Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 3v 4kk

tiistai 30.12.2008
Joulu tuli, joulu meni, ja Nova on koittanut olla vähillä herkuilla. Ihan putkeen ei dietti joulun aikaan mennyt - piti päästä nuolemaan kermavaahtoja vatkaimesta ja jotain pientä taisi suuhun eksyä, mutta pääasiassa mentiin omilla nappuloilla piimään kostutettuna. Omien lahjojen avaaminen oli taas parasta joulussa. Muuten se menikin enimmiltään nukkuessa.
Joulun jälkeen palattiin kotiin, mutta edelleen laiskottelemaan. Oikean työn makuun Nova pääsi yhdelle kauppareissulle vetäen mennen tullen pulkkaa perässä. Ehkä tässä oli puolet matkasta liikaa - ei meinaan jaksanut enää kaupan jälkeen innostua vetoon, mutta yhtä kaikki - kyllä Nova tietää mistä pulkkailussa on kysymys. Kun kävelee eteenpäin, siitä saa namia. Välillä pitää vieläkin varmistella että mikä se siellä perässä oikein kolisee, mutta harvemmin tulee tilanteita, joissa jähmetys yrittää viedä voittoa.
Tänään käytiin luontopolulla kokeilemassa joko vesi olisi laskenut. Eipä juuri, mutta kokeiltiin silti puoliksi sulan, puoleksi jäätyneen reitin läpikahlausta. Vapaaehtoisesti Nova ei suostunut veteen tulemaan, mutta hihnalla vetäen otti ratkaisevan askeleen, ja sen jälkeen olikin ihan helppoa. Sen kun polskutteli vastarannalle.
torstai 8.1.2009
Uusi vuosi otettiin vastaan Erikan luona, jossa Nova pääsi isottelemaan Kamulle varjellessaan peräpäätään Kamun kylmältä kuonolta, joka mielellään olisi tuoksutellut tytön jälkihuuruja tarkemminkin. Pihalla pääsi leikkimään liiketunnistinta, ja koko ajan oli kavereita ympärillä. Mikääpä sen parempi aloitus voisi uudelle vuodelle ollakaan?
Alkuvuoden lomapäivät vietettiin kotosalla - laiskasti lenkkeillen, enimmäkseen vain loikoillen. Novan dietti ei etene ollenkaan hyvin. Pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän, mutta homma tuntuu menevän juuri päinvastoin. Ja Nova tuntee olonsa vain onnelliseksi tässä tilanteessa.
Mikään oikeita töitä ei oikeastaan olla tehty - joskus satunnaisia tokoja tai pulkanvetoja. Pikkuisen tyttö jo hakee tekemistä oma-aloitteisesti, mutta toisaalta laiskottelukin passaa. Viimepäivien pakkasessa ollaan liikuttu enemmän, ja Nova jää lenkin jälkeen usein vielä takapihalle luita kaluamaan. Ei ainakaan kylmä haittaa tohinointia. Luontopolku muuten jäätyi viimein - ekan kerran Novaa pelotti hirmuisesti kulkea jään yli. Kuvitteli varmaan, että vesi kurkottelee jäänkin läpi tassuihin.
Viime sunnuntaina ylläpidettiin sosiaalista puolta lenkkeilemällä berniporukalla Jyväsjärveä ympäri. Jännä juttu - vaikka Kamulle uskalsi rähistä takapuolestaan, niin muille pojille ei ollenkaan. Juoksee vain alta karkuun.
Kaulaa kutittaa jo kovasti, ja karvaa lähtisi jos joku vain harjailisi...
tiistai 13.1.2009
Käytiin eläinlääkärin puntarilla katsomassa eilen karmeaa totuutta. Eikös dietti menee yleensä niin, että paino laskee? Ei Novalla. Vaaka näytti 41,4 kiloa. Tuohan tarkoittaa nyt sitä, että annokset pienenevät oikeasti. Vaikea sanoa, onko painonnousu viime punnitukseen todellista vai jollain tavalla lumetta: olisiko lauantaina saatu selkäranganpätkä vielä sellaisenaan suolistossa? Onko nyt lenkeillä hankittu niin mojovat reisilihakset että vaakalla seisoisikin pulleuden lisäksi myös rautaa?
Sunnunaina käytiin esittämässä kirjaston vieressä ohikulkijoille yksittäisiä kaukokäskyjä. Muut menivät hienosti, mutta seiso-maahan lysähtää kasaan. Täytyykö sen suhteen vihdoin luovuttaa?
Novalla oli virtaa kentälle, mutta suhteettoman vähän siihen verrattuna, ettei olla kuukauteen mitään tehty.

