Nova | oppia | kisailuja | misseilyä | albumi | linkkejä

Linkit vanhoihin juttuihin...
4 v | 1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk | 5 kk | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk | 10 kk | 11 kk
5 v | uusin juttu

Toinen kuukausi (meillä), Nova 3kk

Tähän mennessä...

  • Osataan melko hyvin istu ja maahan.
  • Vähemmällä menestyksellä ollaan kokeiltu seiso- ja paikka-komentoja. Myöskään pissit ja kakat eivät kehoittaen tule.
  • Osataan huijata pihalle pääsyssä. Kierretään kehää lehtien päällä, katsellaan anovasti ovea ja taas vedetään kehää lehtien päällä. Näyttää kuin tyttö pissipaikkaa hakisi, mutta oikeasti rötväke pinkaiseekin pihan perälle puskia syömään heti ulos päästyään...
  • Yleensä nautitaan harjailuista, mutta kynsileikkuri meinaa olla turhan kiinnostava.
  • Vietetään satunnaisesti kuivia öitä. Kuiva yö edellyttää vähintään yhtä yöpissatusta.
  • Pelätään pyöriä. Ollaan epävarmoja uusia ihmisiä kohtaan (ainakin jos heillä ei ole koiraa mukana).
  • Kummastellaan kaikkea rutiinista poikkeavaa.
  • Jahdattaisiin mielellään kissoja.

Tonin kanssa harjulla.

