Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 1 v 8 kk

Novan profiili

perjantai 27.4.2007
Lenkillä vastaan tuli pari pientä koiraa jotka ihan välttämättä olisivat halunneet Novan luo; taluttaja hihnan toisessa päässä ei ilmeisesti millään pystynyt estämään vetoa. Kun olivat jo melkein kohdalla ei emäntä halunnutkaan moikata niitä joten pitkästä aikaa Nova yritti sanoa emännälle että eihän tuollaiset käytöstavat ole mistään kotoisin. Mäkin haluan moikata noita! Ihmeen pienellä vinkillä kuitenkin lopetti vasten hyppimisen ja asettui kuuntelemaan, että mitäs sitten tehdään?
lauantai 28.4.2007
Aamu alkoi niinkuin kaikki muutkin viikon aamut; aikainen herätys ja peruslenkki. Mutta siihen se normaali meininki päättyikin. Nakkeja pilkottaessa Nova tiesi että jees, nyt lähdetään treenaamaan!
Poimittiin matkalla Heli kyytiin ja ajettiin BH-koepaikalle. Kierreltiin tovi, tarkastutettiin mikrosiru. Nova vähän höselsi. Maaston puolella olisi ihan selvästi pitänyt päästä ajamaan jälkeä.
Oman vuoron tullessa Nova oli vieläkin vallan hösö. Nova joutui ensin paikkamakuuseen joka oli meidän kannalta se pahempi paikka. Nova ei malttanutkaan pysyä (kokeesta tarkemmin täällä) mutta oli toisaalta melko innokas seuraamisosuudella (näin pitkiä pätkiä ei olla ikinä otettu, eikä kyllä enää ikinä otetakaan!) Uusia asioita oli muitakin; "nurmi"alusta jolla olisi ollut kivoja hajuja, liikkestä istuminen, makuulta luoksetulo... Aika hyvin Nova selvisi näistä kuvioista ja malttoi tehdä.
Novasta tuli siis BH-tyttö! (Berin Höhlä)
Rankan "treenin" jälkeen mentiin Typyn ja Nikin luo; siellä sai lenkkeillä ja painia... ja treenata lisää. Otettiin esineruutua. Ensimmäiselle irtosi ja toi melko hyvin. Toiselle ei meinannut irrota enää ollenkaan... ja kukkaron kantamisessa suussakin oli vähän ongelmia. Otin vielä kolmannen esineen. Etsi älyttömän läheltä mutta kun lopulta irtaantui, löysi aika nopeasti. Tarvitaan siis irtaantumisharjoituksia.
Treenattiin taas hyppyä (60 cm). Teki taas vaihtelevia suorituksia. Välillä hyppäsi ok ja välillä kiersi. Jos lähetän ihan esteen vierestä, hyppää pomminvarmasti. Kauempaa tuppaa kiertämään. Kokeiltiin nostaa korkeutta; ensin hyppäsi (n 70 cm) ihan edestä lähetettynä. 80 senttistä ei jostain syystä vaan kyennyt kun kokeiltiin lähettää kauempaa. Madallettiin taas 70 sentiin ja siitä vielä 60 senttiin ennen kuin älyttömien kiertoyritysten ja houkuttelujen jälkeen hyppäsi. Palkkasin vielä pari suoritusta 60:stä patukalla, jonka jälkeen ihan parinkymmenen sentin esteen yli pyysin tuomaan patukkaa; tuli ihan hyvin kunhan ekan kiertotuonnin jälkeen tajusi että voihan siitä tosiaan tulla patukan kanssa ylikin.
Koko päivä duunia... illalla ansaituille, aikastetuille yöunille. Jospa ensi yönä ei tarvitsisi uneksia niistä ihanista uroista jotka saivat Novan päästämään pitkän kaipuu-ulinan kesken makoisimpien unien?
tiistai 1.5.2007
Nova palautui Typyn ja Nikin luota hoidosta. Aika väsyneen oloinen kaveri, hyvä kun jaksoi eteenpäin liikkua. Taitaa olla lihaksetkin melko jumissa.
Tyttö oli kuulemma saanut harjoitella kilon kapulan noutoa, kaukokäskyjä, paikkamakuuta, liikkeistä jättämisiä ja hyppyä. Typyn kanssa rinnakkain olivat treenanneet. Ja palkaksi pannukakkuja... ihmeellisiä herkkuja sitä kylässä saakin.
Käytiin vappumätsärissä ja kehässä Nova otti rennon rauhallisesti. Juoksi mukavasti, seisoikin ihan ok. Palkaksi puruluu.
