Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 3v 5kk

lauantai 31.1.2009
Novalla oli ollut hurjan hauskaa hoidossa. Ainakaan tyttö ei vaikuttanut yhtään ikävöineeltä emännän palattua reissuilta. Mentiin suoraan bernilenkille Palokkaan näkemään tuttuja - ja pörhentelemään. Sen taidon Norppa on kyllä itselleen omaksunut. Paikalla oli uusia tuttuja, mutta enimmäkseen Nova hännysteli Misua ja Typyä - sekä Taraa. Mitä sitä suotta uusiin naamoihin tutustumaan.
Lenkin jälkeen Nova pääsi tapaamaan Topia (takapihalle tyttö ei saanut mennä naapureille huutelemaan). Nova on niin hauska: jos en katso siihne, sitä ei ole olemassa... Ihan hyvin kulkee pienen pojan vierestä, kun nyrkit eivät vielä ojennu tuttavallisina kohti.
Kotona otettiin yhteiset päiväunet, ja käytiin vielä iltalenkillä testaamassa Muuramen jääluistinrataa - ihan vain omilla töppösillä. Hyvin lipsuu :)
tiistai 3.2.2009
Sunnuntaina käytiin treenikentällä. Molemmilla oli matkan jälkihuuruja silmäluomissa - ehtiin vähän sinnepäin muttei kuitenkaan. Noh, ehkäpä tämä treenailu saadaan nostettua vielä oikealle tolalleen. Käytiin jäällä lenkkeilemässä Typyn ja Misun kanssa, mutta meno oli todella laiskaa. Kun Nova jäi hetkeksi yksin autoon, oli tyttö jo sitä mieltä että nyt mut taas jätettiin...
Eilen Nova sai taas roikkua mukana työreissulla - enimmäkseen päivysteli autossa, ja istuskeli iltaa Anun takapihalla. Hetken matkaa Nova sai ihan huomaamattaan vetää Eksua pulkassa. Ei mikään ongelma kunhan nami-automaatti pelaa. Tänään sitten käytiin taas jäällä pidemmällä lenkillä, jonka jälkeen suunnattiin eläinlääkärin vaa-alle. 39,7 kiloa, eli pientä painon putoamista on tapahtunut! Tämän hurjempaa tahtia painon ei tarvitsekaan pudota, joten jatketaan tällaisela linjalla (toinen on normaali neu-/puuroateria, toinen aavistuksen kevennetty eli 3 dl nappulaa). Kun vielä 2 kiloa tippuu painosta pois, on emäntä tyytyväinen.
sunnuntai 8.2.2009
Viimeviikko meni taas kotona oleillessa. Torstaina käytiin tosi lyhyissä ihmisryhmätreeneissä Valorinteellä. Emäntäkin alkuun unohti että se ryhmään menohan piti nimenomaan saada kivaksi - sitten kun ollaan tilanteessa ei se olekaan enää niin paha. Muistetaan taas seuraavalla kerralla... treenin jälkeen tehtiin pikkulenkki "kaupunkimaisemissa".
Tänään käytiin taas treenikentällä; sivulle tuloja, kaukokäskyjä ja muuten vaan tarkkana oloa. Käsky tulee kun sitä vähiten odottaa ;) Ehkei mihinkään edetty, mutta ainakin molemmilla oli kivaa. Ja oli hauska huomata, että kun läheltä ohjaa kaukokäskyliikkeitä, ei lumeen jää koiran kroppaa suurempaa reikää. Eli on toiveita siihen, ettei liiku yli oman mittansa.
Viikon aikana ollaan liikuttu paljon jäällä - käyty tekemässä ihan pitkiäkin lenkkejä. Eilen Nova pääsi ihmettelemään suksivaa emäntää. Vauhtia oli aavistus normikävelyä enemmän. Nova jolkotti latua pitkin perässä - tauon aikaan osasi ottaa elämäänsä rennosti. Ohikulkija kommentoi että "oletko huomannut, että sulla on isokokoinen koira perässä". Siellähän sen kuuluukin olla ;)
Päivällä lenkkeiltiin Lukan kanssa. Alkuun oli hirmuna vauhtia kun sai kulkea pojan mukana, mutta loppulenkkiä kohden ylimääräiset innot katosivat molemmilta. Lukakin huomasi ettei jokaista pissaa tarvitse haistella, ja ettei jokaista tolppaa todellakaan merkata. Jäällä kaksikko leikki noin nanosekunnin verran, kunnes Luka bongasi pilkkijän, kävi tervehtimässä, ja olikin loppulenkin hihnassa kiinni. Nova katsoi jäällä pinkovan pojan perään että hullu se on... Kotiin päästyä Nova paneutui taas lempihommaansa - nukkumaan.

