pe 10.8. Saanan valloitus, rinteiden kiertelyä ja Salmivaara
Aamu oli ihan yhtä aurinkoiden kuin edellinen ilta. jalat olivat edelleen kipeät, mutta hieno keli pakotti lähtemään liikkeelle. Aamulenkki Maian kanssa myös vetreytti jalkoja, joten suuntasin hyvillä mielin Saanalle. Maia sai vieläkin jäädä huilimaan. Ajoin suosiolla retkeilykeskuksen pihaan. Hotelliltakin olisi ollut Saanalle reitti, mutta tällä tavalla säästin itseltäni useamman kilometrin kävelyt. Oli sitä silti 4 km suuntaansa.
Saanalle kiipeäminen olikin rankempi reissu kuin kuvittelin. Aikaisemmat kävelyt tuntuivat sittenkin jaloissa jo alkurinteestä lähtien. Kävelin todella hitaasti alkumatkan. Rinteen kivikkoihin ja kosteikkoihin oli tehty paljon portaita ja pitkoksia - melkoista palvelua turisteille. Ja sitten saavuin varsinaisille portaille, Saanalle lähtevään risteykseen. Ei muuta kuin kiipeämään! Portaita oli niin pitkälle kuin rinnettä näki. Ajattelin jo, että meneeköhän huipulle asti? Portaiden välitys oli välillä hyvä, useimmiten huono, rinteen kaltevuudesta riippuen. Sain nousuun kuitenkin kohtuullisen rytmin, joten kävelytahti parani. Parissa kohdassa oli leveämpi huilipaikka, mutta minun piti pysähtyä puuskuttamaan muutaman kerran enemmän. Lopulta portaat sitten päättyivät! Jo täältä oli melkoisia maisemia. Eilispäivän Pikku-Malla näkyi alapuolella mitättömänä kumpareena. Ja nousu oli vasta alussa...
Luonnonkiveä pitkin kulkeminen oli kuitenkin helpompaa. Reitti oli pientä kiveä ja avokalliota. Jalansija löytyi helposti. Jokainen edessä nouseva huippu näytti olevan viimeinen, mutta sen takaa paljastuikin aina uusi. Ajattelin, että masto olisi jo huipulla, mutta ei vieläkään... Tiesin päässeeni perille, kun edessä aukeavalla huipulla olikin kirja käyntimerkinnöille! Lisäsin nimeni, vaikka ei tämä ihan samalta tuntunut kuin nimen lisääminen Haltilla.
Nousun aikana tuli niin kuuma, ettei takkia voinut pitää päällä. Heti huipulle päästyä tuuli sai vallan, ja tuli niin kylmä ettei ilman voinut olla. Puolisen tuntia viihdyi huipulla kuvaillen ja katsellen maisemia. Paluu tuntui hitaalta, sillä taas joutui enemmän katsomaan jalkoihinsa. Ja luonnonrinteen tulo alas oli se helpompi osuus. Portaiden alku tuntui helpolta joten joutessani aloin laskemaan niitä. Sain 737 kpl - melkoinen urakka niidenkiin rakentamisessa! Alas päästessä pohkeet huusivat armoa jatkuvasta jarruttamisesta. Jalat tutisivat vielä retkeilykeskukselle tullessakin. Kaikkiaan reissuun meni vajaat kolme tuntia.
Mökillä olo vastassa innokas pikkueläin, joka oli innokas lähtemään liikkeelle. Itselle olisi lepo jo maittanut... mutta kävelemäänhän tänne oli tultu! lähdimme siis pihasta lenkkeilemään Saanan alarinteille. Otin suunnaksi Saanajärven kodan. Hotellin pitäjä oli sanonut, että ihan pikkupuroissakin on täällä kalaa. En oikein uskonut, ennen kuin reitillämme tulimme sellaisen varteen. Maia teki joella virhearvion: kävi hörppäämässä vettä ja samalla humpsahti penkalta kokonaan veteen. Siitä tuli sitten kylmä päiväuinti :) Itse katselin joenmutkassa kirkaana näkyvää pohjaa, kun huomasin kalan lähtevän liikkeelle. Ja sitten toisenkin! Ihan pannun kokoisia veijareita, vieläpä taimenia taisivat olla.
Kävelimme suota, tunturia ja kivikkoa - kaikkia tuttuja pohjia. Reitillä tuli vastaan tienviittoja, jotka eivät ollenkaan tuntuneet täsmäävän karttaan. Menimme siis summittaisella suuntavaistolla eteenpäin. Matka kodan risteykseen tuntui taas kestävän ja kestävän, mutta tulihan se lopulta vastaan. Kävimme kodalla katsomassa paikkoja (ranta oli hyvin kivikkoinen) ja käännyimme paluumatkalle. koska en halunnut kulkea aivan samaa reittiä, palasimme Tsahkaljärven rantaan kulkevaa reittiä pitkin. Matkalle osui säikky valkoinen poronvasa, joka tuntui olevan hieman hukassa. Väisti kyllä reitiltämme, mutta jäi pyörimään meidän ympärille. Emä oli varmaan jossain lähellä.
Pääsimme tunturilta takaisin koivikkoon, ja lopulta myös järven rantaan. Jokea pitkin palasimme hotellille - ja joki oli omalla tavallaan aivan yhtä hieno kuin muutkin seudulla virtaavat vedet. Eipä tähän oltu merkitty karttaan nähtävyyden merkkiä. Palasimme lopulta kolmen tunnin jälkeen tältä "palauttavalta pikkukävelyltä". Mittarin mukaan varjossa olisi ollut 21 astetta! Siltä se välillä maastossa tuntuikin.
Mökillä tein iltaruuan, ja ajattelin käydä iltakävelyn vielä läheisellä Salmivaaran laella. Maia sai jäädä huilimaan. Tyttö oli liikkunut hyvin koko metsälenkin, mutta pihaan tullessa käynti taas muuttui.
Pääsin Salmivaaran risteykseen kevyenliikenteen väylää pitkin, ja reitin alku olikin pururataa. Siis helppoa kulkea. Sitten polku siirtyi metsään, ja saman tien alkoi kipakka nousu. Rinne ei ollut erityisen pitkä, mutta kerran piti silti pysähtyä matkalle hengittämään syvemmin. Sen jälkeen jatkoin kohti huippua - ja se olikin siinä! Olin jo tottunut tuntureihin joiden huiput aina vain karkaavat, joten siinä mielessä mäen valloitus oli pieni pettymys. Näkymät eivät tietenkään olleet aivan yhtä hulppeat kuin Saanalla tänä aamuna, mutta nyppylän valloitus oli mukava loppurutistus Kilpisjärven reissulle.