Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 2 v 11 kk

lauantai 2.8.2008
Lomaillessa aika menee nopeasti... Novakin on pääasiassa vain lomaillut, ja se alkaakin jo näkyä leikkiinkutsuina ja yrityksenä touhuilla kaikessa mukana.
Nova on käynyt mökkeilemässä; ensin Satun ja Taran kanssa, sitten pelkästään emännän kanssa. Näillä reissuilla ei ollut puhettakaan naapuriin karkailuista, vaan tyttö hakeutui vahdin paikalle paimentaen ihmislaumaansa. Nova oppi Taralta kivenpyörittäjän jalon taidon, joskaan tätä uutta lajia ei olla äärimmäisen ahkeraan harjoiteltu. Palloleikit ovat olleet kai mökkeilyssä parasta. Itikat ei juurikaan kiusanneet - niistä taisi tulla sellainen rautaisannos pohjoisessa ettei etelän muutamat enää missään tunnu..
Viimetiistaina käytiin agitreeneissä, ja hyppy sujuu jo loistavasti! Ei tunnu aristelevan minkäänlaisia liikkeitä. Otettiin kahdeksikkoa esteen ympäri, jonka Nova teki ensimmäisellä kerralla loistavasti; toisella otoksella irtaantui huonommin. Hyppy ja rengas oli tuttua juttua, mutta menee yhä satunnaisesti oikeasta välistä, satunnaisesti väärästä. Pujottelu oli takkuista... nyt ei voi tietää onko tehtävä liian tylsä vai mikä mättää. Mutta missään nimessä esteen suorituksessa ei ole sitä itsenäisyyttä jota tarvittaisiin. Kaksi estettä ja kääntö A:lle - kun A tuli yllättäen, Nova teki sen tosi hyvin, liki 0-vauhdista. Meni paremmin kuin koskaan... Muuri ja pussi ei tuottaneet mitään ongelmaa.
Mökillä kivelle hyppiessä sattui tassuun - tyttö otti liian ison siivun ja tumpsahti kiven kylkeä pitkin alas. Hetken aikaa ontui ja aristi vasenta etutassua, mutta kulki jalalla kuitenkin mökille. Eikä illalla näkynyt enää mitään.
Taran kanssa kokeiltiin esineruutua. Rantametsässä kävi kova tuuli ja Nova haahusikin ulos alueelta, mutta sai hajun kauemmasta esineestä, ja toi sen hyvin. Saikin palkan tuosta ainoasta tuonnista.
Jäljeäkin kokeiltiin kotona janojen muodossa. Ensimmäinen tuli tehtyä nurtsille, jossa ensin meni yli, ja palattaessa otti takajäljen. Ok, ei palkkaa. Myöhemmin mentiin metsään, jossa helppoon sammalmaastoon lähetin ensimmäisen vastatuuleen (kuten nurtsilla). Täällä löysi jäljen hyvin, ja ilmaisi kepin joka oli heti jäljen alettua. Ahneena kokeilin lähettää eteenpäin (toinen keppi oli varalla kauempana) mutta enää ei pysynyt polla kasassa, vaan lähti huitelemaan omia menojaan kauheaa vauhtia. Palautin, ja keppi olikin siinä melkein jalkojen juuressa. Hyvinhän se löytyi, mutta tuntui että pitää saada vähnä parempi lopetus. Otettiin toinen jana myötätuuleen tosi loivalla kulmalla, ja tämänkin löysi hyvin. Jäljesti polun yli ennen keppiä, ja siitä sai palkan. Kyllä on tekemistä vielä ennen kisoja: janalle täytyy saada pituutta, pitäisi siirtyä vaikeampiin maastoihin, ja ennen kaikkea pitäisi alkaa ajaa viertaiden ihmisten jälkiä.
