mitä piti tehdä, ja kun sai lopulta hetken maattuaan luvan ottaa, kävi varovasti nuuskaisemassa kuppia ja jätti ruuan väliin. Saa nähdä, minkälainen mieliala tästä jää tuleville ruokailuille (maahanmenosta puhumattakaan).
Illan tokoilu meni kuitenkin kohtuullisesti, vaikka pitkään haikailtiinkin kentän toisella laidalla touhuavan Lukan perään. Kun vettä alkoi satamaan ihan kunnolla, Novalta meinasi loppua into eikä enää huvittanut pistää pyllyä maahan - siksipä paikallaistumis-harjoitukset eivät oikein onnistuneet. Loppua kohden kontakti parani kuitenkin ihan huomattavasti; emäntää katseli naamasta litimärkä koira kuin sanoen jos mä nyt teen oikein nätisti niin eikös me sitten lähdetä jo pois?
Kentän jälkeen päästiin touhuamaan Lukan kanssa: takaa-ajoleikkejä, 'käydään kattoo mihin toi polku vie?' ja painia. Tyttö piti niin kovaa vauhtia, että poika-jutuille ei edes tullut tilaisuutta. Välillä mentiin kyllä turhankin kovaa, nenällä maata kyntäen.
torstai 1.6.2006
Jälki kosteassa metsässä. Nova jäi välillä kovastikin nuuhkuttelemaan, mutta eteni kuitenkin koko jäljen. Päästä ei löytynyt keppiä - ei edes emäntä löytänyt sitä, joten ei päästy kokeilemaan maahan menoa. Seuraavalla kerralla sitten.
Käytiin hihnakävelyllä Nitan ja Armin kanssa, ja illalla vielä päästiin nauttimaan Armin leluista. Kaikki lelut, jotka eivät ole omia, ovat vallattoman ihania! Mutta oli ihan tylsää, kun takaa-ajoleikit olkkarin pöydän ympäri pistettiin aina poikki.
sunnuntai 4.6.2006
Perjantaina käytiin kaupunkikävelyllä Typyn, Nikin ja Lukan kanssa. Mikäs Novan oli kulkiessa, kun äipällä oli jatkuvasti hännystelijä kintereillä. Pystyi siis keskittymään nätisti kävelyynkin.
Lauantai-iltana suunnattiin mökkeilemään. Nova ravitti ympäri lähimetsää ihan sukkana koko illan - hetkeksikään ei pysähtynyt aloilleen. Emäntä kävi tekemässä vajaan tunnin ikäisen jäljen (mukamas rauhoittavaa aivotyötä) kuivaan metsään, ja Nova kulki sen hienosti, mutta ei meinannut löytää keppiä jäljen päästä. Oli kylläkin uusi keppi.
Yö oli tuskainen myös Novalle, kun piti seurata ympärillä pörrääviä hyttysiä. Moni söikin kuonosta ja tassuista... tyttö pureskeli koipia aamulla. Aamu tuli jo viiden aikaan, jolloin Nova höynäytti isännän hereille. Kävivät kalassa, ja tunnin Nova taas sinkoili kuin päätön kana.
Tehtiin aamulla uusi jälki, joka ajettiin noin vartin ikäisenä. Nyt Nova teki hienon ilmaisun lopussa (koske-kehoitus, ja heti meni tikulle maahan; olisi jopa saattanut mennä itse, jos olisin antanut enemmän aikaa). Mutta nenä ei pysynyt lainkaan maassa ja Nova tekikin ihan oman reitin metsässä. Perille kyllä päästiin, mutta... ilma oli melko tyyni ja metsä kuiva - en ainakaan usko jäljen noin reippaasti siirtyneen, vaan into taisi oikealta polulta harhauttaa.
