Vieraskirja







(kirjoita kirjaimin, pakollinen)

Joulukaktus

February 28, 2015, 9:32 pm

Osanottoni <3
Näin kirjoitti hh

Joulukaktus

January 4, 2013, 5:54 pm

Olipa kiva kirjotus Haltin valloituksesta :). Sai paljon vinkkejä tulevaan, ensi elokuussa olisi tarkoitus lähteä koiran kanssa samoille poluille. Sulla taitaa olla koira niin hyvin "hanskassa", että voit vapaana pitää, meillä kulkee kyllä kytkettynä ;). Miten luulet tuommosen pienen koiran (heeler) pärjäilevän siellä kivikoissa ja jokien ylityksissä? Sitäkin funtsin, kuinka koiran saa leiriin kytkettyä, siellä kun ei noita puita pahemmin ole :).
Näin kirjoitti Mirka

Kiitos! Luulen että pienelle koiralle reissu voi olla helpompi, kun jalkojen päällä ei kulje niin paljon massaa. Kyllähän pienessä puhtia riittää ja ponnistusvoimaa. Tarvittaessahan tuon kokoisen koiran voi myös kantaa! Silti uskon, että heeleri pärjää 95% reissusta omin jaloin.
Niitä hihnan kiinnityspaikkoja ei todellakaan ole helposti tarjolla. Autiotuvan kulmilta koitin sellaisia katsella, mutta seinissä, portaissa ja kaiteissa on hyvin vähän ylimääristä. Mitään maakoukkua ei kannata ajatellakaan ottavansa mukaan, koska maa on niin kivikkoista. Ratkaisu voikin olla katsella sopivan kokoinen kivenmurikka hihnan pitimeksi? Tai sidot hihnan toisen pään rinkkaan?
Joka tapauksessa toivotan teille oikein hyvää reissua!

Joulukaktus

August 29, 2012, 1:17 pm

Olipa hienoja matkakertomuksia, taisit kirjoittaa koko ajan reissussa ollessa? Tasan 2 viikkoa myöhemmin kirjasin koiran kanssa Haltin kirjaan 175 pykälää suuremman sijoituksen. :)
Näin kirjoitti Jarkko

Kiitos! Mulla on ollut tapana pitää palaa ruutupaperia ja lyijykynä kartan mukana. Tauoilla saatan kirjoitella ylös mitä olen nähnyt ja miltä on tuntunut. Sillä tavoin muistan paljon paremmin myös ne asiat, mitkä jäävät reissun päällä kirjoittamatta. Ne palautuvat mieleen paperia katsellessa, ja niistä yhdessä muodostuvat sitten nettikertomukset.
Toivottavasti teillä oli hyvä reissu! Voipi olla, että Haltille pitää joskus vielä palata.

Joulukaktus

April 4, 2012, 7:58 am

BH-onnittelut!
Näin kirjoitti Maikku

Kiitos!

Joulukaktus

November 30, 2011, 9:16 pm

Ihanaa kun löysin blogistasi koirien patukan punontaohjeen, kyllä sitä sainkin tovin etsiskellä! Olen joskus tehnyt lehdessä olleella ohjeella, mutta se on ajan saatossa kadonnut! Kiitos sinulle ja mukavaa joulunalusaikaa!
Näin kirjoitti anne,

Hyvä kun on hyödyksi, mieltä lämmittää kun taas yksi koira saa revitellä onnellisena :)

Joulukaktus

September 28, 2011, 12:52 am

Yritin kommentoida blogiisi, mutta en ole varma tuliko kommentti perille. Eksyin sattumalta kotisivuillesi ja huomasin että Maialla on sama isä kun minun koirallani! Hauska yhteensattuma, kun isä on kuitenkin saksalainen. Katsoin kuvia Maiasta ja huomasin ehkä hieman samaa näköä kun minun koirassani- tosin omani on uros..
Olisipa hauskaa jos satuttaisiin joskus samaan näyttelyyn!
Hyvää jatkoa sinulle ja Maialle ja onnea lonkka ja kyynärkuvauksiin! :)
Näin kirjoitti Hilkka,

Hitsi, tätä sukulaisuutta en ollutkaan vielä bongannut! Meidän pitääkin nähdä jossain tapahtumassa, niin päästään vertailemaan jälkikasvun yhdennäköisyyttä ihan nenätysten :) Ainakin ensivuoden erkkariin on tarkoitus osallistua.
Kuvauksia tosiaan jännitetään, tässä on vielä pari kuukautta ennen H-hetkeä. Kuviin mennään heti Jyväskylän näyttelyn jälkeen ja tuloksia on tiedossa toivottavasti jo joulun alla. Sormet ja varpaat on ristissä, toivottavasti vain omistajalla :D
Kommentti ei tainnut koskaan tulla perille... teinköhän mä siitä liian vaikeaa?

Joulukaktus

January 17, 2011, 1:20 pm

Nätti pentu :) Hauska idea tuosta kasvun seurannasta! Ja kiitti kommentista bernipalstalla. :)
Näin kirjoitti Misha-berni, www.cityberni.blogspot.com

Joulukaktus

October 14, 2010, 8:35 pm

paljon onnea pentusesta:) Maia näyttää kauniilta pirpanalta ja on ilo seurata tulevaisuudessa teitin tekemisiä:)
Näin kirjoitti Krista www.schellendorfs.net

Kiitos :) Katsotaan mitä kaikkee keksitään ;)

Joulukaktus

October 2, 2010, 6:13 pm

Lämmin osanotto ja voimahali Novan poismenon vuoksi... Elämä ei ole reilua.
Näin kirjoitti Anne, www.freewebs.com/nonojamoore/

Joulukaktus

September 30, 2010, 4:55 pm

Novaa lämmöllä muistaen ja omistajalle halauksia antaen:
Taija, Jussi, Nadia ja Leia
Näin kirjoitti Taija

Joulukaktus

September 30, 2010, 4:43 pm

"Niin tyhjä taas kun olet pois tää talo on.
Me ovi haassa ollaan vain pois valo on.
Ja me talon kanssa kuunnellaan, kun sade lyö ikkunaan.
Voi, kuinka me sinua kaivataan!

Mä itkin vähän kun tiskasin ja lakaisin
Mä tahdon tähän taloon sinut takaisin.
Ja kun yksin sänkyyn kömmin, talo naristi nurkkiaan.
Voi, kuinka me sinua kaivataan!"
- Eppu Normaali -

Nyt on kivut poissa.
Näin kirjoitti Typy-mamma, Heli, Mikko ja Misu, personal.inet.fi/koti/mettanpeikon/

Joulukaktus

September 22, 2010, 9:47 am

Hei,
kiitän upeasta Kehrä-ryijy projekti taltioinnista. Etsin netistä kuvaa Kehrästä projektiini liittyen, eikä hyvää kuvaa ollut helppo löytää. Olen siis napannut kuvan sisustussuunnitelmaani asiakkaalle, jolla jo on Kehrä. On vain kiva nähdä kuva tuossa suunnitelmassa kun asiasta keskustellaan. Joten kiitos hyvästä kuvasta ja tottahan jäin käsityöihmisen koukkuun tuohon kertomukseesi ryijyn valmistuksesta. Jokohan olet suunnittelemassa uutta, yhtä mittavaa käsityötä? Kiittelee nyt tossua kutova Virpi :)
Näin kirjoitti Virpi Illman, www.sisustusviolet.fi

Hienoa jos kuvista oli apua :)
Toistaiseksi isommat käsityöhaasteet ovat jäissä. Nykyisellään riittää minullakin villasukkien, -paitojen ja lapasten neulominen täyttämään käsityökiintiön. Puuhaa tuntuu olevan muutoinkin enemmän kuin vapaa-aikaa!

Joulukaktus

July 16, 2010, 9:31 am

Olen pahoillani Novan tilanteesta! Todella olette panostaneet hoitoon ja kuntoutukseen. Iso kiitos vaivannäöstänne kirjata ja kuvata kuntoutusta, olemme saaneet niistä uusia eväitä omien pienempien murheiden hoitoon. Saatan myöhemmin kysellä meilitse tarkemmin noista, jos se on ok?
Kuntoutumisvoimia Novalle! Voimia myös teille läheisille!
Näin kirjoitti Chili, Remo & Nina,

Toki voi kysellä tarkemmin, autan minkä pystyn. Hienoa jos näistäkin eväistä on jo apua teille! Kyllä onnellinen koira on kaiken jumppavaivan arvoinen!!

Joulukaktus

July 7, 2010, 1:36 pm

Voi itku miten ikäviä uutisia, tällaista on niin hemmetin vaikea hyväksyä etenkin näin nuoren koiran kohdalla. Tää on niin väärin!
Näin kirjoitti Maikku

Niinpä. Mutta ei auta, päivä kerrallaan jatketaan.

Joulukaktus

July 5, 2010, 2:17 am

Tervehdys. Minkä merkkinen toi sinun 70litranen rinkkasi oikein on. ja voisitko laittaa kuvia sun vaellus reissuistasi jos vaan se sinulle sopii.
Näin kirjoitti Henkka

Rinkka on merkiltään McKinley. Ollut hyvä ja kestävä, mutta vähän isohan tuo on. Viimeaikoina on tullut jätettyä sivulaukut kokonaan pois, sillä ilmankin pärjää. Viimesyksynä hankin myös 35l repun päiväretkille, ja siihenkin mahtuu ihan kivasti tavaraa.
Kuvia on se mitä näiltä sivuilta löytyy - tokihan jotain on yksityisissä kokoelmissa mutta niissä on melkoinen kaivaminen. Ja parhaathan on jo esillä :)

Joulukaktus

June 30, 2010, 10:19 am

Hui sentään, nyt vasta luin mitä olette Novan kanssa joutuneet käymään läpi. Toivottavasti kasvain oli hyvänlaatuinen ja toipuminen edistyy edelleen!
Näin kirjoitti Benita, www.brookbend.liitin.net

Tuloksia ollaan tosiaan odotettu kovasti. Nyt 4 viikkoa leikkauksesta, eikä vieläkään... mahtaa olla patologit kesälaitumella. :/
Eli odotus jatkuu.

Joulukaktus

June 14, 2010, 2:56 pm

Menestyksekästä toipumista potilaalle ja voimia hoitohenkilökunnalle!
Näin kirjoitti Maikku

Onneksi rankin vaihe on jo takana päin. Norpan meno alkaa näyttää jo ihan koiralta: mitä nyt leikkejä, laukkaa, hyppyjä ja toisten koirien kanssa painimista puuttuu vielä elämästä. Mutta pikkuhiljaa. Onneksi on nälkä ja namit, niillä koitetaan keksiä aivoille jumppaa.

Joulukaktus

June 4, 2010, 3:43 pm

Kuulin koiran terveyden haasteista, tsemppiä molemmille! -Jussi-
Näin kirjoitti Jussi K

Tacks. Onneksi tuo on sisukas tyttö ja jaksaa painaa tuulta päin.

Joulukaktus

June 2, 2010, 10:10 pm

Olen niiiiiiin pahoillani puolestanne ja toivotan onnea huomiselle. Asioilla on tapana järjestyä. Ajattelen teitä.

T,J,N&L
Näin kirjoitti Taija,

Kiitos. Nyt toivotaan parasta ja toivotaan että tasapainot ja liikkeet palautuu. Ja jos luonto hoitaa homman ja viereiset nikamat luutuu yhteen, niin sittenhän tuo jäisi selästä jäykäksi mutta muutoin hyväksi.
Me koitetaan vaalia pieniä iloja kerrallaan, tällä hetkellä se että ruuan päälle jaksaa nukkua. :)

Isot halit myös teille ja etenkin Nallulle. Nyt mä alan ymmärtämään.

Joulukaktus

March 11, 2010, 4:54 pm

ihana blogi :)
Näin kirjoitti S4nn4

Joulukaktus

June 19, 2009, 3:47 pm

Hyvää Juhannusta teillekkin. Ja vielä paljon onnea upeasta JK2:ta
Näin kirjoitti Krista,

Kiitokset, ja hyvää juhannusta & helteistä kesää myös teille (vaikka juhannukset meni jo, mutta kesää onneksi vielä jäljellä)!!

Joulukaktus

May 14, 2009, 9:00 pm

Hei!

Kertomuksesi ryijyn tekemisestä oli varsin kiehtova. Törmäsin siihen,kun hain hintatietoa Kehrä-ryijystä. Töissä joku oli selvittänyt, että sen saa 500 eurolla. Tuskin kertomuksesi perusteella luopuisit siitä noin halvalla. Väitin, että ryijystä joutuu pulittamaan kolme tonnia. Näyttävät muut sen kokoiset maksavan tuota luokkaa. Olet todella tehnyt kovan työn ryijyn tekemisessä. Onnittelut siitä!

Omat nettisivut olen tehnyt joskus kymmenen vuotta sitten, mutta niiden päivitys on jäänyt työkiireiden vuoksi. Sen vuoksi jätän sen kohdan auki.
Näin kirjoitti Sirpa B.,

Kiitokset, kyllähän ryijyn parissa kului ilta jos toinenkin. Mutta aika kultaa muistot ja nykyisellään voisi ihan hyvin aloittaa toisen samanmoisen projektin! Onneksi talossa ei ole seiniä jonne sen ripustaisi...

Joulukaktus

January 6, 2009, 8:50 pm

Moi taas. Meillä opetellaan elämään bernin kanssa ja tokotreenitkin on aloitettu. Aikamoinen opettelu mulla on, luonnetta piisaa, mutta erillalailla kun apella:)
Hyvää vuotta -09 ja paljon onnistuneita treenejä.
ps. saanko linkittää sivusi omilleni??
Näin kirjoitti Krista,

Hyvää alkavaa vuotta teillekin ja onnea pentusen kanssa!! Sekä hermoja: bernit yleensä keksii kaikkea pikkujäynää ympäristönsä iloksi :)
Linkittää saa kaikin mokomin!

Joulukaktus

September 21, 2008, 6:38 pm

Jippii!! JK1 plakkarissa! Onnea!!!
Näin kirjoitti Heli,

Joo, onhan se jipii, kakkua ja pullaa, juhlien paikka :)
Ja sit taas hommiin ja aletaan miettiä seuraavaa koetosta.
Kunhan Norppa lepää hetken, otti tytölle tosi koville tuollaiset koko päivän käyttäytymisharjoitukset. Nyt on ansaittu vähän lomaa!

Joulukaktus

September 14, 2008, 4:21 pm

Upeata että olette käyneet starttailemassa jäljellä. Voi kun olisin tiennyt olisin tullut kannustamaan:) Pian se tulos sieltä tippuu, oli tosi lähellä jo nyt:)

Terkuin
Krista ja Apet
Näin kirjoitti Krista ja Norma,

Kiitokset kannustuksesta, me koitetaan taas tsempata ja startata innokkain mielin seuraavaan kisaan! Treeni-iloa teillekin, ja uskallusta lähteä yrittämään!!
Oli muuten ihan tietoinen juttu etten liiemmin hehkutellut kisoja etukäteen; tulostavoitetta ei ollut ja kyllä siellä kehän laidalla jännittää itse jo niin paljon, ettei ylimääräiset silmäparit helpota tilannetta ollenkaan ;)

Joulukaktus

August 12, 2008, 4:39 pm

Mun toisella gerbiilillä on verinen nenä ,mitä teen?
Hyvät sivut!
Näin kirjoitti gerbola,

1) putsaile 2) harkintasi mukaan levitä kuonon ympärille ohuelti esim Bebantenea tai TerraPolyä 3) jollei parane tai pahenee, käy näyttämässä eläinlääkärille.
Paljon kokemuksia verisistä nenistä ja nokkataudista (jolta tuo ensimmäisenä kuulostaa) löytyy gerbiilifoorumilta: http://www.gerbiili.info/foorumi/

Joulukaktus

August 5, 2008, 12:10 pm

Hei,

Satuin lukemaan vaelluskertomuksiasi kun itsekin olen samoille suunnille menossa. En ole itse mikään kokenut koiran kanssa vaeltaja mutta ajattelin että pari vinkkiä voisi olla paikallaan. Nimittäin mitä olen noita koiravaellusjuttuja lukenut niin useilla on tapana ottaa mukaansa tassuvahaa, jota voi sitten tarvittaessa vahata tassuja jos alkaa näyttää siltä että tassut kuluvat (ei sitä ennen). Täytyy aina iltaisin matkan päätteeksi tsekata tassuja. Jos tassut kuluvat pahasti puhki niin sitten voi sujauttaa haukulle jalkaan pienet töppöset. Hommasin nyt nuo molemmat kun lähdemme koiran kanssa patikoimaan. Ajattelin nyt tuoda tämän esiin kun luin että olitte särkylääkkeen voimin koiralaukut selässä joutuneet jatkamaan matkaa.
Näin kirjoitti Vieras,

Tassuvahaa meillä itseasiassa oli mukana, mutta ei tullut levitettyä. Ontuminen osaltaa johtui varmasti kipeistä anturoista, mutta vielä enemmän kipeistä lihaksista. Arkielämässä Nova liikkuu ravaamalla - joskus hihnassa saattaa peitsata, mutta me ei paljon hihnassa lenkkeilläkään :) Reput selässä Nova kuitenkin kulkee pelkästään peitsaamalla. Uusi askellaji, ja "rankat" päivämatkat yhdessä vetivät lihakset kireälle, ja siihen särkyyn ei tassuvahakaan olisi auttanut. Itse en ainakaan lähde enää koiran kanssa reissuun ilman särkylääkettä - tosin myös tassuvaha on jatkossa paremmin mielessä.
Esim Maxim-tassuvahan käyttöohjeessa kehotetaan käyttämään jo ennen kuin anturat ovat rikki; vahalla nimenomaan halutaan estää läpi asti kuluminen.
Töppösistä: näitäkin meillä oli pari mukana, mutta ei puettu. Liikkuminen oli (aamusta) jo ennestään vaikeaa, eikä tehnyt mieli laittaa koiraa nostelemaan vielä korkeammalle tassujaan. Nopeasti koira kai tossuihin tottuu, mutta ensireaktio meillä (joskus tullut puettua koiralle sukkia jalkoihin...) on leikkiä balleriinaa ja välttää liikkumasta lainkaan...
hyviä vaelluksia, ja tsemppiä hihnan molempiin päihin :)

Joulukaktus

June 22, 2008, 7:10 pm

Se on se PALKKA!!!! (tunnari yms)
Se vedättää sua! On ottanut mallia mammasta ;)
Näin kirjoitti Heli

Joo kyllä tiedetään. Vie pässiä narussa...
´

Joulukaktus

April 2, 2008, 1:32 pm

Moi!