sunnuntai 3.8.2008
Tänään tuli pestyä Nova! Tyttö muistutti taas ajokoiraa seistessään suihkussa koko olemus märkyydestä kärsien. Ensimmäisen kastelun jälkeen toivoi jo pääsevänsä pois, ja shampoitakin ravisteli turkistaan sen oloisena että touhu alkaa jo riittää... mutta puhdasta tuli! Tosin, mitään eroa ei aikaisempaan huomaa... valkoinen on valkoista, ja musta mustaa. Karvoja jäi iso tukku viemäriaukon liepeille. Jo ennen pesua niitä lähti iso tukku harjan mukana. Selästä ja takajaloista ei ole juurikaan vanhaa karvaa lähtemättä. Mahasta, rinnasta ja lavoilta löytyy vielä pohjavillaa. Se, mitä turkista jäi jäljelle, kuivui alta tunnissa kyliä pitkin lenkkeillen (ja muutaman pakollisen takapiha-piehtaroinnin saattelemana).
maanantai 4.8.2008
Ekaa kertaa yksin kotona loman jälkeen - ihme kyllä ei ollut mitenkään riehunut. Hieno Norppa!
Otettiin kentällä treeninä eteenlähetystä - läheltä (10m) kuvitteli menevänsä merkille. Väliin maahanmenoja - meni loistavasti. Otettiin eteenlähetystä kauempaa (30m) jolloin haahusi, mutta löysi. Kolmannella meni suoraan ja sai siitä ison palkan. Väliin taas liikkeestä istumista. Näissä kerran jäi seisomaan, liekö oma moka. Taas lähetyksiä kauempaa - ekan vähän haparoi, toisen meni suoraan. Vielä vähän idioottirinkiä, metallikapulan pitoa ja palautusta, luoksetulo ja kaukaa lähetys merkille, jonka (alkutsemppauksella) meni loistavasti kaukaa. Kaikkinensa tosi hyvä mieli treenata. Lepo näkyy, tassuissa on kympillä virtaa.

Novan uusi harrastus

tiistai 12.8.2008
Viime tiistaina käytiin Leppäveden mökillä - siellä nyt oli vain omaa porukkaa ja vaija. Vieras paikka jännitti selvästi Novaa alussa, mutta loikoiltuaan hetken pihalla, tutustuttuaan ponttoonilaituriin ja treenattuaan kivenpyörittäjän taitoja Nova tuli siihen tulokseen, ettei kyseessä ollutkaan pöllömpi paikka. Vaija nähtiin lähietäisyydeltä vasta mökissä. Vähäsen Nova ihmetteli uutta rapsuttajaa, mutta kun ei tutumpiakaan ollut saatavilla, kelpasi tämäkin.
Viimeviikolla käytiin Tikkakoskella ottamassa keppien motivointitreeni vieraan ihmisen hajulla. Heli teki parin askeleen jälkiä, joita tyttö ajoi ja poimi keppejä mennessään. Toisen ja toiseksi viimeisen jätti väliin (liikaa intoa, menee yli/ohi). Muiden kohdalla nenä oli riittävästi maassa, ja ne merkkasi upeasti!
Otettiin myös seuraamista, eteenlähetyksiä ja loppuun paikkamakuu Misun kanssa. Näihin olin ihan tyytyväinen, jaksaa innolla tehdä hommia. Eteenlähetykseen pitäisi vain saada tuolle koiralle oikea idea päähän.
Viikonloppu mökkeiltiin, ja Nova nautti luonnosta. Ihmetteli kamalasti terassilla rapistelevia hiiriä (mistä se ääni tulee) ja puissa hyppivää oravaa (hei oota hetki, mä tuun kans. Oravaa yritti taas seurata puuhun asti... Käytin järvellä soutelemassa. Veneeseen meno ensimmäistä kertaa (aikoihin) meinasi olla taas tosi jännää, mutta toisella kerralla hyppäsi kyytiin kyselemättä. Veneessä olo oli kivaa siihen asti kun sai toilailla vapaasti; kun emäntä sanoi ettei laidalla ole suotavaa istua, meni siitäkin ilo. No, tuoksuja tuli kuitenkin nokkaan.
