Jo puolivuotiaana Nova osoitti omaavansa oman tahdon, joka on vain vahvistunut kaiken aikaa. Kymmenkuisena Nova on jo moneen otteeseen osoittanut mieltään milloin mistäkin asiasta. Nyt myös korvat ovat kadonneet pienen koiran päästä (valikoidusti). Huokaus. Täytynee myöntää: meidänkin tytöstä kasvoi murkku.
Juoksuja pelättiin ennakkoon eniten. Railakkaan pentuajan jälkeen tuntui itsestäänselvyydeltä, että meidän tytöstä tulee sarvipäinen monsteri joka repii ja raastaa rikki kaiken tielleen osuvan. Ja mitä vielä. Juoksut antoivat odottaa itseään pitkään ennen alkua, mutta ensimmäisen viikon tyttö käytännössä vain makoili ja huokaili elämäänsä lattialla. Sisällä oltiin siis melkoinen tossukka, pihalla taas keksittiin hajujen maailma. Monesta puskasta tuli tyttö kiskaistua ulos, muutamaan puskaan veti tyttö emännän mukanaankin. Nenä ei montaa senttiä noussut maasta lenkin aikana. Ellei sitten kuulunut koirien ääntä.
Aikaisemmin Nova vain halusi toisten koirien juo. Nyt tyttö rynnii sinne. Jo pelkkä kaukainen haukku oli tytölle ehdoton kutsuhuuto. Onneksi näin vain pihalla, sisällä tossukka taas pääsee niskan päälle. Keskimäärin tyttö oli siis normaali perhekoira juoksujen ajan :)
Juoksujen alkupuoliskolla nähtiin myös toisenlainen ihme: tyttö tykkäsi ihmisistä, vieraistakin. Tämä olikin liian hyvää ollakseen totta. Parin viikon jälkeen tyttö oli taas oma epäluuloinen itsensä. Vajaassa kolmessa viikossa loppui tiputtelu, energiataso palasi normaalilukemiin ja tyttö on taas kuin ennen juoksuja.
Varsinaista valeraskautta ei sinänsä ole ollut - leluja ei ole hoidettu. Kodista on kuitenkin tullut paikka, jossa riehutaan vain yksin ollessa. Jos isäntä tai emäntä on paikalla, Nova vain nukkuu. Välillä tuntuukin, että Nova nukkuu reippaasti päälle 20 tuntia vuorokaudesta. Pihalle lähtö on kuitenkin ihana asia. Jo housujen jalkaan vetäminen saa tytön piristymään.
Ruoka maistuu, tai sitten ei. Välillä Nova paastoaa viikon verran, sitten ruoka alkaa taas välitellen kelpaamaan. Nappulat ovat ihan tylsiä, eikä niitä viitsittäisi oikein syödä. Neullekin on pari kertaa nyrpistetty. Puuro menee parhaiten.
Reilun vuoden iässä alkoi toinen uhmakausi. Ainakaan vielä ei ole menty samanlaiseen päällehyppimiseen kuin aiemmin, mutta oma pää alkaa näkyä taas satunnaisena kuuroutena ja uhmakkaina tekoina, kuten ohikulkijoiden luo karkailuna ja heille rähjäämisenä. Toisaalta mörkökausi iski myös päälle - milloin pelätään kantoa, milloin heiluvaa pressua tai puskaa.