Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 2 v 8 kk

maanantai 28.4.2008
Viime viikon tiistaina päättyi voi-evl-kurssimme; mitään varsinaisesti uutta infoa ei tullut. Seuraamiseen ei oikein malta keskittyä (hajut vei nenän), ruutua ei löytynyt, tunnaria kokeiltiin (ei onnistunut, poimi summassa) ja lähetystä pitäisi kuulemma rauhottaa; kaukkarit ei toimi. On siis hirmuisesti matkaa ennen kuin voi:n liikkeet on kasassa.
Tiistai-treeneistä jatkettiin suoraan kuuntelemaan vierailevaa tähteä, ja siellä tuli erilainen idea tunnareihin; koska valkkaa summassa, annetaan rauhoittua etsimiseen (nameja kapuloiden joukkoon) ja niitä tyhjiä on siellä paljon, parikymmentäkin. Ja opetetaan, että saa etsiä vaikka maailman tappiin, ei ole hätä. Toisaalta tuntui toimivan, toisaalta alkoi taas hätäillä heti kun tajusi että tuonnista saa palkkaa... mutta tällä idealla kokeiltiin viikon aikana parit kerrat kotosalla; emäntä mukana etsimässä. Sekä namit että läsnäolo tuntuu rauhottavan, joten jatketaan näitä. Toistaiseksi ollaan tehty jonoja, kaarretaan niistä seuraavaksi vaikka ympyräksi tai jotain...
Lauantaina kierrettiin Jyväsjärveä bernilenkillä, jonka päätteeksi Nova kävi pyörähtämässä Helin luona leikkimässä.
Eilen aloitettiin agilityn alkeiskurssi: tutustuttiin putkeen, hyppyihin ja puomiin. Kaksi ensimmäistä olikin tuttuja vanhastaan, mutta puomi oli uusi juttu. Nova yritti paahtaa kauhealla vauhdilla läpi... vasta kolmannella meni suht järkevää vauhtia jyrsien nameja emännän kädestä koko matkan. Kahdella ensimmäisellä siihen ei vaan kerennyt... puomin päässä kyllä odottaa missä namit viipyvät ;)
Ehkä suurin ylläri oli se, miten vähän Nova arasteli apukouluttajia - eli siis ei vierastanut. Ehkä siksi että niiltä sai nameja...
Kaikkiaan agi oli Novasta niin hauskaa, että emäntä tokotti tyttöä välillä ja sitten pääsi tekemään liikkeitä palkaksi. Paikkamakuuta tai -istumista ei kuitenkaan malttanut tehdä emännän ollessa hihna-apurina muille hypyllä - piti päästä itsekin osallistumaan...
Tänään vielä hiekkarinteelllä treeneissä. Toimi hiiitaasti... tosi huonoja liikkeestä pysäytyksiä maahan ja seisomaan; tarjosi istumista. Ja maahan meni hitaasti, senkin istumisen kautta... Kaiken maailman välinetemppuja sitä ollaankin viimeaikoina tehty, jolloin on jääneet nämä perusjutut ihan harakoille.
Mutta ainakin hyppynoudon paluuhyppy on vahvistunut ihan huimasti, ei ole kotipihalla osoittanut ollenkaan merkkejä kiertämisestä!
sunnuntai 4.5.2008
Nova vietti vappua Helin luona ja oli niin kivaa olla taas kavereiden kanssa! No okei, Luka yritti olla vähän liiankin hyvää pataa ja sitä piti vähän komentaa pitämään kuononsa kauempana.
Käytiin perjantaina Helin luona tekemässä esineruutua ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Siihen nähden että koira vain vietiin metsään, teki tosi hyvän suorituksen. Tsemppasin vähän höpöttämällä että mitähän metsässä on (ei nähnyt piilotusta). Lähti hyvin, löysi kohtuullisesti ja toi suoraan luo. Sai sisäpaistia :) Hetki autoon, jonka jälkeen pääsi hakemaan uuden esineen. Nyt lähti tosi hyvin ruudun laidan myötäisesti etenemään. Löysi, toi, ja sai lisää sisäpaistia + ruuan.