Miten Typy on viihtynyt hoitolaitoksessa? Kakat lattialle? Ottiko Nova mallia?Misu on ollu suht kiltisti, mitä nyt vähän nakerrellut lehtiä ja kenkiä kun on ollut tylsää. Ei taida Nadia-tätin seura olla kovin viihdyttävää... Sillä on tosin aamuyöntuska, joka alkaa josku viiden korvilla. Se helpotti eilen. Eli tänä aamuna nukuin ihan kellon soittoon saakka ;)
Näin kirjoitti Taija, koti.phnet.fi/birial

Kiva kuulla että Misulla riittää virtaa askarteluun... :)
Typyhän oli meillä vain viikon, eikä mitään pysyvää tuhoa saanut aikaiseksi. Ensimmäisenä päivänä kokeili onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen (eli olkkarissa) mutta huomasi sitten, että parempi pysytellä eteisessä myös yksin ollessaan. Koitti ottaa sohvasta itselleen lepopaikkaa ja samoin kokeili sängyn jakoa - kummassakin laihoin tuloksin. Alussa kommentoi kaikkea piippailemalla, mutta loppuviikosta ei ollut paljoakaan vinku-iitaa jäljellä, sillä mitään ei tapahtunut niin kauan kun tyttö pihisee. Sanoinkin että on Typyllä ollut julmaa kun on joutunut käyttäytymään...
Kaikkiaan viikko meni tosi nopsaan - ja kohta sinäkin joudut hoidoksita luopumaan. Sinne jää sitten yhdelle paikka avoimeksi... ;) Mutta osaatpa ainakin nauttia pitkistä aamu-unista tämän kokemuksen jälkeen :)
On muuten jännää: ainahan Typy ja Nova kokeilee herätellä siinä 6-7 aikoihin viimeistään. Ei meillä vaan... molemmat taitaa tietää ettei tätä aamu-äreää karhua kannata turhilla vaivata :D

Joulukaktus

February 14, 2008, 1:28 pm

Hyvää Ystävänpäivää!


Näin kirjoitti Erika&Pojat, ehankalin.googlepages.com

Sitä samaa, rapsuja koko porukalle!
(vaikka tää toivotus tänne vieraskirjaan melkoisella viimeellä päätyikin :)

Joulukaktus

December 30, 2007, 7:35 pm

Moi!

Mun gerbiililtä Raksulta lähti toinen ylähammas. verta tuli aika paljon. Osaatko sanoa mitä kannattaisi tehdä? Kasvaako hammas takaisin? Entä kannattaako Raksu viedä eläinlääkärille? Toivottavasti täältä saa kysyä tälläisiä juttuja. voitko vastata tänne omille sivuillesi mahdollisimman pian?


Näin kirjoitti Hiltu

Saahan täältä kysyä; www.gerbiili.info/foorumi on kuitenkin paikka josta vastauksen saa aina todennäköisesti nopeammin.
Eli katkenneellee ylähampaalle ei tarvitse - eikä oikein voi - tehdä mitään. Uusi hammas kasvaa viikon kuluessa tilalle. Sillä aikaa gerbiilin voi olla hankala syödä perussiemensekoitusta, joten kannattaa pitää myös pilttiä tai puuroa tarjolla. Jos vointi ja ruokavalio ei normalisoidu viikon -parin kuluessa, tai gerbiili ei enää jyrsi, kannattaa käyttää eläinlääkärissä varmistuttamassa etteivät muut hampaat ole päässeet vinoutumaan tai kasvamaan liian pitkäksi.
Toivotaan pikaista paranemista :)

Joulukaktus

December 12, 2007, 8:12 pm

Hienoa sisko-likka! Tara tuulettaa sen minkä masennuksiltaan joutaa :) Iso tassu teille!
Näin kirjoitti Tartsan, (Jane ja Cheetah )

Tacks :)
Ja tervetuloa takaisin maan kamaralle Mexicosta.

Joulukaktus

December 12, 2007, 7:52 pm

Mahottomasti ONNEA teille molemmille! Mahtava suoritus ja hienostihan teillä menny koko vuosi. Ens vuonna sitte voi- ja evl-luokkien kimppuun ;) Treeni-intoa!
Näin kirjoitti Kaisa. Rita, Aya ja Mani, kotisivu.suomi.net/pepperitas

Katsotaan missä kunnossa ollaan ensi kesänä, tottakai uudet luokat on tavoitteena mutta areenalla esiinnytään vasta kun alkaa olla varmuutta :) Jostain syystä nuo ruudut ei ole ollenkaan käytännöllisiä liikkeitä bernin näkövinkkelistä ;)

Joulukaktus

December 11, 2007, 5:21 pm

Superhypermega onnittelut vielä tätäkin kautta!!!
Tätä tahtia teillähän loppuu hetkessä luokat kesken, kuka keksisi uusia!! :)
Näin kirjoitti Erika, ehankalin.googlepages.com

Tuskin sentään! On noissa seuraavissa luokissa sen verran opiskeltavaa että ne pitää meidät treenikentällä vielä pitkään!

Joulukaktus

December 9, 2007, 10:18 pm

Moi!

Onnittelut TK2! Ja vielä todella upeat pisteet.

Näin kirjoitti Miia, www.freewebs.com/hemulileo

Heh, kiitoksia, kyllähän nuo ovat aika uskomattomat pisteet. Kisan aikana en kerennyt edes katselemaan että mitä tuomari antoi. Heli tuli puolijuoksua autolle ja ajattelin että huijaa kun kertoi mitä oltiin saatu... kai se tulos pitää uskoa ja vähitellen alkaa palautua taas maan tasalle ja arkeen. Voi-kehissä nähdään, mutta toivottavasti jo aiemmin jos vain huolitte meidät taas Treelle turisteiksi talvitreeneihin. :)
Leolle rapsuja :)

Joulukaktus

December 8, 2007, 7:42 pm

Onnea Nova&Minna TK2!! Loistavaa-upeeta-hienoa.. Ja millä pisteillä =)

Oli kiva olla katsomassa, kun yleisö huokasi luoksetulon pysäytyksessä "miten toi on opetettu?".. Täydestä juoksusta pysäytys kuin seinään =)
Näin kirjoitti Heli & Co, personal.inet.fi/koti/mettanpeikon/

Kiitoksia kiitoksia... menee varmaan päivä pari ennen kuin tajuaa kuinka komea pisterivi se oikeasti on! Nyt on taas yksi etappi saavutettu ja seuraavia voidaan alkaa kalastella.
Ja mun mielestä se Novan pysähtyminen näyttää edelleenkin siltä kuin sitä lyötäisiin ladonovella päähän... mutta juu, tehokas se on. Kai Nova on vähän blondi siinä suhteessa, että kun sanotaan 'seiso' niin pieni mieli ei voi kuvitellakaan että jalat sen jälkeen rullaisivat enää eteenpäin.

Niin, ja Lahteen me ei päästä: ollaan dopingin alaisina silmätarkastuksen jäljiltä.

Joulukaktus

November 24, 2007, 7:51 pm

Moro. Ai olet Lahteen tulossa? :-) Tuuhan morjestamaan..
Näin kirjoitti Jack,

Jaa-a... kaikkia lahtelaisiako? :)

Joulukaktus

November 20, 2007, 3:05 pm

Kyllä vain, Ellan olen ajatellut ilmoittaa sinne. Tosin en tiedä vielä esitänkö minä vai Heli mahdollisesti.. jos se on kovin villi ja kauhea tapaus, annan Helin viedä :D

Myö mennään koikkerien kaa messariin, ja varmaan menen toisena päivänä shoppailee sit muuten jne.

Mutta, infoan kyllä sitten lähempänä teitäkin jos ei syystä tai toisesta Lahteen Ellan kaa mentäiskään..mutta tällä hetkellä vakaa uskomus siihen on että siellä ollaan :D
Näin kirjoitti Susanna,

Joo Helille on hyvä lykätä kaikki koirat esitettäväksi :)
Mutta pitää vielä tuumata toisenkin kerran Lahteen tuloa. Koska Nova nyt alkaa tiputella karvaa, voi tammikuussa olla näytettäväksi (taas) vain karvaton koira. Pari viikkoa vielä ilmoittautumisaikaa... arpapeliksi menee :) Mutta voihan olla että syystä tai toisesta sinne saatan eksyä, vaikka sitten ilman koiraa :)

Joulukaktus

November 19, 2007, 10:19 am

Koetin eilen teitä katsella Jyväskylästä, mutten löytänyt :/

Kivastihan teillä meni kuitenkin :) Messariin menossa? Lahden ryhmikseen tammikuussa? Ella-siskokin taitanee Lahteen tulla ;) (ts. minä sen sinne raahaan varmaankin tuosta naapurista)

Tuomari muuten ei siksi katsonut itse hampaita koska nyt on liikkeellä kennelyskää paljon ;) Eli turvallisuus kysymys josta oli infottu kaikkia tuomareita, ne desifioi kädet koirien välissä aina jne.
Näin kirjoitti Susanna ja koikkerit, www.dischiles.com

No siellä mä olin piilossa kehän laidalla :) Melkein kokonaan narttujen ajan paikalla, välillä piti vain käydä shoppailemassa.
Messariin ei olla tulossa sillä samana päivänä on tokoa Pieksämäellä. Lahti on vielä vähän auki; jos Ella on tulossa niin sitten pitää jo pohtia oikein toisenkin kerran. :D Kalenterissa kyllä on tilaa :) Toivottavasti juostaan siellä sitten peräkanaa.

Joulukaktus

November 13, 2007, 9:30 am

Voihan kökkö :)! Mä siis nyt vasta tajusin et sun sivuilla on vieraskirja!! Ei varmaa oo ollu vielä kauaakaan...............
Näin kirjoitti Erika, ehankalin.googlepages.com

No eihän tää niin kovin kauaa olekaan ollut... 2001 näkyy olevan vanhimmat viestit :D
Huh, kylläpä ne vuodet vierii :o

Joulukaktus

November 6, 2007, 7:05 am

Oikeella miehellä on aina koira.
Näin kirjoitti Jore,

Ehkä niinkin, vaikka ei koira miestä tee.

Joulukaktus

October 10, 2007, 3:19 am

moi. mitäs minna? syksy tulossa.. ;-)
Näin kirjoitti Jack,

Tulossa juu, kohta tosin vaihtuu jo talveksi. Toivon kyllä että lumi ei ihan vielä maahan tulisi. Eipä tässä iltoihin ole ihmeitä kuulunut. Satunnaisesti kotona istuskelua, yleensä jossain koiran perässä viilettämässä... kuluvana syksynä on jo tullut tuntitolkulla värjöteltyä sateessa kastumassa. Eikä edes nuhaa ole tullut vaivan palkaksi... Pitäisi se sairasloma vähitellen jo ansaita.

Joulukaktus

October 8, 2007, 8:47 am

Wau! Tehän ootte taas kisanneet mahtavalla menestyksellä! Rutkasti onnea tuleviin koitoksiin ja nähdään toivottavasti j-kylän näyttelyssä kehän laidalla!
Näin kirjoitti Kaisa & pohjosen tiimi, kotisivu.suomi.net/pepperitas

Kiitoksia... ja vastavuoroisesti onnittelut teidän näyttelyvalloituksista! Komeita tyttöjä sulla! Tosiaan Jkylässä nähdään, sain jopa lähetettyä ilmoittautumisen joten enää ei auta perääntyä :)

Joulukaktus

September 21, 2007, 4:05 am

Lomalla kannattaa kuvata muutakin kuin itseään.
Näin kirjoitti Frank, lomalle.com

Ei ollenkaan hullumpi vinkki :)
Pitääkin koittaa seuraavaan lomakertomukseen mahduttaa edes yksi maisemakuva. Tosin, siitä seuraavasta lomasta ei ole tietoa sen enempää ajankohdan kuin kohteenkaan puolesta. :(

Joulukaktus

August 20, 2007, 3:39 pm

Onnea onnea TK 1

Innotat muakin reenamaan :)
Vaikeuksien kautta voittoon :)

Terkuin

Krista ja Appenzelli Norma
Näin kirjoitti Krista, kotisivu.dnainternet.fi/cavenkri/

Kiitos kiitos... :) Tästä vaan treenit jatkuu eteenpäin!

Joulukaktus

August 20, 2007, 11:08 am

Onnea Minna & Norppa Keuruulta tulleesta TK1:stä!!
Näin kirjoitti Heli & Co,

Tacks, Norppa kumartaa. Vaikkei edes tiedä tehneensä mitään ihmeellistä. Kunhan käytiin syömässä herkkuja Keuruun kentällä (no kentän laidalla ainakin...)

Joulukaktus

August 6, 2007, 7:57 pm

Haluaisin käydä tekemässä Karhunkierroksen ja luin kokemuksestasi siellä. Toivottavasti ihan kiva tehä se yksinkin.. ;) Kiitos!
Näin kirjoitti Jessica Cederberg, www.myspace.com/jemicaz

Joulukaktus

July 24, 2007, 8:04 pm

Nyt on mamma intopiukeena aloittanut blogin mistä näkee mitä me tällä tehdään. Kuulemma koulutus on ihan retuperällä ja nyt alkoi kauhea kouliminen :) Minä olen kyllä kovasti tykännyt kun saan peuhailla ja purkaa itseäni sekä syödä itseni täyteen namia. Mutta jos siskoa kiinnostaa meidän toilailut niin käypä kurkkaamassa: http://satsa.vuodatus.net/
Näin kirjoitti Tara

Siskolikan kuulumisia onkin aina ollut mukava lueskella, nyt myös blogista... tsemppiä tokoon vaikka hienostihan se Alballakin jo meni. Lihapullaa. Mitään muuta ne silmät eivät nähneetkään :)

Joulukaktus

July 9, 2007, 10:40 am

Mekin kotiuduttiin jal.tarkastuksesta:) Kyllä mie tykkään Novasta, sillä on tekemisen meininki:) Me näemme sitten sennenleirillä:)
Näin kirjoitti Krista,

Jep, leirillä nähdään... me koitetaan saada siihen mennessä kepit kuntoon ;)
Siihen nähden miten Norma ihmisiä mulkoili vielä viime leirillä olet muuten tehnyt hirmuisen työn; eihän Norma jalostustarkastuksessa tuumannut häiriöistä mitään.

Joulukaktus

July 2, 2007, 7:07 pm

Aivan ihana toi Nova, kuulostaa niiiiiin meitin Normalta:)
Näin kirjoitti Krista,

Moi taas, Normankin menemisiä olen sivusilmällä seuraillut ja hyvinhän teilläkin tuntuu pyyhkivän.
Sennenfoorumilla näemmä peräänkuulutit liikkuvaista ja tervettä berniä... no sellainenhan Norppa on ollut :) Sitten kun Norppa täyttää 10 vee pitää viedä kasvattajalle tusina pitkiä ruusuja... tervettä ja pitkäikäistä kaveria kun alunperin hain.
Kyllähän tämän hätäisesti berniksi tunnistaa mutta on ulkomuodossa vielä kehittämisen varaa. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan. Juuri nyt ilman turkkia Nova on lähimpänä ajokoiraa :)
Siskolikalle on tulossa syksyn juoksuista jälkikasvua; sieltä voi hyvinkin tupsahtaa lupaavia työbernejä *vink*.
Nähdään sunnuntaina jalostustarkastuksessa!

Joulukaktus

June 21, 2007, 10:00 pm

Tosi hienoja ja söpöjä kuvia.. :))<333 minusta se se musta oli nättein.. <33 :D itse omistan kaksi gerbiiliä, siitten nimet on Nappe ja Nipsu.. :D Meillä on kuollut yksi Napen veli Nippe.. :( ...
Nappe on kanssa musta ja Nipsu on valko harmaa täplikäs.. :D ... <33
Näin kirjoitti sara..,

Joulukaktus

June 1, 2007, 3:50 pm

Onpas täällä hienoja uutisia luettavana. Onneksi olkoon mahtavasta toko-menestyksestä! Novalla on edessä loistava tulevaisuus. :D
Näin kirjoitti Maija & Stara, users.jyu.fi/~maimakin/stara/

Kiitoksia kiitoksia... Nova ottaa onnittelut vastaan häntä heiluen ja ihmettelee missä ne palkintokeksit ovat? :)
Tosiaan oli vähän turhan mainio lähtö kisakauteen. Toisia samanmoisia suorituksia ei ehkä ihan heti nähdä. Nova alkaa olla lievässä ylikunnossa ja vähän huonolla motivaatiolla tekemään enää tuttuja juttuja. Pitäisi olla taas jotain uutta ja ihmellistä. Ryömiminen olisi kivaa!