Nova menee metsään

keskiviikko 14.1.2009
Tiistai-iltana käytiin vielä tekemässä tottista ja agilitya maneesilla. Dieetin kunniaksi mentiin kävellen :)
Seuraamisia haittaa lannalta tuoksuva alusta. Olisi niin kiva tutkia mitä siellä onkaan. Korjaa kyllä, jos asiasta huomauttaa, mutta pitääkin kiinnittää huomiota siihen, että vähempikin sanominen riittää. Otettiin liikkeestä seisauttavaa ensin ihan yksittäisenä harjoituksena luokse kutsusta. Pitkän matkan luoksetulossa osasikin ennakoida, ja alkoi himmata vauhtia. Pysähtyi ok. Loppumatkaa ei tule enää laukalla, vaan ravaa... Samaa "kyllähän sitä hitaammallakin kerkeää" -ongelmaa on kaikissa luoksetuloissa ja sivulle pyynnöissä, kun kauempaa pitäisi vierelle rientää. Välillä pitää ihan antaa kaksoiskäsky tulemiseen. Parempaa palkkaa??
Ohjattu nouto meni ihan puihin. Tolpalta laatikoille oli 6 reilua askelta. Tolpalle meni loistavasti, mutta sieltä ei lähtenyt enää mihinkän. Enintään etuviistoon, tai suoraan sivulle. Näin kahdella kokeilulla, kolmannelle siirsin tolppaa lähemmäs, menin läheltä käskemään, ja silloin meni perille saakka... Oliko matka liian pitkä? Ei oikeastaan, tai varsin epätodennäköistä. Kävi mielessä, että valmistelut tehtiin eri tavalla kuin ennen. Kaikki laatikot olivat valmiina, ja Heli assaroi namien viennit. Norppa noteerasi vain herkun viennin tolpalle, muut ignoorasi kokonaan. Eli me tarvitaan aina avustaja, muuten ei pystytä treenaamaan. Nyt on ehdollistunut siihen, että minä vien. Lisäksi otetaan käyttöön apusana, joka ennakoi liikkeen. 'Putti' toimii vieläkin ruudulle motivoijana tosi hyvin.
Nova lepäsi hetken tolpassa, ja sai tehdä pätkän agilityä. Ekaksi otettiin pujottelu oikealla ohjaten. Meni kuin unelma, haki itse keppien välejä eikä tarvinnut kuin pientä korjausta. Hyvästä suorituksesta riehaantuneina hypättiin muurin ja esteen yli suora linja, kehua, ja pujoteltiin vasemmalta puolelta. Ihan yhtä hyvä! Uskomaton Norppa! Sitten piti kokeilla: yleensä ei ole kestänyt pujottelulle toistoja, vaan alkaa hutkia. Otettiin vielä oikealla ohjaten. Tästä tuli huonompi kuin aiemmat, mutta kuitenkin kohtuullinen pujottelu. Loppuun otettiinkin aitaa ja muuria, silmukkana hypellen. Katsoo hyvin mitä on tarkoitus tehdä. Hieno likka! Tarttiskohan tytön päästä taas tulevana kesänä agin alkeiskurssille?
Illalla meinasi sammua kotimatkalle... alkoi varmaan jo tassuissa tuntua. Iltaruoka upposi nanosekunnissa. Tänäänkin käytiin päivällä reilulla lenkillä, ja iltaruoka ei millään olisi riittänyt kattamaan ison mahan nälkää. Huomaa kyllä eron kupille menossa. Aiemmin oli varaa miettiä mistä palasta aloittaisi, ja millä tahdilla tekisi pyydettyjä asioita. Nyt on ihan toinen ote päällä!
perjantai 16.1.2009
Tyttö on virtaa täynnä jo aamusta! Onkohan pienenneen ruoka-annoksen vaikutusta, vai perus-hormoonitoimintaa? Joka tapauksessa on ihana nähdä tyttö hyvällä tuulella.
Eilen kävi kylässä tyttöjä, ja Norppa sai päälleen vettä pienimmästäkin urahduksesta ulko-ovella. Vedellä on iso auktoritetti. Sitä ei voi käsittää, miksi Nova alkoi pihalla rähistä Tiinan tullessa. Ulkona ei ole haukkunut aikoihin.
sunnuntai 18.1.2009
Eilinen päivälenkki tehtiin osin Muuratjärven jäällä. Vastarannalta kuului omituista ulinaa ja vonkunaa, ja jää paukkui alla. Nova yritti pariin otteeseen vaivihkaa karata takaisin rantaan - lopulta piit hihnalla hakea keskemmälle jäätä ja hihnassa lenkittää, kun olisi muutoin vain livakoinut lähimpään rantaan. Kun lopulta päästiin Rajalan puolella rantakaislikkoon, alkoi häntä kummasti vatkata ja tyttö pujotteli kaislojen seassa. Siellä ilmeisesti oli turvallista.
Illemmalla suunnattiin Helille, missä Nova pääsi pörhentelemään Nadialle ja pienenpienelle Leialle. Pikkutyttö koitti tomerana haukkua takaisin, mistä Nova vain entisestään pörheili. Oikein näyttämällä näyttää olevansa maailman napa. Hetken jälkeen pörhentely jäi, mutta leikkimään ei pikkuisen kanssa edes pyrkinyt.
Nova jäi Helille vielä yöksi, ja on saanut nauttia laumakoiran elämästä... mitä luultavimmin kukkona tunkiolla.

3 v 5kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 13.09.2009 18:19