Kotona on tehty lähinnä tunnaria, ja menty siinä taas lähemmäs umpikujaa. Norppa etsii kyllä keskittyneenä kaikki namit, mutta tultuaan lopputulokseen ettei niitä ole enempää, poimii sen mikä kuonoa on lähinnä. Vaihdoin aamulla taktiikkaa; oli vain 3 keppiä eikä ollenkaan nameja. Toi aluksi kaksi väärää - kolmannen poimittua sanoin hyvä ja heitin pallon palkaksi. Heti perään uusi; nyt otti väärän suuhun mutta vaihtoi ja lähti tuomaan oikeaa - taas pallo. Lensi vaan naapurin pihaan eikä Novan kantti kestänyt mennä sitä yksin hakemaan (siellä oli ihmisiä...) Okei, uusiksi. Heittelin kapulat enemmän levälleen ja lähetin niin, että käytännössä oli mahdollista hakea vain oikea. Toi, mutta pallo ei enää ollut hyvä palkka... Vaihdettiin strategiaa; mentiin omalle pihalle ja otettiin siellä vielä neljällä kapulalla. Ja nyt teki oppikirjamaisen suorituksen: nuuski kaksi ensimmäistä, ja kolmannen kohdalla totesi että on oma; otti suuhun ja toi; jätti neljänne haistamatta. Tästä sai aamuruuan.
Iltaruualle paikkamakuuta.. tätäkin ollaan tehty ihan liian vähän...
Talon naapurit kävivät pitämässä meillä yhtiökokousta. Kun vieraat oli äänellä saatettu sisään, Norppa nukkui olkkarin pöydän alla. Ja välillä takapihalla. Ei pahemmin vieraista välitä.
torstai 8.5.2008
Nova elämä huutaa tylsyyttä! Ainakin Novan mielestä.
Maanantaina käytiin Hiekkarinteellä treeniessä, mutta Novalla ei ollut normaalia intoaan. Väsyi nopeasti, eikä otettukaan kuin muutama heräte kuuntelemaan sitä mitä käsketään. Ei auta pelkkä ennakointi ja arvailu, joita nykyään koittaa molempia kaikissa tilanteissa.
Tiistaina oli agilityn toinen oppitunti: esteitä, putkea, puomia ja pujottelua. Esteet olivat vähän vinossa kulmassa lähestymissuuntaan - no problem. Koitettiin ottaa myös vähän lähetystä mista kuin suorilta linjoilta: hakee hyvin esteille. Putki oli taas kiva juttu; sinnekin otettiin kaikki lähetykset muista kuin suorista kulmista. Kerran pelleili hyppäämällä putken yli, muuten kaikki lähetykset meni sinne minne pitikin. Puomille oli taas ihan tsiljoonasti vauhtia. Ihan käskin rauhoittumaan ja taas syötiin sormet verille nakinpaloja. Ja silti yrittää kaikin voimin vaan eteenpäin... Etupäätään jo asettelee hieman puomille, mutta takapäätä apuohjaajat saa töniä pysymään lankulla. Pujottelu on tosi vaikeaa - ohjaajalle. Koira on vaan niin nopea, ettei ehdi ohjata kädellä oikeasta välistä...
Eilisillan Nova katseli möllialokasluokkaa kirjaston vieressä auton takapenkiltä. Kamalan pitkä aika vain olla... eikä itse päässyt tekemään mitään. Kompensaationa käytiin harjulla. Siellä Nova sai vuoden ensimmäiset kepit (sateen jälkeen sammalpohjaan). Kolme metriä ja keppi, eli samaa treeniä kuin viimevuonna. Ekalle lähti hyvin seuraamaan jälkeä. Heilautti häntäänsä kohdalla ja jatkoi matkaa. Kutsuin pois metsästä. Hetken päästä seuraava kokeilu: kaksi keppiä omien jälkiensä päässä. Molemmista yli, ei noteerannut. Taas kutsuin pois. Vielä yksi yritys. Tälle lähti jäljestämään huonosti (ilmavainua) joten kutsuin takaisin ja lähetin uudestaan. Nyt seurasi hyvin, ja pysähtyi kohdalle; meni vähän maahan päin ja vilkaisi. Kehuin hirveästi ja menin palkkaamaan. Syötiin nameja, jonka jälkeen pyysin vielä kepin käteen, ja lisää nameja. Tällaisia yksittäisiä onnistumisia koitetaan hakea nyt parikymmentä (ainakin) pohjalle ennen kuin kokeillaan pidempää jälkeä. Kun vaan ehtisi sinne metsään... (tekosyy)
Tänään lähdettiin innolla kaupunkikävelylle, jossa oltiinkin ainoina paikalla. Vaihdettiin siis suunta ensin Nenäinniemeen, ja sieltä vielä Lukan luo seuraneidiksi loppuillalle. Ainakin inventoitiin taas pojan luuvarasto uusintakuntoon.
keskiviikko 14.5.2008
Viime sunnuntaina käytiin makkaranpaistolenkillä Vaaruvuoressa. Nyt emäntä piti sanansa: Nova sai kantaa makkarat repussa, ja sai palkaksi ihan oman makkaran. Paistettuna. Kuulemma oli menomatkalla ollut jotenkin väsyneen oloinen, mutta eipä sitä väsymystä enää loppumatkasta ehtinyt huomata.
