Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

2-3 kk | 3-4 kk | 4-5 kk | 5-6 kk | 6-7 kk | 7-8 kk | 8-9 kk | 9-10 kk | 10-11 kk | 11-12 kk
1 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
2 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
3 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 4 v 1kk

T-Y-L-S-Ä-Ä !

lauantai 26.9.2009
Viimeyö nukuttiin teltassa! Nova katseli häntä heiluen kun teltta laitettiin pystyyn ja oli taas ensimmäisenä tunkemassa itseään sisälle. Mutta saman tien kun pujahti telttaan, ilme muuttui. Ääks, tää olikin paha paikka... taisi olla vielä kivuliaat yöt kesältä mielessä.
Siitä huolimatta varustettiin Nova makuualustalla, matoilla, omalla patjalla ja siskolikalta saadulla talvitakilla syysyön koitokseen. Teltassa Nova painui kerälle oven eteen kuin toivoen pääsevänsä pois. Emäntä heitti vielä ylimääräisen makuupussin tytön päälle. Ei muuta kuin koisimaan!
Aamulla Nova löytyi makuupussiin käpertyneenä (yölämpötila pysyi kuitenkin seitsemän asteen tienoilla...). Pienellä rapsuttelulla alkoi häntä huiskia tuttuun tapaan. Ehkäpä ne ikävät muistot pikkuhiljaa hälvenevät...
sunnuntai 4.10.2009
Käytiin pitkästä aikaa taas tokokisoissakin. Niistä enemmän tuloksissa...
Viikko sitten Novan kaulan hotspot teki uuden pesimä-alueen edellisen (jo melkein parantuneen) viereen. No, luvassa oli viikon verran siistiä hotelli-elämää, joten ilman suurempaa huolta suuntasimme ma-aamuna Porvooseen Haikon kartanoon. Nova otti huoneen omakseen ja vietti siellä (työ)päivät ilman kummempia älämöintejä. Pikemminkin tyttö oli vain onnessaan, kun kesken päivänkin emäntä kävi päästämässä pissalle. Muutoin illat menivät rauhassa - kierreltiin paikallista pururataa ja ihasteltiin näköalaa merelle. Kertaalleen yritettiin tokoiluakin, mutta Nova oli sen verran laiskalla tuulella, että jätettiin nämä yritykset suosiolla parempaan aikaan.
Kun reissusta päästiin kotiin, oli hotspot levittänyt itsensä toiselle puolelle kylkeä. Pikaisen tilannearvion jälkeen käytiin hakemassa antibioottikuuri - kaikenlainen rapsuttelu kun on vain lisääntynyt, eivätkä vanhatkaan oikein ota parantuakseen. Nyt ollaan sitten piiloteltu antibiootteja juustorulliin, leivonnaisiin ja voipalloihin - vähän minne sattuu. Vielä on viikon verran kuuria jäljellä...

sunnuntai 11.10.2009
Tiistaina käytiin jäljestämässä. Jäljestä tuli lyhyt, pari-kolmesataametrinen, kolmella kepillä, ja siinä oli kulmat molempiin suuntiin sekä piikki. Pohjana sammal/varvikko. Ja Nova ajoi loistavasti, lukuunottamatta kohtaa jossa pohja oli kuivempaa; täällä haki jälkeä molemmista suunnista (ja kaukaa) ennen kuin lähti jälkestämän kuivemman osuuden yli. Kyllä siihenkin olisi jäljen pitänyt tarttua... eli vähähajuisemmat pohjat tarvitsevat varmuutta. Kulmat menivät hyvin, ilmaisut olivat varmoja. Alkuun otti taas takajäljen, jonka ajoi tielle saakka ennen kuin palasi oikeaan suuntaan.
Torstaina käytiin polkupyöräilemässä.
Eilen käytiin Tampereella katsomassa kun muut tokoilivat. Nova kävi vain nollakoirana makaamassa avo-koiralle. Muutoin ei osallistuttu.
Tänään Nova kävi katsomassa Eppu-pentua. Oli se jännä; ja kun pentua jännätti nähdä isoa koiraa, niin Nova päätti ottaa aivan rauhassa. Parien päiväunien jälkeen pentu jo rohkaistui hyppimään Novaa päin. Kunhan vähän kasvaa, ehkä Novakin ottaa leikkimisen tosissaan...
Illemmalla käytiin vielä lenkkeilemässä Lukan kanssa. Novakin sai kulkea hihnassa kun jatkuvasti jäi merkkailemaan ja haistelemaan jälkeen. Pihassa maistui Lukan luut - ja haukuttiin takapihalleen tullut naapuri. Vielä kotipihassakin piti puhkua ohikulkijaa. Näemmä päivän stressiannos oli täytetty.
Mutta illan kruunasi ovikellon pimpotus, ja oven takaa löytyvä maksa. Illan gourme-ateria oli maksa au naturel. Ja tyytyväinen tyttö pääsi viimein köllähtämään yö-unille sohvapöydön alle.
Tänään oli antibioottikuurin viimeinen päivä. Keskimmäinen hotspot-läikistä ei vieläkään ole kunnolla umpeutunut. Seurataan tarkkaan ja jos yhtään alkaa märkimään, täytyy hakea jatkoa lääkekuurille.

4 v 2kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 26.08.2010 06:07