Herajärven tuskainen alku
Kävimme Joensuussa viimeistelemässä tavaratäydennyksemme seuraavaa vaellusta varten. Mukaan tarttui kaksi oleellista uudistusta: Novalle oma makuualusta sekä itselle 900g untuvapussi. Lisäksi haimme karttoja paikallisesta maanmittaustoimistosta. Kävin pizzalla, josta puolet jäi sopivasti iltapalaksi.
Näillä eväillä varustettuna olimme valmiita Herajärven kierrokselle Ryläyksen parkkipaikalla hieman kolmen jälkeen. Historia toisti itseään, sillä heti parkkipaikalle saavuttuamme aurinkoinen taivas meni pilveen, ja saimme pienen sadekuuron. Odotimme pahimman menevän ohi, vaihdoimme päälle vaellustavarat ja innosta puhkuen olimme valmiit matkaan.
Kartanlukutaito oli hukassa heti alusta alkaen, sillä lähdin eri suuntaan kuin alunperin olin suunnitellut. Ryläyksen suunta oli kuitenkin se ainoa "houkuttelevaksi tehty" vaihtoehto reitille, joten sinne suuntasimme, ja hetken maastossa poljettuamme ei tehnyt enää mieli kääntyä takaisin. Ylämäki ja alamäki seurasivat toisiaan heti alusta alkaen. Maasto oli siis täysin toisenlaista kuin josta olimme tulleet.
Tihku yltyi, joten päätin vetää päälleni sateenpitävän takin. Tämä yhdistettynä lämpimään keliin, rinkan painoon ja maaston vaativuuteen sai hien puskemaan pintaan. Asiaa ei lainkaan helpottanut vastaantulijat, joita reitillä riitti (myös koirien kanssa) - niinpä Nova joutui olemaan kovassa komennuksessa ja välillä hihnassakin. Ryläys tuli vastaan melkoisen punnerruksen päätteeksi. Mahtuihan parin kilometrin matkaan sentään yhdet helpot pitkospuut :) Tuntui, että tästä taipaleesta tulisi pitkä ja kivinen...
Olo oli hieman kostea, mutta oli pakko jatkaa eteenpäin. Emme muutoin millään selviäisi reissusta suunnitellusti kolmessa päivässä. Ja lisäyö tarkoittaisi, että meiltähän saattaisi loppua ruoka kesken! (no ehken kuitenkaan tosissani nälkään kuolemista pelännyt) Jatkoimme siis matkaa. Hieman jouduimme arpomaan mikä reitti veisi meidät kiviputoukselle, ja valitsimme summassa näkötornille johtavan polun. Pääsimme siis ihanilemaan esteettömästi Heräjärven ja Kolin maisemaa.
Kiviputoukset löytyivät aivan näkötornin vierestä jatkettuamme matkaa parillasadalla metrillä. Ilmeisesti ne näkyisivät paremmin joko vastapäisiltä kukkuloilta, tai alhaalta - täältä ne näyttivät lähinnä kivi- tai kalliojyrkälteeltä. Toki alhaalla näkyi putouksen helma upeana kivinauhana. Onneksi mielikuvitus korvasi maiseman puutteet, ja pystyimme nauttimaan täysillä tästäkin nähtävyydestä.
Jatkoimme matkaa, ja tasaiseen tahtiin tihutti vettä niskaan. Takki päätyi takaisin rinkkaan, sillä pelkkä tihutus ei vielä pahasti kastellut. Olihan välissä pieniä kuivattelutaukojakin. Kuljimme vaarojen päällä, mutta näkymät olivat tihkuverhon peitossa. Hetken päästä sade yltyi. Pari tuntia kuljettuamme kengät alkoivat päästää vettä läpi, ja pian tuntui kuin olisin kulkenut vesipatjojen päällä. Se niistä viimevuonna ostetuista GoreTexeistä! Nova alkoi ravistaa turkkiaan tasaiseen tahtiin. Reppana näytti ihan uitetulta koiralta. Ja sade vain yltyi. Toivoin mielessäni, että kyllä kai rinkoissa jonkinlainen vedenpitävyys oli... olihan?
Aloin jo tosissan katsella suojaa, mutta luonto ei antanut armoa. Pitkälammen (?) kohdalle oli pystytetty info-taulu, jonka alle sain rinkat auttavaan suojaan. Itse kömmin tiheään kuusikkoon, joka sekin oli alkanut antaa sateelle periksi. Nova mielestä tämä oli hirmuisen kiva leikki! Tyttö piehtaroi kuusten alla ja kävi välillä tökkimässä nenällä.
Suoja ei ollut täydellinen, mutta riittävä. Odotimme pahimman sadekuuron laantumista ja jatkoimme matkaa. Jäljellä oli ainakini vielä 5 kilometriä ennen Kiviniemeä, jossa olisi karttaan merkitty leiripaikka. Kilometrit taittuivat tappavan hitaasti. Turhaan odotin jokaisen nousun olevan viimeinen.
Kun laskeuduimme vaaroilta tielle, jouduin käymään sisäisen kamppailun mennäkkö tietä vai reittiä pitkin. Kolmas vaihtoehto olisi tilata taksi noutamaan meidät. Sisu pakotti jatkamaan, ja sukelsimme takaisin metsään. Viimeisen kilometrin aikana tuli pellolta vastaan kaksi latoa. Siellä olisi ainakin ollut kuiva paikka yöksi, sekä sateenpitävä katto! Vain toivo laavua lämmittävästä tulesta sai jatkamaan matkaa.
Vaiva palkittiin monin verroin. Kello oli jo yli kahdeksan kun saavuimme saunarakennukselle! Tätä emme olleet osanneet lainkaan odottaa! Heitin tavarat kuistille ja koska hetken aikaa oli satamatta, laitoin jo teltan pystyyn. Sitten oli vuorossa pikainventaario rinkkaan. Oli karvas pettymys huomata, että liki kaikki tavarat sekä omassa että Novan rinkassa olivat kastuneet. Toisaalta se antoi lisäpuhtia alkaa sahaamaan, pilkkomaan puita ja tekemään sytykkeitä. Vaikka puut olivat aavistuksen kosteita, ne syttyivät silti. Lämpö alkoi täyttää mieltä kun kaikki muu olikin kylmää ja märkää. Levittelin tavarat saunaan, tein lisää puita, lämmitin pizzan kiukaalla ja hieroin Novankin saunavuoroa odotellessa. Kävimme molemmat lämmittelemässä (Nova kävi kuivattelemassa) saunan lauteilla, peseydyimme ja kävimme yhdentoista aikaan nukkumaan. Tein viimehetken päätöksen yöpyä sittenkin saunan pukuhuoneessa - paikalle ei tuntunut olevan tulossa muita ja oma telttani päästäisi joka tapauksessa vedet läpi yöksi luvatuissa rankkasateissa. Ripustin teltan muodon vuoksi kuistille "kuivumaan".
Uusi untuvapussi pääsi nyt ensimmäiseen koitokseensa. Se oli yksi harvoista tavaroista jotka eivät olleet kastuneet. Heti vedettyäni vetoketjun kiinni huomasin pussin olevan aivan liian lämmin pukuhuoneeseen. Vielä peittonakin se oli todella lämmin. Itikat kiusasivat pitkin yötä ja Novakin valeteli levottomana pitkin yötä. Onneksi ei kuitenkaan pyrkinyt ulos raollaan olevasta ovesta (varotoimena jos saunasta olisi häkää sattunut tulemaan).