Märkä taival edessä ja takana
Nousimme lopulta puoli yhdesältä - samaan aikaan kun ensimmäiset vaeltajat jo kulkivat saunan ohi Ryläystä kohden. Aamun inventaario paljasti, että kaikki vaatteet ja rinkat olivat kuivuneet - lukuunottamatta terassille unohtuineita sukkia. Kengät olivat olleet lauteilla, mutta läpimäräksi kastuneina yksi yö ei riittänyt niiden kuivattamiseen.
Autolla olisi ollut varakengät, ja mielessä pyöri kuinka saada sieltä kuiva kenkäpari käyttön. Valittavana oli joko reilu 10 kilometrin taival takaisinpäin, tai 30 kilometriä eteenpäin. Molemmat pitäisi tehdä märillä kengillä. Päätin mennä eteen.
Nautimme hitaasti aamiaisen ja pakkasin uudestaan rinkat. Lähdettyämme liikkeelle törmäsimme saksalaisiin turisteihin - päiväretkeilijöitä. Tämän selitti Kiviniemessä oleva retkeilyinfopiste. Paikan pitäjä kertoi, että vain pari päivää aiemmin ohi oli kulkenut 8-kuinen berniuros! Laskin pikaisesti, että me ei millään ehdittäisi törmäämään heihin, vaikka olisi ollut mukava vaihtaa kuulumisia. Novaa stressasi kaikki vieraat ihmiset, sillä paikalle saapui myös muita reissuun lähtijöitä. Haukku oli taas herkässä.
Heti pihasta lähdettyämme saimme eteemme uuden haasteen. Meidän piti mennä vastarannalle vetolautalla! Tämä oli uusi kokemus molemmille, mutta aiempien veneilyjen turvin Nova otti lautalle menon ja siellä seisoskelun ihan rauhassa. Jatkoimme taivalta hissukseen. Maa oli todella märkää yön sateiden jäljiltä, ja totesinkin pian että kuivatkin kengät olisivat olleet tähän mennessä jo läpimärät :) Piristynein mielin jatkoimme matkaa. Kuitenkin "vain" 4 kilometrin matkan Lakkalaan tuntui taas ikuisuuden mittaiselta. Lopulta taukopaikka löytyikin - samalla kun näin joukon miehiä viikatteineen heinää kaatamasta! Tämä oli todellinen perinne-maatila!
Emme jääneet, koska Nova tuntui stressaantuvan kaikesta ihmismäärästä joka tilalla liikkui. Jatkoimme matkaa metsään, jossa pidimme lyhyen tauon ja Nova sai huilahtaa hetken ilman reppujaan. Täälläkin Nova mörköili kaikkia metsän ääniä. Pörhistelyistä päätelleen mutkan takana oli ainakin tusina peikkoja ryöstöaikeissa liikenteessä! (eikä siellä oikeasti ollut yhtään mitään)
Taivas näytti siltä, että kohta saattaisi sataa taas vettä. Kohentelin rinkkojen muovipussi- ja sääsuojia (jotain oli opittu eilisestä!) ja jatkoimme matkaa. Seuraava tulentekopaikka olisikin aivan lähellä, ja maha oli vielä täynnä aamupuurosta. Vain muutaman minuutin kuljettuamme alkoikin taas tihuttaa.
Matkalle osui myös lyhyet pitkospuut, sekä yllättäen eteen auennut niitty, jolla oli rakennuksen jäänteet sekä vanhoista kukkapenkeistä yhä vain kasvavia liljoja! Ja aivan näiden jälkeen osuimme jäkälien peittämälle jyrkänteelle. Mutta kenties vieläkin hienompaa oli löytää täältä muutamia kypsiä mustikoita! Kuvittelinkin jo nähneeni niitä aikaisemmin matkan varrella. Kaikkien näiden "nähtävyyksien" jälkeen Pitkälammen tulentekopaikka tuli vastaan kuin varkain. Vieläkään ei ollut nälkä, mutta periaatteesta oli jo pakko pitää pidempi tauko. Siispä teimme ruuan puukatoksessa sateensuojassa. Novalle annoksen jämäpalat olivat päivän ehdoton kohokohta! Tulentekopaikan merkintä "ei leiriytymistä" oli hieman yllättävä. Ainakaan oman karttani perusteella en olisi osannut moista rajoitetta ennakoida.
Syötyämme jatkoimme viimeisen noin 5 kilometrin pituisen matkan Havukanahoon täydellä mahalla tepastellen. Tämä tuntui taas mahdottoman pitkältä taipaleelta, ja etenkin sen loppuosassa aloin ihmetellä eikö itselle löytyisi mistään juomapaikkaa. Kuulin puron ennen kuin näin edes nuotiopaikkaa. Tämä olisi täydellinen meidän yöpymiselle! (Paitsi että täälläkin oli leiriytymisen kieltomerkki.) Autolle olisi ollut oikaisten noin 6 km, joka tuntui varsin pitkälle miettien paljonko Nova vielä jaksaisi kulkea. Näennäisesti virtaa kyllä näytti riittävän... etenkin kun Nova pääsi taas kantamuksistaan, alkoi tutustuminen grillipaikkaan. Katse taivaalle kertoi kuitenkin, että sieltä tulisi vielä vettäkin päälle. Se ratkaisi, ja laitoin teltan pystyyn. Iltapalaa ei todellakaan tehnyt mieli, vaan otin palan suklaata (eka koko reissussa!) ja pähkinöitä, pesin jalat ja kömmin telttaan.
Nova nukahti saman tien. Kello oli vasta viisi iltapäivällä, eli naurettavan aikaista käydä yöunille. Aloin kirjoitella matkapäiväkirjaa ja kuuntelin kuinka paikalle saapui joku matkaaja. Kuului kuinka reppu laskettiin maahan, muutama halonhakkuun ääni ja saman tien alkoi ripsiä. Matkaajan äänet vaimenivat - ilmeisesti jatkoi eteenpäin.
Mietin, kuinka tämä olikaan ollut kostea vaellus. Luulin aina, että märissä kengissä käveleminen hiertäisi väistämättä rakot kantapäihin. Tämä reissu oli osoittanut muuta - itseasiassa märät kengät muotoutuivat jalkaan todella hyvin. Niiden isoin miinuspuoli oli koleus. Sekä tietysti paha haju.