Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Nova 8 kk

Viimekuussa ei juurikaan tokoiltu, mutta opeteltiin temppuja. Kumarrusta, kuolemista ja tassulla läimimistä. Hyödyllisistä taidoista harjoiteltiin eteentulemista ja kepin ilmaisua, mutta tämä on vielä työn alla. Näyttelyitäkin varten harjoiteltiin ja parissa mätsärissä piipahdettiin.

Välillä Nova on ihan korvaton koira, erityisesti karvaturpien ohitustilanteissa tai muuten vain havaittuaan jotain tosi mielenkiintoista (lenteleviä lehtisiä, muovipusseja...). Hajut pistävät pienen tytön pään ihan sekaisin. Jouksuista ei vielä ole merkkejä, joten eiköhän pää mene yhä vain enemmän pyörälle maailman ihmeistä.

Viimeisillä hangilla

keskiviikko 26.4.2006
Aamun ilmaisu oli laiska. Voihan sitä maahan mennä siinä jalkojen juuressakin.
Aamun lenkin vitkuttelu sujui taas hyvin, mutta ei rakko ollut koko päivää kestänyt. Olipa vielä lirahtanut matolle. "Salapaikka" haisee jo ihmisnenäänkin.
Päivän puuhasaldo: lattiamattoa ruovittu auki neljästä kohdasta. Keittiön tasolta varastettu talouspaperirulla ja se silputtu perusteellisesti.
Käytiin Nikin kanssa metsässä riehumassa. Mättäissä muksahdeltiin ja Niki oli oikea vesipeto pikkulätäköissä. Nova pysytteli mieluummin kuivalla maalla. Pari tuntia toisten perässä juoksemista ja poskessa roikkumista, ja paluumatka meni suhteellisen nätisti remmmissä kulkien. Senttiäkään penkoista ei silti jäänyt nuuskuttamatta.

Taas tutut leikit

torstai 27.4.2006
Ihmetys oli melkoinen, kun päivän pissit olivat lehdellä.
Lenkit eivät ottaneet onnistuakseen, kun tyttö tunsi vastustamatonta vetoa joka suuntaan.
perjantai 28.4.2006
Käytiin aamupäivästä metsälenkillä. Tyttö havaitsi hiiren, päästäisen tai jonkin muun metsän eläjän, eikä olisi millään halunnut tulla mättäiltä pois. Kokeiltiin noutoa ja ilmaisua metsässä. Uskottava se vain on - tyttö toi kepin kaksi kertaa. Ilmaisu oli selvästi vaikeampi juttu, kun juuri oli kokeiltu noutoa. Piti monta kertaa vinkata 'koske'-komentoa, ja kosketuksen jälkeen vielä eri käskyllä maahan, mutta saatiin kuin saatiinkin keppi ilmaistua.
Päivästä tyttö joutui olemaan yksin. Kun emäntä kävi kolmen-neljän aikaan käyttämässä pihalla, oli ilo ylimmillään - etenkin kun sai ruokaakin. Mutta voi vitsi, sitten joutui taas jäämään yksin. Ja talosta kuuluu kaikkia outoja ääniäkin...
Illalla emäntää vastassa oli tasajalkaa pomppiva tyttö. Eikä asiaa helpottanut kun Nova näki mitä pihalla oli vastassa - Rita ja Aya! Voi vinde! Päälle ja heti! Hihnakävely metsään oli täysillä vetämistä. Onneksi metsässä sai purkaa enimpiä intoja isoihin tyttöihin. Takaisin tultiin jo rauhallisemmissa merkeissä.
Illalla Nova natusti vielä kaksi solmuluuta (toinen kokoa jumbo). Pitkään aikaan tyttö ei ole katsonut solmuluihin päinkään, vaan on käyttänyt hampaitaan omien lelujen hajottamiseen.
keskiviikko 3.5.2006
Kuunvaihde meni hujauksessa ohi! Lauantaina muutettiin takaisin kotiin, joten päivä meni vähän ihmeellisissä merkeissä. Muuttoavun saapuminen Ouluun oli huisin kivaa, mutta sitten joutuikin makoilemaan pitkään autossa.
Sunnuntaina Nova pääsi päivähoitoon Helille. Koko päivänä ei kuulemma ehditty haikailla perään. Oli liikaa omia puuhasteluja. Illalla Nova olisi mieluusti jäänyt vielä taloa pitämään.
Maanantaina oli taas mätsäri, joka meni kivasti. Ihan niin kuin hommaan alkaisi tulla rutiinia :)
Maanantai-iltana päästiin myös pitkästä aikaa toko-kentälle. Ensimmäinen puoli tuntia meni muita seuratessa, mutta vähitellen huomio kiinnittyi ohjaajaankin. Uutena juttuna kokeiltiin hyppyä, mutta mitäpä turhaan loikkaamaan kun esteen voi kiertääkkin.
Tiistai meni Tonin kanssa leikkiessä.
Tänään Tonin kanssa joella ollessa tuli mieli kokeilla uimista. Hyvin pysyy pinnalla (mutta mahtoi olla kylmää)!
Käytiin myös pitkästä aikaa Lukan luona. Vaikka päivä toimintaa olikin takana, tyttö puristi itsestään vielä lisää energiaa. Ryönäyksen päätteeksi tyttö ontui vasenta takajalkaansa, mutta ei enää kotiin päästyä.
torstai 4.5.2006
Nova on lenkeillä äärimmäisen vakuuttunut olevansa maailman valtias ja saavansa päättää menosuunnan, -vauhdin ja -seuran.

