Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 2 v

Neiti 2 vee

sunnuntai 26.8.2007
Nova 2 vee - juhlan paikka!
Aloitettiin päivä käymällä jäljestämässä metsässä. Janasta meinasi mennä ohi, mutta kun jarruttelin, löysi ja otti oikean suunnan parin metrin harhakäynnin jälkeen. Jarruttelin paljon, sillä vauhtia tuntui taas piisaavaan. Ei haitannut Novaa, vaan auttoi keskittymään. Ensimmäiselle kepille oli näköjään taas vähän lyhyt matka; jäi kuitenkin kohdalle seisomaan. Palkkasin Cesarilla, jatkettiin. Toisesta kepistä meni yli, ei näyttänyt huomaavan (vaikkakin vähän vilkaisi taakse). Kolmannella ja viimeisellä oli taas rasia, joten jäi seisomaan. Ja leikkien pois metsästä. Keli oli tuulinen, jälki kolmisen tuntia vanha. Ihan selvästi molemmat auttoivat pysymään paremmmin, sillä haki aktiivisemmin jälkeä. Kun oli puun ylitys, tyttö meni ali pitääkseen nenän maassa. Hieno Norppa!
Ajeltiin jäljeltä Aholaidan kentälle pk-treenien toivossa. Ei ollut muita kentällä, joten otettiin yksinään kääntymisharjoituksia - ei mennyt kovin loistavasti. Ehkä jäljen päätteeksi autolta saatu aamusapuska oli vielä mahan painikkeena. Samoin hypyt metrisestä patukka suussa meinasivat mennä järestään esteen kiertämiseksi. A:lle meni innolla, ja tuli kohtuudella alaskin. Taisi olla päivän paras liike.
Treenien jälkeen lenkille Kanavuoreen. Kiipeilyä kivikkoa ylös ja alas, ja välillä varvuissa piehtarointia. Oli mukavaa :)
Käytiin Nenäiniemessä syömässä vähän herkkupatukoita ja ruisleipää :) Sekä hakemassa "kakun" koristeet.
Tiina taisi heittää vitsinä ilmaan tämän vuoden synttärikakun reseptin, mutta emäntäpä otti sen todesta. Paketti maksalaatikkoa ja kynttilöinä kaksi nakkia. Reunoille vielä puuroa kuorrutukseksi - voila. Kelpasi tytölle. Ja sitten unta palloon kaiken päivän häslingin päätteeksi.
tiistai 28.8.2007
Eilen treeniä Hiekkarinteellä. Eteenlähetys, houkuttimena oma kakkapussi, tarkoittaa että juokse retuuttamaan pussia. Tähän pitää saada oikea idea ennen kuin aletaan millään muotoa treenaamaan.
Kontakti on parantunut täyskäännöksessä. Silmät pysyvät ylhäällä. Vielä lisää rutiinia ennen kuin liitetään osaksi pidempää seuraamispätkää...
Tänään Aholaidassa kokeiltiin hyppyä, istumista ja paluuhyppyä. Ehkei pitäisi sanoa istu-käskyä heti hypyn perään; mikä kiire on ennakoida? Noppa kuitenkin tekee, yhtään epäröimättä. Ennen seistiin, nyt istutaan - tehdään kuten sanotaan. Ei iso juttu. Mutta paluuhyppy... siinä voikin riittää puuhaa, että hyppy tarkoittaa myös luoksetuloa.
perjantai 31.8.2007
Eilen lenkillä, kuntopolulla ja irtolaisena. Nova hoksasi yhdessä kurvissa, että takana tulee koira... ja kävi moikkaamassa. Aikanaan tuli takaisin... mutta eipä siinä emännän viheltelyillä ollut mitään painoarvoa omia mielihaluja vastaan.