Päivällä eileisen ja aamuyön meno alkoi jo näkyä. Nova saattoi jopa makoilla mökin portailla keppejä syöden, ja kun emäntä huili sohvalla, nukahti Novakin aika altayksikön. Kotona menikin monta tuntia nukkuen, puolilta öin alkoi patterit olla ladattuna, ja olisi voinut taas riehua.
Nykyään Nova tuo keppejä ja muita heiteltyjä leluja jo varsin usein luokse. 'Tuo' ei ole mikään käsky (vielä), mutta aletaan pikku hiljaa ujuttaa tätäkin sanastoon.
Kun painossa nyt saavutettiin 35 kilon määrä, sai Nova Drontal-matokuurin (sopivasti riitti yksi tabletti). Kehtasipa tyttö syljeskellä tabletinpuolikkaat pois ruuan seasta, mutta sitten annettiin juuston kyytipoikana pakkosyötöllä, ja näin saatiin pahat tabletit massuun. Toissapäivänä annettiin ensimmäiset helokkiöljykapselit, eikä tyttö niitäkään meinannut syödä, mutta nyt taitavat nekin mennä jo "rutiinilla" alas ruuan mukana.
maanantai 5.6.2006
Käytiin taas koirakoulussa. Yksilösuoritukset menivät ihan hienosti, mutta häiriöliikkeet eivät sinnepäinkään - kaikki liikkuva kiinnostaa liikaa.
Kallen käsittelyharjoitukset sujuivat käsittämättömän hienosti. Nova näytti jopa nauttivat rapsutettavana olosta, vaikka selälleen jalkoihin pyörähtikin. Iltalenkillä päästiin pallolelulla koiraryhmän ohi, ja kotitielle palatessa mentiin namin perässä naapurin miehen luokse, ja ihan rauhassa oltiin vierellä - vaikkei tuttavuutta tehtykään, niin ei sitten haukuttukaan.
tiistai 6.6.2006
Jälkimetsässä. Nova seurasi hienosti jälkeä kepille saakka; loiva mutka meni ilman epäröintiä. Kepistä vain mentiin ohi (jälki jatkui), ja jonkin aikaa sai kehoittaa tyttöä bongaamaan kepin maasta. Maahan mentyään tyttö selvästi odotti patukkaa palkaksi, ja ihmetteli kovin, kun lähetettiin uudelle jäljelle. Tästä tuli sellainen intopuuska, että jälki hukkui nenän alta ja Nova ajautui pari metriä sivuun - bongasi kuitenkin jäljen päätemerkin (nauha) puusta, suuntasi sinne ja löysi jäljen taas päätepaikasta - vihdoin saatiin leikkiä. Jatketaan ehdottomasti kepin kanssa siten, että jälki jatkuu vielä eteenpäin. Ilmaisuja pitää hioa edelleen varmemmiksi.
torstai 8.6.2006
Ruohonleikkuri takapihalla mainasi olla jännittävä juttu.
perjantai 9.6.2006
Pihatalkoot. Nova oli mukana ja kertoi talon asukkeille hau-haulla olevansa pihan ehdoton kingi. Vielä illan päätteeksikin piti haukkua jokainen laumasta eronnut ja taas palaava jäsen.
Kun paikalla oli niin paljon "ihmisjännitettävää", ei esimerkiksi ruohonleikkurille tarvinnut haukkua, eikä ilmeisesti myöskään kottikärryille, trimmerille, puutarhasaksille...