maanantai 16.2.2009
Viimeviikon tiistaina käytiin maneesissa ottamassa ennemmin agia kuin tokoa ajatuksella, että jospa puuhattaisiin jotain sen maasta tulevan lannantuoksun unohtamiseksi. Alkuun oltiin tosin Misulle häiriönä paikkamakuussa. Vaikkei tytön kanssa ollakaan makailtu aikoihin, tuntuu liike menneen varsin hyvin selkärankaan. Ei otettu pitkään, ja koko ajan olin näkyvissä. Siitä sai sitten silakkaa.
Agissa mentiin Seijan väsäämä ympyrä-radan pätkä. Muuri, pujottelu, pari aitaa, putki ja viimeinen aita. Kulkee kyllä hyvin kunhan malttaa ohjata loppuun saakka. Pujottelu meni superhyvin, sillä aikaisemmin ei ollakaan tehty "vauhdista" ja emännälle oli yllätys huomata kuinka Nova oikeasti osaa. Osaa, mutta kunto ei kestä pitkiä sarjoja. Ensimmäinen yrittämä menee silkalla innolla, mutta sen jälkeen alkaa juokseminen ja hyppiminen käydä kunnon päälle. Lisää juoksutreeniä...
Kaiken tekemisen keskelläkin Nova keksii taukoja, joilloin nenä hakee lantaherkkuja maasta. Nanosekuntti tyhjää, ja taas nenää viedään... puhumattakaan laidalla oleskelusta, siellähän ehtii haravoimaan maata ihan koko hihnanmitan alueelta. Huokaus...
Torstaina Novan dietti sai pientä takapakkia, sillä tehtiin tilaa pakkaseen ja Nova vietti iltaa tuhoamalla viiemisiä isoja luita takapihalla. Näytti olevan hyvää.
Viikonlopun vietto alkoi emännän tullessa kotiin kamalaan ripulin löyhkään. Varmuuden vuoksi oli pitänyt töräytellä ihan molemmille makkarin matoille (Nova on saanut käyttää makkaria nukkumapaikkana, kun ei ole marraskuun jälkeen siellä sen kummemmin paikkoja levitellyt). Ei auttanut kuin laittaa matot rullalle, takapihalle, ja suunnata oma nokka kohti Jämsän mökkiä. Sen verran käytiin pellon vieressä pyörähtämässä, että Nova pääsi lisätyhjennykselle. Tämä oli luun kosto.
Viikonlopun Nova sai nauttia Lukan, Taran, Misun ja Typyn seurasta. Tosin Nova päätti olla hieman valeraskaana ja porautui mökin alle silmän bälttäessä. Jäällä ja metsässä tyttö innostui kuitenkin leikkimään kavereiden kanssa. Emäntien hiihtäessä lampea ympäri saatiin tyttöä jopa höynäytettyä juoksemaan muutama kerta lampea ristiin rastiin. Sunnuntain kruunasi pulkkamäki. Pulkkaan asti Nova ei uskaltautunut, mutta juoksi perässä ajatellen että hulluja nuo ihmiset ovat.
Vaikka mitään erityistä ei tehtykään, tuntui viikonloppu ottavan kovasti voimille. Sunnuntaina kotiin tultua Nova olisi mieluusti käynyt yöpuulle, mutta emännällä oli eri suunnitelmat. Takapihalla odotti paketti, josta täytyi päästä eroon. Suunnattiin siis Nenäinniemeen, jossa Nova loikoili emännän kuuratessa mattoja. Samapa se Novalle on missä lonkkaansa oikaisee.