Ruokakupilla on otettu kaukoja ilman sanallista komentoa. Menee jo kohtuullisella varmuudella maahan ja istumaan käsimerkistä. Seisomiseen on vielä aina suullinen käsky mukana.
sunnuntai 2.9.2007
Yön yli taas Typyn, Misun ja Taran kanssa. Jo oli kivaa, ja päivällä kotiin lähti aika uupunut tyttö. Oli illalla mukana tallilla, ja ihan mielellään vain idlaili takapenkillä.
Paikkamakuu parkkiksella iltaruualle. Yhteensä 2,5 minuuttia, joista 30 sekunttia + 45 sekunttia piilossa. Välillä kävin seisomassa näkyvillä ja kehuin. Varmaan päivän uuvutus auttoi, ettei lähtenyt... oli meinaan tosi skarppina koko ajan, että mihin se nyt meni.
maanantai 3.9.2007
Hiekkarinteellä hyppyä - on epävarma tulemaan istumisesta luokse. Nyt on opetettu (luoksetuloa varten) istuminen niin varmaksi, ettei millään meinaisi lähteä sieltä liikkeelle. Paluuhyppyä pitää kyllä kokeilla vielä viikolla uudemman kerran. Periaatteessa teki kauniit hypyt molempiin suuntiin ja jäi hyvin istumaan esteen taakse (ja odottaa hienosti kunnes pyydetään istumaan). Mutta lisää rutiinia...
Aamulla paikkamakuu 60 sek, illalla 80 sek. Parkkiksella ei näytä olevan hätää makailla. Otetaan kuitenkin vielä muutamat kerrat ja venytetään aika oikeaan mittaan, ennen kuin viedään muualle.
tiistai 4.9.2007
Aamun paikkamakuu tien päässä, puolitoista minuuttia autojen takana. Oli rauhalllisesti ja varmasti - alkaa näyttää ihan leipätyöltä. Pidetään parin aamun huilit tästä treenistä ettei mene yli hilseen...
Illalla Aholaidassa paluuhyppyä; vinkkinä ettei kannata pyytää luokse eri käskyllä, vaan ohjata namilla. Lisäksi kun seisoo riittävän lähellä estettä, Norppa melkein ponnistaa syliin eikä asentoa juuri tarvitse korjata. Eiköhän tuo avo-hyppy ole paketissa, kunhan yhdistelee osaset.
Paikkamakuu ryhmässä; emäntä taas minuutin verran auton takana piilossa. Oli rauhassa - olisi ollut täydellinen suoritus... mutta ei ollut sitä odotettua iltapalaa palkaksi, vaan noudon palautusta (lainakapulalla). Ensimmäisen haki innolla mutta jäi kauaksi; toisen kohdalla maan hajut veivät voiton... täytyy harjoitella lisää.
Ihan niinkuin peräpää olisi asennoitumassa taaksepäin. Kun nyt pitäisi vielä hetken itsensä kasassa...
torstai 6.9.2007
Eilen Nova joutui häiriökoiraksi möllitokon paikkamakuuseen. Pysyi kun olin poissa, mutta kun alun makuutus vierellä meni pitkäksi, kokeili tarjota nousemista... sellaistakin treeniä siis tarvitaan.
Keskiviikkona tallilla - Nova ahmi itsensä täyteen lantaa ja puski sen jälkeen kuudet läjät pihalle. Jokohan kaikki on tyhjentynyt?
Avo-liikkeitä on kokeiltu satunnaisesti. Tekee yleensä ensimmäisen toistoista parhaiten; siitä lähtee sitten alamäki jos koittaa lähteä hieromaan. Periaatteessa tekee kaiken, mutta...
...seisomaan jätettäessä kääntyy paikallaan.
...hypyssä on tavattoman vaikeaa tulla eteen ilman eri käskyä.
...noutokapula jää kauas, ja vinoon.
...perusasento on liian edessä.
...seuraamismotivaatio... mitä se on? Etenkin käännöksissä.
...kaukokäskyt: voiko niitä käskyjä olla peräkkäin useampikin??