Vielä kyläiltiin Nenäinniemessä, ja sitten pääsi kotiin nukkumaan... vieraisilla kun ei ihan täysin pysty nukahtamaan.
Iltaruualle upea tuonti, ihan eteen ja piti kapulaa suussa kunnes pyysin irrottamaan.
keskiviikko 2.5.2007
Minkä illalla osaa, sen aamulla unohtaa. Nova pyöritteli kapulan kuonollaan jalkojen juureen. Ei tyylipisteitä, eikä aamupalaa. Nova jäi katsomaan järkyttyneenä emännän perään: miten tässä näin kävi?
Lenkki harjulla Ekun ja Typyn kanssa. Ensin Nova jo vähän sanoi vastalauseita yli-innokkaalle Ekulle, mutta sitten loppui kantti ja loppureissu vain väisteltiin hihnassa räyhäävää petoa (Novan näkemys).
Lenkin jälkeen esineruutua. Paitsi että Novan mielestä jäljestystä. Lähti alueelle hirmuisella innolla ja porhalsi hetken ympäriinsä. Löysi kukkaron mutta kun en ollut ihan varma oliko se suussa, en kehunut, joten tiputti ja jatkoi jolkotteluaan. Pitkään. Tuli jossain vaiheessa lähemmäs, lähetin uudestaan pariin kertaan. Ei auttanut, ei vaan löytänyt/noteerannut/tiennyt mitä pitäisi tehdä. Heli kävi heiluttelemassa kukkaroa, jonka jälkeen kävi (läheltä) etsimässä, ja ilmaisi menemällä maahan. Toi pyynnöstä.
Seuraavaa esinettä Heli kävi jo valmiiksi heiluttelemassa mutta Nova ei vain irronnut riittävän kauas. Heilutteli uudelleen ja seuraavalla kerralla Nova löysi paikan muttei ensin millään meinannut ottaa kännykän näppäinmattoa suuhun... otti lopulta (hirveästi tarvitsi apuja) ja toi.
Irtoamisen lisäksi nyt taitaa olla siis ongelmana se, että kun päälle puetaan liivit, on Nova jäljestysmoodissa. Täytynee parilla seuraavalla kerralla aloittaa esineruutu kokonaan alusta, tällä kertaa liivit päällä.
perjantai 4.5.2007
Tottis-treeniä kirkkopuiston kentällä. Mikäpä sen parempaa häiriötä kuin ohi ajavat bussit, pyöräilijät, perjantai-iltaa aloittelevat nuorisojoukot... ja kaikki ne tutut leikkikaverit (Typy, Luka ja Kingi etunenässä).
Aloitettiin kevyesti paikkamakuulla. Palkkasin tiheään ja olin lähellä. Takana on nyt kuitenkin pari epäonnistumista, joten parempi kai saada varma suoritus alle... kaikki häly ympärillä häiritsi tosi paljon, pää pyöri kuin tennispallo-ottelussa.
Seuraavaksi pieniä pätkiä seuraamista ja sitten hyppyä. Ensimmäinen hyppy tehtiin ihan vain 60 cm esteen yli, ei ongelmaa. Seuraavalla kerralla otin hanskan tuomisen esteen yli; korkeutta ehkä parikymmentä senttiä. Toi hyvin yli, joten seuraavalle laitoin laudan lisää (30 cm) ja sai tuoda kapulan. Ei tässäkään ongelmaa, toi innostuneesti. Tätä otettiin vielä pari kertaa lisää. Näyttäisi että ainakaan noin matalassa hypyssä kapulan kanto ei ole ongelma. Metriseen esteeseen on kuitenkin vielä pitkä matka. Suunnitelma kuitenkin on, että kaikki noutoharjoitukset tehdään samalla formaatilla; aina hypätään esteen yli emännän luo. Ehkäpä sillä tavoin on hieman pienempi kiusaus kiertää estettä varsinaisessa kokeessa.
Treenien päätteeksi pyörähdettiin vielä berniporukalla kävelykadulla. Mahdettiin herättää kummastusta vaikka ihan asiallisesti porukka käyttäytyikin. Mitä nyt tyttöjä meinasi pariin kertaan alkaa leikityttämään.
lauantai 5.5.2007
Aloitettiin aamulenkillä seisomaan-opettelu edestä pysäytettynä. Pysähtyi mainiosti vaikkakin haluaisi hiippailla eteenpäin takaperin liikkuvaa emäntää kohden. Samaa treeniä nyt ruokakupilla jolloin palkka tuleekin takaapäin. Ja patukalla pitää myös alkaa palkkaamaan niin saadaan terävyyttä.