Joulukaktus

May 27, 2007, 8:12 pm

Paljon onnea Novalle ensiesiintymisestä tokokehässä. Heti tuli luokkavoitto ja vielä rotumestaruuskisoissa!! Loistavaa!!!
Näin kirjoitti Heli & Co,

Kiitos, kumarrus ja jatketaan harjoittelua :)
Emännän pää on vieläkin vähän pilvissä Novan komeista suorituksista. Filmataan voittaja pokaaleineen kaiken kansan nähtäväksi jahka tyttö saa kauneusunet hoidettua alta pois. Kömpi nimittäin sängyn alle heti kotiin päästyään...

Joulukaktus

May 2, 2007, 11:28 pm

Onnea Novalle ja taustavoimile suoritetusta bh-kokeesta :)
Näin kirjoitti Susanna, personal.inet.fi/koti/bayy

Kiitoksia, nyt on pk-puolen pakollinen välipyykki saavutettu ja suunnatan kuono kohti treenejä... jotta sitten joskus päästään oikeita kisoja kokeilemaan.

Joulukaktus

May 2, 2007, 11:13 am

ONNEA ja isosti hienoista toko ja BH-suorituksista! Siitä se alkaa kierre etenemään ;) Nadia-täti yrittää tänä kesänä päästä PK-esteistä yli ja sen jälkeen Taija-täti on onnellinen.. ja ehkä uskaltautuu kisaamaan. Sennentokossa tavataan sitten.

ps.meijän nettisivut vaihtavat osoitetta kunhan ehtivät...
Näin kirjoitti Taija ja Nadia,

Nöyrä kiitoa ja kumarrus, omistaja on edelleen onnesta soikeana ja Nova vain ihmettelee että mistä moiset kiitokset. Meillä myös on PK-puolen esteet vielä treenaamatta joten pakko siirtää omat jälki-tavoitteet vasta syksyn puolelle. Menkää te hakuun vain, uskon että Nadia hoitaa homman kotiin!

Joulukaktus

April 28, 2007, 6:41 pm

Hieno homma sisko-likka! Olet nyt sitten oikein BH-koira! Onnea sekä koiralle että sille toiselle narun päässä. Hieno suoritus, ehkä minäkin joskus..

T:Tarzan & Co
Näin kirjoitti P&S&T

Kiitos kiitos... kyllä tässä on vielä nuppi hieman onnesta sekaisin sekä narulla että sillä toisella päällä ;)
Toiset valittelivat että on vaikea saada koiraa innostumaan kehässä, mutta Novalla oikein ryhti suoristui kun pääsi kehään esiintymään. Koira tekee kaikkensa ja emäntä koittaa parhaan mukaan pilata suorituksen. Onneksi se koiran osuus oli niin huikaisevan hieno, ettei tuomari kertakaikkiaan voinut hylätä sitä.
Ei muuta kuin samaa bh-polkua tallaamaan!

Joulukaktus

April 23, 2007, 8:29 am

Mahtavasti näytti menneen Novan toko-kisat! Onnea! Nyt ei muuta ku kohti oikeita kokeita ja tosi koitoksia! Sennen-tokossa sitten...

T:Kaisa ja team-Pepperitas
Näin kirjoitti Kaisa & tytöt, kotisivu.suomi.net/pepperitas

Kiitoksia! Se eilinen meni tosiaan jotenkin liian hyvin ja koko päivä on tullut kuljettua pää pilvissä! Eiköhän huominen kisa palauta fiilikset takaisin maan tasalle :)
Niin - tänään treenattiin estehyppyä ja ensimmäinen yritys olis ollut taas pyöreä nolla (missä täällä esteen takana se namipala piileskelee? Sinnehän voi ihan hyvin mennä este kiertäen?)

Joulukaktus

April 18, 2007, 6:32 pm

Kysyisin yhtä asia...., että kuinka paljon pitäisi uros gerbiilin painaa? Mun kaksi gerbiiliä (tito ja kasperi) niin kasperi painaa 98g ja tito 96g.
Onko ne liian painavia vai sopivia???
Näin kirjoitti Limppu,

Urosgerbiilin normaalipaino on 80-100 gramman välillä. Painon ylärajoilla on jo melko varmaa, että gerbiilillä on ylimääräistä rasvaa, tai hirmuisen hyvä lihaksisto. Ero on ihan kädellä huomattavissa; ylimääräinen rasvakerros on pehmeä ja hyllyvä, lihaksikas gerbiili on tiivis ja kiinteä käteen.
Lihaksikkaat gerbiilit saavat toki painaa juuri niin paljon kuin vaaka näyttää. Erityiselle laihdutuskuurille ei rasvavarantoa keränneitä gerbiileitäkään tarvitse laittaa, mutta ruuasta voi alkaa noukkia osan auringonkukanjyvistä pois. Myös gerbiilien aktivoiminen puuhasteluun (juoksutus, terraarioon kaivelumahdollisuuksia) keventää vyötärölinjaa.
Mutta näkemättä on aina vaarallista yleistää, onko gerbiilisi liian painavia. Ne voivat olla juuri sopivia: jos virtaa riittää, niin gerbiileilläsi on todennäköisesti hyvä olla eikä syytä huoleen ole :)

Joulukaktus

April 10, 2007, 2:11 pm

olet kainiisti virkannut tai mitä olet tehnytkään mutta pidän siitä ja haluaisin että jos minä vaikka olisin vähän isompi niin voisin ottaa sinut vaimokseni ja muuta mutta minä olen vasta kaksikymmentäkaksi vuotta niin ei kai sitten mutta pidän sinun töistäsi hirvittävästi en tiedä miten monta kertaa olen jo sanonut "sinun työsi ovat ihania" mutta pidän niistä kauheasti en kä epäile sinua että laittaisit kaupasta ostettuja tavaroita nettiin mutta nyt ei enään jaksa käsi viuhottaa hei hei ja hyvää piävän jatkoa
Näin kirjoitti ihailijasi,

Tällaiset kummasti piristävät päivää ;)

Joulukaktus

March 31, 2007, 6:42 pm

Juu...
Sivuilla vieraili Antti

Joulukaktus

March 23, 2007, 10:00 pm

Olen humalassa. Sisko sanoi ohimennen "jotain". Kirjoitin Googleen "jotain" ja päädyin tänne. Todella hyvää viiniä!! :D
Näin kirjoitti Kerba, kerba.fi/

Joulukaktus

March 20, 2007, 5:08 pm

hienot sivut! oon kans harrastaja vaik vaa 11
Näin kirjoitti timi,

Joulukaktus

March 14, 2007, 12:13 pm

Hih, miten nuo Novan tuhotyöt näyttää niin tutuilta! Harmi kun en itse ole tajunnut valokuvata mitä oma Santra-neitini on saanut aikaan!
Näin kirjoitti Pirjo, www.morrowinds.suntuubi.com

Juu, omiakin tuhoja on jokunen jäänyt kuvaamatta. Aina ei ole touhut juuri teon jälkeen naurattanut, mutta aika tasoittaa pahimatkin kolhut :)
Ei muuta kuin kuraisia tassuja ja kesän odottelua. Ainakin täällä lumet sulaa vauhdilla ja kurahousut olisi paikallaan.

Joulukaktus

February 17, 2007, 2:19 am

Hyvää päivää kanssaeläjät!

Koetin katsella Tunisian reissua varten infoa ja löysinkin kaupungin toiselta puolelta olevan Ladyn. Miten homma toimi ja miten "juomapuoli" hoituu islamilaisessa valtiossa
Näin kirjoitti Markku, markku.ruuska@hotmail.com

Juomapolitiikka sujuu ilman ongelmia. Ainakin meidän lomakohteesta löytyi paikallinen Alko, diskoja on ja nauttia saa muutakin kuin limpparia ;) Olutta ja viiniä löytynee joka ravintolasta palan painikkeeksi.
Maassa maan tavalla ei ihan suoraan päde lomakohteissa, vaan kyllä siellä mennään lomailijoidenkin tavalla.

Joulukaktus

February 3, 2007, 11:44 pm

Tervehdys!

Surffailin tuossa eri kasvattajien sivuilta ja löysin nämä sivut. Tuli lueskeltua lähes kaikki jutut läpi :)

Täältä terveisiä lähettää bernityttö Tara ja perhe :)
Näin kirjoitti Marjo, baanaweb.fi/jarkko.palosaari/index.html

No huh, jo on ollut urakkaa Novan sivujen lukemisessa :)
Täytyykin käydä vastavierailulla...

Joulukaktus

January 18, 2007, 9:52 am

Terkkuja Novalle!
Näin kirjoitti Jossu koti.mbnet.fi/h-haukut/

Joulukaktus

December 31, 2006, 3:06 pm

oi miten ihania koiria! olen nimittäin kiinnostunut berneistä.
Näin kirjoitti johanna

Joulukaktus

December 23, 2006, 8:42 am

Hyvvät joulun toivotukset siskolikalle!
Kylläpä tätä karvaturria jännittää huominen päivä, en oikein ole vakuuttunut onko se huomenna tavattava punatakkinen setä mukava vai ei, taidanpa haukkua sille niin ei ainakaan luule itsestään liikoja. Nuo ihmiset paistavat tänään sitä ihanan taivaalliselta tuoksuvaa lihaa, taidan vahtia sitä koko yön ettei vaan kukaan vie sitä!!! Kummallisen tuoksuisia paperikääreitä on ilmestynyt kaappien perille ja niitä olen käynyt haistelemassa, on oikein lupaavia hajua kantautunut nenääni!! Mutta minä muistelen teitä kaikkia koirakavereita huomenna kun vatsa on täysi ja kummalliset pareripaketit revitty auki, oikein hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle!!!
Toivottaa jännittynyt Tara
Näin kirjoitti Tara+loppu joukkue,

Jep, hyviä jouluja täältäkin toivotetaan koko porukalle!
Meillä tyttö lenkitettiin heti aamusta puolikuoliaaksi harjulenkillä. Ei haittaa vaikka pojat täällä pelailevatkin ja talossa touhutaan - nyt ei vaan jaksa enää räyhätä eikä tunkea itseään joka väliin :)
Huomenna on sitten vuorossa kyläilyjä.. saa nähdä montako joulukuusta kaadetaan. Omaa pakettia (sorsapingviini) on himoittu jo pitkään. Se pitää niiiiin ihanaa ääntä! Ja ilmeisesti possun korvaa ja muutakin herkkua on huomisella menúlla.

Joulukaktus

December 23, 2006, 1:29 am

Ihastelin Novan kuvia:)
Näin kirjoitti Heidi, minninomatsivut.nettilemmikki.fi

Joulukaktus

December 21, 2006, 5:27 pm

Katsoin kuvia ihanasta berniläisestä.
Näin kirjoitti Raisa

Joulukaktus

December 5, 2006, 6:08 pm

Onneksi olkoon sisko-likka! Hyvät tulokset tuli Kennelliitosta.
Nimim: Omia-kuvia-jännityksellä-odottaen
Näin kirjoitti Tara, www.freewebs.com/bernitara

Kiitoksia. Kyllä nyt kelpaa taas rymytä ja riehua! Pidetään peukkuja teillekin... kunhan ensin saatte nuo juoksunne alta pois.

Joulukaktus

November 19, 2006, 1:46 pm

minkä hintasia bernit on??:D

Näin kirjoitti Hanna

Rekisteröity ja eläinlääkärin tarkastama, kasvattajalta ostettu bernin pentu maksaa tyypillisesti tuhat euroa. Hintaa voi alentaa esimerkiksi värivirhe, joka ei kuitenkaan koiran elämää haittaa. Vapaita pentuja voi bongata esimerkiksi Sveitsinpaimenkoirien pentuvälityslistan kautta. Moni kasvattaja myös kertoo kotisivuillaan suunnitteilla olevista pentueista.

Joulukaktus

October 9, 2006, 7:26 pm

Vitsin söpöi koirii nää!!!!!!!
Näin kirjoitti Krista Kotivuori, suomi24.fi

Joulukaktus

October 9, 2006, 3:54 pm

Kävin sivuillanne Tunisian reissun takia. Hyviä vinkkejä. Itse olen lähdössä 21.10.06 Hammametiin. Odotan kovasti reissua ja samoin tyttärenpoikani (6v.)
Näin kirjoitti Marja,

En voi muuta kuin toivottaa hyvää matkaa. Syksyn kurakeleistä on hyvä vaihtaa etelän lämpimään :)

Joulukaktus

October 4, 2006, 7:12 pm

Päätin tulla taas vierailemaan sivuillanne ja katsomaan mitäs ootte puuhailleet lähi aikoina :) Kauniin näköinen berni tuo Nova ;)
Näin kirjoitti susanna ja bernit, www.freewebs.com/bernineidit

Meillä ollaan tosiaan viimeaikoina oltu laiskemmanpuoleisia. Pihalla menovirtaa löytyy, kotona asuu lapamatonen. Äärimmäisyyksistä toiseen siis mennään (ja yleensä vauhdilla).

Joulukaktus

August 19, 2006, 3:21 pm

kivat sivut.Toivotaan että koirat pysyvät terveinä!
Näin kirjoitti hih,

Joulukaktus

August 8, 2006, 5:44 pm

noi on niin ihania mitkä niitten nimet on ??????
Näin kirjoitti Pelienkeli,

Gerbiilit? Herrat ovat nimeltään Pujo, Timotei ja Raita. Kohta puolitoistavuotiaita miehenalkuja. Parhaimmillaan he ovat touhutessaan vapaana laittalla tai olkapäillä kiipeillessä: hirmuinen tohina on joka puolelle päästä. Kun jotain tapahtuu, niin jaksetaan tohottaa parikin tuntia yhtä kyytiä. Omassa terrassa uni vie miehistä voiton, ja ruukun kuopsutusta tai purujen kaivelua jaksetaan harrastaa vain lyhyitä toveja kerrallaan.

Joulukaktus

July 24, 2006, 3:07 pm

Niin joo mutta teillähän oli ne juoksut... älä ikinä työskentele vanhusten parissa, dementia on hyvinkin tarttuvaa!!!! :)
Näin kirjoitti edellinen,

Pitää tyttöä joka tapauksessa päästää vapaaksi kirmaamaan. Olkoonkin kotona lapanen, mutta lenkillä tekee jänisloikkia kun ei muuten pääse jäseniä verryttelemään. Sopiva tyttöporukka kun on, tuskin Novakaan keksii miehiin ryntäillä (ellei ihan nenän eteen sellaista pölähdä).

Joulukaktus

July 24, 2006, 3:04 pm

No mutta Novasta tuleekin maanis-depressiivinen lapanen, joka vain huokailee nurkissa ja hautoo murheitaan! Loppu viikosta olis paremmin aikaa... soittelen sulle (eilein oli sitä asiaa, että meillä oli oma berni lenkki Muuramen harjulla ja kaipailtiin sua mukaan!)
Näin kirjoitti Tara+S&P,

Kunhan ei jää lapaseksi. Alkaa olla jo ikävä omaa pikku sähikäistä.
Me eilen tosiaan vaan makoiltiin pihalla telttaillen, vissiin 8 tuntia putkeen. Mulle pelas ruokatarjoilukin teltalle, joten ei ollut asiaa kännyn tykö :P

Joulukaktus

July 21, 2006, 6:53 pm

No voi kähmelö! Sun ruma-sana-sensuri poisti sanan paha... hui! olipas mä tuhmeli :D
Näin kirjoitti Tara+s&p,

Juu, noin käy tuhmille kielenkäyttäjille :)

Joulukaktus

July 21, 2006, 6:50 pm

UUUUU... sitähän ollaan oikein aikuinen nainen! onnea maailman masentavimpana aikana. Toivotaan että Nova ottaa asian vähän kivuttomiin kuin meidän pyllerö :) eikä kipupiikkiä tartteta!! harmi että ne iski nyt vähän *...*n aikaan (mutta toivo elää että ennen tre:n reissua laantuis kokonaan) Näkyilläänkö ensi viikolla joku pivä? voitas tokoilla tai sis yrittää... meillähän keskittyminen on äärimmäisen vaikeeta!!! teidät olisi kiva saada häiriöksi! No mutta jokatapauksessa hellä rutisus monsuunisankarille!
Näin kirjoitti tara+s&p, www.freewebs.com/bernitara

Jep, nyt ollaan oikeita naisia! Jotenkin olin kuvitellut, että juoksujen myötä meille asettuu taloon todellinen demoni mutta mitä vielä - tyttö on ja makoilee kaiket päivät. Leikkii ehkä hetken, mutta tylsistyy taas. Ensi viikolle tulee taas yksinoloja, jospa sitten saataisiin taas tuttua säpinää taloon.
Näkyillään vaan, tiistaina metsään? Huomenna (ma) illalla 7 aikoihin voisin yrittää tokoilla Muuramen keskustassa, mutta jos loppuviikon päivistä löytyy parempia vaihtoehtoja, kokeillan kaikin mokomin.

Joulukaktus

June 26, 2006, 9:57 pm

Hienot sivut! Hyvää kesää Minna
Näin kirjoitti Hami-Fani, kotisivu.mtv3.fi/lellu/

Sitä samaa :)

flower

June 23, 2006, 10:04 pm

Huomena tulee kello 10.00 radionovasta top 200 lista mä kuuntelen sen.
Alkaakohan se siis jo kello 10.00 en ole varma kuulinko tänään oikeen.
Näin kirjoitti Jenna,

Joulukaktus

June 23, 2006, 1:56 pm

Hyvää Juhannusta sinne eteläiseen Suomeen Novalle ja huoltojoukoille!

