Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 2 v 4 kk


lauantai 29.12.2007
Joulu tuli ja meni - oltiin Nenäinniemessä ja Nova sai ihan itse avata Tarzalta saamansa paketin. Repimisen ilo oli taas suurempaa kuin varsinaisen lahjan tutkiminen. Mutta hieno takki sieltä paljastui ;)
Jouluna possunkorvaa ja muita koiraherkkuja - ei mitään sen eksoottisempaa. Parempi joulu kaikilla kun massu pysyy kunnossa.
Keskiviikkona käytiin tekemässä reilu 10 km harjukävely. Nova pysyi koko reissun hyvin mukana eikä lainkaan jäänyt haihattelemaan omiaan.
Torstaina käytiin kirjaston pihassa treenaamassa. Liikkestä istumista avustein; kuitenkin vähemmän kuin ennen. Kokeilin täysin ilman vartalo-apua, ja jäi seisomaan. Vielä on siis työtä jäljellä. Kolme ruutuun lähetystä; yksi viereltä ja kaksi muuta kaukaa (15-20 metriä?) Teki loistavasti: kaukaa lähti etenemään määrätietoisesti ja tarkasti suunnan lähempänä. Meni suoraan keskelle (nameja maassa). Pitääkin seuraavaksi ottaa maa-palkat kokonaan pois ja vahvistaa että tulee se palkka sinne myöhemminkin. Mutta blondi ei enää tutki törppöjä! Viimeisenä liikeratoja lähinnä maahan-seiso-maahan ja istu-seiso-istu. Tekee teknisesti oikein, mutta seisomiseen näyttää kuuluvan pieni jalkojen steppaus josta pitää päästä eroon. Etenkin kauempaa ohjatessa pyrkii liikkumaan noilla stepeillä eteenpäin. Toistoja...
Eilen Nova istuskeli autossa JKLn keskustassa ja Keljon parkkiksella emännän kierrellessä kauppoja. Oli ihan rauhassa, mutta asema-aukiolla oli varmaan istunut tikkana pystyssä ja pyöritellyt päätään ympäri koko parituntisen ajan. Mitähän mahtaa mielessä pyörinyt? Paljon ihmisiä ja hälyä ympärillä.
tiistai 1.1.2008
Vuosi vaihtui Erikan luona kavereiden seurassa; Tara oli jo vähän mammailevan oloinen eikä enää leikkinyt, mutta Misusta ja Typystä löytyi sopivia painikavereita. Välillä Nova koitti jopa leikittää Kingiä ja Kamuakin. Rakettien ajan Norppa oli sisällä - tähtisädetikkuja kävi vähän kummastelemassa pihan puolella. Outoja ilmestyksiä.
Aina kun silmä vältti, Nova puikahti pihalle ja hetken päästä kertoi kaikille löytäneensä taas jotain kummallista pihan periltä... älytön hinku päästä ääneen huutamaan.
lauantai 5.1.2008
Torstaina otettiin tokon pikatreeniä kirjaston pihalla: liikkeestä istumista, seuraamista, ruutua Helin merkeillä, luoksetulosta seisomista ja maahan menoa. Ja palkkausta sivulle tulosta; vaihtelevasti kutsuja läheltä ja kaukaa. Kaikki tämä alle varttiin ja intensiivijakson jälkeen Nova vaikutti ihan onnelliselta päästessään Misun kaveriksi auton perään. Kavereista pientä häiriötä; enemmänkin intopinkeänä tekemisen suhteen.
Treenin jälkeen kylän ympäri lenkkeilyä. Vasta loppumatkasta blondi tajusi että siellä on Misukin mukana... siihen asti kulki vain Typyn kyljessä.
Tänään kinkunsulattelua Jyväsjärven ympäri; ihan hyvin meni. Ei oikein välitä tutustua muihin berneihin; mieluummin pitää kohteliasta hajurakoa ja tohottaa vain Typyn perään. Jyväsjärven sillan yli kulki enimmäkseen käskyn alla sivulla ja kaiteen vieressä; siellä olisi ollut ihan liian kätevää pyörähtää auton tai pyörän alle kaveria leikkiin vikitellessä.
tiistai 8.1.2008
sunnuntaina oltiin pellolla kuvattavana ja lenkkeiltiin Helin porukalla metsässä; oli kivaa. Virtaa olisi kai jakaa vaikka kolmelle koiralle... ainakin maanantaina oli eteisen mattoa viikkailtu aika tehokkaasti, sekä luut ja lelut tongittu korista.
Tänään treeniä omalla porukalla; pientä keskittymisvaikeutta, mutta ei ylitsepääsemätöntä. Tuttuja (Heli, Tiina) olisi vaan kiva käydä moikkaamassa. Liikkeestä istumisen tekee mallikkaasti jo ilman vartalo-apua tai näkyvää hisadtamista. Toisaalta muita jättäviä ei olla nyt aikoihin treenattukaan. Otin Mika-treeninä kolmea askelta ja käskyä; oli kuulolla ja teki hyvin nämäkin. Jättävänä en kokeillut.
