su 5.8. Meeko - Pitsusjärven ohi
Auringon lämmittämä ja hikinen alkuilta vaihtui 23 aikaan kylmempään yöhön. Viiden aikaan tuntui että yön unet on jo nukuttu. Rapsuttelin Maiaa ja laitoin tassuvahaa päivän koetusta varten. Jos olisin ollut hieman fiksumpi, olisin saman tien pakannut koko teltan sisustan... Mutta ei. Lähdin ulos, ja sain kimppuuni lauman hyttysiä! Aamutoimet olivat melkoisen tuskan takana, samoin pakkaaminen. Tuntui, että pyrkivät iholle myrkystä huolimatta. Lähtöä ei lainkaan nopeuttanut se, että teltta oli sisäpuolelta aivan kostea. Toivoin, että aamuaurinko olisi sitä kuivattanut, mutta lopulta jouduin pakkaamaan sen hieman kosteana.
Keli oli täysin tyyni - ilmankos hyttysten oli hyvä pörrätä ympärillä. Vaikka pääsimme kulkemaan Meekon suuntaan alamäkeen, tuntui että hyttyset ovat aivan perässä kiinni. Pienikin tauko sai ne hyökäämään kimppuun. Koska kello oli vasta vähän yli kuusi, kävelimme suoraan Meekon varaustuvan ohi (melkoinen talorykelmä!) ja jatkoimme rantaa pitkin. Rannassa oli paljon kasvillisuutta - ei ihme että ötököitä riitti. Rantaa oli kaikkiaan neljän kilometrin matka, jossa ei yhtään auttanut pysähdellä. Piti tosin ottaa muutamia kuvia, oli niin hieno aamuaurinko... Ensimmäinen kunnon tauko oli vasta Voimakasjoen sillalla. Kuinka sitä olinkaan odottanut! Sillan luona oli aavistuksen verran tuulenvirettä, ja hyttysten määrä juuri ja juuri siedettävä.
Lepäilimme hetken. Pilviä alkoi kertyä taivaalle siinä määrin, että sadettakin voitaisiin saada. Viritin sadesuojan rinkan päälle. Makuualustojen kanssa jouduin vähän säätämään ja lopulta sidoin ne kiinni vyötärölleni talutushihnalla. Jatkoimme kulkua. Sillan toisella puolella hyttysten pommitus jatkui. Kulkeminen oli melkoisen tuskallista. Tasamaalla puolijuoksu hyttysiä pakoon oli pelkästään piinallista, mutta ylämäkeen kulkiessa mainasi epätoivo iskeä. Puhumattakaan palleaa kuristavasta talutushihnasta. Pitsusköngäs oli silti hieno nähtävyys. Hyttysistä huolimatta pidimme täällä pienen tauon. Samalla virittelin makuualustoille uutta kiinnitysjärjestelmää. Olin ajatellut ettei päivä voi tästä enää huonommaksi muuttua, mutta pieleen arvelin.
Matka Pitsuskönkäältä porokämppien ohi pitsustuvalle oli sittenkin reitin henkisesti raskain osa. Aurinko paahtoi niskaan, joten olo oli tukalan kuuma. Samalla polku muuttui kivisemmäksi ja maisema karummaksi. Ja siivekkäät tiennäyttäjät olivat jatkuvasti kimpussa, minkä vuoksi takkia ei tehnyt mieli riisua. Ajattelin että ehkä porokämpille pääsisi hetkeksi niiltä suojaan. Kämpät jäivät kuitenkin polusta sivuun. Olin valmis laittamaan teltankin pystyyn tilapäiseksi pakopaikaksi. Mikään ei houkutellut niin paljon kuin hetki selällään ilman huitomista.
Meni melkein kilometri, ennen kuin maasta löytyi riittävän suuri kivetön alue sisäteltälle. Samalla sain ulkoteltan vähän levälleen kuivumaan aurinkoon. Tuntui hyvältä saada takki pois päältä. Villainen aluspaita tuntui paahtavassa auringossa lähinnä vitsiltä. Olinkohan varautunut tuehän kylmään keliin?
Tauko teki hyvää meille molemmille. Pötköttelimme puolisen tuntia. Edelliskerrasta viisastuneena valmistin kiisselini teltan ulkopuolella. Ihme kyllä hyttyset eivät siihen laskeutuneet. Kuuntelin lähistöllä pörrääviä koneita: vesitaso laskeutui järvelle, ja helikopterikin tuntui lentävän lähistöllä.
Pääsimme jatkamaan matkaa uusin voimin. Pitsuskämpällä selvisi syy lentoliikenteelle. Näköjään paikallinen yrittäjä tuo ja vie ihmisiä kämpälle, jotta Haltille vaeltaminen käy päivässä. Kätevää... Ponnistelimme vielä tunnin verran loivaa ylärinnettä Haltin kämpän suuntaan. Sitten omat voimat tuntui olevan käytett. Kaartelin vähän sopivan paikan löytämiseksi. Täällä oli enemmän valinnanvaraa, ja sijoitin meidät pienen matkan päähän sekä joesta että pienemmästä purosta. Olimme aika lailla Govdavaggin kohdalla - paikalla jossa karttakeskuksen Halti-kartan kansikuva on otettu.
Meillä oli onnea leiriytymisen suhteen. Kun pystytin teltan ja kävin joessa pesulla ja pyykillä, alkoi taivas täyttyä pilvistä. Tuulta ei vain tullut, joten hyttyset olivat edelleen kimpussa. Mentiin siis Maian kanssa telttaan päiväunille. Kokeilin myös kännykkää, mutta ei kuuluvuutta. Ei siis saatukaan tietoja tulevista keleistä.
Pötköttelin tunnin verran ja heräsin pisaroiden ääneen. Laitoin ruuan tulemaan. Pilvet eivät varsinaisesti näyttäneet pahemmalta kuin päivälläkään. Ehdin syödä ja käydä tiskaamassa astiat. Maia jatkoi uniaan. Haaveilin jo Haltin valtauksesta iltalenkkinä... Ripsiminen jatkui, joten siirsin pyykit teltan sisälle, ja kävin uudelleen pötköttelemään. Sadetta jatkui koko illan. Toinen tuuletusaukko tiputti hieman vettä sisään, sen tuki oli ilmeisesti huonosti paikallaan. Maia sai syödä iltaruokansa teltan katoksessa.
Sade sen kun jatkui. Pyykin kuivumisesta ei ollut toivoakaan, mutta kuivempana se säilyi teltan sisällä kuin ulkona. Ulkona kävimme vasta ennen yöunille menoa. Pilvet roikkuivat hyvin matalalla. En nähnyt edes viereisen Pikku-Haltin rinnettä. Laitoin illalla optimistisena tavarat kasaan Haltin reissua varten - ehkä se aamu vielä kirkastuisi.
