Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 1 v 3 kk

keskiviikko 29.11.2006
Karvaa lähtee melko paljon, mutta siskonsa kaltaista ruipeloa ei Novasta ole vielä(kään) tullut. Lienee tosin Tarallekin jo kasvanut karva takaisin... meillä näyttää imuroitavaa riittävän vielä pitkään.
Nova oli sikaillut Tonille; hyppinyt ja härissyt hihnassa. Eikä kuulemma päästy lenkille parkkipaikkaa pidemmälle... Kun emäntä tuli työreissusta, oli ensimmäisellä lenkillä myös ilossa pitelemistä - rauhoittui kuitenkin pikku vinkistä.
torstai 30.11.2006
Talossa kävi taas hallitus kokoontumassa. Nova oli hetken pöyrällä päästään ja hyppi pöydälle Helin syliin, mutta rauhoittui kahvien aikaan makoilemaan pöydän alle.
Kokouksen jälkeen lenkille äipän kanssa. Kauhea vetovoima jotta saa kulkea äipän edellä tai hyökkiä salakavalasti kimppuun! Ehkä jo puolentoista kilometrin jälkeen meno rauhoittui, hieman. Sitten kun sai luvan kanssa leikkiä, riitti intoa ehkä minuutin mittaiseen härinään.
lauantai 2.12.2006
Bernilenkki Kinkomaalla. Keli oli hyvä ja menohalut kovat. Hihnassa kulkeminen meinasi olla taas vähän hankalaa, ja kun irti päästiin, ei emännällä ollut montaa havaintoa tytöstä reissun ajalta. Siellä ne tytöt jossain painivat, jonon kärjessä.
Kävi mielessä, että jos emäntä olisi jäänyt metsään, olisko Nova edes jäänyt kaipaamaan?
Lenkeillä on saatu muutamia yllättävän hyviä ohituksia (viikolla kun oli pakko päästä kaikkien koirien ja ihmisten luo: ellei päästy, osoitettiin mieltä). Tottistahan ei ole tehty vähään aikaan, ja (namin vuoksi) miellyttämisen halu on suuri.
maanantai 4.12.2006
Kuvaustulokset tulivat, A/A ja 0/0. Näköjään se on mahdollista, vaikka koira on pienen ikänsä laminaatilla liukastellut ja vieläkin unenpörreröinen kävely näyttää todella huteralta.
Matokuurin aika. Canex 2.2% pasta ei ollut erityisen maittavaa, mutta meni alas ruokaan sotkettuna.
keskiviikko 6.12.2006
Käytiin kokeilemassa esineruutua pellolla Typyn kanssa kilpahakuna. Nova näki pari äipän suoritusta ennen kuin pääsi itse töihin. Ensimmäisen irtaantui hyvin ja toi noin 70 metrin päästä hyvin (alue oli melko pitkä ja kapea). Toisen esineen (oma lelu) löysi, mutta ei ottanut. Vaihdettiin hakijaa, mutta kun ei Typyllekään kelvannut, lähetettiin lähempää. Lopulta toi lelun.
perjantai 8.12.2006
Toissayönä Nova herätti ripulille ja löysää jatkui koko eilispäivä. Varmaan hirvet taas potkivat mahassa.
Eilisaamuna tytön oikea silmä vuoti ja Nova hankasi sitä koko päivän. Tänä aamuna pahin vuoto on jo lakannut, mutta silmää kutittaa yhä. Pyyhittiin silmänpuhdistusaineella ja toivotaan, että menee ohi.
Vielä lisää löytöjä eiliseltä: selästä löytyi kova "otus", joka ilmeisesti on hyvin vanha rupi. "Otus" lähti yhtenä möykkynä irti ja siitä karvatkin kasvaa läpi. Kaikkea sitä löytyykin...
Ja korvanlehdissä on pieniä pullistumia - olisiko tyttö rapsutellut kovaotteisesti?
sunnuntai 10.12.2006
Silmä tuntuu olevan kunnossa, välillä rähmii mutta ei sen kummempaa.
Näyttelytuliaisina uusi tiikeri, noutokapula ja pk-liivit. Nova sai leikkiä tiikerillä palkkana siitä, että piti kapulaa suussa. Ensimmäiset yritykset meni kapulan pullautteluksi pois suusta (yäk, pahan makuinen ja painava) mutta piti sitten ihan parin sekunnin jaksojakin.
Ruokapalkalla pitelemisestä ei tullut yhtään mitään - palkka oli kai liian hyvä. Tapitettiin silmiin, kierittiin maassa ja kaikki pelletemput tuli näytettyä. Vasta kun leikin lomassa pyysin ottamaan kapulan suuhun, Nova otti, piti hetken, ja pääsin palkkaamaan.
tiistai 12.12.2006
Käytiin tutustumassa taas lapsiin. Eevert oli niin hurjan pelottava kun liikkui ja jokelteli. Nova kirjaimellisesti kiipesi syliin turvaan moista ihmetystä.

Törmäys Kingin kanssa
Kuva: Heli Herranen

lauantai 16.12.2006
Oma bernilenkki Vaaruvuoressa Typyn, Lukan ja Kingin kanssa. Kovaa mentiin ja massu meni ihan löysäksi jännityksestä.
Jatkettiin iltaa vielä huomattavan rauhallisissa merkeissä Lukan luona. Päivän mellastuksen jälkeen Nova oli varsin rauhallista tyttöä.
sunnuntai 17.12.2006
Käytiin poikkeamassa joulutorilla. Nova löysi maasta savukalan tiputteleman jäljen, ja unohti saman tien ympärillä olevat ihmiset. Sitä jumalaista tuoksua oli ihan pakko seurata! Kakkupöydän luona kuono tosin meinasi ihan väkisin nousta tuoksuttelemaan leivonnaisia, etenkin kun pysähdyttiin kohdalle ;)
Taas koirahärdelliä... äippä ja siskolikka tekivät heti kättelyssä selväksi, että sisko on sitten tänään nuijittavana. Niinpä tyttö viihtyikin lenkillä Nikin kyljessä. Ja antoivathan ne tytötkin jossain välissä Novan olla rauhassa.
tiistai 19.12.2006
Jänskä päivä. Nova oli (autossa) mukana jouluostoksilla; pari tuntia ajettiin kaupan pihasta toiseen, ja Nova kuikuili parkkiksilla tapahtuvaa toimintaa.
Käytiin eläinlääkärissä hakemassa rokotteet. Vähän jännitettiin eläinlääkäriä ja yritettiin pakittaa tutkimuksista, mutta saatiin kuitenkin piikit nahkaan. Ja sitten koko paikka ei ollutkaan taas yhtään pelottava. Vaa'allakin käytiin hienosti - näytti hieman yli 36 kiloa.
Kotona vielä siivoiltiin pihaa ja käytiin lenkillä... iltapäivällä tyttö oli jo väsyneempi kuin useimpina iltoina. Sammui heti sisälle päästyä.

1 v 4-5 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:16