T: Isot Bernit pohjosesta + muu lauma
Näin kirjoitti Kaisa. Rita, Aya ja Mani,

Ja hyvää jussin jälkeistä myös sinne :)
Mani näkyy gallerian perusteella olevan oikea vesipeto luonnostaan!

Joulukaktus

June 23, 2006, 1:08 pm

Ai se siis tulee huomenna kello 10.00 Noin radiossa sanottiin.
Näin kirjoitti Jenna,

Joulukaktus

June 23, 2006, 12:12 pm

Mä vaan haluaisin tietää millon toi radionovan top 200 lista tulee ja monelta se tulee? Haluaisin ajoissa tietää ennen kun se mehee ohi! Tänään luin radionovan sivuilta että radionovan juhannuslista top 200 että sellanen on tulossa.
Kun ei radionovan sivuilla lue millon se tulee ja monelta se tulee.
Näin kirjoitti Jenna,

flower

June 22, 2006, 8:53 pm

*...*Text*...*
Message sent by *...*Name*...*, *...*URL*...*

Joulukaktus

June 17, 2006, 5:46 pm

Puhti-ruokaa saa nyt Muuramesta, Puhtihan on lisäaineeton, luonnonmukainen ja täysin kotimainen pakastetäysiravinto.

Itse aion kokeilla sitä piakkoin, sillä olen itsekin kiinnostunut koirien luonnonmukaisemmasta ruokintatavasta. Terveisiä Novalle!
Näin kirjoitti Katja,

Meillä syödään tällä hetkellä Neuta/Alttia, yrjölän puuroa ja nappuloita; kaikkea sekaisin melko tasaisessa suhteessa. Puhdista kuulin, että se todellakin on menevälle koiralle tarkoitettu. Itse koitan pitää tytön vyötärölinjan vielä hoikemman puolella, jotta kasvaisi mieluummin hitaasti. Eli katsellaan nyt vielä sitä ruokavalion muutosta. Nykyisillä eväillä tuntuu pyyhkivän hyvin.

Joulukaktus

June 14, 2006, 2:48 pm

Voi, kun toi Nova on ihana! Ja samoin pikku G-miehet. ;) Mistäs tollanen nimitys tuli?
Hyvää kesää!
Näin kirjoitti Jenna, www.freewebs.com/hyarmen

G niin kuin gerbiili, ja G-mies Jerry Cotton on ollut jokakesäistä luettavaa mökillä. G-miehiähän näistä gerbiileistä tuli sitten ihan luonnostaan. Jerry, Phil ja Neville olisivat olleet hyvinkin varteenotettavia nimiä.

Joulukaktus

June 4, 2006, 10:33 am

Minäkin tahtoisin maalle!
Näin kirjoitti Ellaa,

Joulukaktus

May 9, 2006, 8:18 pm

Kallistapa on tuo kennellrehun ruoat!!!itelläni on 3 ajokoiraa ja 2 mäyräkoiraa ja ruokin ne jauhelihalla+muut sekaan että saa vitamiinit ja maksan itse sian jauhelihasta 50 senttiä kilo ja rustoluita samasta paikasta 10 senttiä kilo!Ja lisäksi kun tuossa kennellrehun jauhelihassa on verta niin paljon etten silläkään suosittele kenellekkään ja hintakin on näköjään noussut jo 22e 19,5kg(ennen 20e)
Näin kirjoitti Minä,

Kieltämättä halvalla saat, ja hyvä niin. Tuleeko kotiruualla (Yrjölän puuro + lihat + kasvikset) ruokkien sitten kallis vai huokeampi menu koiralle, riippuu kai ihan mihin vertaa. Novan rouskuttamat nappulat maksaisivat kuussa noin saman verran (50 e) kuin nyt menee tuore-aineksiin - ja tokihan tuoreen kanssa saa vaivan kaupan päälle. Tällä hetkellä on vakavassa harkinnassa Neu-ruokintaan siirtyminen juuri ruuan vaivattomuuden vuoksi. Tälläkin ruokinnalla päädytään suunnilleen samaan euromäärään.

Joulukaktus

May 8, 2006, 8:43 pm

heippa! Eksyin tänne sivuille surffailtuani eri bernien sivuilla. Todella komea berni teillä onkin. Ajattelin kysellä, että saanko lisätä osoitteenne meidän sivujen linkkeihin? hyvää keväänjatkoa teille!
Näin kirjoitti susanna ja bella berni, www.freewebs.com/bernineidit

Passaa meille. Tokihan kaikkien Suomen karvanenien pitää toisiaan tukea :)

Joulukaktus

May 8, 2006, 2:33 pm

Ei oo mitään järkevää sanottavaa... Mut (DarkSide) Murmeli kävi täällä.
Näin kirjoitti (DarkSide) Murmeli, www.freewebs.com/murm3li

Joulukaktus

April 18, 2006, 12:04 pm

Kävin taas ihastelemassa Novaa :)

Novan sisko-Ella asuu tuossa melkein naapurissa, ja oman koirani (joskin kooikeri, ei berni :D) kasvattajan koiria löytyy Novankin taustalta.

Tavattiin eilen mätsärissä Novan veli Kaapokin :)
Näin kirjoitti Susanna, personal.inet.fi/koti/bayy

Black Amiikosista lienee Nikke siis saanut alkunsa :)
Vai on Novan sisarukset osuneet teidän ympärille! On se maailma pieni. Aina löytyy yhteinen karvanenäkaveri. :) Ellalle terveisiä milloin törmäättekään!
Toivotetaan teille menestystä kehiin ja kuraista kevättä! Parhaat hajut löytyvät pehmeästä liejusta.

Joulukaktus

April 4, 2006, 3:17 pm

ihana toi Nova

Näin kirjoitti linda

Onhan se aikamoinen tehopakkaus. On kyllä romuuttanut omat mielikuvani bernistä rauhallisena sohvaperunana.

Joulukaktus

March 28, 2006, 3:51 pm

Kiitos tiedoista xD
Näin kirjoitti jokunen vain xD,

Joulukaktus

March 27, 2006, 8:45 pm

Niin.... täällä näköjään puhutaan jotekin Tunisiasta? Ja minä tässä olen suunnitellut sinne matkaan joten voisitko kertoa jotakin Tunisiasta!? Se olisi todella mukavaa :) Esim. Rannat? Vastaa pian

Näin kirjoitti jokunen vain xD,

Rantaa löytyy ja siellä polttaa itsensä helposti :)
Rannoilla on maksullisia lepolasseja, mutta luonnonhiekalle pyyhkeen päälle voi toki majoittua. Suosittelen etsiytymään bambuvarjosimen alle, joita rannoilla on kiinteästi pystyssä - näiden yhteydessä on lepolassien vuokrauskin. Mutta ainakaan meitä pyyhkeilijöitä ei varjon alta pois ajettu.
Samaisilla alueilla kiertää jos jonkinlaista jäätelön- ja juomanmyyjää. Lisäksi löytyy erilaisten vesivempeleiden vuokrausta moottoroiduista polku- ja käsikäyttöisiin.
Meressä on meduusoja ja muita mereneläviä myös uima-alueilla, eli järki kannatta pitää päässä mereen mennessä. Ei kauas rannasta, eikä yksin. Snorkkelit/uimalasit kannattaa otta mukaan, muutoin meressä sukeltelusta ei saa paljoakaan irti.
Muuta Tunisiasta (Soussen alueesta)... kaupungilla riittää viikoksi katseltavaa, kahdessa viikossa tulee jo tylsää. Kauppoja ja bailupaikkoja on. Kulkuvälineet toimivat ja omatoimisesti kannattaa liikkua. Kartta ja kävelykin on toimiva vaihtoehto, mutta kannattaa muistaa, että ainakin kesän yli +30 asteen kuumuudessa etäisyydet ovat rankempia kuin kotosalla liikuskellessa.
Hyvää matkaa, minne päädyttekään. :)

Joulukaktus

March 18, 2006, 11:47 pm

jep jep
Näin kirjoitti dg,

Joulukaktus

February 24, 2006, 7:33 pm

Hei olen pia missä sinä asut
Näin kirjoitti Pia www.frewebs.com/pia_autio

Muuramessa vielä tämän päivän ja pari seuraavaa kuukautta Oulussa.

Joulukaktus

February 17, 2006, 11:48 pm

Terve!satuinpa löytämään kivat sivut :) vai että pujo,raita ja timotei...meilläpäin asustelee valtteri ja vili :*...* valtteri on siamese,ja vili agouti.Komeita poikia,korjaan,herroja sinulla.Meidän gerbut on ja pysyy poikina..sen verran höhelöitä ne on,vaikka ikääkin on kohta jo 3 vuotta.eivät käyttäydy ikänsä arvoiseen tapaan ;)
Näin kirjoitti Minna-Mari,

Kunnioitettavaan ikään ovat teidän pojat päässeet! Meillä vasta keväällä tulee yksi vuosi täyteen. Saapa nähdä, keksivätkö herrat miehuutensa kynnyksellä alkaa ottelemaan toisiaan vastaan, vai sujuuko elo jatkossakin sovussa.
Ennen näitä meidän herroja mulla oli haaveissa burmese-siamese -pari. Paikkakunnalta ei kuitenkaan moisia värejä löytynyt, enkä sittenkään viitsinyt lähteä etelä-suomesta paria metsästämään, erityisesti kun olisin joutunut erillään kasvaneet yksilöt ottamaan. Mutta eipä ole ollut näissä herroissa karvoihin katsominen - kyllä sen turkin alla on pienenpieni sydän, joka valloittaa väristä huolimatta.
Hyvää keväänjatkoa teille!

Joulukaktus

February 7, 2006, 9:30 am

Tavataan paloaseman sillalla klo 18.30 torstaina, keskiviikko ei meille sovi, on kyläreissu. Maisa ja Hapsu
Näin kirjoitti Maisa Ritala ja Hapsu,

Selvä, olemme paikalla. :)

Joulukaktus

February 6, 2006, 3:00 pm

Katellaan..
www.kominf.pp.fi
..kenellä on, "pallo" hallussa v.2006..?
Näin kirjoitti SURFFING..

Jokaisellahan on oikeus mielipiteeseensä, oli sen kanssa oikeassa, väärässä tai ihan vähän vain hukassa (eli puolitiessä oikeaan :)
Tämä mato ei tosin tartu tuohon sinipunaiseen koukkuun.

Joulukaktus

February 6, 2006, 9:33 am

Sitä lenkkiseuraa, jos Nova kaipaa tällaisesta pikkuisesta cairn-tytöstä, 6 kk, Hapsu? niin ollaan valmiita kavereiksi. Sillä molemmille varmaan hihnalenkki toistensa kanssa kurinalaisesti voisi tehdä hyvää, painikavereiksi ei näsitä ole, kun kokoero on pennuilla liian suuri. Hapsu on varma liikkuja kylällä.
Näin kirjoitti Maisa Mesimättääntieltä

Kyllähän meille lenkkiseura edelleen kelpaa. Eikä Nova pikkuista karvoihin katsone - naapurissa asuu myös cairni (tietääkseni :), joka saa kyllä kovaa kyytiä. Pari kuukautta takaperin kyydittäjä oli vielä itse kyyditettävänä... Toki voisi koittaa ihan ryhdikästäkin yhteiskävelyä. Paljon lihapullia mukaan, niin ehkäpä se siitä...
Minkäslaiset treffit järkätään? Paloaseman luokse näkyy molemmilta olevan lyhyt matka (me tullaan Manttaalintieltä). Nyt on vielä melko paljon pakkasta, mutta loppuviikoksi keli lauhtuu (ennuste lupaa). Me voitaisiin seistä hetki paloasemalla joen yli menevällä sillalla vaikkapa keskiviikkoiltana puoli seitsemän aikaan? Tosin keskiviikon ennustekin on tällä hetkellä huono. Koira kyllä tarkenee mutta tarkeneeko omistaja... :) Voisin seistä torstainakin samaan aikaan samassa paikassa. Katsotaan, jos lenkkiseuraa sattuu paikalle :) Tai ehdota muuta aikaa, jos nuo eivät sovi.

Joulukaktus

January 15, 2006, 10:12 pm

Terve.

Sain hienoa tietoa gerbiileistä, olen nyt niin onnellinen. Eläimet ovat hienoja, notta selvä.

Terveisin. Meppe Saastamoinen
Näin kirjoitti Meppe, www.meppe.fi

Joulukaktus

January 2, 2006, 10:53 pm

Ei meiläkään heilu, mutta takana on jo uuden alut hyvällä mallilla (edelliset onkin jo ihan kuluneet.)Edessä onpi jo kaikki niin ylhäällä kuin alhaallakin että hyvin ollaan aloitettu...Me kanssa ajattelimme sunnuntaina tulla hillumaan ja ehkä samalla vähän oppimaan. Ja toki lauantaina lenkille näyttämään "parhaat" puolet eli vetämään ja juntturoimaan...yhteisvoimin!
Näin kirjoitti Tara (s&Pp),

Joulukaktus

January 2, 2006, 5:52 pm

Juu, ihan hyvin meni uusivuosi. Pari kertaa säpsähti kun lähelle tuli muttei mitään panikointia tms. Pisullakin maltettiin illalla käydä ilman ongelmia. Meillä puskee jo takahampaita. Mikäs teillä on hamppien tilanne?
Tulette varmaan lauantaina nuuskimaan Jyväsjärvelle?
Näin kirjoitti Tara (s&p),

Joulunaikaan Novalla oli hirmuna energiaa, kun noita etuhampaita vaihdettiin. Nyt on pari päivää ollut vähän rauhallisempaa, luultavasti ei heti ole tulossa uusia hampaita. Poskihampaat ei vielä edes heilu, samoin kulmahampaat ovat vielä tiukasti kiinni.
Lauantaina tullaan ilman muuta lenkille, terrorisoidaan taas isojen koirien kävelyä ;) Sunnuntaina on tarkoitus aloittaa koirakoulussa. Toivotaan, etteivät pakkaset pääse pilaamaan suunnitelmia.

Joulukaktus

December 31, 2005, 12:36 pm

Hyvää uuttavuotta teillekkin. Täällä mielenkiinnolla odotetaan iltaa ja tulevia reaktioita.. Mielenkiinnosta kysellään: onko teillä paljon raksuja jäljellä ekasta pussista. Meillä nääs loppui tänään. Ahmatti kun on! (sillä kuka niitä antaa ei ole mitään tekemistä asian suhteen : )
Näin kirjoitti Tara-sisko (s&p),

Uusi vuosi meni kunnialla ohi, mites teillä? Arvaan, että siskonsa tavoin Tara oli reipas tyttö?
Raksut on vähissä ja pussinpohjia jo kolutaan. Ehkä ensi viikon loppuun asti kestää tuo pentupussi. Pitää hakea uusi, ettei jää tyttö ilman ruokaa. :) Kyllähän Nova söisi enemmänkin kuin annetaan, mutta mä olen ollut tiukka täti, eikä paljon ylimääräisiä ole tippunut.

Joulukaktus

December 31, 2005, 11:46 am

Hyvää vuodenvaihdetta Nova-tyttöselle! Toivotaan ettei raketit pelota...

t: Typy-mamma ja Niki-setä
Näin kirjoitti Heli

Sitä samaa!

Joulukaktus

December 30, 2005, 6:29 pm

Sivuilla vieraili loiko

Joulukaktus

December 21, 2005, 11:33 am

Oli kiva lukea Novan kasvamisesta ja nähdä kuvia tytöstä. Loppuviikosta omat nelijalkaiseni pääsevät tutustumaan taasen ison koiran pentuun, kun ystäväni hankki toisen vanhaenglanninlammaskoiran..

Tässä jokunen viikko sitten ajelin Muuramessa ja olisi ollut mukava päästä moikkaamaan sinua ja lemmikkejäsi. Ehkäpä se joskus onnistuu, jos laitetaan sähköpostia toisillemme niin saisin tietää sitten osoitteesi;-). Hyvää joulunaikaa!

-Katja-

No minähän olen melkein aina kotosalla, mukaanlukien nyt jouluajat. Että järkätään vaan yhteistä aikaa! Onkohan mulla sun sähköpostiosoitetta ollenkaan... (kaikki asiat on aina hukassa)
Ja hyvä vaan, että teidän turriaiset näkee isompiakin koiria. Vaikka onhan Novakin vielä pikkutyttö, leikit voi vaan olla sitten kovia... katotaan, mitä tulee :)

Joulukaktus

December 19, 2005, 11:07 am

jos sä *...* oot 24 v. ni oot kyl aika lapsellinen tai sit sulla ei vaan oo elämää! ps: ei oo mullakaa!
Näin kirjoitti pena

Noniin, samassa veneessä sitten.

Joulukaktus

December 9, 2005, 4:25 pm

Saisinko luvan kopioida tuon koiran kuvan sivuillemme? Antaisit tietysti meille copyrightin ja laittaisimme sen sivuillemme. Meidän sivuiltamme kukaan ei voi kopioida, joten ei olisi syytä huoleen, jos luulet että kuvat voisi kopioida. Voit varmistaa tämän itse menemällä sivuillemme ja sieltä painaa koirat linkin ja sieltä yrität kopioida jotain, niin huomaat, ettei sieltä pysty.
Näin kirjoitti Eveliina ja Laura, www.freewebs.com/hoitolavilliminkki

Copyrightia en anna yhteenkään ottamaani kuvaan. Copyright tarkoittaa, että minulla kuvan ottajana on tekijänoikeus kuvaani, eikä minulla ole mitään halua, eikä syytä, missään olosuhteessa siitä luopua.
Enkä anna lupaa sen enempää kopioida kuin linkittääkään kuvaa virtuaalihoitolan tarkoituksiin. Javascriptin käyttö kuvien kopioinnin estämisessä on muuten aika helposti kierrettävä ratkaisu. 1) ottaa pois selaimesta javascript-tuen, jolloin kuvan voi hiiren oikealla painikkeella kopioida. 2) katsoo kuvan osoitteen, ja kopioi kuvan suoraan sieltä. Muistakaa, että mikä tahansa kuva, joka selaimella on katsottavissa, on aina myös kopioitavissa.

