Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 1 v 5 kk

Nova ja gerbiili

lauantai 27.1.2007
Viikko meni aika lailla itsekseen ollessa. Välillä iltaisin vieraita kylässä ja Nova pääsi mukaan kauppareissuille, mutta enimäkseen oli vaan tylsää.
Viikonloppuna kaikki muuttui. Lauantaiaamuna suunnattiin Kamun ja Kingin luo, jossa tyttö saikin pojilta kyytiä... kolmisen tuntia rymyämistä pihalla ja lenkkipolulla. Oli aika ihanaa! Ja Nova komensi Kamua, joka yritti tehdä poikien juttuja. Ei kylläkään riittävän pontevasti, sillä poika jatkoi yrittämistä, mutta keskeytti aina hetkeksi :)
Lenkin jälkeen mentiin Nenäinniemeen katsomaan Idaa ja Eeverttiä. Taas oli hirmuisen jännittävää... mutta lopulta ne pikkuiset alkoivat ollakin ihan mukavia. Etenkin Eksun maissinaksut olivat tosi herkkuja.
Kaikki jännitys viekin tytön sikeille unten maille loppuillaksi. Tyttö ihan säikähti kun Toni tuli kotiin.
sunnuntai 28.1.2007
Koulutuskentällä Nova jaksoi toimia yllättävän hyvin; seurasi nätisti. Maassa olevat hajut (tippuneita herkkupaloja) kiinnostivat aavistuksen liikaa. Paikalla makuu ryhmässä meni hyvin, mutta yksinään toisten suorittaessa eteenlähetystä ei malttanut. Oma eteenlähetys nakkipussin luo päättyi Novan tuodessa nakkipussi emännälle :) Avainten luokse Nova jäi paremmin.
Käytiin koulutuksen jälkeen taas leikkimässä Idan ja Eevertin kanssa.
keskiviikko 31.1.2007
Kesken lenkin pyysin tyttöä sivulle. Ei tullut, ei niin millään. Kun ihan kädellä ja hihnalla ohjasi oikealla paikalle, ihan kuin olisi lamppu syttynyt "tätäkö sä tarkoitit". Näköjään perusasento on meillä hukassa; vinossa ja/tai liian pitkällä. Pitää alkaa kiinnittää huomiota mistä suorituksista palkataan.
perjantai 2.2.2007
Mikähän vipu Novan päässä taas naksahti? Aamulenkillä koitti hypätä pyöräilijän päälle. Päivällä yksin ollessa oli saanut makkarin oven auki ja toistaiseksi tunnistamattoman muoviesineen jäännökset olivat eteisen puolella. Tuhannen palasina. Mitähän tyttö seuraavaksi keksii?
Täytyi ihan tarkastaa, mitä tyttö keksi kesällä ennen juoksujen alkua. Näemmä omatoimista askartelua on ollut ilmassa silloinkin. Typyn juoksujen perusteella veikkasin juoksuja alkavaksi kuun puolivälissä. Myös käytös-kalenterin perusteella reilun viikon päästä voisi jotain alkaa jo tapahtua.
sunnuntai 4.2.2007
Eilen lenkkeiltiin Lukan, Kamun, Kingin ja Tarna kanssa. Tytöillä oli omat juttunsa, pojat pörräsivät ympärillä... päivän liikunta-annos tuli varmasti täytetyksi.
Tilattiin lapsia Erikan luo ihmeteltäväksi. Paikalla oli bonuksena uusi Remu-tuttavuus, jonka kanssa Nova tuli ihan hyvin juttuun. Ulkona ollessa Nova ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota uusiin ihmisiin, mutta kun mentiin sisälle ihan vain lasten kanssa, niin sitten jänskätti, kun lapset halusivat silittää... yäks, ei muhun saa koskea. Ei vaikka tilattiin Kingi esimerkiksi. Pihalla lapset olivat taas kivoja, kun eivät yrittäneet enää silitellä.
Novasta ei tosiaankaan ole haliberniksi.
keskiviikko 7.2.2007
Eilen kävi ihan vieras mies kylässä - Nova nukkui koko vierailun ajan olkkarissa. Kahvittelun ajaksi siirtyi keittiön pöydän alle nukkumaan. Ihme juttu; ei pahemmin vierastanut tätä herraa.
Nova suolesti lelusorsan täytteet päivän aikana pitkin eteistä. Osa vaahtomuovista oli syöty ja oksennettu. Onkohan tämä jotain mielenosoitusta päivien yksinolosta?
Tänään käytiin kylässä Mantan ja Kamun luona. Ensin isot kaverit vähän pelottivat, mutta äkkiä löytyi yhteinen sävel Mantan kanssa. Nujutusta ei estä edes 30 asteen pakkanen.