lauantai 19.11.2005
Aamuheräämistä koitettiin vitkuttaa taas Novan mielestä ihan liian pitkään. Eihän nyt aamuruuan jälkeen enää nukkumaan aleta...
Pitkä lenkki harjulla sekä isännän että emännän kanssa. Novalla ei käynyt mielessäkään harhailla muutamaa metriä kauemmas.
Lenkin päätteeksi jätettiin Jarin ja Teemun hoitoon. Ei maltettu nukahtaa vieraaseen paikkaan, mutta ei kuitenkaan hirmuisesti itketty perään. Vain päivystettiin.
Loppuillan Nova olisi mieluusti vain nukkunut. Ei häirinnyt, vaikka kotona tehtiin pizzaa, ja paikalla oli paljon porukkaa (pelailuja). Käynnille Esko ja Pirjon luona Anua ja Idaa katsomassa piti kuitenkin herätä. Novaa olisi hirmuna haluttanut käydä Idaa nuuskaisemassa (vaikka kyllähän ne aika pelottavia tuttavuuksia olivat) - taisi vähän harmittaa, kun aina kannettiin pois.
Illalla vielä riekutettiin pientä Lukan kanssa. Tiinan luona ei taaskaan maltettu heti nukahtaa, vaan piti ryönätä viimeisilläkin voimilla. Päivän päätteeksi yöunia ei tarvinnut houkutella.
Kun illalla oltiin niin väsyneitä, ei tyttö edes huomannut, ettei viimeistä ateriaa tullutkaan...
sunnuntai 20.11.2005
Aamukahdeksalta ylös, lenkille, ja menoksi koiranäyttelyyn. Nova jäi kotiin Tonin kanssa.
Iltapäivällä taas Lukan ja Tiinan luo leikkimään. Olisivatko molemmat olleet vielä eilisestä puhki, sillä he leikkivät ihan nätisti :) Edes pihalla vapaana ei ryönätty kovin vauhdikkaasti. Ovatkohan he kipeitä?
Illalla nukuttiin taas, ja paljon. Jälleen iltaruuan ohi, ettei tyttö edes huomannut :)
Opeteltiin pusua. Nova-parka, ihan hämillään siitä, mitä olisi pitänyt tehdä - haukkui vaan...
maanantai 21.11.2005
Eilisillan lepäilyjen jälkeen tyttö olisi ollut valmis heräämään jo neljältä. Hieman kuuden jälkeen oli pakko nousta. Mutta saatiin sentään kaikki yön pissit taas muutaman märemmän yön jälkeen pihalle. Myös aamun pissit ja kakit päätyivät oikeaan osoitteeseen. Onneksi päivä palautti onnentunteen oikealle tasolleen: kahdet kakat ja pissit sisälle.
Tunnin yksinolon aikana oli ollut kovasti virtaa. Keittiön pöydältä oli saatu vedettyä lautasia, talospaperia ja muuta tavaraa lattialle. Kenkiä oli varasteltu. Ympäriinsä töhötetty. Liikaa energiaa, näköjään. Toivottavasti ei kuitenkaan orastavaa eroahdistusta. Seuraavalle yksinolopätkälle vietiin tyttö päivähoitoon Ernalle, Jarille ja Teemulle. Oli malttanut sinne nukahtaa.
Aamulla ravisteltiin ja rapsutettiin korvia, pudisteltiin päätä ja kannettiin sitä kenolla. Tätä kesti noin viiden minuutin ajan - ruokailun ja ulkoilun jälkeen se loppui. Ihme juttu. Korva putsattiin korvanpuhdistusnesteellä, ihan kuin kuivunut verikönttä olisi korvan sisäpinnalla ollut. Hirmuisen huonosti antoi korvaan koskea ja katsoa :( Tämäkin jäi sitten sarjaamme 'mystistä käyttäytymistä'.
tiistai 22.11.2005