Eilen treenattiin Hiekkarinteellä tunnaria (3 yritystä). On kamalan epävarma ja tuo mieluiten sitä paikkaa, joka oli viimeksi se oikea kapula. Ottaa suuhun ekan, vaihtaa toiseen... oman kohdalla ottaa kyllä varmemmin suuhun ja lähteekin tuomaan sitä automaattisesti, eikä (onneksi) odota suullisia vahvisteita.
Seuraamiseen löytyy kivasti intoa, mutta kun eteenlähetyksen kohde oli kaukana edessä ja pois näkyvistä, oli meno kamalaa haahuilua... näöllä viimein löysi, mutta... kun tiesi mikä on kohde, meni seuraavat sutena. (Ja loppuun paikkamakuu Misun treenatessa.) Koitetaankin nyt opetella käden suunnan vahvistusta aloittamalla ohjattu nouto; eli oikea ja vasen. Tehtii treeninä jossa ruokakupit ovat koiran sivuilla parin metrin etäisyydellä; koira lähetetään keskeltä merkiltä. Ensimmäiseen lähetykseen nova ihmetteli mikä ihmeen vasen, pitäiskö mun tehdä jotain? mutta kun piti katseen kupissa ja toisti, niin sinnehän koira painui. Loput 5 menikin ongelmitta.
Toistettiin sama harjoitus tänään, ja alusta asti meni kupille vaikkakin aavistuksen haparoiden. Eilen meni suoremmin.
Kruunattiin ilta ottamalla 2-5 metrin janoja oikealle ja vasemmalle kostealla nurtsikentällä. Ja Nova toimi tosi hyvin. Piirsin ihan kaavion miten etenin... ainoastaan viimeisestä kepistä meni yli; juuri sillä kohdalla jäljesti metrin verran sivussa, ja nenä meni ohi. Pysäytin, jätin paikkamakuuseen ja kävin tekemässä uuden janan. Tämän löysi ja jäljesti tosi rauhallisena! Siihen olikin hyvä lopettaa.

perjantai 15.8.2008
Keskiviikkona otettiin ensimmäinen yritys ohjatun noudon lähetyksiä. Meni kaikki lähetykset oikeaan suuntaan ilman epäröintiä - hyvä Norppa!
Eilenillalla käytiin ottamassa esineruutua harjulla. Ensimmäistä kertaa 50 x 50 m alue: jo on iso! Lisäksi alueella meni polku, joka leikkasi takakulmaan oman alueen. Sinne piilotettiin esine puun juurella olevaan monttuun. Nova lähti kuin tykin suusta, eli uppoaminen ei ole ongelma. Kääntyi seuraamaan polkua, ja harhaili ensimmäiset puolitoista minuuttia väärää laitaa. Palaili takaisinpäin, alkoi koluta alueen "oikeaa" laitaa ja seuraamalla reunalla kulkevaa polkua pääsi takakulmaan saakka, josta esineen löytäminen oli palanen juustokakkua. Toi innoissaan, kokonaisaika kahden ja puolen minuutin korvilla. Hetki lepoa autossa, ja uusi yritys. Tällä kertaa emäntä ei tiennyt esineiden paikkaa, mutta arvasi lähettää toisesta kulmasta; Nova löysi tosi hienosti puolessa minuutissa esineen. Otettiin kolmas lähetys heti perään uudesta kohdasta. Kierteli takarajaa ja laitoja melkein 5 minuuttia, kävi haistelemassa vanhojenkin esineiden paikat. Viimein 7 minuutin kohdilla oli valunut niin pitkälle alas, että löysi vähän alle puolivälissä olleen esineen, jonka toi sitten ilolla. Onneksi jaksaa työskennellä vaikka tassuissa vauhti vähän hiipuukin!!
Työskentelyn päälle hetki leikkiä ja lenkkiä Typyn ja Misun kanssa. Ja sitten ansaituille yöunille.