Joulukaktus

November 24, 2005, 8:58 pm

No juu, kai se koirakin pitää koiralenkille mukaan ottaa.. ;) Näemme sitten siellä! Pääsee koirat pyörimään kuin poranterät.
Näin kirjoitti s&p, Tara,

Joulukaktus

November 23, 2005, 10:14 pm

Meinasitteko lauantaina tulla?
Näin kirjoitti s&p, Tara

Jyväsjärven kierrokselle? Kyllä, tarkoitus ottaa myös Nova mukaan. Pienempi lenkki tehdään, ja voi myös olla, että ellei tyttö jaksa isojen koirien tahtia tai osaa käyttäytyä, mennään sitten hitaampaan tahtiin sekin. Tarkoitus on kyllä käyttää lähtöhässäkkä tehokkaaseen ihmisiin ja koiriin tutustumiseen. :)
Te ilmeisesti tuutte myös? Ja Tara myös? Sittenhän on ainakin yksi vertaistoveri. Myös Lukan ja Tiinan on tarkoitus tulla mukaan lenkille, eli häriseviä junnuja riittää.

Joulukaktus

November 12, 2005, 4:34 pm

Hienot sivut. :) Itsellän i on tällä hetkellä 2 tyttögerbiiliä Chipi ja Chupa. Chipi on väriltään AgoutiCollared, ja Chupa tavallinen Agouti. Oisko muuten mitään virikeehdotuksia? Haluaisin näet antaa niille muutakin hommaa kuin pahvilaatikoita ja oksia.
Näin kirjoitti PolarFox, groups.msn.com/jaansirpale

Kivan näköiset (ja nimiset) gerpsut sulla :)
Meidän gerbiilit tykkää hirmuisesti heinästä. Sellaisenaan se kelpaa tietysti, mutta heinää voi vaikkapa tunkea vessapaperirullaan, jolloin rullan nakertamisesta on tuplailoa. Hiekkakylvyt ovat gerbiilien mieleen, samoin saviruukkujen kaivelut. Meillä terrassa on myös riippusilta, mutta sieltä lähinnä käydään vain hakemassa ekstraherkkuja (kuten kuivattua ruisleipää).

Joulukaktus

November 11, 2005, 9:11 pm

näykkiminen jatkukoon... ainakin Taran mielestä! Mutta mulla kävi tänään neronleimaus, laitettiin puremisen esto ainetta käsiin, samaa ainetta on jo kriittisissä paikoissa!!!hyvin meni vapaana olo ja eihän me maltettu edes tutkia paikkoja kun oli herkkuja mukana... oisko teillä millainen ensi viikko että jos tultaisiin joku päivä käymään?
Näin kirjoitti Tara +S&P,

Heh, toivottavasti tuo aine tehoaa! Meillä sitruuna on ollut hyvää huonekalujen puremisen hillintään. Eikä jätä jälkiä.
Ja hienoa, että vapaana juoksuttelut sujuivat! Pysyy kuntokin kohdallaan, kun saa luvan kanssa vöynätä. Ensi viikko on tietääkseni ihan vapaata - ainakaan en muista lupautuneeni minnekään :) Vaikkapa tiistaina? Keskiviikkona? Torstaina?

Joulukaktus

November 11, 2005, 9:05 am

No meillä tyttö on aikas nirso ja mun tajuntaan ei mene miten ihmeessä se voi painaa noinkin paljon kun meillä ei oikein ruoka maistu, aina jää yli(vaaka on kyllä aika vanha ja jos pukki toisi uuden niin olisi hyvä!). Ja kyllä mä oon kanssa tutkinut että onko makkaroita mutta kun ei niitäkään löydy!!! Ainoastaa julmetusti ylimääräistä nahkaa :)))Meillä ollaan näykkimisen kanssa oltu nyt nätisti kun eilen illalla Tara vahingossa kylläkin puras tosi lujaa petriä ja huomas sen viitestään siinä vaiheessa kun toinen karjas veet silmissä että ai s*****a!!! Kyllä oli Tara niin noloa tyttöä ettei ollut tosikaan! No tänään päivällä lähetään vapaana kirmaamaan, pidetään peukut pystyssä että koira on tallella kun tullaan takaisin! Meidän kööri tooivottaa oikein kivoja mökkeily retkiä!!!!!
Näin kirjoitti Tara +S&P,

No eivät sitten ruokatottumuksiltaan ole samanmoisia :) Meillä syödään vaikka tomaattia, jos sellaista annetaan.
Toivottavasti se näykkiminen nyt laantui teillä kokonaan. Taralla voi tosiaan otteet olla aika kovia, koirien kanssa kun pääsi pitkään mellastamaan. Novan ja Lukan leikkiä on välillä hirveää katsella, kun koirat ovat yhtä repimistä ja toisessa roikkumista... ilmeisesti se turkki suojaa sen verran, että on varaa ottaa kovemmin.
Hyviä metsälenkkejä teillekin :) Varaa taskuun lihapullia tai muuta extraherkkua, niin etteköhän te tule yhtenä porukkana metsästä kotiin!

Joulukaktus

November 10, 2005, 4:29 pm

No niin meillä oli tarkoitus että viikonloppuna lähdettäs jonnnekkin metikköön juoksemaan (täällä meillä on niin vähän sellaisia alueita jonne viitsii koiran päästää!) vaihtoehtona on että on joko muita koiria tai ihmisiä ym. tai autotie tai vastaava liian lähellä sopivaa ryteikköö. Onko teillä ollu ongelmaa puremisen suhteen?? Meillä Tara saattaa purra niin että tulee ihan verta ja tai mustelmia... ei auta vaikka tekis mitä!!!Ollaan muristu, vinkastu ja jopa välillä kiljastu, jätetty huomiotta, ollaan annettu lelu tilalle jne. mikään ei tunnu auttavan. muuten Tara on oikein kivasti ja painoa meillä on huimat 11,6 kg eli pikkasen enemmän kuin teillä.. hyvät illan jatkot!!
Näin kirjoitti tara +S&P,

Me ajateltiin kokeilla viikonloppuna mökkeilyä jos säät vain sallii. Pääseepähän tyttö luonnon helmaan juoksemaan. Ja jos huonommat kelit sattuu, niin Muuramen harju on aika hyvä ulkoilutuspaikka. Muitakin liikkujia on, mutta toisaalta on myös omaa tilaa mennä. Suosittelen kyllä lämpimästi teillekin :) Ottakaa tosiaan jokin Taralle vieras paikka, niin ehkäpä se omia menoja viilettäminen vähenee.
Novakin on kova tutustumaan kaikkeen suullaan ja hampaillaan. Mutta liian kovaa ei ole otettu kuin vahingossa. Näykkiminenkin on lähes loppunut sillä, että näykkäisystä jää Novan oma huuli väliin. Kukapa sitä itseään purisi.
Juuri ilta-aterian jälkeen tulin siihen tulokseen, että painoa on nyt 11 kiloa, ja sitä on liikaa. Ihan tulee "makkara" esiin kun tyttö makoilee lattiaa vasten. Eli meillä aletaan rajoittaa annoskokoa, kyllä sitä massaa keretään kartuttaa myöhemminkin. Aiemminkaan Novalle ei ole sopinut sääntö "puuroa niin paljon kuin koira syö", koska tämä vetäisi varmaan koko kattilallisen. Mitään ei ensimmäisen illan jälkeen ole jätetty syömättä :) Silti ennestään rajoitettua annosta pienennetään vielä. Kyllähän ne aika reiluja annoksia ovatkin olleet.

Joulukaktus

November 9, 2005, 9:43 pm

Miten muuten teillä menee tuo vapaana olo? Onko kuinka paljon noin suunnilleen. Teillähän on aidattu takapiha mutta oletteko metsissä yms. käynyt? Meillä on vähän sellainen tunne että kun koiran laskee vapaaksi se ampuu ensimmäisen jutun perään mitä näkee eikä kuuntele mitään. Saattaa remmi lenkillä lähteä juoksemaan pyörän perään ja silloinhan ei kuulla yhtään mitään käskyjä tai kutsuja. (hörhö.. :) Meilläkin toi remmikävely on aika pitkälti viisi askelta ja sitten ihmetellään esimerkiksi jotain puskaa vartti. Onhan se mielenkiintoinen juttu. Noh, kunhan saa rokotukset kuntoon niin voi sitten käydä päivisin koirapuistossa vähän harjoittelemassa vapaana oloa.
Näin kirjoitti Tara +S&P,

Vapaana ollaan oltu lähinnä aamulenkeillä, vajaan puolen tunnin verran, ja vapaata matkaa tulee ehkä kilometrin verran. Kävelytän Novan luontopolun alkuun hihnassa, ja lasken polulla irti. Nova lähtee tietysti heti lähimpään pöheikköön, mutta minäpä julmasti jatkankin matkaani eteenpäin (välillä jopa melko reipasta vauhtia). Kyllä tytölle äkkiä iskee hätä käteen, kun emäntää ei näykään, ja pinkaisee perään. Luokse tulosta tulee tietysti nami, joten sekin motivoi juoksemaan perässä :)
Ja milloin Nova ei rämiköi perässä puskissa, hän ottaa johtajan paikan, ja alkaa juoksennella polkua eteenpäin. Taas olen julma, käännyn ympäri, ja jatkan matkaani toiseen suuntaan. Kyllä Nova lopulta perään pinkaisee... Suunnilleen siis tiedän millä suunnalla minuun nähden Nova on, mutta tarkemmin en katso perään. Nova nimittäin kyttäilee kauempaa minua, ja jos vilkaisen päin, on se hänelle "lupa" jatkaa touhujaan. Kun en huomioi, tulee tyttö hakemaan kontaktin lähempää.
Onhan tuossa haittapuolena, että jokaista koiran syömää suupalaa ei voi valvoa. Asiaa parantaa se, että vauhtia pitämällä koira ehtii syödä vähemmän (kun pitää keskittyä siihen itsensä liikuttamiseen).
Takapihahan meillä on aidattuna, mutta viimeiset pari päivää sielläkin on käyty vain hihnan kanssa. Meillä on hieman erimielisyyttä siitä, mitä pihan puskille oikein pitäisi tehdä :) Nova söisi, minä mieluummin antaisin olla rauhassa. Saapa nähdä... :)
Hihnassa ollessa kontaktin haku on meilläkin vähäistä. Omat jutut kiinnostaa vähän liikaakin. Meillä tosin pyöriä pelätään, ja sellaisen ohi mennessä painaudutaan tiiviisti maahan. Kaikki maassa oleva kiinnostaa (lehdet, madot, roskat, heinät, pensaat...) ja sellaisen perään nuuskiessa todellakin valikoidaan, mitä kuullaan. Herkkupussin rapistelu saattaa keskeyttää toiminnan mutta sanallisilla komennoilla ei ole mitään virkaa. Etpä siis ole yksin hörhösi kanssa :)
Rokotuksiin on tosiaan vielä matkaa... Ensi viikon lopulla ajattelin käydä ensimmäisellä piikillä, mutta sen jälkeen vasta kuuden viikon päästä on tehoste voimassa. Eli äkkiä laskien on vielä kaksi kuukautta matkaa rokotesuojaan. Siksipä me haistellaan vastaantulevia koiria, ja ihan tarkoituksella tehdään tuttavuutta. Vasta nyt alkaa meillä muiden tienkäyttäjien kohtaaminen sujua edes satunnaisesti. Ekoina päivinähän ihan kaikki vastaantulijat haukuttiin pystyyn. Nyt muutama pääsee jo haukkumatta ohi :)

Joulukaktus

November 7, 2005, 9:34 pm

Joo täytyy tulla käväseen joku päivä niin saa sismut temmeltää... meillä tuntuu että nyt kun ensi järkytys on ohi niin hirmuinen riekkuminen on maailman ehkä kivoin juttu ja mikäs sen mukavampaa kuin sitä sais oman siskon kanssa tehdä :) mutta palailaan asiaan myöhemmin!!!
Näin kirjoitti Tara+S&P,

Juu, kuulostaa hyvältä. Koiratemmellys on ehkä paras tapa saada noilta ylimääräistä energiaa pois :) Heliltä saat mun numeron, niin soitellaan. Tai laita sähköpostia: mmhilleb@mit.jyu.fi.

Joulukaktus

November 7, 2005, 2:31 pm

Minna, käypä kurkkaamassa:
http://groups.msn.com/ShihTzuforum/_whatsnew.msnw,sieltä vasemmalta valokuvat -*...*sivu 2 -*...*kansio Katja sipsut. Siellä löytyy muutama kuva Rasmuksesta. Rasmuksen kanssa kierreltiin tänä kesänä näyttelyissä, mutta nyt talveksi tulee varmaan taukoa. Pojalla ikää siis 2v ja Vanilla 4v. Niin se aika rientää, huokaus.
Näin kirjoitti Katja

Suloisia ovat, molemmat, edelleen :)

Joulukaktus

November 7, 2005, 1:03 pm

Minna!
Kävinpä tutustumassa kotisivuihisi tovin jälkeen. Oli jännä huomata, kuinka teille on tullut lemmikkejä taloon, koiruuskin ;-)
Berninpaimenkoirat ovat kyllä ihania nalleja, kunhan meillekin tulee joskus tilaa, ties vaikka yksi newfoundlandinkoira eksyisi pienten shih tzujen (Rasmus ja Vanilla) joukkoon..

Terveisiä!
Näin kirjoitti Katja,

Se nöffihän syö pikkuiset aamupalana :)
Mutta jos haluat koirakuumetta lietsoa, tuu käymään :) Nova on nyt (vielä) ihana pehmopallo... Hitsi kuin aika rientää, Vanillakin on jo iso tyttö, Rasmustahan mä en oo koskaan tavannutkaan.

Joulukaktus

November 7, 2005, 12:30 pm

www.geocities.com/lyyxem
Näin kirjoitti eki, www.geocities.com/lyyxem

Joulukaktus

November 6, 2005, 9:36 pm

Bongattiin nää teidän sivut tuolta Helin sivujen kautta. Mukava seurata teidänkin päivärytmejä ja kehitystä/koulutusta. Ei muuta kun tsemppiä tuleviin koitoksiin. Tuo kulho juttu vähän herätteli meitäkin.. nyt on kaikki tavarat kaapeissa yms. Ja ne punaiset pisteet vois olla niitä hotspotteja..
T:Tara+S&P
Näin kirjoitti Sisko-likka Tara (Hertta)

No tervehdys! Hienoa että Tarallekin löytyi koti - ei muuta kuin tsemppiä ja kaikki peukut ylöspäin :)
Meitä saa tosiaan tulla milloin vain tervehtimään, olisi mukava jos sisarukset pääsisivät pitämään yhteyttä, kun näin lähellä kuitenkin asutaan. Kulhon kanssa kommelluksesta on Novakin päässyt jo yli - luitakin jyrsitään taas vanhaan malliin, ja antaa kutitella ikeniä. Pahimmat särkyvät varmaan jatkossakin pidetään meillä piilossa, mutta kaikkea ei valitettavasti voi suojata. Ja eihän se pentu muutoin opi, että on myös tavaroita, joihin EI saa koskea. Sanalla alkaa vähitellen olla jo merkitystä :)

Joulukaktus

October 10, 2005, 3:54 pm

DGG
Näin kirjoitti HOUUU,

Joulukaktus

October 10, 2005, 3:45 pm

minna on *...*
Näin kirjoitti *...* ,

Juujuu, tuli kerrasta selväksi.

Joulukaktus

September 14, 2005, 10:03 am

Kivat gerbut sulla..
Näin kirjoitti unensieppaaja-80

Ovathan nuo melkoisia velikultia ja nurkanvaltaajia :)

Joulukaktus

September 10, 2005, 7:53 pm

Googletin ryijyistä ja päädyin tänne lukemaan ryijyprojektisi. Se oli todella innostava ja haluni tehdä itse ryijy kasvoi entisestään.
Näin kirjoitti carita

Onnea ryijyproketillesi! Kyllä se kannattaa...

June 27, 2005, 6:40 pm

Noi kotisivut on mun TUTUN!!!!!!! ELI EI MUN! He hee!
Näin kirjoitti Tytte_97, www.freewebs.com/funeral_song

June 5, 2005, 8:51 pm

moi mul ei nyt oo kyl asiaa kirjotinpa vaan moido
Näin kirjoitti MiNä VaAn,

April 28, 2005, 4:54 pm

Heippa Minna, olipas melkoiset sivut sulla! Kävin hieman tutustumassa niihin:) Tossa on mun työpaikan nettisivut ja jos jaksat, niin voit käydä kattoo sieltä mun sähköpostiosotteen ja laittaa teidän koko porukan kuulumisia. Terkkuja kaikille!
Message sent by Saija Hillebrand, www.jupiter.fi

Mun piti jo jonkin aikaa sitten vastata sulle, mutta aina olen ollut liian saamaton... :) Mutta tutustua aion, kyllä.