Hulina-aamu. Aamupisulla tyttö jäi taas nököttämään pihalle, ei olisi haluttanut tulla sisään. Ruokaa alettiin vinkumaan ja haukkumaan, joten ruuanlaitto seis ja omistaja meni sohvalle jäähylle. Hetken päästä uusi yritys, Novalla sama käyttäytyminen, ja taas homma seis. Vasta kolmannella kerralla vaihtoi ruokakuppi omistajaa.
Pihalla revittiin hihnaa, eikä kävelystä meinannut tulla mitään. Namien etsintään ja muutamaan odottaa - saa ottaa -harjoitukseen tyttö hieman rauhoittui, mutta sisälle päästyä virtaa alkoi taas löytyä liiankin kanssa.
Kolmisen tuntia yksinoloa; Tonin sairasloma jatkuu vielä piiitkään, joten taas pitää väkisin keksiä jotain omaa puuhaa, jotta yksinolotaitoja saadaan vahvistettua.
Lenkeillä aletaan opettelemaan ihmisten kohtaamista vaikka sitten istumalla. Kunhan ei vain tarvitsisi paikoilleen jähmettyä ja haukkua. Vaikein paikka on saada Novan kiinnostus edes siksi sekunniksi emäntään, jotta hänelle ehtii 'istu'-komennon tokaista - sitä saatetaan jopa totellakin.
Pellolla vapaana ollessa harjoitellaan kovasti 'tule'-komentoa. Luoksetulosta tulee aina palkka, eikä siitä (vielä) joudu koskaan kiinni. Aika hyvin, kun tänään kahdeksasta yrityksestä vain yksi kesti kahden sekunnin miettimisajan - muutoin oli luoksetuloja kuin tykin suusta :) Jo on ihme, ellei tässä mennä vielä takapakkia...
Nyt on nähty kuinka tyttö sitä tavaraa pöydältä ottaa. Nova on todellakin niin iso, että takajaloilleen nousten etutassut ylttävät pöydän reunalle. Siitä voikin kuonolla ronkkia tavaroita.
Kynsisakset ovat olleet hukassa olkkarin kirjahyllyn päällä. Nyt kun ne löytyivät, olikin hyvä hetki lyhentää kynsiä. Leikattavaa oli paljonkin, rauhassaolotaidot olisivat voineet olle tuoreemmassa muistissa... huokaus, kun on paljon opeteltavia asioita.
Illan aikana meni kahdessa tunnissa kaksi solmuluuta. Kova oli purutahti. Jyystämisen päälle janottikin puolen vesikupillisen verran. Orastavista uusista hampaista ei kuitenkaan näy merkkejä. Mitähän tyttö sitten tekee, kun ikeniä oikeasti kutittaa?
keskiviikko 23.11.2005
Aamu polkaistiin käyntiin eläinlääkärin vastaanotolla. Nyt on ensimmäinen rokotepiikki (nelosrokote) niskassa. Eläinlääkäriin suhtauduttiin aika varautuneesti - olisi pakitettu pöydältä alas, ellei emäntä olisi sattunut seisomaan esteenä. Hampaita ja korvia annettiin kuitenkin kurkata, ja masuakin saatiin kokeiltua, mitä nyt yritettiin kellahtaa kyljelleen. Piikin antoa ei edes huomattu.
Päivällä ei taaskaan maltettu nukkua. Kumma koira, ei osaa rauhoittua ollenkaan, kun Toni pyörii kotona. Onneksi sairasloma jatkuu vielä muutamalla viikolla... jospa tyttökin tottuisi.
Illalla kävi Nita pyörähtämässä takapihalla. Nyt nähtiin ihan leikin näköistä leikkiäkin, molemmat juoksuttivat ja läimivät tassuilla toisiaan :) Saa nähdä kuinka kauan Nita jaksaa leikkiä, ennen kuin alkaa itse mammautua.
Aloitettiin sivulle-opettelu. Tehtiin vajaa parikymmentä toistoa. Yllättävän hyvin Nova kiertää makupalan perässä takaa viereen istumaan.