Maanantaina käytiin treeneissä: hirveästi virtaa mutta tuloksia ei oikein saatu. Hyppyjä yritti kiertää, liikkeestä seisomisia ei tehnyt (valui) ja tuntui että kaikki menee penkin alle. Onneksi sentään lopetettiin eikä jääty jahkaamaan.
Tiistaina taas agissa: pujottelu oli ihan selvästi muhinut mielessä viikon aikana, sillä teki pari ihan hyvän näköistä yritystä. Mutta edelleen on tekemistä: hutiloi eikä oikein osaa valita mistä välistä tulisi. Pussi oli uusi juttu - ja Nova katsoi että tuttu putkihan se siinä. Syöksyi sisään ilman että oltiin ehditty pienentämään. Selvisi sentään ulos sieltä. Eikä arastellut jatkossakaan, vaikka otettiinkin seuraavia varman päälle. Nova keksi, että pussin sisällä voi ihan hyvin hypätä - sillä tavalla saattaa vaikka päästä uloskin sieltä. Hyppyjä tehtiin muurin ja esteen yli. Huonoilla ohjauksilla koitti kiertää, ja otettiin tällä kerralla uusi käskysanakin (aita). Eli varmisteluiksi menee vielä monta kertaa. Ja lopuksi puomi... kun liian innon saisi pois, niin se voisi mennä hyvinkin. Asettelee kyllä tassunsa, niistä ei ole ongelmaa. Ongelma on vauhti jolla etenee. Nyt ylikäyneet lihapullat saivat nenän auki sen verran että jarrutteli käden mukana.
Jäähdyttelylenkilläharjulla otettiin yksi ainoa lähetys jäljelle + kepille. Lähti rauhassa, ylitti polun ja ilmaisi varmasti. Hieno Norppa!!
Tänään käytiin iltatreeni tekemässä Hiekkarinteellä. Ruutua - aluksi sai mennä sinne ihan itse, ja aina palkkaa osuttuaan sisälle. Sitten lähetyksiä kauempaa - tuppasi jäämään etulaitaan. Kutsuin pari kertaa luokse ruudun takalaidalle, jonka jälkeen lähetys oli napakymppi: upposi takalaidalle ja kuunteli hyvin seiso-käskyn. Näyttäisi, että ollaan päästy ainakin vähän eteenpäin maasta syömisen suhteen! Tämän jälkeen paikkamakuuseen ja asettelin tunnarin valmiiksi. Rauhallinen lähetys ihan kapuloiden vierestä ja haisteli rivistä 4 tyhjää, tuli viidennen kohdalle jonka haistoi, meni vähän ohi, päätti palata ja otti suuhun. Sai kehuja ja hyviä nameja. Otettiin väliin pari kaukkaria, jotka ei onnistunut minkään asennonvaihdosten osalta. Takaisin ruutuun... eikä sekään toiminut enää yhtä hyvin. Taas näytin oikeaa paikkaa, muttei ollut enää motivoitunut. Uusi paikkamakuu ja uusi tunnari ihan kapuloiden vierestä- tämä toimi taas! Hitsi, olisikohan Nova muistanut mikä oli homman juju???
sunnuntai 18.5.2008
Eilen käytiin taas harjulla ja otettiin pari kepin ilmaisua. Pyrki karkaamaan jäljelle eikä oikein löytänyt sitä; haahuili korkealla nenällä. Kutsuin poin ja lähetin uudestaan, kasi ihan maassa. Nyt otti tarkasti, ja ajoi oikein. Kepille tultua ilmaisi heti. Vieläkin on aavistuksen epävarma ilmaisusta, mutta näyttäisi että toiveita on...