April 22, 2005, 3:55 pm

Sivuilla vieraili a, msn/kotisivut/ihmiset js yhteisö/elisa elää

April 12, 2005, 12:55 pm

Vielä täytyy tarkentaa, että olin tuon 10km välille Hautajärvi-Savilampi saanut Kuusamon matkailukartasta (1993), mittasuhde 1:100 000. Eilen sain käsiini kirjastosta Ruka-Oulanka 1:40 000 ulkoilukartan (tosin sekin 1994) ja siinä olikin jo oikein merkitty tuo pätkä 15 kilsaksi.
Ettei siis tule haukuttua kaikkia karttoja... :)

Linja-auto on klo 16 Hautajärven luontotuvalla, joten Savilammelle olisi mukava päästä yöpymään/rentoutumaan viimeistään kymmeneltä, alustavana suunnitelmana.

Lähempänä reissua pitää vielä hankkia uudempi kartta, meinaan tuosta puuttui jokunen laavu vielä. Ajankohta on todellakin aivan Juhannuksen tietämillä, joten pitää varautua tupien täyttymiseen teltalla. Jos menen yksin, niin yhden hengen pikkuteltta ei paljon mukana edes paina.
Viime vuonna tosiaan olin Lapissa ekaa kertaa yksikseni vaeltamassa ja sen antama vapaus kiinnostaisi jälleen aika paljon vaikka seurassakin omat hyvät puolensa on.

Karhunkierrokselle joka tapauksessa tie vie kesäkuussa! :)

Näin kirjoitti Kimmo

Ilman karttaakin reissussa pärjää, mutta kartta toki antaa turvallisuudentunnetta. Vanha riittää mainiosti. Seuraa reitillä olevia opasteita, niin pääset perille!
Hyvää matkaa :)

April 11, 2005, 11:07 am

Googletin "Karhunkierros and kesäkuu" ja nämä sivut tulivat esille. Tarkoitus siis kesällä sinne suuntaan mennä, joten kiinnosti tietää miten muut ovat reitin kokeneet.

Nuo kilometri-tiedot olivat informatiivisia, etenkin kun jotenkin onnistuin kartasta mittaamaan, että esim. Hautajärveltä Savijärven tuvalle olisi vain 10 kilsaa. Teidän mukaan 15km mikä kuulostaa järkeenkäyvältä (kauanko kesti kävellä?), jotta siitä reitistä ylipäätään tulisi 80 kilsaa täyteen eli huomasin saman kuin te, että karttamerkinnöt valehtelevat.

Myös se yllätti minut, että reitti on ollut kesäkuussa (2003) noin kansoitettu vaikka ajattelin vasta heinä-elo-syyskuussa kämppien olevan täynnä. No, teltta pitää ottaa varoiksi matkaan.
Näin kirjoitti Kimmo

Vähän sillä silmällä noita matkamääriä kirjoittelinkin, että seuraavat reissulle valmistautujat voisivat niiden pohjalta suunnitelmia tehdä. Hautajärveltä Savilammelle tulee yhteensä 15 kilometriä. Me lähdettiin iltapäivän myöhemmällä linkillä Rukalta, ja Savilammen kohdalla alkoi ilta jo hämärtää. Silloin tuvalla oli jo aika täyttä, joten jatkoimme vielä 4 kilsaa eteenpäin Taivalkönkäälle. Perillä olikin jo myöhäinen ilta, ja venevajaa myöten kaikki paikat täynnä :)
Savilammella on hyvä leiripaika, suosittelen. Myöhemmin reitillä palaneen Ansakämpän tilalle (tai noin kilometri eteenpäin) on kuulemma rakennettu oikein hieno tupa. Juhannuksen molemmin puolin on varmasti monella lomia, joten maastossakin lienee ruuhkaa. Teltalle on tarvetta, jos olette meidän tapaan iltaihmisiä, eli aamulla köllitte pitkään, ja kuljette mieluummin yötä myöten. Varhain aloilleen asettuvat vievät parhaat nukkumapaikat.

April 9, 2005, 10:01 am

Moi!!miten tehään kotisivut geoon?????
Message sent by Enkeli

Ei tietoa.

April 7, 2005, 8:15 pm

Message sent by Ville,

April 3, 2005, 9:46 am

Olette kaikki ihan...
Näin kirjoitti p*ska,

Vai niin, herra puska. Olemme siis puita. Tai niittyjä. Tai kaisloja järven rannalla.

March 30, 2005, 3:16 pm

moi teen koulu ainetta ja haluisin
tietää mitä eläimii tunisias on
jos haluut kuluttaa aikaas nii voit lähettää mailii mulle ossaan possu.p@jippii.fi

Näin kirjoitti MiMmI,

Juu en halua :)
Kameleita, kulkukoiria ja -kissoja, joitain pieniä vihreitä liskoja. Aaseja, hevosia, aavikkokettuja ja vuohia. Delfiinejä, meduusoja, rapuja. Onhan noita.

March 28, 2005, 11:32 pm

mites ne virtuaali tallit :)
Näin kirjoitti artsi,

Älä jaksa...

March 27, 2005, 7:32 pm

moro, kuka sitte oletkin. Mä etsin vaan googlella hakusanalla: Miten teen kotisivut... ja tää tuli vaan... tiiäx sä? Siiis miten tehdään kotarit.
Näin kirjoitti HeRMioNe,

No ehkä tämä ei ollut kovin hyvä hakutulos :)
Kyllähän muutamista tämän vieraskirjan kommenteista voi vinkkejä saada, mutta mikään hyvä ohje tämä ei ole.

March 25, 2005, 1:48 pm

mul ois kysymys siis tiiätkö miten tehdään se virtuaali talli kun en osaa tai en tiiä missä se tehdään sen osote tai jotain muuta kysys russ94
Näin kirjoitti russ94

Juu en tunne virtuaalitalleja.

March 13, 2005, 7:51 pm

Mikä paikka tää oikein on??!!!!!!!!!!!!!!!
Näin kirjoitti moi vaan

Internetin kaukaisin nurkkaus :)
Se, johon kaikki villakoirat pesiytyy, eikä kukaan jaksa siivota nurkkia.

March 12, 2005, 1:15 pm

Hei!
kun olet tunisiassa käynyt niin osaisitko yhtään kertoa ratsastamisessa tunisiassa? niinkuin siis hevosilla? kun olisin todella kiinnostunut kun kaikissa matkaoppaissa lukee että rannat suosivat pitkiä kävelyretkiä tai ratsastusta merellisissä maisemissa:) niin oletko kuullut tai onko sinulla siitä kokemusta? esim. hevoset? turvallisuus (onko kypärät) eli ihan mitä vaan vaikka pelkkä nettisivu tai jotai :) olisin todella kiitollinen :D olemme menossa sousseen että siellä ratsadstusta olisi tarkoitus harrastaa! :) ja jos voisit soussesta kertoa muutenkin esim siiä kun on kuullut että soussessa ahdistellaan naisia jne..onko totta vai ihan puppua? :)
Näin kirjoitti Ina

Ihan Suossen keskustasta en hevostalleja tiedä, mutta Port el Kantaouissa (pari kilometriä Soussesta) missä majailimme, on ainakin yksi talli. Se on golfkenttien takana tiiveimmän keskustan ulkopuolella. Hevosten lisäksi tarjolla on ainakin aasi- ja kameliratsastusta. Luultavasti joka hotellin aulasta löytyy paikallisten markkinamiesten mainoksia. Myös matkaopas osaa auttaa paikan päällä.
Enemmän minua itseäni hirvitti paikan päällä hevosten kohtelu - siksi en halunnut millään muotoa tukea paikallista hevosiin liittyvää toimintaa. Valjaissa näki hevosia, joiden jaloissa oli märkiviä haavoja. Hevosia seisotettiin auringossa kyytiä odottelemassa. Pelotti ajatuskin missä kunnossa vuokrahevosten kyljet ja suupielet olisivat :( Ratsastajien turvallisuudesta minulla ei ole tietoa.
Naisia kohdeltiin hieman paremmin. Tottakai matkamuistojen myyjät tervehtivät sinua leveillä hymyillä ja sanoilla "Minä rakastan sinua". Tinkimään erehtyessäsi voit löytää myyjän käden takapuoleltasi taputtelemasta. Kyllä, naista esineellistetään, mutta kun asiaan varautuu ja asiallisesti esiintyy, kyllä pärjää. Tosin minulla oli mukana oma "henkivartija" räikeimpiä tapauksia hillitsemässä.

March 10, 2005, 5:03 pm

Ihan nätit sivut oot saanu kasaan =)
Kiva kun puolet heruttaa neuvoo sivujen tekoon:D hassua.. Joo mutta eksyin tänne ihan vaan sattumalta ja nyt jatkan matkaani--*...*
Näin kirjoitti t0ll0, t0ll0.urli.net

Kieltämättä minutkin on yllättänyt tavallisten kansalaisten buumi saada omia kotisivuja. Kyllähän niitä oppaita varmasti verkosta löytyy. Minun vinkkini on, että opetelkaa tekemään sivuja kunnolla. Monilla wordin kaltaisilla ohjelmilla saatte kyllä nopeasti sivuja aikaiseksi, mutta niiden ongelma on, että sivut näyttävät hyvältä vain silloin, kun ruudun koko on sama kuin sivua tehdessä.
Ja pitäkää mielessä, että teidän sivuilla käydään, eikä niille jäädä ikiajoiksi asumaan... moni meistä on täällä vain ohikulkumatkalla, vilkuilemassa "näyteikkunoita".

March 8, 2005, 12:35 pm

moi.
just yritän ettiä ohjeita miten teen vieraskirjan sivuilleni kääk =)
Näin kirjoitti kasu www.koti.phnet.fi/kasu

Ja ilmeisesti jonkin vieraskirjan löysitkin? Mutta tosiaan, en ole koskaan ajatellut omani sorsakoodia julkistaa. Näitä on erilaiset php-oppaat pullollaan (toki myös muilla kielillä).

March 7, 2005, 1:19 pm

Hyvät jutut ja kuvia Kuusamosta. On siellä moni käynyt. Kannattaa edelleenkin retkeillä.
Näin kirjoitti Hese, personal.inet.fi/koti/heikkij.pulkkinen

Jep, kunhan aikaa löytyisi, ja kesä alkaisi taas lämmittää. Jotenkin talvireissailu ei tunnu omalta jutulta.
Ulkomaille ei varmaan tulevanakaan kesänä tule lähdettyä, eli täytynee kotimaata taas katsastaa :)

February 27, 2005, 6:11 pm

laita sähkärii tulemaan miten tehään msn kotisivut auttaisitko.
Näin kirjoitti Saara,

En auta yksittäistapauksina kotisivun perustamisia, etenkään kaupallisiin palveluihin. Lisäksi olen pikkaisen kaikkea $MS:iin liittyvää käyttäjien välistä viestintää vastaan. Mukaanlukien msn-palvelut.
Mutta yleisesti kotisivujen tekemisestä lienee Google pullollaan oppaita. Juuri haluamastasi palvelusta löytyy myös ohjeet (ks palvelun etusivu), ainakin englanninkielisinä.

February 18, 2005, 6:05 pm

miten teen virtuaalitallin?
Näin kirjoitti sini

Tallin? Mille?

January 28, 2005, 8:56 pm

Mukavaa lukea ryijyn valmistamisestasi! Itseäni on jo jonkun aikaa himottanut ryhtyä samaan hommaan. Olen kutonut pari pientä ryijyä aiemmin kangaspuilla . Nyt ei ole kangaspuita käytettävissä ja muutenkin nyt kiinnostaisi kokeilla ryijyn valmistamista ommellen. Lähinnä ryijypakettien korkea hinta tuntuu estävän toimeen ryhtymistä. Ehkä joku päivä!
Näin kirjoitti Kati,

Vaikka urakka on suuri, suosittelen :)
Hinta on kova, siitä olen samaa mieltä. Eikä varmaan yhtään lohduta kuulla, että marraskuussa 2004 hintoja on viimeksi nostettu. Hintojen laskusta saa vain unelmoida. Itse tulin siihen tulokseen, että pakko kai on maksaa, kun myöhemmin joutuu maksamaan vielä enemmän. Valmiita (käytettyjä) saa noin puolella hinnalla tarvikepaketin hinnasta! Jos siis pelkkä ryijy kiinnostaa. Minua kuitenkin innosti nimenomaan tekemisen ilo...

January 23, 2005, 7:04 pm

Millä ohjelmalla oot tehny nää sivut?

Näin kirjoitti Coop,

Ihan olen tämän käsin koodannut, eli vieraskirjan takana ei ole mitään ilmais- tai "mainoksia vastaan ilmaisohjelmaa". Eikä kaupallista ohjelmaa. Omatoimisen koodaamisen vaihtoehto sopii kaikille niille, joilla on mahdollisuus käyttää esim. skriptikieliä omilla kotisivuilla. Ja joilta löytyy hieman innostusta asioiden opetteluun. :)
PHP on helppo vaihtoehto, alkuun pääsee vaikkapa täällä PHP-tutoriaalilla ja sen jälkeen http://www.php.net/ on vastaus moneen kysymykseen.

January 15, 2005, 6:41 pm

tutustun toisten tekemiin kotisivuihin, sillä sain on´mani juuri valmiiksi. mietin, missä voisin parantaa sivujani
Näin kirjoitti make rantsi, www.kotikone.fi/rantsimake/

Ihan yleisenä vinkkinä uusille sivunikkareille: älkää kirjoittako sivuja, joisssa lukee "tänne tulee asiaa koiranpennuista". Laittakaa tuonkin tekemiseen mennyt aika siihen, että teette oikeasti edes yhden sivun valmiiksi. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, mutta ei siihen keskeneräiseen laitettu katuviittoja teille, jotka rakennetaan vasta vuosien päästä... Viitat laitetaan vasta viimeiseksi :)

January 3, 2005, 3:11 pm

mikä *...* idea on tällä????
Näin kirjoitti mää vaan,

Jotta minulle voi kertoa, oliko mistään kirjoittamastani mitään hyötyä? Jotta minulle voi kertoa, mitä jäi mainitsematta? Jotta minulle voi kertoa, että sivuilla vietetty aika meni täysin hukkaan?
Ei kai sen syvällisempää merkitystä tarvitse mistään löytää. Vai tarkoititko kenties sitä, miksi ihmeessä olen kertonut joistain matkoista? "Niin kuin jotakuta kiinnostaisi?" (tätä olen muuten kuullut aika usein :) Ihan tiedoksesi, että joitain todella kiinnostaa. Minne hyvänsä olenkin ollut lähdössä, tai uuttaa ihmettelemässä, aloitan tutkimisen googlella. Google johdattaa ja yleensä tavallisten ihmisten sivuilta löydän kaikkea jännää. Ja mielenkiintoista. Ja opettavaista.
Jos juuri tämä asia ei sinua sattunut kiinnostamaan, niin minkäs teet. Olet tosiaan tuhlannut täällä aikaasi. Mutta se ei ole minun vika. Syy löytyy ihan peiliin katsomalla. Ei sillä, että sinun pitäisi olla kaikesta samasta kiinnostunut kuin minä olen kertoillut. Vaan koska sinäkin voit valikoida lukemisesi. Jollei kiinnosta, on nettisivuilta hyvin lyhyt ja nopea tie pois.

December 15, 2004, 11:50 am

*...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...**...*hr*...*
Näin kirjoitti HAHAHAHAH!!!, NOOBS PWN!!!

Huvinsa kullakin.

December 6, 2004, 2:49 pm

Lähden porukoitten kanssa 31.12.04.
klo,20,30 Tunisiaan ,Sousseen !
Kuinka teillä matka on onnistunut?

Näin kirjoitti Matti Rasinkangas, rasinkangas.com

Meidän matka meni vallan mukavasti; tarkoituksena oli katsastaa etelää ja rentoutua, ja molemmat tavoitteet tuli täytettyä. Mitäpä lomalta sen kummempia odottamaan.
Hyvää matkaa teillekin, kyllä etelän lämpö talvipakkaset voittaa :)

November 13, 2004, 7:16 pm

Moikka,
Lisää värejä ja kuvia toivoisin muuten hyville kotisivuille!
Näin kirjoitti Juha, www.kolumbus.fi/perhe.heikkiset//index.htm

Värejä ei ainakaan tule lisää.. koska ne vievät kaiken huomion pois asiasta. Väreillä on mukava korostaa, mutta muutoin olen oppinut aika varoivaiseksi värien käytössä. Aiemminhan näillä sivuilla oli melko voimakas oranssi väritys, ja mielestäni se toimi hyvin. Mutta siis pelkkä oranssi. Kirjavaa sekasotkua olen aina koittanut välttää :) Sävyillä saa paljon hillitymmän ja yhtenäisen vaikutelman.
Mutta miksi näistä sivuista tuli niin mustat? Otin joulukaktuksen kukan värimaailmaksi. Siitä löytyy upeita valkoisen sävyjä (jotka kuvissa muuttuvat tummiksikin harmaiksi), hennon vaaleanpunaisista tummiin viininpunaisiin sekä myös kirkkaan keltaisiin väreihin (ei tosin näissä kuvakulmissa). Mutta mikään näistä väreistä ei toimi tekstin perusvärinä. Ainoa luotettava tekstiväri on musta; se toimii kaikissa selaimissa ja kaikilla näytön asetuksilla aina oikein. Siksi musta oli paras vaihtoehto "tehosteväriksi" - tällä sivustolla siis perusväriksi. Musta on turvallinen väri myös tulostettaessa.
Kuviakin tältä sivustolta löytyy suhteellisen vähän. Vaihtuvat kukkakuvat tein ihan vain koska se oli helppoa, mutta muuten olen tarkoituksella pitänyt kuvien määrän vähäisenä. Jokaisella sivuston kuvalla on syynsä olla olemassa.
Jos tänne halutaan kuvia, kannattaa kertoa mitä niissä kuvissa pitäisi näkyä :)

November 9, 2004, 4:43 pm

HUOH..
Näin kirjoitti *...*

October 21, 2004, 10:26 pm

LOL
Näin kirjoitti Koje,

October 18, 2004, 9:30 am

Testi viesti
Näin kirjoitti Testi,

Näköjään toimii, herra Testi.

