Kilpisjärven päiväretkiä
to 9.8. Kilpisjärvi - Kolmen valtakunnan rajapyykki - ja takaisin
Annoin aamun sujua omalla painollaan turhia kiirehtimättä. Lopulta päädyin lähtemään kolmen valtakunnan rajapyykille. Reissu olisi pitkä enkä saisi itselleni suunniteltua lepopäivää, mutta Maia ei missään nimessä olisi huomennakaan riittävässä kunnossa moiselle patikalle. Niinpä tuumasta toimeen! Kyselin maastosta hotellin pitäjältä, ja päädyi jättämään oikeat vaelluskengät autoon ja lähtemään liikkeelle keyemmillä lenkkareilla.
Ajoin auton Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle ja lähdin polulle. Alku meni mukavassa koivikossa. Nousu oli tiukempi kuin Haltin aloituksella, mutta etenin tehokkaasti. Selvisin jopa kuivin jaloin, ilman mutaa kiveltä toiselle liikkumalla. Pikku- ja Iso-Mallan huippujen välissä oli kauniita pieniä tunturilampia, joiden luona liikkui paljon pieniä porolaumoja. Puroista sain janojuomaa (mukana vain kuksa ja patukoita reissueväinä) ja näillä rinteillä oli helppo edetä. Varsin pian saavuin näköalapaikalle, josta alkoi lasku rinteen toiselle puolelle. Ja sitten eteen tulikin kitsiputous! Kaunis pieni virta tuli kuin luonnon tarjoamana suihkuna korkealta, ja jatkui upeasti koko rinteen alas saakka. Tätä ei yhteen valokuvaan voisi edes saada...
Rinteen toisella puolen eteneminen oli alkuksi mutaa ja kivikkoa. Kerran nilkka pyörähti pahemmin, jonka jälkeen otin taas etenemisen rauhallisemmin. kaikkialla ympärillä oli koivikkoa. Kuulin poronkellon, mutta mitään en nähnyt. Lopulta avautui eteen ihana nummimaisema. Saavuin Rassaja-joelle, jonka yli pääsi helposti kiviä pitkin. Joku oli tosin onnistunut kastelemaan jalkansa ja jättänyt sukkansa kuivumaan merkkipaalulle. Ne olivat siinä vielä paluumatkallakin, joten ehkäpä jääneet pysyvästi pois matkasta.
Sen jälkeen alastulo vaihtui taas jyrkemmäksi. Sukelsin metsään, jossa oli vastassa - jälleen - kosteikkoja ja kiviä. Väliin sai olla todella tarkkana jalkojensa kanssa. matkalla rajapyykille oli vielä loputtomalta tuntuva matka poroaidan vierustaa pitkin. Metsä vaihtui suoksi. Ensin ajattelin, että onpa poroille rakennettu tukeva aita, ennen kuin tajusin että kyse on samalla valtakunnan ajasta! Näköjään porotkaan eivät saa aivan vapaasti vaeltaa ilman passia...
Viimein vastaan tuli keltaiseksi maalattu rykelmä kiviä. Viitta rajapyykille vei vielä edemmäksi. Pettymykseksi se varsinainen rajapyykki ei ollutkaan luonnonkiveä, vaan valettu betonimöhkäle. Polku olisi jatkunut poroaidan läpi Norjan puolelle. Sitä en tiedä, miten Ruotsin puolelle pitäisi kulkea. Sinne kalottireitti kuitenkin jatkuisi. Vietin hetken autiotuvalla (todella iso, siisti ja ihastuttava!) ennen kuin suuntasin takaisin Kilpisjärveä kohti.
Paluumatka oli samaa reittiä. Tosin se, mikä oli ollut laskua, oli nyt nousua - ja sitähän riitti ensimmäiset 6 km. Iso-Mallan rinteellä tuli taas poroja vastaan, ja välillä sopivasti rinteen takaa tullessa onnistuin pääsemään todella lähelle ennen kuin porot huomasivat minut. Olin aina ajatellut, että pidän kovaa ääntä kulkiessani ja varmaan haisenkin kauas, mutta ehkä ei sittenkään... Pidin yllä ripeää tahtia, ja olin vielä hyvissä voimissa tullessani Pikku-Mallalle erkanevaan risteykseen. Joten ajattelin käydä vielä siellä katsomassa Kilpisjärven maisemia. Kyltin mukaan sinne olisi 1,1 km, kartassa luki 1,6 km, ja GPS mittasi pituudeksi 1,4 km. Nousu tuntui tuskastuttavan pitkältä, mutta näköalat korvasivat kärsimyksen! Täältä katsottuna Saanakin näytti pieneltä. Kannattaisikohan sinne edes erikseen kiivetä?
Takaisin autolle päästyä jalat kyllä tiesivät tehneensä töitä. olin ollut tehokkaasti liikkeellä klo 10-17, ja matkaa tuli luultavasti 2 x 11 km + 3 km.
Mökille palatessa pihassa odotti poro! Tarkemmin katsoen niitä näkyi illan mittaan useampiakin. Samat porot kävivät pihoissa uskollisesti jokaisena päivänä. Ne näköjään viihtyvät loma-asuntojen terasseilla aivan yhtä hyvin kuin ihmisetkin.