Safari
Keskiviikkoaamun kello viiden herätys ei tuntunut lainkaan inhimilliseltä! Millään ei meinannut jaksaa nousta, mutta jotenkin sitä sai potkittua itsensä pystyyn. Nippa nappa ehdittiin aamiaiselle ennen reissuun lähtöä.
Ensimmäinen nähtävyys matkalla Saharaan oli El Jemin amfiteatteri. Se oli kuin pienoismalli Rooman Colosseumista, vaikka itsessäänkin oli todella vaikuttavan kokoinen. Areenalla oli muinaisina aikoina nähty villieläin- ja gladiaattoritaisteluita, mutta nyt siellä parveili vain turistilauma.
Tunnin ajan saimme vapaasti tutustua teatterin raunioihin, kiivetä katsomoihin ja käydä kellarikerrosten villieläinsäiliöissä. Katsomoissa sai jatkuvasti pelätä ettei olisi tippunut areenalle tai rakennuksen uumeniin, sillä kaiteita ei ollut, ja kivet olivat aikojen saatossa kuluneet todella liukkaiksi.
Matka jatkui eteenpäin kohti Sfaxin kaupunkia oliivipuulehtojen jatkuessa tien molemmin puolin silmänkantamattomiin. Kuulimme oliivipuiden moninaisista käyttötarkoituksista sekä lisää paikallisesta elämäntavasta. Esimerkiksi teiden varsille istutetuilla eukalyptyspuilla on monta tarkoitusta: sen valkoiseksi maalattu runko toimii pimeässä katulamppuna, sen juurrakko pitää maan kasassa niin, että tiepohja säilyy hyvänä ja sen varjoon on mukava istahtaa suojaan auringon paahteelta. Lisäksi eukalyptushöyryillä on parantavia vaikutuksia.
Käväisimme nopeasti Sfaxin kaupungissa, jonka jälkeen jatkoimme yhä etelämmäs kohti kalastajakylää, jossa jälleen pysähdyimme jäätelölle. Saharan vaikutus hintoihin alkoin näkyä, kun pienen pieni jäätelöpuikko maksoi dinarin (Soussessa sama jäätelö maksoi 250 millimeä).
Edelleen ajoimme Matmatan vuoristoon, jossa maisemat kävivät jo kovin karuiksi. Hiekkavuoret kohosivat edessämme, ja niitä lähdimme ylittämään. Keskellä vuoristoa pysähdyimme lounaalle luolaravintolaan. Luolassa oli hirvittävän kuuma syödä, mutta muutoin ruoka oli maittavaa. Sen jälkeen menimme tutustumaan aitoon luola-asuntoon, jossa talon emäntä tarjoili meille minttuteetä, ja saimme katsella taloa ja sen pihapiiriä. Luola-asunnon rakentaminenhan onnistuu yksinkertaisesti kaivamalla huoneita vuoristoon, ja näissä luolissa ilman lämpötila pysyy yöt päivät, kesät talvet mukavan viileässä +18 asteen lämpötilassa.
Tämänkin asunnon edustalla oli aitaus vuohille ja kanoille, sekä luolassa oli pikkuinen koiranpentu. Vesi saadaan noudettua kaivoista, jotka saatavat olla kohtalaisen kaukanakin. Joku tilastotieteilijä on laskenut, että Tunisiassa vuoristolaisnainen käyttää neljänneksen elämästään pelkästään vedenhakuun!
Vuoriston jälkeen alkoi todellinen Sahara - maassa kasvoi siellä täällä muutama puska, mutta muutoin maa oli kuivan ja kivikkoisen oloista. Ajoimme erämaakeitaaseen Douzin kaupunkiin. Kun astuimme linkistä ulos, oli kuin olisi seinään kävellyt - kuumuus oli uskomaton. Juoksimme kiireesti hotellin viileyteen. Majoituimme, ja saimme puoli tuntia aikaa käydä suihkussa. Sitten oli kamelikaravaanin aika.
Koko kahden päivän reissu varmasti huipentui siihen puolituntiseen, joka alkoi vain kivenheiton päästä hotelliltamme. Parin kolmen sadan kamelin lauma oli tuotu sinne turisteja varten. Opas näytti meille kuinka kamelin selkään päästään, ja vastaavasti kuinka sieltä tullaan alas. Ja sitten ei muuta kuin kokeilemaan!