Oma pesälaatikko alkaa käydä ahtaaksi

torstai 24.11.2005
Aamusella kokeiltiin uudestaan sivulle-liikettä. Kymmenkunta hyvää suoritusta. Illalla lisää harjoittelua sekä sisällä että takapihalla.
- Mä näin että sä teit ruokaa. Anna tänne se ruokakuppi! En mä minkään nappulan perässä ala sun jalkojen taakse juoksemaan. Kuppi tänne ja heti! Hau! Meillä on menty siinä metsään, että liian usein palkka on näkyvillä ollut nami. Taisi tyttökin olla ihan pölmistynyt, kun (viiden minuutin jäähyn ja) lopulta sivulle istahduksen jälkeen tulikin ruokakuppi... ei sama iltaruokinnallakaan vähemmällä hyörinällä mennyt. Tyttö jäi selän taakse istumaan ja ihmettelemään: puuro haisee.
Päivää vietettiin taas Rajalassa Ernan, Jarin ja Teemun kanssa. Yksinoloa on oikeastaan harjoiteltu aika vähän tällä viikolla :(
perjantai 25.11.2005
Aamu alkoi aikaisin, kun Tonilla oli aikainen lähtö.
Vähän jännitti, kun Nova jäi päivällä viideksi tunniksi yksin, sillä viimeisen viikon aikana ei yksin ole juurikaan oltu... kotiin tullessa Nova oli ovella vastassa, mutta haukkuja ei ainakaan kuulunut. Olkkarin pöydällä olleet lehdet oli taas luettu perusteellisesti, keittiön pöydältä oli anopinkieli (kyllä, äärimmäisen myrkyllinen!) onnistuttu kaatamaan, mutta ei saatu onneksi lattialle asti. Kummituskakkoja näkyy olleen kaksi (lenkillä tulikin sitten löysää...)
Sekä aamulla että iltapäivällä käytiin luontopolulla riippusiltailemassa. Alkaa tuntua siltä, että vaikkei Nova siltaa rakastakaan, saatetaan siitä selvitä myös vanhemmalla iällä.
Vaaka on näyttänyt useamman päivän 12.3 kiloa. Tähänkö se painon kartutus pysähtyi? Ei ne annokset nimittäin missään vaiheessa juurikaan pienentyneet.
Hännän päälikarvat ovat jo koko matkalta kovia aikuiskarvoja. Pehvan päälle on tullut rutkasti aaltokarvaa, mutta se on vielä pehmeää. Mahan alla valkoiset karvat ovat pitkiä ja puolikovia, ovat tosin olleet sellaisia saapumisesta lähtien.
Tytöllä on edelleen hikka varmaan kerran tunnissa.

Leikkimistä Lukan kanssa ennen yhteislenkkiä

lauantai 26.11.2005
Nova ei nuku enää sängyn alla, vaan Tonin puolella sängyn vieressä, oven edessä tai laatikossaan. Taitaa olla tyttö kasvanut liian isoksi? Hyvä vaan, saadaan taloon ainakin yksi turvallinen säilytyspaikka. Korkeussuunnassa ideat olikin jo loppumassa. :)
Yöllä satanut lumi (pari senttiä) ei jäänyt huomaamatta. Kaikki hajut olivat taas ihan uusia ja pellolla poukkoiltiin heinätupsusta toiseen lunta pöllyttäen.
Siivouspäivä. Imuroinnin aikana tyttö veti sikeitä. Lattioiden pesuun olisi taas hirmuisen mielellään osallistuttu. Parin murahduksen ja tuiman katseen jälkeen tyydyttiin kuitenkin kakkosrivin paikkoihin.
Iltapäivällä oli bernien yhteislenkki Jyväsjärven ympäri. Tyttö oli onnesta pinkeenä nähdessään taas tuttuja (Luka, Tara, Typy, Niki - ja tietysti ne koirien mukana kulkevat ihmiset) sekä vähän uudempiakin aikusia berni-tuttavuuksia. Reilu puolitoista tuntia meni lenkkeilyyn, jonka jälkeen koira näytti (lumessa) uitetulta ressukalta. Uni tuli heti autoon päästyä, ja sitä jatkui iltaruokaan saakka nonstoppina, ja siitä eteenpäinkin.
Edes peli-ilta ei häirinnyt tytön unia. Vain ovikelloa herättiin haukkumaan.
sunnuntai 27.11.2005
Sivulle! Sivulle! Juu, kyllä Nova namin perässä kiertää, mutta ei muuten.
Aamulla tehtiin lumityöt Novan kanssa. Alkuun Nova sai vapaana juoksennella karkuun lumikolan tieltä. Aina välillä käytiin moikkaamassa kolaa ja emäntää, sitten taas pingottiin karkuun. Viimeisiä metrejä kolattaessa kuljettiin jo nätisti hihnassa vierellä.
Yksin ollessaan (tunti) Nova onnistui avaamaan (luultavasti vahingossa) tiskipöydän kaapit, ja tiputteli lattioille tyhjät metallipurkit, maitotölkit, lasipurkkeja, siivousvälineitä... onneksi ei ollut konetiskitabletteja syönyt. Ihme, ettei roskakorin sisältö ollut kelvannut...
Iltalenkillä seurattiin vierellä namien innoittamana varmaan parisataa metriä! (Novan idea, emäntä oli vain Seuraa-levyä loopissa toistava makupala-automaatti)
Taas peli-iltaa, ja viidestä eteenpäin käytännössä vain nukuttiin. Yhdellä pidemmällä lenkillä käytiin, ja yhdeksän aikoihin herättiin leikkimään noin puoleksi tunniksi, sitten taas uni jatkui.
Ihan niinkuin tähän saakka vallinnut tunnin pakollinen pissiväli olisi pidentynyt puoleentoista - kahteen tuntiin?
maanantai 28.11.2005
Yöllä oli ripulia. Vielä aamullakin tuli löysää... pitää katsoa, jos olo itsestään tasaantuisi. Olisikohan eilisellä kaappiretkellä osuutta asiaan?
Löysää jatkui vielä aamupäivällä, mutta iltapäiväksi tasottui.
Aamulla Nova jäi olkkarin puolelle emännän lähtiessä töihin. Toni oli makkarissa nukkumassa, mutta eihän Nova sitä hoksannut... ajatteli jääneensä totaalisen yksin. Haukkui muutaman kerran kovasti perään, ynisi ja inisi, mutta kymmenessä minuutissa rauhoittui.
Päivällä poikien pelailuja ja illalla leffaa. Ainakin tietty porukka alkaa Novasta vaikuttaa perussisustukselta :)
tiistai 29.11.2005
Kokeiltiin taas rauhallisen lähdön aamua. Ei mitään turhia tohinoita, lyhyehkö aamulenkki ja Novalle nameja & leluja piiloon töihin lähtiessä. Toni raportoi makuuhuoneesta vakoillen ulinaa puoli tuntia lähdön jälkeen - itse "tuli kotiin" puolentoista tunnin jälkeen.
Loppupäivä Rajalassa viettäen (Toni kans), kaikki päivän tarpeet pihalle.
Uusi vinkulelu! Sen kanssa olisi varmaan painittu (itsekseen) pitkään, ellei touhua olisi rajoitettu.
Luuytimen palalla sivulle! Nova istui, meni maahan, istui taas, tapitti tiukasti silmiin, pyöri ympyrää, kiersi minut kolme kertaa (kahdesti!), istui taas eteen... kaikkea se yrittikin. Lopulta vähän avitin pysähtymään oikeaan kohtaan. Oli mieluinen herkku.