September 16, 2004, 5:21 am

A very pleasant site which made me passed an owl moment. Thank you
still and cheer.
Näin kirjoitti Terra, www.geburtstagsgedichte.de.tc

September 15, 2004, 9:28 am

Very well done web site. It was a pleasure to visit it! I wish you all success.
Näin kirjoitti Frank, www.lottoservice.de.tc

September 14, 2004, 4:57 am

A very interesting website. Thanks to the webmaster
Näin kirjoitti Ron, www.geburtstagsrede.de.tc

September 12, 2004, 1:53 pm

Moi viel Minna mut voitko tosiaa AUTTAA minua koska en osaa tehä vieraskirjaa?? Miten sä teit sen ja millä sivulla sä teit sivut ku mä teen ainaki viel www.freewebs.com mut voisin tehä sillä millä sä, jos kerrot millä sivuilla sä teet ne sivut ja vieraskirjan ite oon yrittänyt tehä vieraskirjaa www.freebook.com mut se ei avaa enää sitä sivua. Nii voitko auttaa??
Näin kirjoitti Edge, www.freewebs.com/Edge-wwe-legenda

Tämä vieraskirja on ihan omaa koodia, siis itse kirjoitettu, ei mikään kaupallinen tai ilmainen tuote. Ajatuksenahan vieraskirjan teko ei kummoinen asia ole: on sivu, jolla on webbilomake, ja toinen sivu käsittelee lomakkeen; lukee lomakkeen sisällön, ja kirjoittaa sen perusteella tiedostoon. Siis ihan tehtävissä oleva juttu pikkaisenkaan ohjelmointiin tutustuneelle. Mallikoodia löytynee vähintään joka toisesta webbiohjelmointia käsittelevästä kirjasta...
Tämä vieraskirja on toteutettu PHP:llä (ei niin elegantti valinta).

September 12, 2004, 1:50 pm

En tiedä miten teen omille sivuille vieraskijan joten voisitko auttaaa minua Minna??
Näin kirjoitti Edge, www.freewebs.com/Edge/wwe/legenda

September 10, 2004, 3:37 pm

ei vois vähempää kiinostaa
Näin kirjoitti jari,

Jokaisella mielenkiintonsa. Ja mielipiteensä. Jos ei kiinnosta, niin googleen ja elämässä eteenpäin. Turha sitä murjottamaan on jäädä.
Aurinkoista mieltä :)

September 9, 2004, 6:56 pm

jotenki ihan oudosti sekoilin tänne...
Kirjota jotain takas niin tiiän et oot viel hengissä... :P
Näin kirjoitti joku outo,

Kukkuu?
Hengissä ollaan ihan hyvinvoivina.

September 8, 2004, 12:45 pm

jumalan runsasta siunausta ja kaikkea hyvää elämän taipaleelesi
Näin kirjoitti satu,

July 26, 2004, 10:55 am

good site !...fantastic infos!

Näin kirjoitti Axel, www.partnerprogramme.de.tc

July 25, 2004, 12:51 am

Moi Minna! Mä oon Kalevi, mä oon 11 wee!
Mulla on polkupyörä, mä ajoin sillä Levillä. Näin ehkä sut!!! Mä asun Muuramessa. Oon nyt yksin kotona. Isi ja äiti on laivalla. Oon nyt isin työkoneella. Sä oot tosi kaunis. Mä oon varmaan nuori, mutta haluan olla sun kaveri! Moikka! T: Kalevi ("Kale") 11wee Muuramesta!
Näin kirjoitti Kalevi 11wee!

Olethan voinut mut Levillä nähdä, jos siellä yhtä aikaa on satuttu olemaan :)
Mutta olethan voinut nähdä minut myös Muuramessa, sillä liikun sielläkin aika paljon.

July 13, 2004, 6:24 pm

ei oo parempaakaan tekemistä...
Näin kirjoitti Boldon

Aurinko paistaa, voi mennä vaikka uimaan. Tai pihalle leikkaamaan nurmikkoa. Tai fillaroimaan. Jos sade sattuu kohdalle, voi vaikka tiskata (no okei, se ei välttämättä ole kivaa). Tai pelata lautapelejä. Kyllä tekemistä aina riittää, ja joskus se voi olla jopa mukavaa. Ei koneen ääressä kannata tylsistyä :)

June 29, 2004, 2:03 pm

Nette Seite schönes Design angenehm zu lesen. Nur weiter so. Grüße aus Hamburg
Näin kirjoitti Dan, www.versand-preiswert.de/

June 26, 2004, 7:59 pm

Hello, greatings to Fin land from germany. Nice site and Layout, sorry but I dont understand a word ;-)
Näin kirjoitti Leinad, www.handy-versand-preiswert.de/

May 21, 2004, 11:03 pm

Terveisiä Palokasta. Eksyin uudistuneille kotisivuillesi, vaikka koulutöitä tässä pitäisikin koneelle kirjoitella..vielä viime hetkenä ennen kesälomaa.

Paljon terveisiä Muurameen=))

T:Katja ja Shih tzut Vanilla ja Rasmus 6kk(!!)
Näin kirjoitti Katja,

Kuin myös, terveisiä! Ja mitä ilmeisimmin olette saaneet perheenlisäystä, onnea! :)

May 20, 2004, 3:17 pm

maalla on varmasti mukavaa
Näin kirjoitti esko,

May 19, 2004, 3:52 pm

Tuleppas käymään sivuillamme!
Näin kirjoitti hoopo, expage.com/porkkii

Harvoinpa sitä näin pörkkeihin sivuihin törmää...

May 17, 2004, 3:04 pm

eksyin sivuille, mutta onneksi eksyin. ollaan kanssa lähdössä poikaystävän kaa tunisian lämpöön lokakuussa ja piti etsiä hiukan tietoa..
ja kiitos vinkeistä!=)
Näin kirjoitti Linda,

May 11, 2004, 2:21 pm

Thanks so very much for taking your time to create this very useful and informative site. I have learned a lot from your site. Thanks

Näin kirjoitti antonny, www.sms-sprueche-4fun.de

Don't really know how helpful these pages are, but thanks :)

April 6, 2004, 4:58 pm

Greetings from Aix en Provence ( south of France).
Was student in Jyvaskyla 7 years ago... and had a lot of fun! Nice to read something from someone who still live overthere.
Salut Cédric
Message sent by Cédric,

à bientôt!

March 31, 2004, 12:17 pm

Very nice site! Greetings from Germany, Michael. http://www.handylader.com
Näin kirjoitti Michael Rusch, www.handylader.com

Thanks, though the pages are still under construction after updating the looks few week ago.

March 26, 2004, 4:42 pm

Minäkin näille sivuille eksyin kun etsin Tunisiasta tietoo googlesta. :)
Message sent by Suvi, wwwstarless-sky.se8.org

Google tuntuu olevan hyvä tiedonjakokanava... toivottavasti löysit etsimäsi :)
Niin, ja täältä löytyvät tiedtoja saa toki käytää kouluesitelmien yms lähteenä, kunhan muistatte, että tämä tieto on tulkintaa, ei 100% faktaa.

March 18, 2004, 2:18 pm

Tulin tänne Googlen kautta. Tehdään kouluesitelmää Tunisiasta ja ei kai noi muutkaan tosta ryhmästä tietoa eti niin mäpä sitten etin ja tulin näille sivuille. kivat sivut=) harmi se kuume juttu...
Näin kirjoitti Hanna

March 15, 2004, 12:40 am

jaa ihanlepposi apelimihiä ja rumempia reissukuvia, mutta ehkäpä kannattaisi tutustua sivuihin:www.team-isku.tk
Näin kirjoitti porkarit

March 11, 2004, 12:42 pm

hieno yksikertainen sivu.
Näin kirjoitti mika, www.mobiiliapaja.net/

Hyvien kotisivujen tekeminen on oikeesti todella vaikeaa, enkä itsekään ole vielä siinä omasta mielestäni onnistunut. Selkeytensä vuoksi tämä on parempi kuin moni muu, mutta parannettavaa löytyy silti. Aika paljonkin. Positiivisesta palautteesta olen toki otettu, mutta uusi ilme on suunnitteilla. Enää tarvitsee vain löytää aikaa niiden väkäämiseen :)

March 11, 2004, 7:18 am

Ihihihihihihi... HEHEHEHHEHEEHE;, ,,´H HAHAHASDHASDHASDHASDHASHDHH... Mut toi... Sori, mut toi... ketä kiinnostaa nää sun hikiset sivut? Anteeksi.
Näin kirjoitti Ankka, ei ole hyviä

March 9, 2004, 8:24 pm

hei ! luin sivujasi. itse olen puoliski tunisialainen ja oli todella ilo katsoa sinun juttujasi ja kuvia siitä. hienosti tehty koti sivut .. :) 10+ JOS JOKU numerro täytyy laittaa.. matkustamisen iloa !! ja nauttikaa siitä vaikka olisitte kuinka hirveässä paikassa .. ei sinne uudestaan tarvitse mennä eikä saa rahojakaan takas .. niin miksi täytyy valittaa .. ;) aurinkoisia päiviä .. !! ulkomaat rulaa !

Näin kirjoitti emina, ei ole

Kiitos että jutut kelpaa :)
Olet ihan oikeassa siinä, että valitukset kuulostaa tylsiltä, mutta on niissä yksi idea: sitten joskus, kun aika on jo kullannut muistot ja suunnittelen ehkäpä uutta matkaa Tunisiaan, muistaisin sittenkin, että voisin vaikka kokeilla jotain toista hotellia :)

March 8, 2004, 9:36 am

no niin mikki hiiret on se hyvä,että jotkut ovat irtautuneet suomalaisuudesta niin etteivät halua kuin toistuvasti etelänlämpöön katsomaan rättipäitä sääli !!!
Näin kirjoitti PAPPA

Ja toiset ovat irtautuneet reaalimaailmasta niin pahasti etteivät käsitä, että etelässä on muutakin kuin rättipäitä. Että pidä säälit itselläsi.

Vaihtelu toki aina virkistää. Toukokuussakin on tiedossa matka (takaisin) Leville, tällä kertaa suksien kanssa. Kesällä matkataan Viroon, toivottavasti pidemmäksi aikaa kuin 20 tunnin risteilylle. Ja jos oikein hyvin menee (eli lomaa riittää), saatan pyörähtää Norjan puolellakin Jäämeren rannalla. Aika kaukana etelän lämmöstä tosin :(

February 26, 2004, 6:12 pm

Hei juha on mun isä ja osmo on mun isoisä :D hahaa sukulaisia... kysyin mun äidiltä niin se tietää KAI sut :D jee
Näin kirjoitti Miiu!

February 16, 2004, 5:06 pm

Joo kuulostaako osmo hillebrand tutult TAI Juha hillebrand???
Näin kirjoitti Miiu täällä taas :D

Osmon nimi kuulostaa tutuimmalta, hän lienee isoisäni (Mauno) serkku. Juha on ilmeisesti hänen poikansa? Eli isäni (Esko) olisi Juhan kanssa pikkuserkku, joka tekisi meistä... pikkupikkuserkkuja(ko)? :)

January 28, 2004, 9:01 pm

käykää kattelemassa kuvia kaaleista ja kirjotelkaa ja muuten kuviakin saa laittaa!!!
Näin kirjoitti annina, groups.msn.com/ansaikonen

January 20, 2004, 3:26 pm

Terve, löysin googlen avulla ja pisti silmään toi päivänmäärä kun kävitte karhunkierroksen kävelemässä. Oltiin tuttavapariskuntien kanssa juuri samaan aikaan reitillä. Aikoja vertasin ja todennäköisesti olette ohittaneet meidät kulmakkopurolla. Hilattiin laavut metsään. (Vaikka onkin kai kiellettyä) No, jokatapauksessa... Uutta vaelluskesää odotellessa... Polkupyöräsafari Ahvenanmaalla ens kesän juttu?

Näin kirjoitti Rami

Wautsi. Elämän polulla melkein kohdanneita ihmisiä osuu toistamiseen kohdalle. :)
Polkupyöräsafari Ahvenanmaalla on tullut tehtyä -99, joten se taitaa jäädä ensi kesänä väliin. Kun olimme Föglössä yötä Hellun kanssa (terkkuja vaan), iski päälle yksi kovimmista näkemistäni myrskyistä. Teltta meinasi lähteä lentoon, ja puolessa välissä yötä jouduimme saunatiloihin nukkumaan/kuivattelemaan. Mutta kaikkiaan Ahvenanmaa on upea paikka pyöräillä.
Ensi kesänä, jos mahdollista, voisi olla vuorossa Norjan vuoristo.

January 19, 2004, 3:23 pm

Hei Olemme varmaan sukua koska meillä on sama sukunimi xD
Näin kirjoitti Miiu

Jaa-a, ihan läheistä ei varmaankaan. Kuulostavatko nimet Mauno, Leo tai Elvi tutuilta?

November 13, 2003, 3:43 pm

Moikka Minna!
Muistinpa kotisivusi ja kävin katselemassa, mitä elämääsi kuuluu:).


Näin kirjoitti Katja V.

Iso Moi!
Ja hyvää kuuluu. Missäpäin nykyään elelet? Lähettäiskös joskus kahveelle tms? Pistä vaikka postia mmhilleb@mit.jyu.fi, niin sovitaan... :)

November 1, 2003, 9:34 pm

niimmää vaan sitä että tai no ei mitää kun emmää kehtaa sanoo mutta lähtisiksää mun kelkkaan
Näin kirjoitti pekku

Sehän riippuu ihan siitä, kuinka lujaa kelkka kulkee (ettei vaan kovin lujaa satu jos kelkasta tipahtaa).

November 1, 2003, 9:31 pm

toi pinkki kuksa juttu varustelistassa on hassu.
google joo.
Näin kirjoitti pekku

October 29, 2003, 12:39 pm

Sivusi on 4. Guukkelissa kun kirjoittaa "jotain".

Kivat syksyn lehdet!! ja värit
Näin kirjoitti Mää vaan, kiva miäs Vaasasta

October 25, 2003, 5:50 pm

Tänne kun löysin googlen avulla.. = )
Näin kirjoitti Derendil, www.expage.com/derendil304

August 31, 2003, 8:48 pm

Google toi tänne. Oli ihan kiva lukea Lapin reissusta, kun asun täällä Kittilässä :)}
Näin kirjoitti Pekka

Kai olet sitten käynyt lähimaastoissasi kävelemässä? Mukavat on puitteet.
Tosin Kittilästä muistan suunnilleen lentokentän... ei, kyllä siellä taisi olla parikin kauppaa (ellen ihan väärin muista). Ihan kaupungin kokoinen paikka siis :)

Google tuntuu todellä löytäneen nämä sivut, etsi sitten "jotain" tai jotain muuta. Ja positiivistahan moinen huomio vain on. Jos haluatte lisää matkakertomuksia uusista paikoista (mielellään Pohjois-Suomessa ;) niin kertokaa matkavinkkejä. Voipi olla että seuraava matka suuntautuu juuri ehdottamaanne paikkaan. Kesän 2004 suunnitelmat ovat siis vielä auki, kuten myös talven 2003.

August 13, 2003, 1:20 am

Ihmeellinen on elämä, google-harhailu johdatti mut suoraan sun syksyyn..
Näin kirjoitti Smi www.apinax.com

July 11, 2003, 10:00 am

No johan on jutut: vastapaistettuja lettuja...blaablaablaaaaaaaa
Näin kirjoitti Osmo

June 27, 2003, 1:58 pm

BBBBBBBBBBBB
Näin kirjoitti Petri Rutanen

Kyllä meilläkin paistaa aurinko B-)

June 10, 2003, 1:29 pm

Hyvää tietoa Tunisian matkasta, ja olemme perheemme kanssa menossa Tunisiaan. (14.6-21.6.2003)
Näin kirjoitti Simo

Toivottavasti loma sujuu mukavasti!
Aurinkoa ei siis tarvitse ottaa ja rennolla mielellä loma sujuu mukavasti - myös paikalliseen elämäntyyliin sopien.

May 28, 2003, 12:16 am

sivujesu habitus erittäin hyvä
Näin kirjoitti tikku895, http/personal.inet.fi/bailu/xxx/

May 13, 2003
Täältä löytyvät kaiken maailman jörgelien ja hörhöjen jättämät viestit.

April 21, 2003, 8:45 am

tosisiistit sivut.. olispa ittelläki semmoset..
Näin kirjoitti marjatta koivukoski

April 15, 2003, 8:18 pm

Hianot sivut...good good..
Näin kirjoitti Ambrosia, www.expage.com/ambrosia1987

April 15, 2003, 8:18 pm

Sivuilla vieraili Armi

April 11, 2003, 8:29 pm

juuh... siistit on...
Näin kirjoitti Vaula

April 3, 2003, 5:45 pm

siistit sivut ;)
Näin kirjoitti Asko, kotisivu.mtv3.fi/laakkonen-kosonen/

March 24, 2003, 1:28 pm

Tultiin viikko sitten Tunisiasta. Matkakertomuksestasi saimme hyviä vinkkejä. Olimme kokoajan ikäänkuin askeleen edellä kun tiesimme mitä odottaa. Toivottavasti sinua ei haittaa että jätin printin matkakertomuksestasi Port El Kantouin Golf Residence hotellin vastaanoton matkatoimistokansion väliin muillekin luettavaksi. Hotelli oli muuten aivan siinä teidän hotellin vieressä.