Tänään käytiin Aholaidassa estetreenissä. Alkuun seuraamisia lämmittelynä. Vasta jälkeenpäin kävi mielessä, että jollei näitä tehdä täydellä keskittymisellä sen näkymättömän hihnan molemmissa päissä, ei hyvää seuraa jatkolle. Aletaan taas purkaa liikettä paloiksi ja palkkaa saa intensiivisyydestä. Itse esteitä tehtiin ensin agi-A:lla, jossa ei ongelmaa; väkisin vaadin pysähtymään ylityksiä tehdessä. Tasamaanoudossa leikitteli kapulalla. 80cm esteen hyppäsi epäröimättä: takaisin tullessa olisi halunnut karata A:lle kahteen kertaan. Ensimmäisellä pyöräytin koiran takaisin paluuhyppyyn, toisella tuli käsiohjauksella yli. Sitten mentiin metristä patukalla riepotellen / patukkaa hakien yli. Ei tarvitse ponnausta, mutta hyppää tosi huonolla tekniikalla.
Kun kentälle tuli ulkopuolisia koiria, keskittyminen seuraamiseen herpaantui täysin. Tarttetaan siis häiriöitäkin treeneihin.
lauantai 16.8.2008
Kokeiltiin tunnaria koskemalla kapulaan ensin kädessä, noutamalla sitten kerran yksinään maasta, ja lopulta ryhmästä. Meni ihan täydellisesti!
Nova sai taas emännältä hieronnan. Aristi hieman oikeaa puolta, ja selän keskellä on vielä kuonapatti. Mutta se olikin ainoa möntti joka koirasta enää löytyi. Nova nautti käsittelystä, rentoutui ja löyhyytteli kaasuja ilmoille...
sunnuntai 17.8.2008
Käytiin harjulla jäljestämässä. Koko päivän oli satanut, mutta juuri meidän kohdalle sattui tauko. Tehtiin kolme noin tunnin vanhaa kuviota, tarkoituksena ajaa näistä kaksi hyvin. Ja tarkoituksena opettaa emännälle, ettei lähdetä janalta ennen kuin liinaa on jo mennyt hyvän matkaa. Tässä päästiin noin 6 metriin ;)
Ensimmäisellä haahusi kauheasti. Otti alkuun takajäljen, paljoilla avusteilla lähti seuraamaan sitä oikein. Ei pysynyt suoralla kuin koihtuullisesti, kulmassa meni auttamatta yli. Piti auttaa oikeaan suuntaan. Eikä pysynyt suorilla, vaan kulki 1. kepin yli. Onneksi haistoi (sivusta) toisen, jonka merkkasi.
Tehtiin heti perään toinen: nyt lähtö ja jäljestys oli paljon rauhallisempaa. Nosti jäljen janalta upeasti! Kulmaa ei taaskaan löytänyt itse, vaan meni yli, ja etsi väärästä suunnasta. Näemmä kaikki ongelmat ratkeaa Novan mielestä oikealle... Vasta toisella auttamisella löysi jäljen, ja seurasi sitä hyvin ensimmäiselle kepille - palkka.
Toivottiin saavamme edes yksi hyvä kulma, joten ajettiin kolmaskin jälki. Janalla ollessa kulki ohi koira, joka häiritsi Novaa hirmuisesti. Ei löytänyt janalta jälkeä, mutta sivusta haahuilemalla lopulta sai hajun frolikeista. Ensimmäistä kertaa pysähtyi syömään... otti jäljen tästä hieman tarkemmin, ja seuraavan kulman löysi ja ajoi hyvin. Edessä oli risukko, jonka läpi kulki hetken epäröinnin jälkeen hienosti Ja söi taas frolicit. Seuraava kulma meni pitkäksi, eikä suoran löytäminen onnistunut ennen kuin molempien keppien jälkeen. Keskeytin.