Kesälle on haalittu ihan liikaa tokoja. Avoon meillä ei ole mitään asiaa: kokonaan kesken on paikkamakuu, luoksetulo ja hyppy, sekä hiomattomina timantteina kaukokäskyt ja nouto. Noin paljon kaikkea uutta ei vain uppoa pieneen päähän, ei näin lyhyessä ajassa. Toisaalta, tuskin ne kolme ykköstulosta kerralla pompsahtavat, eli harjoitella saadaan pitkälle syksyyn.
Käytiin makkaralenkillä. Novan mielestä oli täysin käsittämätöntä kulkea hihnassa koko ajan, olisihan sitä voinut ilmankin löntystellä... ja varsinaiseen makkaranpaistoonkin olisi ollut mukava osallistua.
Ja emäntä kun luuli että pulkkailut loppuivat lumien myötä. Kokeiltiin pulkanvetoa nurtsilla ja meni paljon paremmin kuin talvella; nurtsi ei pidä ääntä. Laitettiin pari tiiliharkkoa painoksi, mutta Novan mielestä tuollaista taakkaa ei pidä vetää pelkällä pannalla (tuli pyynnöstä, mutta mieluummin olisi ollut "vetämättä hihnassa"). Kunhan saadaan valjaat korjattua niin tyttö saa näyttää kyntensä vetoapuna.
Karvaa lähtee yhä... nyt lähtee pohjavilla mahasta ja niskasta, mutta yhä myös muualta. Minkähän näköinen koira Turun näyttelyyn päätyykään? Olisi helppoa jos Nova siskolikan tavoin tiputtaisi kaikki vaatteet kerralla. Ei tarvitsisi kuukausikaupalla uutta turkkia työstää.

Kepin ilmaisu
Kuva: Heli Herranen

sunnuntai 6.5.2007
Jälkitreeni. Vajaa parisataametrinen, viiden tunnin ikäinen ja kahdella kulmalla. Periaatteessa helppo kuin mikä. Vauhtia oli vaikka kuinka; siksi mutkat menivät pitkiksi. Suorillakin välillä jäljesti hieman ohi. Täytyy alkaa systemaattisesti jarruttamaan.
Toisaalta kaikki keksit taisi löytää matkan varrelta, eli ei se ihan huonosti voinut mennä? :)
Kepit löytyivät; ilmaisi ensimmäisen vähän puolinaisesti mutta loppua kohti yhä paremmin. Campingia ja lihahyytelöä rasioissa, kyllä niitä kannattaakin metsästä bongailla. Jokaiselta kepiltä lähti itse eteenpäin. Olisi jatkanut viimeisenkin jälkeen mutta patukka-leikki sai jäljen unohtumaan.
Työn päälle lenkki Typyn kanssa. Taas pääsi irrottelemaan oikein kunnolla!
maanantai 7.5.2007
Kenttätreeniä. Paikkamakuu meni tällä kertaa kivasti vaikka Nova ottikin melkoisesti häiriötä tutulla kentällä. Piiloon ei ole asiaa, sen verran ympäristöä bongaava Nova pitää ohjaajaa varpaillaan.
Seuraaminen ei ollut päivän vahva juttu. Mitä enemmän kaikkea kivaa (peruuttamista, pysähdyksiä, juoksua) keksi, sitä paremmin meni, mutta suoraa tyttö ei jaksanut tehdä. Mutta ei väkisin.
Otettiin luoksetulo pitkältä matkalta: Nova jopa jarrutti ihan oikeassa kohdassa eli juoksi pitkään ja otti vauhdin pois juuri niin, että jäi aavistuksen etäälle. Tyttö alkaa oppia :)
Teki patukalla ihan hyviä noutoja mutta hanskanriepottelu Marikan kanssa se vasta hauskaa olikin! Täytyykin alkaa rekrytoimaan kentältä leikittäjiä Novalle niin saadaan työintoa heti roppakaupalla lisää.
Jätättävät liikkeet olivat hyviä. Uutuutena kokeilin palata Novan taakse tekemään kyykkyynmenoa. Kääntyy hirveän mielellään katsomaan mitä selän takana oikein touhutaan. Aletaan siis palkkaamaan helpommista ja palataan kyykkyihin myöhemmin.