Kuva: Heli Herranen


Kuva: Heli Herranen

maanantai 16.2.2009 jatkuu
Nova on kotosalla levoton. Haluaa pihalle, haluaa sittenkin sisälle - käpertyy olkkarin pöydän alle, hiissuttelee eteiseen, tulee takaisin kirjahyllyn viereen. Ihan kuin tytöllä olisi kramppeja tai jotain joka ajaa vähän väliä liikkeelle.
Ja maha murisee. Piti ihan tarkistaa että kyllä tyttö on nappulansa syönyt, mutta silti maha pitää omaa meteliään. Huomenna suunnataan vaa'alle tarkastamaan millä mallilla dietti onkaan. Viimeviikolla tyttö popsi kyllä ylimääräisiä herkkuja eikä pitkiä lenkkejäkään olla tehty ihan niin paljon kuin olisi ollut toiveissa. Laiska emäntä.
Tänään liikuttiin töiden jälkeen jäällä, kun kerettiin ennen iltahämäriä. Nova ei ole innostunut ihmeemmin spurttailemaan, joten käveltiin pikkusaarelle jossa Nova viimevuonna porhalsi kaislikossa. Sama efekti tempaisi tytön taas mukanaan - kauhealla kiihdytyksella suoraan kaislikkoon ja siellä Nova juoksi rinkiä hetken aikaa :) Ihana nähdä kuinka tyttö nauttii :)
Joku oli tehnyt kaisloista tiipiin sitaisemalla niiden latvoja yhteen. Nova oli syötävän suloinen tehdessään siihen takaoven, kurkistaessaan ulos etuovesta ja heilutellen samalla häntää tiipiin takaportilla...
tiistai 17.2.2009
Puntari paljasti painoksi 39,1 eli tyttö on sopivasti laihtunut kahden viimeviikon aikana :) Jatketaan siis samalla reseptillä!
keskiviikko 18.2.2009
Eilen käytiin illalla kokeilemassa miltä hyppiminen maistuu. Ja maistuuhan se! Ensin käveltiin ulkokenttää vain ympäri, sitten otettiin agi-hyppy jonka yli otettiin vapaalähetyksiä suoraan ja vähän vinompaakin. Sitten Nova sai hyppiä lelu suussa (ompa kiinni pitäminen vaikeaa kun tyttö vain odottaa palkka-namia!) ja lopulta tehtiin jopa tokon hyppynouto. Näytti olevan kivaa, vaikka hyppyjen välillä taas etsikin hevosten kakkakikkareita maasta. Siirryttiin sisälle maneesiin, jossa tehtiin puomi pitkästä aikaa (kontakteille ei malttaisi jäädä) ja siitä lähetys kahdelle esteelle. Irtoaminen on se vaikein osuus, sekä tarkka ohjaus...
Perään vielä pujottelu, pituus (väärin päin) sekä aita. Näillä eteneminen oli jotenkin selvempää (täysin suora linja). Mutta on meillä vielä tekemistä...
Iltaruualla ollaan otettu kaukokäskyn maahanmenoa - nykyään tyttö jo ennakoi sitä. Satunnaisesti tekee jopa teknisesti oikein. Mutta tänään oli tosi upea seisomaan nousu (istumisesta). Jämäkkä, jää hyvin jaloilleen. Pieni toive alkaa jo viritä että ehkä tää alkaa olla kasassa... kunhan sama paletti saadaan vielä siirrettyä ulos, ja kisakentälle saakka :)
lauantai 21.2.2009
Torstaina emäntä löysi kotiin tultuaan kasan silputtua paperia (mukaanlukien karttoja ja vanhentunut passi) Novan sekä likapyykistä poimittuja alushousuja Novan patjalta. Perjantaina samasta paikasta löytyi tohvelit. Pesänrakennus on taas alkanut. Nova vinkuilee ja vikisee itsekseen ja kiertelee levottomana taloa. Elämä on ilmeisen rankkaa.
Torstai-iltana käytiin tapaamassa Diiva-tollerinpentua. Nova yritti olla mahdollisimman vähän kiinnostunut pikkupiraijasta. Kuitenkin kun pikkuinen pyöri emännän sylissä, täytyi Novan tulla tunkemaan itseään väliin. Ketä tässä pitikään rapsuttaa??
Eilen ulkoiltiin pitenpi lenkki jäällä. Novalla oli intoa päästä irrottelemaan muutaman huilipäivän jälkeen, ja juoksenteli jonkin aikaa omaa elämänsä iloa. Kun tänään lähdettiin hiihtolenkille, ei mieli ollut lainkaan yhtä korkealla. Enintään kotiinpäin saattoi hetken matkaa innostua.
Viikolla jäi yksi ateriakin väliin (ei maistu). Ekstraherkkujakaan ei aina ota (pilttipurkin kansia tai lusikoita nuoltavaksi. Eilen paikattiin tilannetta jyrsimällä isoa luuta takapihalla. Saa nähdä päästäänkö taas mattopyykille...
sunnuntai 22.2.2009
Aamuruualla paasto jatkui. Päivällä pyyhällettiin mäenlaskuun Helin luokse. Mäessä tyttö juoksi mukana ja oli oma itsensä, mutta pihalle ja sisälle päästyä tyttö yritti piiloutua omiin oloihinsa. Pikku-Leiaa Nova ei katsellut ollenkaan. Omituine turhake on tullut mukaan kuvioihin pyörimään.
Kotiin oli kiire, ja ilta meni itseä hautoessa. Iltapalan söi nihkeästi. Siihen piti ihan sotkea vettä joukkoon. Tyttö kun ei malta syödä eikä juoda... on ihan muut asiat mielessä.
Hauska huomio: kun tyttö on jo laihtunut 2 kiloa pahimmasta huipustaan, ei eroa kylkiluita tunnustelemalla tai silmämääräisesti edes huomaa. Ainoa iso ero on liikkumisessa ja miten Nova välillä juoksee ravaamisen sijaan. Onko sekään laihtumisen ansiota? Vai onko kyse kunnon kohenemisesta?

3 v 6kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 13.09.2009 18:19