Leikkiä
Kuva: Miia Toivonen

sunnuntai 9.9.2007
Nova oli perjantai-lauantain hoidossa Helillä; oli taas leikitty Misun ja Typyn kanssa, ja käyty moikkaamassa Kaapo-veljeäkin.
Lauantaina lähdettin treeneihin pirkanmaalaisten oppiin. Nova oli vähän nuutunut eilisen riekkumisitaan kun mentiin kentälle, ja oman emännän kanssa touhuilu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Seuraaminen saikin välittömästi palautetta - ei se koira seuraa. Kunhan haahuaa mukana. Oli pieni järkytys havaita, että keskittymiskyky voi puuttua näinkin täydellisesti. Sitä siis harjoittelemaan.
Noudosta saatiin vinkkiä keskittyä myös paluumatkan vauhtiin; ei tarvitse sallia lönköttelyä. Pysähtyi hyvin luokse tullessa, jonka jälkeen ei enää otettu pysäytystä mukaan jotta ei ennakoisi. Hypyt teki ihan pipariksi, ja kun emäntä toimi pitkillä piuhoilla, ei edes osannut kieltää eikä korjata... Kolmen askeleen seuraamisen toimii kyllä. Lyhyeen tekemiseen on eniten motivaatiota.
Lauantaina Nova sammui varsin tehokkaasti kotona. Vielä aamullakin oli melko laiska kaveri vastassa... ei siis ihme ettei kisapaikalla löytynyt tarvittavaa rutistusta. Periaatteessa teki, ainakin sinnepäin, mutta... siitä puuttui tekemisen ilo ja tahto. Vaikka kisan jälkeen riitti kyllä energiaa kurmuttaa taas Typyä, Misua, Taraa ja Lukaa.
keskiviikko 12.9.2007
Nyt ne sitten alkoivat, juoksut siis. Viikko laskennallisesta päivästä ajoissa, mutta pitkään näitä on taas tehtykin... ei törrötellyt, tai nuollut etukäteen, ei siirrellyt häntää sivuun. Kunhan vain aloitti vuodon, juuri tuntia ennen kuin piti lähteä yhteislenkille. Tehtiin siis suunnitelman muutos, ja käytiin harjulla juoksentelemassa omin voimin.
Maanantai-iltana kaukoja naapurin parkkipaikalla. 8 askeleesta nousi istumaan, 12 ei. Kävin kieltämässä pari kertaa, ja kun viimein tuli kolmen istumaan nousun putki, päästin iltaruualle. Seuraavana aamuna oli varma nousu omalla parkkiksella, 15 askelta.
Eilen Nova toimi kentällä kuin unelma. Minipätkiä seuraamista, luoksetuloa, kaukokäskyjä, paikkamakuuta, metallinoutoa. Paluuhyppyä ja kokonaista liikettä. Ainoa mitä olisi toivonut lisää, on vauhti kapulan palautuksessa. Loppupalkkana otettiin A:ta pari kertaa, jälkimmäisen jälkeen sai revitellä patukalla. Patukka suussa täydessä vauhdissa ohjaus metrisen yli - liisi yli kevyesti kuin perhonen ja reagoi mahtavasti vartalo-ohjaukseen. Näin se menee; kun on virtaa, jaksaa tehdä.
Samaa intoa oli myös illan harju-lenkillä: mahtavia luoksetulon pysäytyksiä, kaukokäskyjä pitkillä matkoilla. Palkkana kepin heittoa, jo toimii.
sunnuntai 16.9.2007
Niin tylsää. Kotona vaan ollaan ja maataan, lenkilläkin mennään hihnan päässä. Onneksi Nova pääsi yöksi leikkimään Typyn, Misun ja Nadian kanssa. Lukakin oli paikalla, mutta Novalle ei vain kerrottu sitä :)
Uskottava se on: luoksetulot vaativat kaksoiskäskyn. Ja kotona Nova keksi yllättäen että eihän kaukokäskyjä taas tarvitsekaan totella. Emäntä ei enää tiedä mitä siellä pienessä päässä liikkuu, mutta työmoraalia sieltä ei ainakaan löydy. Paitsi Taijaa (ja makkaraa) pellolla vahdatessa.
keskiviikko 19.9.2007
Tyrkkyhetki alkaa olla päällä. Häntää käännetään mutkalle.