Luka ja Nova luiden kimpussa

keskiviikko 30.11.2005
Vaihteeksi emäntä vietti rauhallista aamua Novan kanssa puoleenpäivään asti.
Nova vietti iltapäivästä pari tuntia ilmeisesti rauhassa itsekseen, jonka jälkeen Teemu kävi ruokkimassa ja seuraa pitämässä, ja jätti tytön vielä tunniksi itsekseen. Sitten Toni kotiutuikin uusien lelujen kanssa. Paljon leikkiä.
Tiina ja Luka tulivat vöhnäämään Novan kanssa pellolle (ja sisälle). Ankaraa leikkiä ja luunpureskelua kolmisen tuntia.
torstai 1.12.2005
Monen kuivan yön putki meni rikki, vaikka pihalla käytiin neljän aikaan (kolme kakkia, mutta eilen niitä syötiinkin sen edestä). Kuudelta se pissi sitten lirahti ihan väkisin.
Päivällä kolmen tunnin ja puolen tunnin pätkät yksinään. Pidemmällä ajalla oltiin taas huviteltu kenguru-loikilla ja varasteltu pöydiltä tavaraa. Kummituskakkojakin oli taas käynyt.
Anskun (ja emännän) kanssa lenkki kylän läpi.
Iltalenkillä nähtiin taas uusia ja vanhoja tuttuja. Aluksi 1-vuotiasta hoffia vähän pelättiin, sen kaverina ollut terrieri oli Novan korkeudelta paljon mukavampi kaveri. Vauhtiin päästyä tuli hoffista kuitenkin supersuosikki... Heti heidän jälkeen nähtiin Tarmo, joka olisi kovastikin leikittänyt tyttöä.
perjantai 2.12.2005
Aamulla rauhallista heräilyä luuta järsien, ja emännän touhuja (gerbaariolla) ihmetellen. Emännälle ruokaa, Novalle ruokaa, hetki luuta ja aamulenkille. Hetki leikkiä ja koulutusta, takapihapissi ja sitten nukahdettiinkin harjaamalla. Saatiinkohan tällä reseptillä kerrankin hiljainen lähtö? Kyllä!
Päivällä yksin ollessa oli syöty pöydältä puolikas patonki...
Iltahoidossa Jarin ja Ernan luona. Hyvin taitaa kyläilyt jo sillä suunnalla sujua.
lauantai 3.12.2005
Ihanaa! Aamulla unta melkein yhdeksään asti! (taukopissejä tosin 22-00, 02, ja 07)
Päivällä puolentoista tunnin vaeltelu kylän halki kaikkien pelottavien riippusiltojen ja lumisten siltojen kautta.
Silmät rähmii kovasti. Aloitettiin aamuin-illoin putsaus silmävedellä.
Iltasella yksinoloa - eteisestä oli haettu kenkä pureskeltavaksi ja lehtiroskista haettu pahvilaatikko oli revitty tuhansiksi paloiksi. Sohvalta ongittu tyyny oli lutuutettu suussa märäksi.
Pitkä yö-lenkki keskustan halki.
sunnuntai 4.12.2005
Novan suussa on tulehdus (maalaisjärkiarvio). Tai sitten se on vain mustelma (hammashoitaja-arvio). Olisikohan vanhojen lasinpureskelu-keikkojen jäänteitä? Nova on tosin pureskellut sen jälkeen luita molemmin puolin, eli kovin kipeinä ei ikenet ole voineet olla. Ja nyt sitten arvotaan, eläinlääkärille vai ei. Rokotushan on tulossa kahden ja puolen viikon päästä, silloin tuota viimeistään näytetään. Ei se ainakaan kosketusarka ole...
Aamulla pissejä tuli 20 minuutin - tunnin välein. Onkohan siellä vielä muitakin vikoja? Virtsaputkentulehdustahan me tässä toivottiinkin...
Yksin ollessa Nova oli saanut tuulikaapin oven auki, mennyt eteiseen ja tönäissyt oven perässään kiinni. Siellä oli tyttö joutunut aikaansa viettämään. Ihme, ettei ollut kenkiin pissinyt... ei lainkaan lammikkoa (vajaa kolme tuntia olimme kaikkiaan poissa). Eikä kengissäkään näkyviä vaurioita. Oli kovin pölmistyneen näköinen tyttö kotiovella vastassa.
Jee, illalla päästiin Taran luo. Matkalla testattiin uusia turvavyövaljaita, hyvin tyttö pysyi (ja viihtyi luun kanssa) takapenkillä. Nyt on apukuskin paikka enää muistona mielessä.
Taran luona riehuttiin kovasti. Lukan opettama murina luista näkyi iskostuneen tytön mieleen - nyt muristiin Taralle aktivointipallosta. Samoin huulissa roikkuminen näkyi siirtyneen tyttöjen väliseen leikkiin.
Satu bongasi Novan suusta uusia hampaita ja puhkeamassa olevia alkuja! Ja emäntä kun on jo pari viikkoa ihmetellyt, että eikö niitä hampaita jo ala tulla (kaikki kun tuntuu suuhun kelpaavan, lunta syödään ja luita järsitään). Samoin on heiluteltu maitohampaita, mutta ne ovat vielä tiukasti kiinni.
maanantai 5.12.2005
Puoli tuntia yksikseen. Tyttö repi kakkapusseja riekaleiksi ja tiputteli taas tavaroita lattialle. Ehdoton suosikki oli sipsipussi, joka revittiin, leviteltiin ja nautiskeltiin. Onneksi ei paljon ehditty syödä, sattui isäntä tulemaan sopivasti kotiin.