Oli pakko tehdä hätäisesti neljäs jälki - janalta pelkkää suora - että saataisiin edes onnistunut löytö loppuun. Tästä tuli melko tuore; lähti takajäljelle mutta kun vastaan tuli polku, kääntyi takaisin. Meinasi jo hyljätä jäljen, kehoituksesta lähti ajamaan oikeaan suuntaan. Ja kun näytin alun janalta kunnolla, ajoi suoran melko tarkasti. Ekasta kepistä meni kuitenkin yli, onneksi merkkasi jälkimmäisen. Tähän lopetettiin.
Autolla rustoluuta, ja loppuun lenkkiä... nyt on niin paljon ongelmia, ettei tiedä mistä päästä lankakerää lähtisi purkamaan :( Tulevat kisat näyttävät jo ennakkoon tuhoon tuomituilta.

tiistai 19.8.2008
Mielen virkistykseksi ollaan taas treenailtu :) Eilen oltiin tosi märällä jaliskentällä, nurtsilla. Alkuun Nova teki seuraamisia innolla (otettiinkin puolen-neljän askeleen motivointitreeniä) mutta sitten huomasi että kentällä on vettä... teki tämän jälkeenkin, mutta hitaasti, eikä mielellään ottaa perusasentoa vaan jäi seisomaan. En vaatinut, ei ollut sen aika.
Otettiin liikkeestä istumista - no tämä ei onnistunut. Liekö syynä ollut märkyys vai sekottiko Nova aidosti seisomiseen? Siirryttiin tekemään noutoja / palautuksia. On vino, eikä hakunnut istua... ei alettu tätäkään hinkkaamaan väkisin. Ohjatun noudon lähetyksiä otettiin vasemmalle; meni 100% sarjalla. Tähän asti ei ole vielä yhtään erehdystä ;) Lukee vahvasti ruumiinkieltä.
Otettiin tunnari samoilla valmisteluilla kuin viimeksi takaterassilla: kolme kertaa kosketus kädessä, kerran nosto maasta, ja sitten 4 kapulan joukkoon. Saatiin onnistuminen, eikä nostellut epävarmoja välissä :)
Täyskäännökset vasemmalle tekee vain mieli unohtaa... me käännytään kokeissa oikealle. Norppa ihmettelee liian tiukkaa kulmaa, jää jalkoihin tai hukkuu jonnekin kauas taa.
Viimeisenä eteenlähetys; oli nähnyt kun vein, ja märässä nurtsissa oli hyvä hajujälki; ajoi sitä pitkin & löysi palkaksi pallon. Varmistin menoa hihnalla & juoksin perässä, muttei olisi tarvinnut.
Tänään uutta treeniä kirjastolla. Alkuun perusasennossa oloa ja pienten asennonvaihdosten palkkaamista; meni sikahyvin. Sai jatkuvasti palkkaa (4 dl iltanappulaa jaossa). Ja motivaatio pysyi korkealla! Innostuttiin koittamaan myös sivusuunnassa siirtymiä, ja päästiin askel vasemmalle, sekä yhdestä kolmeen askelta oikealle. Tuli nätisti!
Kaukokäskyjä: maahan-seiso-maahan-seiso-istu (liikkuu hieman eteenpäin maahan menoissa) sekä istu-seiso-istu-seiso-maahan (yllättäen ei niin paha). Kaikkiin tarttee vielä palkkausta ja ohjausta melko läheltä, mutta Novalla alkaa olla jo idea pään sisällä.
Tähän mennessä oltiin syöty jo niin paljon nappulaa, että käytiin joella juomassa & huuhtomassa kuolia käsistä ;)
Tunnari: 2 kertaa kädessä koskeminen, jonka jälkeen oma kapula 4 joukkoon. Oli vaikeampi kuin eilen; meni yli, huomasi että kapulat oli siinä, ja oikein näki kuplan tytön pään päällä mitäs nyt? Haisteli kaikki uudelleen, ja lopulta päätyi oikeaan, mutta kokeili välillä jo kahta muutakin suuhun. Vaikuttikohan käsien pesu noin paljon ominaishajuun? Ensi kerralla joka tapauksessa otetaan pidemmällä alustuksella. Tavoite on että sana 'oma' virittää tuon kepin tökkäykset kädessä, ja lopulta päästään tästä välivaiheesta.