Käytiin maanantaina metsässä lenkillä pimeän aikaan, ja oli melkoinen 'läheltä piti' tilanne. Nova jäi luoksetuloa varten pitkälle matkalle keskelle pimeää metsätietä... ja eiköhän sieltä takaa alkanut näkyä valoa ja kuulua moottorin ääntä. Emäntä siinä parkumaan Novaa luokse... ja kovaa. Nipin napin ehti juosta mönkijöiden alta pois. Niiden mentyä otettiin vielä pari "normaalia" ihan vain emännän hermoja lepuuttaakseen. Tuli ensimmäisellä :)
Tänään jälkeä Muuramen keskustassa nurtsilla. Ideana lihapullan pala joka jäljellä, ja joka askel pitää haistaa (ja syödä). No ei tullut mitään. Olisi painanut hirmuna eteenpäin, ja kun piti lyhyellä hihnalla, Nova kääntyi jatkuvasti poikittain jälkeä kohden, tai lopetti ajon kokonaan. Ja emäntä siitä vielä näyttämään mistä jatkuu... eli loppumatkasta Nova pystyi sujuvasti luottamaan, että kohta se emäntä taas hihnasta kiskaisee, joka tarkoittaa että seisotaan jossain asennossa niin kyllä se taas tien näyttää. Tällä treenillä ei saatu mitään muuta aikaiseksi kuin takapakkia.
maanantai 24.9.2007
Tehtiin jälki, maksamakkaraa sukkahousussa kengän päällä. Vanheni puoli tuntia ja Nova olisi ollut tsiljoonaa kiitämässä jäljelle (näki kun tein). Mutta mitä tapahtuikaan. Ajoi maltilla; niska ei tee säännöllistä liikettä askeleelta askeleelle, mutta kuitenkin nenä on tasaiseen maassa ja hakee ihan selvästi. Kahdesti erehtyi harhajäljelle; molemmat taisin pysäyttää parin metrin päässä jolloin haki heti oikean jäljen. Ei syönyt maksamakkaraa matkalta (oli kolme nökärettä) ja hyvä että edes loppuun pysähtyi leipäpinolle. Olisi jatkanut paaaljon pidempään (100 askelta). Tarttee varmaan kokeilla tätä uudemmankin kerran. Aini, ja paljon vähemmän makkaraa riittää sinne sukkaan... ei sitä tartte joka puolelta tursuta :)
Illalla Nova sai kääkäleen leikkikaveriksi. Ensin oli hiljaiseloa, sitten vähän leikittiin, ja lopulta kääkäleelle tuli mammaa ikävä... ja sitten ikävä taas unohtui. Nova oli ihan ihmeissään että mitä se kääkäle aina välillä jäi itkemään. Tai haukkumaan jääkaapin ovea.
tiistai 25.9.2007
Kääkäle nukkui vähän levottomasti yön, ja Nova pakeni puoli kuudelta leikkimään haluavaa pentua sängyn alle. Aikaisin herättiin joka tapauksessa, ja aamulenkillä oman tien päässä olisi pitänyt taas saada leikkiä hihnassa... ihmeellisiä härinöitä. Iltapäivällä söpöiltiin luita syöden takapihalla.
Päivällä Nova ei ollut keksinyt mitään omaa kivaa olkkarin puolella - ei kyllä tarkoituksella mitään jätetty saatavillekaan. Pistää miettimään että osaisikohan tyttö jo käyttäytyä... noh, muutama päivä on vielä testiä jäljellä.

2 v 1 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:23