su 12.8. Lauttamatka ja sumuinen Vesterålen
Yö oli lämmin. Pilvet olivat matalalla, ja varmaan myös yleinen lämpötila oli huomattavasti Kilpisjärveä korkeammalla. Aamulla 6 aikaan pilvet alkoivat nousta korkeammalle, ja näin torahampaiset vuoret joiden keskellä olin nukkunut. Vau.
Aamulla oli hyvä jatkaa ajoa lautalle, sillä sain ajella ihan rauhassa. Grjyllefjord osoittautui kivaksi pikkupaikaksi. Ja olisi sielläkin ollut majoitusta... aamumatkaajalle tärkeimpänä löysin avoimen vessan, automaatin ja myös bensa-aseman. Arkena myös kauppa ja kioski olisi myös olleet auki. Käytin aamun kiertelemällä kylää. Paljon pieni taloja melkein kylki kyljessä. Koko kylä oli hyvin tiiviisti rakennettu. Uutta rakennusta oli tehty lähinnä täyttämännä vuonoa, koska tiukka vuorenrinne ei paljon rakennusmaata tarjonnut. Kylästä löytyi myös ravintoja ja kahvila.
Evästin rannalla ja joutessani otimme vähän toko-treeniäkin tyhjällä parkkisella. Kävelimme aallonmurtajilla - kerrankin oli aikaa ihan vain olla jouten! Kyllähän se lauttakin lopulta tuli. 420NOK ei ollut erityisen paha hinta autosta ja yhden hengen matkasta. Otin Maian lautta-matkan ajaksi kannelle. Portaat autokannelta ylös olivat jyrkät, mutta hyvin Maia niistä selvisi - molempiin suuntiin. Maia ihmetteli kannen tärinää ja moottorin ääniä. Mutta muuten matkasi ihan rauhassa tuulen tuivertaessa turkkia ja aaltojen keinutellessa lauttaa. Atlantti aukeni eteen. Päivä oli sen verran pilvinen, että näin kyllä missä rantaa oli ja mistä avovesi alkoi, mutta fiilis avomerestä jäi puuttumaan.
Tunti ja neljäkymmentä minuuttia oli loppujen lopuksi pitkä aika lautan kannella, tuulen armoilla. Olin melkoisen jäässä satamaan tullessa. Käänsin lämmittimen täysille. Ajelin hetken aikaa Andenesin kaupungissa ja hämmästyin kuinka paljon suurempi se olikaan verrattuna edelliseen kylään! Olin liian kylmissäni lähteäkseni jalkaisin kävelemään kaupunkiin, joten suuntasin saaren suurempaa rantatietä pitkin kohti seuraavaa leirikaupunkia. Gryllefjordin rantatien jälkeen en enää luottanut kartan ohuempaan viivaan :)
Matkalle osui jokunen nähtävyys, mutta käydessäni niitä tarkemmin tutkimassa huomasin, että kyseessä oli erilaisia sotamuistomerkkejä. Ne eivät kiinnostaneet riittävästi, jotta olisin halunnut nousta lämpimästä autosta tuulisille soille. Sen sijaan pysähdyin kerran tien varteen päiväunille.
Matkalla oli paljon merenrantaa, mutta tämä tie oli leveä ja hyvä ajaa. Vuoret olivat vasta vähän matkan päässä. Niinpä Vesterålen tuntui alusta saakka paljon ystävällisemmältä paikalta. Sortlandiin vei taas suuren suuri silta. Kaupungin puolella pidin silmät auki leirintäalueen varalta, ja se löytyi helposti. Mökki 500NOK tuntui taas hyvältä, kun tiesi saavansa oikaista itsensä yöksi.
oli vasta iltapäivä. Kävimme läheisellä kuntopolulla lenkkeilemässä. Tämä oli aidattu alue, jossa tiellemme osui muutama lammas. Taas Maia olisi mielellään mennyt katselemaan villaeläimiä tarkemmin. Kuntopolun kartta oli melko epämääräinen, mutta löysin karttaan merkitylle kodalle. Siitä käännyin takaisin leirintäaluetta kohden. Kuntopolun varrella nousi isompi mäki, jonne kiipeäminen olisi ehkä kiinnostanut jos vain poluilla olisi ollut merkintöjä.
Leiriin tullessa ilta oli vielä nuori eikä olo väsynyt, joten pilvisestä kelistä huolimatta lähdin ajelemaan saaren eteläosiin Hadseloyaan. Ajoin päätietä pitkin etelään. Muutaman kerran tuli vähän vettä, mutta ei merkittävästi. Ajattelin ajaa saaresta ensin Atlanttin puoleisen rannan, vaikka se olikin taas selvästi kapeampaa tietä. Tien kapeus ei tällä kertaa haitannut yhtä paljon kuin sumu. Sitä tuntui olevan yhä vain enemmän. Pystyin kyllä arvaamaan milloni olin meren rannalla ja milloin vieressäni oli vuorta, mutta ei reissua maisemien katseluksi voinut kutsua.
Onneksi kauneutta oli lähempänäkin. Kattoja, jonka päällä kasvaa ruohoa. Kauniita postilaatikkoja, kylttejä ja muita pihakoristeita. Peltoa, metsää, jokia ja koskia. Tie oli pieni ja mutkainen, joten näkymät avautuivat eteen varoittamatta ja upeina. Kerran osui tielle edes-takaisin juoksenteleva lammas. Ajattelin sen karanneen jostain, mutta hetken päässä lampaita oli kokonainen lauma - varmaankin tienpenkkaa hoitamassa.
Melbussa kävin Mixissä katsomassa saisinko sieltä ruokatäydennystä. Löysin paikallisen nuorison istumassa iltaa - kyseessä olikin enemmänkin kioskin ja videovuokraamon yhdistelmä kuin oikea kauppa. Jatkoin matkaa rannikon puolella, ja siellä oli huomattavasti vähemmän sumua ja pilveä. ääsaarelle vievän sillan luona ajattelin kokeilla vielä toista rantareittiä - ei kai koko altanttin ranta voisi olla sumussa? Valitettavasti se oli. Rannikolta löytyi yksi avoinna oleva kahvila, mutta muutoin maisemat olivat hyvin samankaltaisia kuin aikaisemmin. Otin ensimmäisen poikkitien takaisin Sortlandiin. Ajelu olisi varmasti erilaista aurinkoisella kelillä.