Ja viiemisenä taas eteenlähetys: näki viennin mutta välissä oli treenit. Eikä asfalttilta saanut hajua... Alkuun juoksi tosi hyvin, juoksin hetken liinan kanssa perässä ja jäin sitten matkasta; jäljellä oli kymmenisen metriä kun kaartoi aika paljon sivuun; lähti etsimään hajulla tai näöllä. Lopulta löysi, joten vein pallon uudestaan, ja nyt meni paremmin perille. Sai kissaa palkaksi, sekä loppuruuan.
Iltalenkiltä kotiin tullessa Nova vähän kyseli että missä se sapuska oikein viipyy. Ei tajunnut syöneensä sen jo.
perjantai 22.8.2008
Torstaina käytiin moikkaamassa Taraa. Olisi ollut vaikka kuinka virtaa kurmutta siskoa, mutta eihän takapihalla (sateessa) keskenään ollut kivaa... nujuiltiin sitten vaan olkkarissa kaikkien iloksi.
Taran visiitin jälkeen ajettiin Helin tallaamia jälkiä. Pohjakuvat hyvin samoja kuin viimetreenissä, mutta suoritukset ei sinne päinkään. Harhaili, haahusi, löntysteli omiaa, viimeisellä kävi jopa pissalla kesken kaiken. Eli ei ollut homma tassussa. Vaikea sanoa mistä johtui. Jälki oli vanhempi, maasto muodoltaa erilainen (sammalkiviä), viimeisellä myös märkää maata, uusi paikka, "vieraan" haju... Mutta jotenkin koko haahuaminen näytti siltä että jäljen ajo on kokonaan Novalta hukassa. Pitää koittaa saada kaaviokuvat vielä jossain vaiheessa...
Kun oli kolmannenkin vetänyt aika omiaan, lähdettiin vain kotiin ilman kehuja, palkkoja ja iltaruokia. Tehtiin tänään töitten jälkeen niitylle uusi motivointijälki, jossa oli melkein 4dl nappulaa matkan varrella isoina läjinä. Päätin jo alussa että tätä ei haahuta, ja johtuikohan jäljen tuoreudesta, nälästä, asenteesta vai siitä että jäljen alku näytettiin selvästi, Nova lähti tekemään hyvää työtä, ja kun tajusi että matkalla on ruokaa, teki tosi matalaa työtä, häntä alhaalla, kulmistakaan ei mennyt pitkästi ohi (ekan leikkasi, toisessa meni hieman yli). Keppien yli käveli ihan surutta! Eli melkoinen dilemma; osaa kyllä jäljestää muttei viitti; osaa myös ilmaista keppejä muttei halua jos jäljestää.
Oli pakko kokeilla uudestaan. Seuraava nurtsille, hieman pienemmillä ja harvemmilla välipaljoilla. Tämän ajoi 20 senttiä jäljen sivussa, poimi kyllä kaiken ruuan. Ekalla kepillä aloin kehua pienen pienestä nuuskaisusta keppiin (vaikka jatkoikin matkaa) ja kannustin ilmaisemaan. Sai kieltä. Toisessa ehti kävellä kokonaan yli, viimeiselle olin valmiina ja kannustin taas ilmaisuun (irtosi nyt helpommin). Tähän päätettiin leikkien.
Ennen kisoja ehditään tekemään vielä 1 treeni, pitää miettiä tarkkaan mitä siellä vahvistetaan jotta maksimoidaan mahdollisuudet päästä liikkeelle janalta ja että kepitkin nousisivat.

3 v

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:23