sunnuntai 11.2.2007
Eivät ole juoksut vielä alkaneet.. ehkä pientä törrötystä, mutta ei muuta. Eivät pojatkaan ihmeemmin ole tytöstä piitanneet.
Pakkasista selvittiin ilman, että eleelläkään osoitettiin palelemisen merkkejä. No yhdellä puolen tunnin lenkillä Nova ravasi hangessa vähän jalkoja normaalia enemmän nostellen, mutta sekin unohtui nopeasti kun penkoista löytyi uutta haisteltavaa.
Treeneissä oli tänään hieman viimeviikkoa parempi fiilis. Ne maan hajut olivat taas sekoittaa pienen tytön pään, mutta muistutuksella palasi taas treenifiilikseen. Pujottelut toisten lomassa menivät tosi hienosti.
Muuten oli tylsä viikonloppu. Jäällä lenkkeiltiin, se oli kivaa, mutta mitään ihmeempää ohjelmaa ei ollut. Onpahan hyvin levätty ensi viikon tuhotöitä varten.
keskiviikko 14.2.2007
Tunnin kylälenkillä tehtiin seitsemät pisut kaikkinensa. Olisiko merkkailua ilmassa? Pakko niiden juoksujen on kohtapuoleen alkaa.
Jahas. Pari tuntia kotiutumisen jälkeen katsoin, että kylläpäs se peräpää törröttää. Ja heti perään alkoi vuoto. Kuin hanasta vääntäen lorotti matolle ja ympäri lattiaa... Tasan 30 viikkoa (8 kk) edellisistä juoksuista, eli yhtä kellontarkkaa sveitseläistä tekoa ollaan kuin siskolikka.... Nyt elellään sitten pöksyt jalassa, omissa oloissa kunnes tilanne normalisoituu.
Nova näytti lievästi sanottuna nolota saatuaan pöksyt jalkaansa. Hei mitä mulle tapahtuu?
torstai 15.2.2007
Juoksujen toisena päivänä normaali vireystila katosi, ja nurkissa makailee mistään innostumaton talja. Edes töistä kotiin palattaessa Novalla ei ole mikään kiire tervehtimään... ja viimeisen viikon ajan Nova kun on ollut totaalisen perskärpänen osallistuen kaikkeen mahdolliseen.
Pihallakin tapahtui muutos; nyt pitäisi jokainen läikkä käydä nuuskimassa piiiiitkään ja hartaasti. Omia merkkailuja ei sentään tehdä kuin normaaliin tahtiin.

Staran kanssa leikkiä

lauantai 17.2.2007
Piristystä arkeen. Käytiin Kortepohjassa leikkimässä (ja lenkkeilemässä) Stara-tollerin kanssa. Alkuun Stara oli vähän hämmentynyt Novan päällekäyvyydestä - tyttö kun läimi tassuilla ja kutsui jatkuvasti leikkiin. Mutta äkkiä yhteinen sävel löytyi ja metsässä peuhaaminen oli ihan hauskaa.
Leikin päälle tylsää autossa oloa kauppareissujen ajan. Nova makaili kerällä takapenkillä ja kastunut turkki sai auton muistuttamaan Titanicin karkulaiskohtausta.
sunnuntai 18.2.2007
Käytiin jäällä juoksentelemassa. Kaisloissa peuhatessa tai lumipalloja metsästäessä Nova ei edes muista omia juoksujaan. Mutta heti kun palataan kävelyteille, alkaa merkkailu ja nuuskuttelu.
keskiviikko 21.2.2007
Oltiin lenkillä luontopolulla. Ensin vastaan tuli kaksi hirmuisen äänekästä pikkupuudelia - niistä päästiin yllättävän helposti ohi kapealla kinttupolulla. Mutta heti seuraavassa mutkassa oli vastassa kissa. Eikä liikkunut mihinkään kun kuljettiin kohti... otin Novan taakse, ja ajattelin että mennään sitten tästäkin ohi. Kissa oli eri mieltä. Hyppäsi kiinni Novan kuonoon; Nova pakitti ja kissakin päästi irti. Verta tuli polulle jonkin verran ja Nova hieroi nenäänsä hetken aikaa. Pikkupuudelien taluttaja tuli paikalle, otti kissan(sa?) kainaloon ja lähti...
Seuraavalla katuvalolla pysähdyttiin tarkastamaan vahinkoja. Ei näkyviä haavoja, ainoastaan verta. Ilmeisesti osumat umpeutuivat saman tien.
Seuraavan kissan Nova varmaan suolestaa saman tien :( Toivottavasti kammo ei tule kaikkea pientä ja mustaa kohtaan.

Kuuraparta

perjantai 23.2.2007
Silmät punoittivat keskiviikkoillan. Hieman torstainakin, ja perjantaina alkoi vasen silmä rähmiä. Oikea punoittaa. Sopivasti viikonloppua vasten.. saa nähdä mikä on tilanne maanantaina ja lähdetäänkö näyttämään lääkärille.
Ruoka ei ole maistunut keskiviikon jälkeen, ei kupista eikä aktivointipallosta. Ihan muutaman nappulan Nova on maistellut, mutta irtonaisia nappuloita on levällää ympäri lattiaa... yleisimurimme ei nyt jaksa niitä siivota. Herkut kyllä kelpaisivat.
Perää tyrkättiin torstaina jo melkoisen voimakkaasti, eikä meno tunnu laantuvan. Eilisyönä tyttö kokeili ulvoa yön pimeinä hetkinä (aika säälittävä ynähdys, joka päättyi haukahdukseen).
Alkuviikosta oli kova halu päästä eteisestä isompaan maailmaan. Onneksi en uusinut väliovia vielä, vaikka mieli tekikin ja Nova oli ollut niin nätisti ovien suhteen pentuaikojen jälkeen...
lauantai 24.2.2007
Käytiin lenkillä Typyn ja Nikin luona. Herra oli hyvinkin kiinnostunut tytön perästä, mutta Nova ei oikein antanut periksi. Harvinaisen paljon Niki-setä juoksenteli lenkin aikana ja aktiivisesti koitti saada tyttöä leikkimään. Ei ihan heti uskoisi yli 10v urokseksi.
Vieraissa olon ajan tyttö kävi ihan ylikierroksilla. Vähänks elämä on ihanaa ja joka paikkaan pitää ehtiä! Kotona tyttö taas rauhoittui.

1 v 6-7 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:16