Mätsärissä
Kuvaajana Toni Ojala

sunnuntai 7.5.2006
Välissä oli jo hyviäkin lenkkejä, mutta jostain se maailmanvaltias sittenkin kumpuaa esiin. Nova kuvittelee näkevänsä tutun (ihmisen), ja osoittaa vahvasti turhautumistaan kun ei pääsekään moikkaamaan tätä.
Päivän mätsärissä tytön keskittymiskyky oli jossain ihan muualla. Seisomisesta tuli istumista, liikkeet menivät omien polkujen mukaan. Oli sitten viimeinen mätsäri ennen isoja kisoja. Ei lupaa hyvää :(
maanantai 8.5.2005
Käveltiin reilu tunti neljän kilometrin matkaa teollisuuskylään hakemaan auto, jotta päästiin kävelemään vielä lisää koirakouluun. Emännän kanssa kävely meni joten kuten (mitä nyt kolmesti jäätiin rauhoittumaan matkalle), mutta koirapoppoossa ei. Kun olisi pitänyt päästä kärkipaikalle. Lenkin päätteeksi käytiin vielä tutustumassa hevosiin. Peräpäästä uskalsi haistaa, turvasta ei.
Tokotettiin kentällä. Emännällä oli pallo hukassa, mutta Nova piti kontaktia paremmin kuin etukäteen uskalsi toivoakaan.
Istuskeltiin kentän laidalla ihan loputtoman pitkään. Nova olisi ollut menossa joka suuntaan ja varsin selvästi tympääntyi paikallaoloon. Eipä tyttö tiedä mitä siinä kentän laidalla kuonon menoksi suunniteltiin...
tiistai 9.5.2005
Käytiin tokoilemassa Aholaidan kentällä. Kentälle meno oli innosta vetämistä, ja kentältä lähtö turhautumisesta räyhäämistä, mutta itse kentällä meni homma aika putkeen :)
Illasta pyörähdettiin Lukan luona. Taas menomatka oli innosta puhkumista, mutta kun laitettiin tyttö hetkeksi jäähylle ja mentiin matka kontaktikävelynä, päästiin perillekin.
torstai 11.5.2006
Kotona oli inventoitu pöydiltä mm. murokuppi, pääsiäistipuja ja juustohöylä. Eteisestä oli kannettu kaksi kenkäparia olkkarin puolelle ja yhteen näistä oli tutustuttu tarkemminkin. Eilenhän tutustuttiin mm. gerbiilien vitamiinipulloon (pitäisi nyt Novallakin turkki kiiltää).
Virtaa on. Hihnalenkille ei tee (kummallakaan) mieli, kun se väistämättä menee rempoiluksi. Käytiinkin yötä vasten juoksemassa harjulla tunnin verran. Saatiin sentään rauhalliset yöunet. Aamulla akku taas täynnä virtaa.
lauantai 13.5.2006
Emäntä sai 'kädestä pitäen'-koulutusapua. Novan mielestä kentällä vietetty päivä oli vähintäänkin tylsä. Olisi voinut vaikka häärätä jotain, paremman puutteessa kaivettiin kenttään muutama monttu.
Nyt emännälle selvisi, että ei tyttö osaakaan Tule-sanaa. Luokse tullaan (ja kontaktia pidetään, ja luultavasti kaikki muutkin liikkeet perustuvat tähän) kun kädet on nyrkissä edessä. Ja nyrkissä nami.
Emäntä pentele on opettanut perusasennonkin liian eteen. Paikan poisoppiminen voi olla ison työn takana.
Liikkeestä maahan. Tai liikkeestä istu. Miksi ihmeessä? Riittävillä avusteilla homma toimii, mutta motivaatio puuttuu.
Istu. Seiso. Maahan. Kaikki tytölle annetut käskyt kuulostavat samalta. Täytyy vaihtaa äänenpainoja tai -korkeuksia.
Pitkiä paikallamakuitahan meillä ei olla koskaan edes yritetty, mutta näitä voisi alkaa ottaa ihan rauhoittumisrarjoituksina kotona. Tulisi vahvistetttua sitä, että maasta ei liikuta ennen lupaa. Vapaa-sanahan on myös tytölle outo (paitsi että sillä saa mennä tervehtimään toista koiraa tai rynnätä hihnasta irti).
Torsoleikkejä aletaan tehdä lattialla. Tästä Nova tykkää :)
Novan turkki muuten kiiltää ihan uuteen tapaan. Ja on kuulemma pehmeämpikin. Täytynee ottaa vitamiinikuuri aina silloin tällöin.
tiistai 16.5.2006
Nova vietti sunnuntain taas kasvattajalla hoidossa. Oli kuulemma nyt osannut ottaa iisimmin kuin viimeksi. Iltaa vasten käytiin vielä kiipeilemässä Riihivuoressa, joten yötä vasten olkkarissa makaili tosi rento koira.
