Sateita karkuun
Viihdyimme Äkäsmyllyllä pari yötä. Sen jälkeen matkasimme taas soille ja takaisille tuntureille. Lakkoja riitti poimittavaksi ja reitti oli pääosin pitkospuilla päällystetty. Tuntureiden rinteillä oli joitain pahasti vettyneitä kohtia. Goretexeista ei ollut enää mitään iloa - yhtä hyvin ne vettä imivät kuin lenkkaritkin.
Lopppumatkasta reitillämme oli useita siistejä autiotupia. Emme enää yöpyneet teltassa vaan nautimme tupien lämmöstä. Tuvissa olleet kaminat nostivat sisälämpötilan hetkessä yli kolmenkymmenen asteen, joten lämpöä ainakin riitti :)
Peseytyminen ja ruuanlaitto oli helppoa. Tuvissa olimme suojassa enimmiltä sateita, joita nyt alkoi olla yhä tiheämpään. Sadekuurot alkoivat yllättäen ja ne seurasivat toinen toistaan nopeasti. Olimme kuitenkin malttamattomia jatkamaan matkaa, vaikka hyvin olisimme voineet pysyä aloillamme muutaman päivän. Niinpä matkalla Olos-tunturin kupeeseen Tunturijärven rannalle jäimme erään kuuron uhreiksi.
Vedimme puun alla sadetakit ja -viitat päällemme ja aloimme taivaltaa kohti kilometrin päässä olevaa laavua. Pitkä heinikko kasteli kuitenkin kenkämme ja lahkeemme läpimäriksi ennenkuin saavuimme perille.
Laavulla ei ollut valmiiksi tehtyä polttopuuta. Itseasiassa laavulla oleva kirveskin oli irti varrestaan. Jouduimme odottamaan sateen laantumista ennen kuin pääsimme sytyttämään tulen järeisiin klapeihin ja kuivattelemaan vaatteita nuotion lämmössä.
Se yö kului tuskallisesti hyttysten inistessä makuupussin ulkopuolella. Telttaa emme viitsineet märkään maahan asettaa. Laavu oli hieman liian pieni nukkumiseen, joten kahdestaankin meillä oli siellä ahdasta. Aamulla heräsimme väsyneinä yhä jatkuvaan sateeseen.
Vaihtoehtonamme oli joko jäädä laavulle, jossa meillä ei ollut juurikaan polttokelpoista puuta ruuanvalmistukseen tai jatkaa matkaa. Kuurojen välissä lähdimme liikkeelle, mutta jo hetken kuluttua sade alkoi uudelleen. Siirryimme kävelemään märkien heinien täyttämältä pururadalta maantien reunaan. Sade jatkui kilometrin taivaltamisen ajan Olostunturille saakka.
Olisimme mielellämme jääneet Olokselle kuivattelemaan tavaroitamme ja vaikkapa yöksikin. Aikeemme esti se, että paikka oli suljettu kesän ajaksi. Kirosimme. Emme olleet syöneet juuri mitään sille päivälle ja Muonioon oli vielä kohtalainen matka kuljettavana. Olimme jo suuntaamassa Muonioon päin, kun uusi sadekuuro alkoi. Silloin näimme ensimmäisen lohduttavan asian - rinteessä näytti olevan kota. Kipaisimme kodan luo ja rymistimme sisään. Onneksi kota oli auki, ilmeisesti paikallisten työlisten taukotupana. Polttopuuta ei näkynyt lähettyvillä. Olimme kuitenkin suojassa sateelta. Teimme viimeisen kiisselimme vähiin käyneellä juomavedellämme ja kääriydyin porontaljaan lämmittelemään.
Sateen mentyä jatkoimme urheasti matkaa. Muonioon oli päästävä. Se vaatimus tuli mahalta. Ongelmana oli risteilevät lenkkipolut, joilta ei meinannut löytyä lainkaan viitteitä oikeasta suunnasta. Lopulta harhailimme oikealle tielle ja aloitimme taivaltamisen. Ihme ja kumma, koko matkan aikana Muonioon ei satanut lainkaan vettä. Sensijaan keskustaan päästyämme ehdimme juuri ja juuri juosta kaupan katoksen alle suojaan seuraavalta kuurolta.
Tervehdimme Otto-automaattia kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää. Kyselimme tietä leirintäalueelle ja meidät ohjattiin mökkikylään. Muutaman kilometrin päässä olisi kuulemma ollut telttailualuekin, mutta siellä saisi pienen ´ hotellihuoneen halvemmalla kuin telttapaikan! Päätimme jäädä mökkiin. Jokatapauksessa se pitäisi meidät kuivina.
Toni sai houkutella minua pitkään, jotta viitsin illalla lähteä käymään vielä Ruotsin puolella. Eihän rajalle ollut loppujen lopuksi paria kilometriä enempää matkaa. Astelimme 'Ei tullattavaa'-kaistan kautta Ruotsin puolelle ja katselimme sillalla allamme virtaavaa Muoniojokea. Vaelluksemme oli ohi, ja meillä olisi vielä muutama päivä aikaa ennen kotiinpaluuta.
Päätimme jatkaa matkaa seuraavana päivänä Rovaniemelle, missä jouduimme maksamaan lähes muoniolaisen mökin vuokran yhden yön telttapaikasta! Kiertelimme kaupungilla kauppoja etsien uusia vaatteita, sillä reissussa mukana olleista ei montaa savustamatonta vaatekappaletta löytynyt. Seuraavan yön vietimme hotellissa. Tuntui jumalalliselta maata joustinpatjalla parin viikon tauon jälkeen. Katsoimme telkkaria ihmeissämme ja nautimme olostamme. Olihan se reissumme viimeinen ilta.