Nova lumisessa joulumaassa

tiistai 6.12.2005
Harjulle on tullut ladut, mutta onneksi siellä pääsee vielä kulkemaan jalankin. Tunnin tarpominen (osittain) umpilumessa teki hyvää tytölle. Nähtiin hiihtäjiä, niille haukuttiin.
Yksinoloa pari tuntia ulkoilun päätteeksi. Tyttö nukkui enimmän ajan (mitä nyt yhden puruluun ehti kaluta). Ei muita tuhon jälkiä! :)
Lenkillä oltaisiin lähdetty jahtaamaan autoa! Onneksi oli tyttö hihnassa.
Olenkohan onnistunut puolivahingossa opettamaan tytölle takana-komennon? Hienosti kulkee poluilla perässä, kun vähän vihjaa, ettei edelle ole rynnimistä. Hihnassa tai ilman. Seuraamista tehdään edelleen Novan omien halujen mukaan, oli hihnaa tai ei.
Odottaa - saa ottaa ja aktiivisesti rauhoittumisharjoittelua. Jos viimein opettaisi tyttöä malttamaan mieltään.
Pissit alkaa tulla pihalla pyydettäessä. Naapurit varmaan ovat jo hulluksi katsoneet, kun tien laidoissa pissiä hoen... :)
keskiviikko 7.12.2005
Kolme tuntia yksin. Kuinka tämän nätisti sanoisi... kaikki revitty, mikä irtainta on (oli). Lelut olivat kulkeutuneet sohvalle. Yksinoloa edelsi varsin rauhallinen aamu kahdella lenkillä (joista toinen 45 min) - Nova jäi lähtiessä luita narskuttamaan.
Illalla Heli ja Mikko kävivät. Voi Novan onnen päivää! Koitettiin kiivetä ihan pään päälle asti hukuttamaan tulijat pusuihin.
Aloitettiin toinen matokuuri, Axilur-tabletteja tällä kertaa. Ensimmäinen meni kädestä ottaen, loput syljettiin pois. Menivät kuitenkin ruuan mukana yhtään nyrpistelemättä :)
torstai 8.12.2005
Aamulla tehtiin normaalit ruokinnat ja lenkit, leikittiin ja pyöriteltiin aktivointipalloa. Tämän jälkeen tytölle olisi tullut jo uni silmään, mutta ei - lähdettiinkin harjulle, jossa lenkkeiltiin vielä puolisen tuntia. Mennen tullen olisi uni maittanut, mutta vieläkään ei päästy kotiin, vaan mentiinkin Rehuautolle hakemaan ruokaa ja haukkumaan kaikille vieraille ihmisille. Tämän jälkeen Nova jäi kotiin nukkumaan kahdeksi tunniksi - edes luihin ei oltu koskettu.
Seuraavalla parin tunnin yksinolopätkällä olikin räjäytetty mm. paperinkeräyslaatikon sisus ympäri taloa.
Pari viimeistä iltaa ei olla oikein maltettu mennä nukkumaan. Keskellä yötäkin haluttaisi hirmuisesti ryhtyä leikkimään.
perjantai 9.12.2005
Heti herättyä virtaa olisi taas löytynyt. Emännän johdolla kuitenkin rauhallisia aamutoimia.
Ovella odotettiin nyt ihan nätisti pihalle pääsyä. Toissapäivänä aloitettiin ulko-ovella kokeilu, että istutaan, avataan ovi, emäntä menee ulos ensin, Nova vasta perässä.
Samaa odottamisharjoittelua ruokakupilla (yritys nro 2). Tavoitteena oli pitää peffa maassa kunnes kuppikin on maassa. Jatkuvalla istu-hokemisella tähän päästiinkin, ellei ihan lopussa kerennyt vähän varastaa.
Viitisen tuntia yksinoloa.Tuttu kuvio: sohvaa myllätty jne. Gerbiilien jyväpussi oli syöty - illalla tulikin sitten pari hyvin kuitupitoista kakkaa.
Illalla Jarin luona hoidossa.
Kotiin päästyä vielä iltalenkki. Vaikka taisi Novaa jo vähän väsyttääkin. Ilmeisesti klo 14-23 välisenä aikana ei maltettu nukkua lainkaan.
Iltayöstä kymmenisen minuuttia yksin. Nova jäi keittiön lattialle nukkumaan. Kotiin tullessa ei ollutkaan liehuhäntää vastassa, vaan Nova oli käpertynyt sohvan nurkkaan unille.
Koko yö unta! Emäntä koetti neljän aikaan saada tyttöä pissille, mutta ei suostunut lähtemään. Hieman oli pöhkö oli seistessä talvitakki päällä yksin eteisessä :) Unta jatkui sitten aamuun liki kahdeksaan saakka, jolloin käytiin pissillä, syötiin, ja vielä maltettiin mennä uudelleen nukkumaan!
lauantai 10.12.2005
Aamusta käytiin leikkimässä Helin ja Mikon luona. Reippaasti tervehdittiin sekä Typyä että Nikiä. Tyttö pisti kaiken energian leikkiin, puolentoista tunnin kuluttua alkoi olla jo varsin rauhallista koiraa. Uusina asioina nähtiin moottorikelkka, sen kyydissä istuttiin (paikalla) ja kelkka jopa käynnistyi ihan vieressä. Typyn kanssa nähtiin lyhyt erä lelunvetoa.
Kaiken riekutuksen jälkeen loppupäivä menikin tehokkaasti nukkuen. Puolen tunnin yksinoloa ei kuitenkaan maltettu kokonaan nukkua, vaan varmuuden vuoksi riepoteltiin lehteä ympäri kämppää. Sohvalle nostetut säkkituolit estivät suosikkinukkumapaikalle menoa.
Johtuisikohan väsymyksestä, mutta kynsien leikkaus sujui todella hienosti! Namien voimalla, tottakai.
Illalla mentiin vielä Nitan, Riikan ja Eemelin luo. Eipä enää juurikaan vierastettu, ja opittiin illan aikana kulkemaan portaitakin. Riikka on edelleen paras seisomaan-opettaja :)