Maanantaiaamuna herättiin puoli kuudelta ja lähdettiin suoraan harjulle lenkkeilemään. Tyttö lönkytteli kantapäillä :) Mutta olipa jaksanut olla päivän kotona sen kummempia seikkailematta.
Maanantai-iltana käytiin koulutuskentällä ja opeteltiiin seisomaan sekä leikittiin. Tottis-osuudessa taas palloiltiin kentällä, mutta ainakin osattiin hypätä jo esteen yli. Kertaakaan ei yritetty kiertää.
Tiistaipäivänkin tyttö jaksoi olla kiltisti kotona.
Illalla päästiin kokeilemaan jälkeä. Tyttö otti jäljen jo ennen alkupaikkaa, ja viiletti villisti välillä vähän jäljen vierestäkin. Nakkeja ei vain meinannut hokata jäljen päätyttyä :) Seuraavat jäljet otetaankin leikkipalkalla, ja seuraavalle kierrokselle myös ilmaisukepit mukaan.
Jäljen päätteeksi mentiin vielä Riihkaan Typyn kanssa viimeisiä lumia maiskuttamaan. Taas saatiin tyttö hyvin väsytettyä.
torstai 18.5.2006
Aamulla käytiin tunti harjulla juoksemassa. Kivaa oli, mutta lenkki taisi jättää tytölle liian puuhakkaan olon loppupäiväksi. Aamulla emännän vielä kotona ollessa tyttö kokeili siirtyä sängylle. Päivän aikana oli tiputettu säkkituoli sohvalta, ja saatu siten kaukosäätimet purukapuloiksi. Keittiöstä oli haettu täysi paketti paahtoleipää, josta jäljellä olivat vain pussin riekaleet.
torstai 25.5.2006
Viimeaikoina onkin ollut paljon sutinaa. Lauantaina oli bernilenkki Muuramen harjulla, ja siellä sai juosta tassujen täydeltä. Veteen ei uskallettu mennä muiden bernien esimerkistä huolimatta. Pitkällisen harkinnan jälkeen uskallettiin juoda, vaikka laineita tuli rantaan.
Lenkin jälkeen käytiin kokeilemassa Flyballia. Nova keksi kyllä kuinka pallon saa koneesta, mutta ei jaksanut innostua pallon kanssa leikkimisestä juurikaan. Varmasti juuri tehty lenkki oli vienyt veronsa.
Maanantaina taas tokoiltiin. Kontakti oli vaihtelevaa - välillä tehtiin isolla innolla, välillä laiskemmin. Mutta ainakin estehyppy on sen verran varma, että enää ei yritetä tolppia kiertää.
Tiistaina käytiin myös tokoilemassa, mutta tämä yritys meni monta metriä penkin alle. Novalla oli aivan omat juttunsa mielessä, mikä oli arvattavissa jo kotoa lähtiessä: lenkillä tyttö aloitti pitkästä aikaa rähinän, kun ei saanut moikata ohitettavaa koiraa, ja vielä uudelleen, kun emäntä ajoi irtonaisena juoksennelleen koiran pois. Vielä illan kylälenkilläkin piti protestoida, kun seisoskeltiin ja oli niin tavattoman tylsää. Pariinkin kertaan... nyt kokeiltiin jo hampaitakin. Otteet ovat koventumassa.
Siskolikalla on alkanut juoksut, kärttyisyydestä päätellen voisi olla meidänkin aika pian...
Tänään oli näyttelypäivä! Hirmuisesti koiria ja ihmisiä haisteltavaksi, mutta voi surku kun ei pääse kaikkialle... piti protestoida vähän näyttelypaikalla. Kehässä meni kuitenkin ihan hyvin. Nova teki omaa suoritusta eikä kummemmin haikaillut kentän laidalle. Tuomari kohdattiin emäntään nojaten, mutta pakittamatta. Omaa vuoroa odotellessa jaksettiin kyllä seisoa, mutta tuomarin edessä piti pari kertaa pyllähtää istumaan :)
Illalla käytiin metsässä kokeilemassa jälkeä. Tyttö otti jäljen jo hiekkamaalta metsään mennessä, ja vaikka emäntä oli kovasti sitä meiltä, että mennään vika suuntaan, tyttö kiersi takaisin emännän luo ja jatkoi jälkeä - ihan oikeaan suuntaan. Jäljen päässä oli oma keppi, jolla ilmaisua oli harjoiteltu. Sitä Nova nuuski innokkaana vaikkei maahan mennytkään. Tämä oli jälkemme päätepiste ja oli palkkaleikin aika.

9-10 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:18