Tietysti minulle ja Tonille annettiin koko kamelilauman ilkeimmät yksilöt, sillä meidän kamelit olivat ainoat, joille oli laitettu kuonokoppa. Minun kamelilta se tosin poistettiin hetken jälkeen (oli varmaan käyttäytynyt kiltisti, kun ei ollut pudottanut minua heti alkutaipaleella). Jostain syystä minulle annettiin myös koko lauman kookain kameli - varmaan metriä muita korkeampi! No, ei auttanut muu kuin pitää tiukasti kiinni ja toivoa ettei tippuisi.
Ratsastimme vartin verran dyyneille päin. Douzin kaupunki katosi palmujen taa, ja hetken kuluttua ei olisi tiennyt enää lainkaan, missä suunnassa kaupunki on. Pysähdyimme dyynin harjalle katselemaan maisemia, ja samalla paikalliset markkinamiehet saivat tilaisuuden kaupata meille juomia (uskomattomilla hinnoilla). Heidän taktiikkansa oli työntää limsatölkki pahaa-aavistamattoman asiakkaan kainaloon ja vaatia sitten maksua.
Hetken levon jälkeen karavaanimme lähti takaisin kohti hotelliamme. Kamelilaiva keinui allani, mutta yllättävän nopeasti totuin sen käyntiin. Hetken päästä ei taas tarvinnut puristaa puukapuloista kiinni henkensä takaa :) Muutoinkin itse ratsastaminen oli varsin helppoa. Kun mies talutti kamelia, ei itse tarvinnut huolehtia ohjaamisesta. Alastulo sen sijaan oli paha paikka: kun kameli laskeutui polvilleen sai todella pitää kiinni, ettei olisi lentänyt sen kaulan yli maahan. Kamelin selässä olisi toki viipynyt pidempäänkin kuin mitä retkiohjlemaamme oli suunniteltu.
Ratsastuksen jälkeen menimme illalliselle, joka oli todella upea monen ruokalajin noutopöytä. Illallisen jälkeen alkoi vatsani taas temppuilla, joten iltaohjelmaa ei tarvinnut sen vuoksi mietiä. Ja heti kun pääsi sänkyyn, siihen nukahtikin välittömästi.
Aamulla jatkoimme puoli seitsemän aikoihin matkaamme. Suuntasimme Paholaisen kylpyammeeseen eli todella suurelle suolajärvelle. Vettä ei näkynyt kuin parissa lammikossa, mutta tien vierelle oli sinne tänne kaivettu lampareita, joiden reunoille oli veden haihtuessa kiteytynyt suolaa. Erityistä hilpeyttä herätti suolajärvellä oleva vene.
Matkan jatkuessa suolajärevn läpi näimme myös kangastuksen - horisontissa kiitävä juna vaikutti aivan todelliselta, mutta viimeistään kameralla otettu kuva todistaa sen kangastukseksi.
Seuraavaksi pysähdyimme Tozeurin kaupungissa kasvi- ja eläintarhassa. Paikallinen opas kertoili meille luonnon ihmeistä vitsien säestyksellä, mutta oppi meni perille. Näimme myös paikallisen version Coca cola -mainoksesta, jossa kameli juo colaa. Näimme aavikon liskoja, skorpioneja ja käärmeitä. Eli kaikkea sellaista, joihin paikallinen saatta törmätä päivittäin.
Tozeurissa kävimme myös museossa, ja sitten jatkoimmekin takaisin pohjoiseen. Söimme maittavan lounaan, ja nukuimme Kairouanin pyhään kaupunkiin saakka. Siellä pysähdyimme suuren moskeijan juurella ( islamimaailman neljänneksi pyhimmän). Ja sitten taas kotiin päin.
Oli suorastaan helpotus astua ulos bussista, kun vastassa oli mukavan viileä Port el Kantaouin ilmasto. Aiemmin illat olivat tuntunet lämpösiltä, mutta yllättäen nyt olikin viileä liikkua ulkosalla. Sellaista se on, kun tulee Saharan vajaan 50 asteen lämmöstä kotoisaan reilun 30 asteen lämpöön!