Talvisella lenkillä
Kuvaajana Tiina Pöyhönen

sunnuntai 11.12.2005
Taas yö ilman välipissejä (no viimeinen tehtiinkin kahden aikaan yöllä...)
Aamusta reippailtiin Lukan ja Tiinan kanssa metsässä. Puolentoista tunnin kierroksen ja muutaman uuden koiratuttavuuden jälkeen tyttö oli ihan sippi.
Loppupäivä ja -ilta kotona vain nukuttiin. Hetki jaksettiin lelua katsella tai luuta pureskella, sitten uni vei taas voiton. Pienet yksinolotuokiotkin menivät unten mailla juoksennellessa.
Iltapissillä pihalla oli paljon talon väkeä - kaikki haukuttiin. Ihan pelosta, väittäisin. Kaikkia ei uskallettu edes käydä nuuhkaisemassa.
Ovikellosta on tulossa oikea haukkukello. Nyt hätkähdellään jo telkkaristakin kuuluvia plim-plomeja.
maanantai 12.12.2005
Loppui rauhallisten öiden putki. Nukkumaan mentäessä kierrettiin paperia ja vikistiin pihalle, mutta siellä haluttiinkin vain leikkiä. Seuraava herätys oli oksankappaleiden oksentamista. Samalla kierroksella käytiin sitten ulkonakin vähän tiukalla kakilla. Aamuyöstä herättiin sisäkakkiin ja erityisesti sen syöntiin - jätökset äkkiä pihalle. Vielä yksi herätys: kakkaoksennusta.
Nova yksin kotona. Aamusta päiväruokaan saakka (Teemu kävi ruokkimassa) ja siitä vielä iltaan asti. Nova oli ottanut mallia gerbiileistä. Terraarion takaa oli norkittu kaksi siemenpussia, joista toisen sisältö oli syöty varsin perusteellisesti. Undun jyväseos ei ilmeisesti ollut kokonaan maittanut. Heinäpussi oli revitty ja heinät riepoteltu ympäriinsä. Kotiin tullessa olkkari näyttikin tallin lattialta. Nova makoili tyytyväisenä heinäpedilllä emännän lakaistessa jäämistöä roskiin. Ainiin, olihan digiboxikin tiputettu telkkarin päältä, pahvia jyystetty lehtiroskiksesta, säkkituolit tiputettu sohvalta... Sääli että kamera on huollossa. Tää ois todellakin pitänyt kuvata.
Seuraavaan vuorokauteen mahtuikin paljon jyväkakkaa.
Tampattiin matto yhdessä pihalla. Ääntä enemmän Novaa pelotti heiluva matto.
Taas nähtiin naapuri, jolle haukuttiin pitkään ja hartaasti, eikä haukku lopulta mennytkään ohi. Tämä oli pelkohaukkua, todellakin. Uusien ihmisten kohtaamistilanteet vain pahenevat ja pahenevat :(
tiistai 13.12.2005
Takana rauhaton yö, sillä Nova olisi halunnut riehua Tonin kanssa.
Jyväkakkaa vielä aamullakin.
Nova jäi varsin energiselle tuulelle isäntäväen lähtiessä töihin. Päivän aikana oli rieputeltu taas heiniä, melkein tönäisty terra lattialle, sekä saatu Tonin huoneen ovi auki ja sieltä varasteltu kalastustarvikkeita. Onneksi oli hampaat osuneet lötkömatoihin kovien koukkujen sijaan. Epäilemättä myös suolatikut olivat maistuneet.
Päivällä Tonin mukana liikenteessä (autolla) ja kiertelyä kyläpaikasta toiseen. Loppuillasta ei enää jaksettu edes vierastaa uusia tuttavuuksia, kun alkoi uni painaa silmiä.
keskiviikko 14.12.2005
Nova on aika haka avaamaan ovia! Hyppy kahvaan, ja homma hoidettu! Kotona päivällä käydessä oli kaikki ovet auottu, ja oltiin tutkimusretkellä Tonin roinissa. Nyt on ovenkahvoja käännetty pystyyn ;)
Toni käytti tytön pitkällä päivälenkillä - loppuilta menikin taas nukkuessa.
torstai 15.12.2005
Näin rauhallista aamua ei ole kokeiltu ikinä :) Aamupissin jälkeen emäntä tyrkkäsi Novan takaisin makkariin isännän kanssa nukkumaan. Omia puuhailuja, Novalle aamuruoka, ja taas nukkumaan. Kyllähän Nova hieman protestoi, mutta malttoi lopulta uudelleen nukahtaa.
Päivällä vöhnätystä yksin ja isännän kanssa. Yksin ollessa tiskialtaasta oli kalasteltu tyhjät jugurttipurkit.
Iltalenkki pidemmän kaavan mukaan. Ulkoillessa kohdattiin kolmikuinen koiranalku, jonka kanssa Nova leikki yllättävän hellästi (pikkuvanha jo nyt :) Lenkin päätteeksi tutustuttiin vielä naapurin koiriin (Ida ja Amanda) sekä otettiin pitkä leikkituokio heidän kanssa.
perjantai 16.12.2005
Ruokakupilla ihmeellistä käyttäytymistä (oisko nyt kolmas päivä peräkkäin?). Nova tulee innolla sivulle, mutta samalla kun laittaa kupin lattialle, Nova peräytyy keittiön pöydän taakse. Miten se tuollaisen oppi? Tytön saa liki maanitella syömään.
Hampaiden katsominen on Novan mielestä sitä, että puristetaan tiukasti hampaat vastakkain, huulia saa nostella. Näin siinä käy, kun koittaa nameilla nätistä käytöksestä (ei purra) palkita.
Pari tuntia yksinoloa oli mennyt hyvin - ei ainakaan ollut paikat sotkussa isännän kotiin tullessa. Päivällä virtaa sitten riittikin... energiaa kulutettiin mm. pahvilaatikkoa riepottamalla.
Illalla havaittiin ylhäällä etuhampaiden tuplaantuneen! Vauvahampaat heiluvat, myös alhaalla. Illalla tiikerillä leikkiessä toinen alahampaista lähtikin.