Nova kärkkyy mamman lelua

lauantai 10.6.2006
Aamu alkoi parhaalla mahdollisella tavalla - Typy tuli kylään!
Käytiin tekemässä aamulenkki harjulla. Tytöt rymysivät keskenään minkä kerkesivät. Rannassa oli aaltoja, joten Novahan ei pystynyt menemään edes juomaan, ennen kuin löytyi tyynempi kohta. Typyä ei aallot näyttänyt vaivaavan.
Kotona virtaa taas riitti. Kun emäntä kävi vielä aamu-unille, tytöt jatkoivat omaa melskaustaan.
Tehtiin kylälenkki markkinoille. Tytöt unohtivat saman tien mitä vetämättä kulkeminen tarkoittaa. Kojut ja ihmiset olisi pitänyt päästä tutkimaan (toisista koirista puhumattakaan). Jos paikoilleen jäätiin, aloitettiin painimatsi. Tungoksessa ei siis ole helppoa kahden häröilijän kanssa.
Treffattiin Tara, ja haaste kunnolla käyttäytyvistä koirista vain kasvoi. Lähdettiin saman tien omalle takapihalle ja taas uudelle harjun kierrokselle. Keskenänsä jo riehuneista tytöistä ei meinannut löytyä leikkikaveria Taralle, mutta riittävällä painostuksella leikki-intoa taas löytyi.
Harjulla mentiin taas rannalle, jossa Tara osoittautui melkoiseksi vesipedoksi. Nova saatiin juuri ja juuri ottamaan keppejä vedenrajasta (aaltoja vieläkin). Typy ja Tara saivat siis kilvan noutaa keppejä, Nova katseli touhua sivusta.
Taas jäätiin äipän kanssa kahden. Kotona alkoi olla jo melko väsynyttä härinää. Nova kellahtikin oma-aloitteisesti unille, mutta Typy rauhoittui vasta, kun kotona ei enää mikään liikkunut (pyykin silittäminen sallittiin).
Loppuilta menikin pihalla luita järsien. Pari kertaa tehtiin vaihtareita (toisella oli kuitenkin se parempi). Typy kyllästyi luun pureskeluun ensin, ja kantoi kasan Novan leluja pihalle - oli selvästi leikkiaika. Typyn lähtö oli Novalle taas iso surku. Tyttö päivysti portilla liki tunnin, mutta lopulta antoi periksi ja malttoi tulla sisälle nukkumaan.
sunnuntai 11.6.2006
Harjoiteltiin ihmismassassa olemista Muuramen markkinoilla. Aluksi meni tosi hyvin - Nova pysyi namin voimalla vierellä. Sitten ihmiset tulivat moikkailemaan ja vähän piti haukkua. Taas meni hetki hyvin, mutta sitten säikähdettiin (ja kovasti) ilmapallomyyjän pallomassaa. Meinattiin kaataa parit markkinakojut mennen tullen. Palloista ei meinattu rauhoittua millään. Jonkin aikaa seisoskeltiin kojujen välissä, ja silloin kaikki ohikulkijatkin alkoivat näyttää hirmuisen pahoilta. Mentiin syrjempään nurtsille, ja siellä olo vähitellen helpottui. Palattiin vielä hetkeksi markkina-alueelle, ja taas meni kohtuullisen hyvin. Namit eivät vain enää jaksaneet kiinnostaa. Nenä pyrki joka suuntaan.
Käytiin kotona ottamassa tunnin verran unta, ja kokeiltiin markkinoita uudelleen. Suurin osa väestä oli jo kaikonnut, joten nyt meni tosi hienosti (namin kanssa kulkien).
Väkijoukossa ei liiemmin haukuttanut, mutta illalla kotipihalla volyymia löytyi...
Nova lähti illalla vielä mökkeilemään Hankasalmelle isännän kanssa.
tiistai 13.6.2006
Eilen ei ollut puhettakaan koulutukseen menosta - tyttö oli ihan poikki mökkeilystä, kun ei ollut taaskaan saanut nukuttua edellistä yötä. Hyttysiä oli viimekertaakin enemmän.
Helle ottaa voimille (ja Tonin kanssa puuhailut). Jäljellä ei ollut tippaakaan innostusta; Nova ei jaksanut haistella jälkeä, ja tarvitsi pysäytyksen ja kehoituksen edes etsiskellä keppejä maasta. Ei ollut meidän päivä.

Kesäkoira

keskiviikko 14.6.2006
Jokohan meillä kohta alkaisi juoksut?
1) Tyttö välillä merkkailee muille koirille: jos vaikka kävellään toisen koiran perässä, täytyy tälle jättää hajumerkki. Muutoin ei lenkillä pissikäyttäytyminen ole muuttunut. Kerran lenkillä tehdään, ja sillä hyvä.
2) Ruoka ei maistu. Tai kyllä kupin sisältö syödään, mutta ruoka ei ole enää maailman paras juttu. Palkkausnappuloistakin mietitään, viitsisikö tuota syödä. Tänään ruokakupin edessä oli muro - siis meillähän ei ole ollut murustakaan ruokaa lattialla sen jälkeen kun tyttö tuli taloon. Alt-annos (eka kokeilu) meni myös hitaasti alas.
3) Turkin kunto on parantunut, mutta tästä voi olla kiitos myös helokkiöljylle, jota nyt ollaan pari viikkoa syöty.
4) Pihalla Nova hamstraa kaikki lelut portille.
Tyttö keksi puuhaa yksinollessaan. Oli avannut makuuhuoneen oven, poiminut lattialta liisteripurkin (jauhetta) ja vienyt aarteen omalle paikalleen. Riepoteltu tuhannen kappaleiksi. Isännän tullessa kotiin oli kuono ollut kovasti liisterissä - samoin tassuissa (ja ympäri olkkarin lattiaa) oli liisteripaakkuja. Mitään ihmeellistä ei tytön käytöksessä illan aikana näkynyt - mitä nyt ei ruokakupille tullut (taitaa liisteri turvota mahassa ihan riittävästi). Pyöritteli kuitenkin illan aikana nappulat aktivointipallosta ulos.
Oma bernilenkki Lukan kanssa. Riehuttiin ihan täysillä, ja kun rannalla Lukan kanssa kisattiin kepeistä, uskalsi tyttö olla kaikki tassut vedessä.

10-11 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:18