Treenin jälkeen metsälenkki Naksun kanssa. Nova uskotteli olevansa kovinkin uupunut, mutta aina hyvän hajun tullen kävi tarkastamassa lähitienoon. Tuskin siis kaikkia energioita oltiin kulutettu. Hirven peräänkin olisi ollut mahdollisuuksia päästä, mutta otettiin metsän valtiaat parhailta apajilta hihnaan.
tiistai 8.5.2007
Tottista JKL:ssä. Päivän teema oli nouto ja Novalle uusina juttuina tuli tunnarinouto. Novan mielestä kaikki kapulat oli tosin ihan yhtä hyviä. Tarkoitus oli, että Nova ottaa kolmesta kentällä olevasta kapulasta sen, jossa on emännän hajua, mutta ei ainakaan vielä näillä muutamalla kerralla nähnyt eroa muihin.
Metallinoutokapulaa toi hyvin, ja malttoi istua harjoituksissa, joissa kapulaa vain heiteltiin ja emäntä haki; kuin myös harjoituksessa jossa emäntä heitti kapulan, poistui taakse ja vasta sitten lähetti hakemaan. Tehtiin pari hyppynoutoa 40-50 cm esteeltä, ei ongelmaa. Sivusilmällä Nova kylläkin tiiraili voisikohan kiertää, mutta vauhtia oli riittävästi jotta hyppy oli helpompi.
Eteenlähetys edestakas-juoksuleikkinä ei mennyt Novalle jakeluun muuten, kuin että jossain tuolla edessä on namia. Tässäkin taidetaan vaihtaa treenimetodia, sillä nyt Nova vietti turhaa aikaa varmistamalla ettei maahan jää yhtään makkaranpalasta.
lauantai 12.5.2007
Aloiteltiin harjoittelemaan "karhua" ihan tosissaan. Oravaa opetellessa Nova onkin tehnyt oma-aloitteisia karhuja, mutta nyt tehdään tästä liike.
Kotona Nova vain nukkuu... jonkin asteinen valeraskaus on päällä, mutta tällä rentouden haulla ei ole enää mitään järjellisiä rajoja.

Juoksentelua
Jumppaa

sunnuntai 13.5.2007
Poistettiin kaulalta kesän ensimmäinen punkki.
Käytiin jäljestämässä Kolmisoppisella ihan uusissa maastoissa. Metsä oli kutikuiva eikä juurikaan tuullut, siispä aika ihanteelliset olot. Juoksenneltiin aluksi puolisen tuntia järven rannalla "höyryjä päästellen". Silti jäljen alussa oli tuhannesti vauhtia. Emäntä pirulainen jarrutteli ja melkoisella vedolla mentiin ensimmäiset kymmenet metrit ennen kuin tyttö rauhoittui: loppu menikin tosi upeasti rauhallisella vauhdilla eikä enää hutiloinut metriä enempää jäljeltä sivuun. Ilmaisuja ei tehnyt yhtään oma-aloitteisesti: jäi vain seisomaan keppien ja pakasterasioiden päälle. Palkkana lihahyytelöä, tuntui kelpaavan.
Tulipa mitattua keppien etäisyydetkin: ensimmäiselle 135 askelta, toiselle 50 askelta ja kolmannelle 80 askelta. Kaikkinensa kutakuinkin 150-metrinen jälki.
Treenin päälle vielä pitkä metsälenkki: oli kivaa.
tiistai 15.5.2007
Jahas. Ainakaan mitään uutta ei tarvitse opetella, sillä perusruoka ei maistu. Eikä omena tai banaani. Närppivälle tytölle ei aleta erikoisherkkuja tarjoilemaan.
Eilen oltiin kentällä treeneissä - paikkamakuu meni taas ihan päin honkia. Lähti mukaan paikalle jätettäessä, nousi minuutin kuluttua, pää pyörii paikalla ollessa bongaten kaiken ympäristöstä.
Pysäyttävät liikkeet olivat edelleen varmoja.
Treenin jälkeen lenkille Taran, Typyn, Nikin ja Naksun kanssa. Hetken jaksoi muiden kanssa leikkiä, loppumatkan hiissutteli kantapäillä.
Tänään taas Kolmisoppisella jäljestämässä. Vauhtia pääsi tulemaan pikkaisen enemmän kuin viimeksi ja kulmat & kaarrokset menikin pitkiksi. Täytyy jarruttaa vielä enemmän... Ensimmäiselle kepille 145 askelta, toiselle 100 askelta. Ilmaisi paremmin kuin viimeksi, vaikka laiskasti vieläkin.
keskiviikko 16.5.2007
Nova paastosi sunnuntai-illasta tähän iltaan - 6 ateriaa jäi välistä. Viimein kevyt puuro-jauheliha-iltapala kelpasi mutta ihan hirmuiselta ruokahalu ei vieläkään vaikuttanut. Varmaan taas aamulla paastoaa...
