Poroja, lisää poroja ja kuukkeleita
Keskiviikkoaamuna pitelimme vielä jonkin aikaa sadetta kodalla ennen kuin lähdimme liikkeelle. Silloin näimme ensimmäisen villin poromme. Se seisoi partkkipaikalla eikä juurikaan näyttänyt välittävän meistä. Poro näytti hirvittävän laihalta. Karvanlähtö sai sen näyttämään vielä raaskummalta.
Pyhäjärven rannalla oli matkamme varrella vielä toinen kota, laavu ja autiotupa, mutta meille tärkein oli polun varrella ollut lähde. Täytimme välittömästi pullomme raikkaalla vedellä. Lähteillä oli myös kummasti mielialaa nostava vaikutus.
Etelärannan tuvalla näimme lisää poroja. Jatkaessamme matkaamme kohti Kotamajaa näimme matkalla useita poroja ja vasoja. Tehdessämme ruokaa pitkospuilla poro tuli lähettyville haistelemaan. Tällä yksilöllä oli myös kello kaulassa.
Vaellus Pyhäjärveltä Kotamajalle oli siihenastisen reissumme paras osuus. Ylitimme muutamia soita, mutta kaikkien niiden poikki kulki hyvät pitkospuut. Kotamaja puolestaan oli mahtava levähdyspaikka. Kota oli siisti ja pihapiirissä oli kaivo.
Seuraava ongelma oli päättää, mitä tietä lähtisimme kohti Äkäslompoloa. Pitkospuut lähtivät pihasta kolmeen suuntaan. Viittoja oli toki jokaisen yhteydessä, mutta kaikki tiet näyttivät vievän Äkäslompoloon. Otimme sitten sellaisen, joka mielestämme veisi meidät tuntureiden välistä. Näköalojen vuoksi emme enää tunturireitille halunneet.
Vasta jonkin matkaa kuljettuamme varmistuimme olevamme oikealla tiellä. Leiriydyimme parin kilometrin päähän Äkäslompolosta ja jatkoimme matkaa vasta aamusateiden mentyä. Keskustan laitamille päästyämme aloimme miettiä leirintäalueelle pääsyä - tai olisiko sellaista? Selvisi, että varsinaista telttailualuetta ei ollut, mutta pääsimme majoittuman karavaanialueelle joen rantaan. Parempaa paikkaa emme olisi osanneet toivoakaan.
Suihku tuntui taivaalliselta. Samoin kaupasta haettu tuore leipä maistui ihanalta. Levähdystämme varjosti vain yksi asia - paikkakunnalla ei ollut automaattia tai pankkia, josta olisimme voineet nostaa rahaa kulujemme katteeksi. Ystävällisesti meitä kuitenkin opastettiin, että Levillä olisi lähin automaatti. Niinpä niin. Onneksi muoviraha kelpasi.
Ensimmäisen illan Äkäslompolossa vain makasin ja hellin rakkuloilla olevia jalkapohjiani. Kylällä juoksi lauma poroja, joista osalla oli jälleen kellot kaulassa. Ne söivät paikallisten asukkaiden pihoilta omenapuiden lehtiä ja juoksentelivat risteyksessä ympyrää. Melkoisia velikultia.
Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Yllästä. Nousu otti voimille, mutta valmista tietä pitkin kiipesimme ylös saakka. Näkymiä riitti Pallastunturille saakka, mutta sinne emme tällä reissulla vaeltaisi. Katselimme jossain alhaalla olevaa telttapaikkaamme ennen kuin aloitimme laskeutumisen hissiuraa pitikin.
Alaspäin laskuetuessamme näimme kolme poroemoa avsoineen. Ihmettelimme, kuinka moiset selvivisvät niin korkealla, sillä puurajan yläpuolella ei todellakaan kasvanut muuta kuin kuivaa jäkälää. Vettä löytyi vain tunturin juurelta. Toisaalta, ylhäällä vain ihmiset häiritsivät porojen rauhaa.
Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Olso-tunturia ja Muoniota. Kävelimme hiljalleen eteenpäin ja havaitsimme, että Kotamajan jälkeen luontoon merkitty reitti poikkesi jälleen kartaamme painetusta. Päätimme seurata luontoon maalattua polkua, joten reittimme vei meidät Kukastuntrin rinnettä pitkin. Pääsimme aina Äkässaivon upeille rinteille ennen kuin luovutimme ja jäimme aloillemme yöksi.
Aamulla puuroa keittäessämme kohtasimme muutamia uteliaita kuukkeleita. Ne tulivät kärkkymään näkkileivänmurusia ja puuron ryynejä. Jatkaessamme matkaamme Äkäsmyllylle kohtasimme lisää kuukkeleita ja perillä Äkäsmyllyllä ne olivat valloittaneet paikan. Toni kalasteli illan ja seuraavan päivän myllyn lähettyvillä. Saaliiksi nousi pelkkiä haukia, mutta paistoimme nekin tikunnokassa pahimpaan nälkäämme.