lauantai 17.12.2005
Toinenkin alahampaista on tippunut. Hampaiden vaihto alkoikin ihan urakalla :)
Päivästä leikittiin taas Idan ja Amandan kanssa. Leikin päätteeksi tehtiin vielä lenkkiä, ja uupunut tyttö jätettiin jouluostosten ajaksi yksin kotiin. Kotiin tullessa paikat oli kunnossa - koira vain löytyi makkarista sängyltä nukkumasta. Taas oli menty yhden (kahvasta kääntämättömän) oven läpi.
sunnuntai 18.12.2005
Taas yksi aamu, jolloin olisi haluttanut vain leikkiä. Eikös puoli seitsemän ole ihan normaali herätysaika?!?
Nähtiin juna, traktori ja linja-auto kaikki ihan läheltä. Parikin kertaa. Illalla nähtiin (ja kuultiin) jopa jonkin sortin ilotulitteita. Kaikkia näitä kunnioitettiin istahtamalla maahan.
Yksin ollessa oli käyty telkkaritason takana kaataen matkalla cd-telineet maahan, ja natusteltu levykoteloita. Muuten paikat oli kunnossa.
Vieläkin pissitään sisälle, ellei kukaan huomaa juuri oikealla hetkellä työntää Novaa pihalle. Illallakin tuli pissejä tiheästi, neljä tunnin sisään. Mikähän tyttöä vaivaa?
maanantai 19.12.2005
Leivottiin pipareita. Leivonnan Nova otti nukkuen, mutta paistaessa alkoi hirmuinen nuuskutus. Taisi tuoksua hyvälle :)
Uutena asiana puörätuoli kuljettajineen. Ei aiheuttanut edes ihmetystä.
Tuplaetuhampaat vielä(kin) tallella.
tiistai 20.12.2005
Käytiin aamusta Lukan ja Tiinan kanssa moikkaamassa Lukan äippää ja puolisiskoa, Bellaa ja Affea. Isommat koirat eivät aluksi meinanneet uskoa Novasta olevan leikkikaveriksi, mutta lopulta tyttö taisi vakuuttaa pätevyytensä jatkuvalla pomppimisella isompien välissä. Lopulta Bella jopa alkoi rauhoitella pikkuista :) Toinen tuplaetuhampaista tippui kohelluksen aikana.
Tänäänkin oltiin yksin kotona nelisen tuntia (14-18). Nyt jo toisen kerran peräkkäin koko aika vain nukuttiin, tai ainakaan ei mahdottoman paljon oltu yksin ollessa riehuttu (mitä nyt maitotölkkejä revitty). Edes pissejä ei oltu tehty sisälle!
keskiviikko 21.12.2005
Toinenkin tuplaetuhampaista oli kadonnut yöllä.
Aamulla käytiin hakemassa tehosterokote, rabies ja mikrosiru korvan taakse. Hassu juttu - eläinlääkärissä ollessa tytöllä näytti olevan jo pienoinen pissihätä, mutta kuitenkin malttoi puolisen tuntia pidätellä, jotta ulos asti päästiin. Hieno tyttö!
Päivällä siivoiltiin. Nyt maltettiin jo nukkua imuroinnin ja lattioiden pesun aikana.
Nova kuolaa. Tai ekan kerran tuli kiinnitettyä huomioita siihen, että tyttö tuli ruokakupilta parin sentin kuolajojot suupielistä roikkuen.
Illalla käytiin leikkimässä Typyn ja Nikin kanssa. Äipän kanssa riehuessa tipahti taas yksi päivällä jo kovasti heiluneista alahampaista. Harvahampaiden rivi kasvaa, uusia alkuja kylläkin näkyy aiempien kolojen kohdalla.
torstai 22.12.2005
Käytiin joulukadulla ihmettelemässä ihmisiä melkein puolentoista tunnin ajan! Ensin Nova ei huomannut ollenkaan ihmispaljoutta. Sitten shokki iski päälle, ja tyttö jäi niille jalansijoilleen. Mutta kyllä se siitä... aina välillä Nova muisti olevansa ihmisten keskellä, mutta sitten tyttö huomasi puluja (käveleviä paisteja) ja olo taas helpottui. Ja taas aina välillä muistettiin ihmiset. Väenpaljouden keskellä unohtui haukku, mutta kirkkopuistossa yksittäisille ihmisille uskallettiin taas haukkua.
Illalla saatiin pihalla rustoluu, joka kiikutettiin kuusen alle järsittäväksi. Vain muisto jäi jäljelle.
perjantai 23.12.2005
Pelailupäivä - siispä Novalle makoilupäivä keittiössä milloin kenenkin jaloissa.
Illalla kävi uusiakin vieraita, heitä sitten haukuttiin. Novan mielestä Nita taisi olla paras vierailija.

Novan joululelu

lauantai 24.12.2005
Novan joulu: paljon syötäviä paketteja. Oli mahtavaa repiä paketti toisensa perään ja nassutella sisältöä! Uusi vinkulelu oli myös kiva, entiset alkavatkin olla rikki pureksittuja.
Jouluateria: lohiriisiä. Maha ehkä pikkuisen löysänä, mutta oli se sen arvoista... Uusina makuelämyksinä kinkkua, piparia, joulutorttua ja luumurahkaa, jotka kaikki menee isolla ruokahalulla.
Lumikolailu oli jo ihan tuttua juttua.
sunnuntai 25.12.2005
Lenkkejä umpilumihangessa. Nova nauttii pyrähdyksistä ja pompuista lumen keskellä. Vapaana ollessa tyttö jää tarkoituksella jälkeen, ja ottaa sitten hirmuisella spurtilla kiinni. Ja taas uudestaan. Saahan luoksetulosta kaiken lisäksi namejakin.
Pelailut jatkuivat ja Nova makoili huomion keskipisteenä pöydän alla.

4-5 kk

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 01.03.2009 20:18