Tissit ovat kasvaneet ja tiikeri on kaivettu lelukopasta. Emännän nähden ei tiikeriä ole hoivattu, mutta emännän käsiä kyllä pestiin ahkerasti. Nyt on monin osin erilainen valeraskaus kuin aikaisemmin.
maanantai 21.5.2007
Jäi niitä aterioita sittemmin useampikin väliin. Nyt menee ehkä joka toinen ateria (nipin napin). Joka toista ei edes viitsitä tarjoilla kun ei kuitenkaan söisi.
Käytiin eilen jäljestämässä 3 tuntia vanha jälki kuivasta maastosta, melkoisella tuulella. Ensimmäiselle kepille 180 askelta, jälkimmäiselle 90. Vauhtia oli liikaa eikä tullut jarrutettua riittävästi. Kulmat menivät pitkiksi loppuun saakka. Kaikki jäljellä olevat keksitkin jäivät löytymättä. Pitää varmaan alkaa käyttää makkaraa jotta tuoksuu riittävästi nenään.
Käytiin kiertelemässä metsiä ennen Hiekkarinteen treenejä. Löydettiin metsästä ruosteinen tynnyri ja Nova uskaltautui lopulta (emännän esimerkillä ja namien houkuttelemana) tulemaan sen läpi. Olisi tytöstä voinut agility-koira tullakin...
Treeneissä pysyi kohtuullisesti paikkamakuut. Ruokakuppiharjoittelu tainnut tuottaa tulosta :) Alussa palkkasin tosin tiheään jotta makuuseen tulee onnistumisia. Idioottiringissä ennakoi jättöjä mutta pysyi hyvin kierrosten ajan paikallaan. Jätättävistä liikkeistä tulee meille perusseuraamiseen ongelma kun Nova jatkuvasti odottaa ja ennakoi käskyä.
Kentältä poislähdettäessä Novalla iski paikkojen tutkimisinto. Pyyhälsi omille teille ja viittasi kintaalla viheltelyille. Kerättiin kimpsut ja kapsut, ja jätettiin tyttö matkasta. Kun autot käynnistettiin tuli tytölle hätä; tuli portille ihmettelemään mihin kaikki menivät? Viitisen minuuttia yksinään ihmettelyä ja tyttö kyytiin; en tosin tiedä oppiko vielä läksyään. Ei ollut edes hätääntyneen oloinen.
tiistai 22.5.2007
Möllitokossa Aholaidan kentällä. Paremminkin on mennyt - ehkä eniten huolestuttaa se kuinka omissa maailmoissaan Nova oli seuraamisten ajan. Välillä viisari väreili oikealla kohdalla, välillä taas ihan muissa maailmoissa. Paikkamakuu ei sujunut ja tälle ei taida olla yhtään mitään tehtävissä kisoja ajatellen. Pitää vaan harjoitella mutta paremmalla ajalla.
Kisan jälkeen harjulenkille Typyn kanssa; seuraamisesta pääsi leikkimään. Kyllä otti koville. Pieni pää ei käsittänyt enää mitään muuta kuin sivulle tulon emännän ympäri kiertäen, kaikki muu oli yhtä harmaata ajatusten sekamelskaa.
torstai 24.5.2007
Valjaat tulivat korjauksesta joten pulkkailtiin takapihalla :) Nova sai heti kylmiltään vetää paria tiiliskiveä. Läähätti kuin viimeistä päivää On painava, on tosi painava, hei odota, kieli tippuu suusta... kyllä mä tuun... lääh... mutta hyvin meni.
Vähennettiin yhteen kiveen ja meni yhtä hienosti. Sitten pysähdyttiin hetkeksi ja Nova jotenkin "jäi" matkasta. Nyt joutuikin lähtemään liikkeelle ilman että emäntä on vieressä. Hei en mä voi, tuolla perässä tulee jotain, mä varmaan jään vaan tähän? Kun emäntä alkoi riehua risun kanssa edellä, ylitti leikin kutsu pulkan kauhistukset ja päästiin liikkeelle. Ja kun kerran oltiin liikkeellä, eihän sitä pientä konetta taas mikään pysäyttänyt :) Pitää alkaa tietoisesti Novalle kertomaan että se perässä tuleva pulkka kuuluu asiaan.

1 v 9-10 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:16