Näin kirjoitti Poika

Toivottavasti oli mukava reissu :)
Ja toivottavasti matkakertomuksesta on jotain hyötyä jollekulle, kun kertomus on kerta niinkin kauas päätynyt :)

March 12, 2003, 11:25 am

Jozoooo!
Näin kirjoitti CKT, supot.dyndns.org

March 11, 2003, 9:48 pm

Etsin googlesta "jotain" :)
Näin kirjoitti __ooO", oo__

February 24, 2003, 1:41 pm

kivat sivut sulla! Oli kiva katella että minkälainen maa tunisia on. Mutta kysyisin että paljon Soussessa maksaa esim.farkut, mitä "merkkivaatteita"(tai siis niitä piraatteja) siellä oli? Myydäänkö Port El Kantaoussa suunnileen samaa kuin Soussessa.Jos vastaat niin suurkiitos!

Näin kirjoitti xxx

Tunisiassa myydään enemmän piraateja kuin alkuperäistuotteita, niin basaareissa kuin "oikean liikkeen" näköisissä kaupoissakin. Farkkuihin en erityisesti kiinnittänyt huomiota, mutta yleisesti paitoja (ts paitapuseroita) myytiin esim 3-4 kpl satasella (vanhaa rahaa). Yleensä yksittäistä tuotetta ei edes kannattanut ostaa, vaan neuvotella itselleen sopiva "pakettihinta". Myyjät ovat kovia kauppamiehiä ja tinkiminen vaatii aikaa :)
Vaikka Port el Kantaouin satamassa onkin monenlaista kauppiasta, on siellä vain kourallinen liikkeitä Sousseen nähden. Jos ostoksille haluaa, kannattaa hypätä TukTukin kyytiin ja suunnata isompaan kaupunkiin.

February 18, 2003, 2:20 pm

Voi, kiitos hirmuisesti! Sinusta on ollut todella paljon apua. Kilttiä, kun olet jaksanut vastata kysymyksiini. Hauska järven nimi;Paholaisen kylpyamme. :)
Hauska juttu tuo Matmatan vuoristossa elävien ihmisten keksintö. Asua luolassa, TV "kainalossa" ja minttutee kourassa...Erittäin hupaisa asia. Ihanaa että on olemassa tällaiset sivut! Kovin moni ei varmaan näistä enemmän hyödy, paitsi lukemalla ja katsomalla tekstejä ja kuvia. En tarkoita, etteikö sivut olisi tarpeelliset. Mutta minä hyödyn näistä ehkä kaikista eniten maailmassa!!! ;)
Että KIITOS kun teit tälläiset sivut!

Näin kirjoitti Catherine

February 18, 2003, 10:36 am

Kiitos paljon vastauksista! Vaikka tulinkin katsomaan vasta nyt, mitä olet vastannut. Mutta vielä ei ole myöhäistä! :)
Minulla olisi toinenkin kysymys: Tiedätkö mikä on Tunisian tärkein järvi? Kai siellä on järviä? Onko siellä ongelmia, jos on niin minkälaisia? Ongelmilla tarkoitan mm. nälänhätää, sisällissotaa ja muita sellaisia...Kiitos.
Näin kirjoitti Catherine

Tunisian suurin ja tunnetuin "järvi" on nimeltään Paholaisen kylpyamme. Tuossa kuivuneessa suolajärvessä on nykyisin aika vähän vettä jäljellä, mutta aikanaan se on ollut todella merkittävä ekosysteemi koko Välimeren alueella.
Tunisia kärsii samanlaisista ongelmista kuin muutkin teollistuvat maat: tuloerot kasvavat väestön keskuudessa, mikä taas aiheuttaa leipäjonoja jne. Se, että maa sijaitsee Afrikassa, ei automaattisesti tarkoita, että maassa riehuu sisällissota, ihmiset asuvat lehmänlannasta kootuissa taloissa ja kaatavat sademetsää ruuan lämmittämiseen. vink
Sen sijaan Matmatan vuoristossa asuu ihmisiä, jotka kaivavat kotinsa vuorten sisään ja asuvat "luolissa" TV:tä katsellen ja minttuteetä hörppien.

February 9, 2003, 1:19 am

Kiva sivu.

Nyt testaan ottaakoo tämä koodia vastaan. Jos ottaa, niin terveisiä Pelle Hermannilta! :D
Näin kirjoitti mielipide

Periaatteessa on kaksi tapaa suhtautua siihen, kun "Pelle Hermanni" alkaa leikkiä vieraskirjan kanssa:
  1. antaa Pellen leikkiä
  2. estetään leikit.
Vieraskirjaa tehdessä otin sen asenteen, että ihmiset ovat fiksuja. Fiksut ihmiset kunnioittavat toisia ihmisiä. Käyttäjät ovat ihmisiä. Siten käyttäjät ovat fiksuja ja kunnioittavat toisia ihmisiä.
Näköjään päättely on pielessä jo lähtöoletuksiltaan. Se, että laitat vieraskirjaan html-koodia ei ole kovin kaukana siitä, että joku alkaa syöttää tänne omaa skriptiä. Siksipä tässä on kaksi ratkaisua:
  • kielletään kaikenmoinen html:ään tai skripteihin viittaava kirjoittelu
  • otetaan pois koko vieraskirja
Minua ei yhtään kiinnosta alkaa muuttamaan koodia, jotta kaiken kansan puuhapetet saavat enemmän miettimistä iltaisin kuinka sivuille saadaan omia cooleja juttuja. Jos välttämättä haluatte tänne kuvia tms viitteitä itseenne, niin pistäkää sähköpostina. Tehdään niistä vaikka erillinen linkkisivu.

February 4, 2003, 6:42 pm

Jooh, kysyisin erästä asiaa: Mitä eläimiä on Tunisiassa-pääosin? Ja mitä kansoja ja tapoja siellä on? Kiitos jo etukäteen!!! ;)
Näin kirjoitti Catherine

Näin kivoja kysymyksiä minulta ei olekaan aikoihin kysytty :)
Lähes puolet Tunisian pinta-alasta kuuluu Saharaan, joten eläimistö on sitä mitä hyvin kuumalta maalta voi odottaa: paljon kameleita. Kameleita ei tosin näe juurikaan vapaina, vaan ihmiset pitävät niitä kotieläinten tavoin. Kaupunkiseudulla näkee tuttuun tapaan koiria, kissoja ja hevosia, hieman syrjemmässä myös kanoja ja vuohia. Hotellimme seinällä kiipeili yöaikaan myös parinkymmenen sentin mittainen vihreä lisko.
Tunisiassa eletään islamilaisessa kulttuurissa ja suurin osa väestöstä on muslimeja. Erityisesti vanhemmat naiset kulkevat kadulla valkoiseen "kaapuun" pukeutuneena ja pää hunnutettuna, nuoremmat naiset pukeutuvat länsimaiseen tyyliin. Kaduilla soi länsimaiseen korvaan eksoottiselta (korkealta ja kovaa) kuulostava musiikki, mutta etenkin turistikohteissa kuunnellaan samanlaista musiikkia kuin Suomessa.
Ihmiset ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä. Kauppiaat puhuvat englannin lisäksi useita euroopan kieliä, jotkut myös suomea. Yleisesti kauppiaat ovat sinnikkäitä kaupantekijöitä ja vain harvoin voi liikkeestä lähteä pois mitään ostamatta. Kaupanteko onkin heille oikea taiteenlaji.

February 3, 2003, 4:49 pm

Hienot selostukset reissuista. Tunisian reissu itselläkin suunnitteilla. Olisipa siellä Tunisiassa vielä vaaleita viettelyksiä hyvillä puskureilla ,niinkuin valokuvissakin ;)
Näin kirjoitti Reissumies

Etsivä löytää... :)

January 24, 2003, 12:44 pm

Hei!
Oli haukaa huomata harvinainen Hillebrand niminen kotisivu. Kuulut ilmeisesti siihen sukuun jonka kantaisät ovat olleet Heinjoen kunnassa Karjalassa 1700- luvulla?
Itse toimin Hillebrandt sukuseuran hallituksen puheenjohtajana. Tämä sotilassuku on lähtöisin Ruotsista ja tullut sieltä 1700- luvulla Kuruun Hainarin sotilasvirkataloon.
Tiesitkö! Tutkijat sanovat, että Hillebrand (eri verisioita) sana on keskiaikaisen peitsen nimi. Siis jossakin kaukana menneisyydessä on sinulla kantaisä joka on ollut sotilas.

Hyvä jatkoa opintoihisi
TM
Näin kirjoitti Taisto Mäkinen, taisto.makinen@lpkky.fi

Iltapäivää!
Juuri kyseiseen sukuhaaraan kuulun, Gabrieliin saakkaa on sukupuu kartoitettu (Heinjoen Heikurilaan). Itse asiassa sukunimi annettiin tuolloin kyseiselle Gabrielille, joka oli ammatiltaan seppä.
Nimestä tiedän, että on olemassa saksalainen runo "Laulu Hildebrandista" tms, joka kertoo sodassa toisistaan kohtaavista isästä ja pojasta. Toinen miehistä on runon nimessä mainittu Hildebrand (joka siis oli etunimi). Joten sotaisaan ympäristöön tämäkin nimen historia johtaa.
Sellaisia tiedonmurusia matkaani on tarttunut :)

January 6, 2003, 2:35 pm

Kiitos Tunisian matkakertomuksesta. Olemme lähdössä sinne 1.3.2003 ja sain mukavasti vinkkejä reissulle.
Näin kirjoitti ?

November 13, 2002, 4:02 pm

Hauskat sivut sulla, kun sattumalta surffailin tänne. Tutustukaa ihmiset ihmeessä bändiin nimeltä Replika!! www.replika.cjb.net
Näin kirjoitti Essi

October 9, 2002, 3:39 am

Just passing by..

Ni, ihan tyylikkäät sivut.. Oikeestaan mää vähän etsinkin tässä jotain ideaa omille sivuille, jotain vähän vähemmän perinteisen näköstä, tässä oli siis ihan ideaa..

*jatkaa matkaa*
Näin kirjoitti J.L., www.uta.fi/~jl70756/jhome/

September 16, 2002, 8:46 am

Heippa hei kaima!!! tääl matikan tunnilla on aika mielenkiintosta!!
Näin kirjoitti The Minna

Musta matikantunnit oli parhaita tunteja koulussa. Kerrankin sai tuntea tekevänsä jotain. Muilla tunneilla meinasi mennä haukotteluksi ja vihkoon piirtelyksi.

May 7, 2002, 2:58 pm

vaahteran lehdet ovat hienot koristeet kuvat ovat hyviä ja teksti on ok jeeeeeeeeee!
Näin kirjoitti Tuittu,

:)

May 2, 2002, 11:11 am

Nyt on vieraskirjakin on näimmä toiminnassa :) Joskus olisi todella mukava käydä vierailemassa jossain vähän kauempanakin, mutta mutta.. Nyt tosin alkaa Suomessakin kesä, eikä muualle niin kaipaakaan. Kuinkahan kauan sitä malttaa odottaa järvivesien lämpenemistä 8D
Näin kirjoitti Jukka, www.nic.fi/~huba2/

Eiköhän ne järvet ole jo riittävän lämpimät. Olivat ainakin tammikuussa kun viimeksi kävin uimassa ;)
Ei tuota Suomen kesän ihanuutta vie edes menetetty jääkiekon MM-pronssi. +20 astetta varjossa tuo aina hyvän mielen!

April 26, 2002, 9:33 pm

Jee! Hienot?!
Näin kirjoitti aatu,

April 16, 2002, 11:52 am

Visit my homepage!
käykää mun sivuilla!!!
Näin kirjoitti SAMMY NYMAN, www.geocities.com/fotosammy

March 31, 2002, 11:20 am

Hei,
Vihdoinkin löytyi oikein mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu matkakertomus Tunisiasta. Olen käynyt läpi lukemattomia ruotsin- ja suomenkielisiä sivuja ja suurin osa on ollut tylsiä matkakuvauksia (sekä yksityisten että muiden).
Ei ole paljon ajateltu ettei netille voi kirjoittaa samalla tavalla kuin paperille.

Olin Sousseissa poikani kanssa kymmenen vuotta sitten ja muistot tulivat mieleen kun luin kertomuksenne (erityisesti safari, mikä oli parasta koko matkassa).
Nyt matkustamme mieheni ja tyttäreni (11 v) kanssa Hammametiin kesäkuun lopussa ja sen takia olen yrittänyt löytää matkailijoiden omakohtaisia kokemuksia Tunisian matkasta.
Kevätterveiset täältä Tukholmasta

Näin kirjoitti Anita

Kevättalvella 2001 vietin itsekin monta tuntien etsien matkakertomuksia ja lopulta mitä tahansa kuvauksia Tunisiasta. Kovin vähissä olivat lähteet, joten tiedän turhautumisen tunteen.
Onneksi jokainen voi osaltaan auttaa asiaa ja kirjoittaa omat muistonsa toisten iloksi :)
Hyvää matkaa teille Hammamettiin! Vaikutti olevan oikein mukava, Soussen kaltainen kasvava kaupunki. Ja muistakaa, että Tunisiassa on paljon kuumempi kuin Tukholmassa kuumimmallakaan helteellä, joten aurinkovarjot ja paljon aurinkorasvaa mukaan.. ja sitä avointa matkamieltä!

March 1, 2002, 3:32 pm

Mukavia kuvia sinulla. Ja kivat värit sivuilla.

Näin kirjoitti Tuntematon,

February 13, 2002, 3:29 pm

Sukua?
Näin kirjoitti Jukka Hillebrand, www.puisto.net/www/jukkahi/default.htm

Jaa-a. Mene ja tiedä.

January 30, 2002, 7:04 pm

Niin ei mulla mitään kotisivuja ole, mutta halusin vain kiittää sivuistasi ja eritoten Tunisian matkan noinkin yksityiskohtaisen kuvauksen. Melkein tuli tippa linssiin sitä lukiessa, kun Elinan kanssa kävimme lähestulkoon saman reissun siellä saharat mukaanlukien. Ja oi niitä muistoja kun ne on niin mukavia =) . Niin ja sekin vielä kun tiemme Elinan kanssa erkanivat parisen kuukautta sitten niin oli tuo kertomuksenne niin tunteita herättävä kokemus =) Kiitos siitä ja hyvää jatkoa teille kumpaisellekkin =)
Näin kirjoitti Tonza79@luukku.com,

Silloin tällöin omakin mieleni täyttyy Saharan muistojen lämmöstä. Ja vielä enemmän mieltä ilahduttaa kuulla, ettei tuon reissun jälkeinen kirjoitustyö mennyt hukkaan, vaan yhä edelleen se tuottaa iloa ja lämpimien tunteiden tulvahduksia lukijoille.
Hyvät jatkot sinullekin talven tuiskujen keskelle.

January 25, 2002, 12:07 pm

kiva tarina joo...
se oikein tempas mukaansa..
kiva ku ees joku kirjoittelee jotain noin mielenkiintoista kuten sinä aivan loistavaa susta tulee kirjailija lahjakkuus aivan loistavaa kerrassaan upeaa!!!!!!! muikkuja....
Näin kirjoitti muikku,

*punastuu*

January 25, 2002, 11:58 am

nii että kyllä oli mielenkiintoinen tarina aivan ihhaaanaaaaaaaaaa...onnee!!!!!
kirjottele joskus toisteki....
kuulumisiin....
Näin kirjoitti ääliö,

Niin, tuota tässä vieraskirjassa on kyllä sellainen ominaisuus, että se poistaa vierailijoiden kommenteista, nimestä jne tietyt sanat, mutta onhan se hyvä että joku keksii vielä uusiakin sanoja tuohon listaan. Niin että kiitosta vaan...

December 9, 2001, 8:55 pm

Valitettavasti näillä sivuilla oli pieni bugi, joka esti vieraskirjaan kirjoittamisen. Nyt vika on korjattu, kiitos Sinulle joka asiasta ilmoitit ;)
Näin kirjoitti Minna,

August 23, 2001, 2:10 pm

Pitihän sitä tulla katsomaan kun niin hehkutit (planissakin) että olet itse tehnyt vieraskirjasi. :)
Onneksi olkoon!
Pitää joskus pitää keskustelu aiheesta - eli kuinka tämä toimii?? :)
Näin kirjoitti Jenni, listen.to/jenniari

Oli tää vieraskirjan toimimaan saaminen sen verran iso juttu, että pitäähän tätä mainostaa!
Voin antaa vinkkejä, vaikkapa koko koodinkin, että pääset sinäkin eroon noista mainosbannereiden täyttämistä versioista :)
Pitäisiköhän vielä pyytää yliopistolta lupa näiden php-scriptien ajamiseen heidän palvelimella?!?

July 31, 2001, 4:42 pm

Moi! Mitäs matkaaja-tyttö? Kävin vain tarkistamassa sepustuksesi. Ihan kivat jutut. Ei muuta kuin kuvat kehiin ja koko maailmalle ihmeteltäväksi. Nähään! q:)
Näin kirjoitti Toni

Nyt on sepustukset saaneet seurakseen kuviakin! Ei nyt mitään maailman mahtavimpia otoksia, mutta antaa osviittaa siitä missä olemme seikkailleet.

July 25, 2001, 9:55 pm

Kunhan tässä testaan oman hengentuotteeni, eli tämän vieraskirjan toimivuutta.
Tämänhän pitäisi tulla vieraskirjani ensimmäiseksi viestiksi, joka sitten myös näkyy koko maailmalle :)
Tervehdys sinulle, vierailijani!
Näin kirjoitti Minna, www.cc.jyu.fi/~mmhilleb/

www.cc.jyu.fi/~mmhilleb/

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 04.04.2012 07:40