Kaksi ensimmäistä ruutua läheltä näkyvälle targetille. Meni hyvin. Kolmas hirmu kaukaa (20-30 m) ja olin 10 m päässä ohjaamassa; löysi. Neljännellä siirrettiin ruutu ja targetti pois, lähetys läheltä. Kävi haistelemassa tolpat ja haahuili ulkona. Targetille meni suoraan. Eli ei oikeasti vielä ole jutun ydintä hiffannut. Ihan turha kuvitellakaan lähettävänsä kaukaa paikkaan, johon ei valmiiksi osaa hakeutua.
Nouto on periaatteessa varma; meni ja tuli laukaten. Vähän pyörittelee kapulaa suussaan. Palautus oli vähän vino. Hiomista...
Loppuun paikkamakuu; pysyi näkyvällä 4 min vaikka olikin levoton kun vierestä käytiin jo vapauttamassa kavereita. Varmistin ylimääräisillä käsimerkeillä.
Oli vikatikki ottaa kaukkari-seisontaa (maasta) paikkamakuun vapautuksen jälkeen. Energiataso nousi pilviin ja Nova liikkui monta askelta käskyn yhteydessä (itsekin olin liian kaukana). Liikaa halua tehdä...
perjantai 18.1.2008
Ihmeellinen talvi. Lunta ei ole tullut (tai mitä tulee, sulaa pois) eikä olla päästy opettelemaan aisoissa oloa. Harjulla ollaan käyty lenkkeilemässä, sillä jäisiä katuja on tosi tympeää tallata. Tassupyykkiä tulee ja paljon... ja villakoiria on nurkat täynnä. Nova kutiaa ihan kauheasti; tiputtaa näköjään itsensä taas melkein kaljuksi. Hännässä on vielä täysi viuhka tallella, mutta muualta karvaa irtoaa.
Treenitkin ovat olleet vähissä. Kokeiltiin huvikseen ruutua pihassa; ei mitään herkkuja maassa. Meni hyvin, ja jäi joka kerta paikoilleen; muutamalla toistolla ei enää edes juurikaan etsinyt maasta palkkaa. Oikean paikan löytäminen näkyy olevan vielä melkoinen ongelma; ellei anna seisahduskäskyä, niin menee ruudusta yli (tai ohi) ja päätyy lopulta nurkkatolpalle seisomaan. Iltalenkillä otettiin luoksetulon seisauttamista ja maahan menoa; teki nätisti nämäkin. Kyllä olisi pienellä mielellä taas iloa tehdä tokoa!
sunnuntai 20.1.2008
Eilen käytiin silmä- ja polvitarkastuksessa eläinlääkärillä; ihan vain jotta tiedetään jos jotain ongelmia on. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta tutkimus oli Novan mielestä aika ällöttävä. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi tuijotella pimeässä huoneessa lampun kanssa syvälle silmiin? Ei voi ymmärtää. Nova koittikin peruutella pöydältä alas pariin otteeseen vaikkei muuten venkoillutkaan.
Lääkärin jälkeen mentiin Lukan luo, jossa Nova sai viettää yön. Novalla oli eteisessä oma yksiö mukana ja ilmeisesti oli ihan hyvin pärjäillyt, kun ei ollut mitään tuhoa saanut aikaiseksi. Luu ja lelu olivat siellä missä lähtiessäkin.
Novan ja Lukan yhteiselämä tuntuu olevan melko tylsää; harvemmin enää leikitään muuta kuin takaa-ajoa pärinä-varusteilla. Luka taitaa olla ottanut elämäntehtäväkseen pitää tyttöä kurissa ja nuhteessa; Nova ei oikein tiedä miten miseen pitäisi suhtautua. Yleensä kääntää päätä pois ettei pojan murinat kiinnosta.
Nova kävi säikyttelemässä naapureita; minkä lie vartiovietin innoittamana karkasi haukkumaan alakerrassa kulkijoita, ja kovalla kiireellä takaisin ylös kun tajusi olevansa yksin vieraita vastassa. Mennessään ei ottanut kieltoa kuuleviin korviinsa. Joutui reppana ulos laumasta moisen tempun takia.
tiistai 22.1.2008
No nyt sitä lunta viimein tuli! Käytiin eilen ja tänään kokeilemassa miten pulkkaa vedettiinkään; meinasi olla vaikeaa, mutta etenkin pehmeällä hangella vetää häntää heilutellen vaikka vähän väliä pyörähtääkin katsomaan mikä siellä perässä rohisee. Seuraavaksi vuorossa aisat :)

2 v 5 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:23