Aamulla käytiin tekemässä kaksi esineruutua. Ensimmäinen oli tosi kapea ja syvä alue joten ei ollut ollenkaan huono, että Nova näki kun ihminen käveli pois alueelta. Upposi heti kamalalla vauhdilla ja riittävän kauas. Löysi helposti kivat hanskat ja toi ne luo. Siitä kissanruokaa... heti perään toinen alue; nyt esine paljon lähempänä ja vähän leveämmällä alueella. Lähetin vastakkaisesta laidasta ja upposi heti perälle saakka; alkoi sieltä omatoimisesti palailla, kunnes puolivälissä syöksyi toiselle puolelle. Juoksenteli Typyn vanhoissa jäljissä mutta lopulta löysi. Ja siitä aamuruoka.
Tänään agi-treeneissä Nova oli elementissään - paljon hyppyjä ja pussia; ihan helppoa ja siitä sai vieläpä kissanruokaa! Kepit olivat tänään taas unohduksissa; koitti mennä kaksi väliä kerrallaan.
Ja taas tehtiin harjulla jäähdyttelytreeni... ohessa myös käpy-tunnari; erotteli hienosti :) Mutta nyt pitää saada varmuutta etäisyyden kasvattamiseen, tunnarin kantamiseen ja luovutukseen.
keskiviikko 21.5.2008
Maanantaina käytiin taas kentällä. Novalla oli hirmuinen työvire päällä; teki innolla merkille lähetystä. Kaukokäskyihin intoa oli liikaakin; ei malta tehdä rauhassa vaan teputtelee. Paikkamakuun sen sijaan teki hyvin.
Eilen ja tänään tehtiin 6 kilometrin reppulenkkejä: eilen 2 kilon painoilla, tänään 2,5 kg. Tassuttelee perässä... peitsaa minkä pystyy, mutta ravia ei nosta vahingossakaan. Mutta ei ihmeemmin tunnu rasittuvan. Ainakaan jano ei tule kesken matkan.
Ja käytiin vieraisillakin... Nova on kuin ei huomaisikaan vieraita ihmisiä; kuljeskelee vain euroopan omistajana ympäri paikkoja ja välttelee kontakteja.

torstai 22.5.2008
Käytiin Killerillä reenaamassa. Seuraamiset olivat vähän pystymetsästä nykästyjä, vaikka työintoa muutoin tuntui olevan. Tai ainakin taskussa olevat makkarat kiinnosti... Kapulan tappoon saatiin vinkiksi laittaa nameja kapulan luo maahan - rauhoittikin tosiaan. Sillä oli vain se sivuvaikutus, että nyt kaartaa oikealle kapulasta etsimään, olisiko niitä nameja lisää...
Metrisellä hypyllä keksi omiaan; kiersi estettä kuvitellen (kai) menevänsä hakemaan noutokapulaa, joka jätettiin sivummalle. Ei kuunnellut ollenkaan hyppy-komentoa. Vasta kun tosiaan tuuppasi esteelle, ymmärsi mennä yli. Kapulan nouto ei meinannut luonnistua lainkaan. Kiertää... Lisää varmuutta. Loiva A oli sen sijaan ihana, sinne kiipesi mielellään ja toi kapulaakin yli.
Heli ja Elina (vieraana) leikittivät Novaa - tai Novaa vähän ihmetytti mitä tuo leikin yritys oikein on. Ei ihan uskalla mennä mukaan. Mieluummin pitää leikkijän kanssa kahvoista kiinni kuin varsinaisista purupinnoista ;)
sunnuntai 25.5.2008
Käytiin eilen taas kentällä kokeilemassa esteitä. Nyt ei koittanut lainkaan kiertää, ja 80cm estettäkin hyppäsi ilman (ainakaan isoja) kolautteluja. A:n tulee alas (ohjaajan luo) tosi korkealta. Toivottavasti agi-a vahvistaa kiipeilyä. Seuraaminen oli vähän hankalaa, mutta henkilöryhmässä pysyi kuitenkin kohtuullisesti kuulolla, vähän tökki ohimennessään ihmisiä kuonolla. "Kauko"käskyissä sain työnnettyä Novaa ihmeellisesti taaksepäin - omituista.
Illalla tehtiin esinetreeni vähän risukkoiseen ja märkään metsään, rinnettä vasten. Novalla kesti tosi kauan löytää esine - näytti jäljestävän. Mutta löydettyään tuo sen kyllä tehokkaasti luo. Täytyy keksiä jotain ilmavainun vahvistamiseksi.
Tänään vihdoin käytiin luonnetestissä huomaamassa, että Novan syvin olemus ei juurikaan poikkea äidistään - ja Nova ja Tara ovat sittenkin perimmiltään yllättävän samankaltaisia.

2 v 9 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:23