Ensikosketus Lappiin
Entuudestaan tiesimme vain, että Lappi on jossain pohjoisessa ja siellä on paljon itikoita. Niinpä matkantekomme alkoi maantiekartan tuijottamisella. Mahdollisia kohteita oli paljon - Kilpisjärvi, Pallastunturit ja Inarin suunta olivat aluksi suosikkikohteita. Lopulta päädyimme reittiin Levi - Ylläs - Muonio tietämättä oikeastaan mitään kyseisistä kohteista.
Sen jälkeen alkoi varusteiden kasaaminen. Kaupasta hankin rinkan ja vedenpitävät goretex-vaelluskengät. Juomapulloista, armeijan pakista ja pussiruuista kertyi lopulta sellainen lasku, etten tarkkaa summaa halua enää edes ajatella. Kaikkiaan reissuun uponneella rahamäärällä (tarvikkeet, bussiliput, yöpymiset ym) olisi luultavasti saanut matkalipun etelän lämpöön.
Rinkan tilavuus (70 litraa) rajoitti tehokkaasti mukaan tulevan tavaran määrää. Varusteluettelosta voit lukea mitää kaikkea sinne sain tungettua. Kun ensimmäisen kerran heitin rinkan selkäääni, horjahdin taaksepäin sen painosta. Ei kai sellaisen kanssa pitäisi vielä veltaakin...?
Matkaan lähdimme sunnuntaiaamuna klo 5.30. Ensimmäinen vaellusurakka oli päästä kotoa linja-autoasemalla. Taksi olisi tietysti vienyt perille, mutta ei kai kukaan itseään kunnioittava vaeltaja sellaiseen alennu? Niinpä heitimme rinkat selkään ja aloimme laittaa töppöstä toisen eteen. Tuolla ensimmäisellä puolentoista kilometrin matkalla rinkka painoi julmetusti. Se hiersi ja hiosti selkää. Välillä tuntui, että eihän tästä tulisi mitään. Sisseinä kuljimme kuitenkin linja-autoasemalle saakka ja huokaisimme helpotuksesta saadessamme heittää kammotukset selästämme linkin alaosaan.
Alkoi pitkä linkissä istuminen. Viimein illalla kahdeksalta bussi jätti meidät Leville.
Aluksi ihmettelimme minne olimme tulleet. Edessä oli hotelli ja sen kyljessä Otto-automaatti. Löysimme infon, joka tietysti oli mennyt jo kiinni. Sen verran osasimme kuitenkin lukea karttaa, että olimme suunnitellun reittimme alkupisteessä.
Vieressämme kohosi Levi-tunturi. Vaihtoehtoina oli joko lähteä suoraan kävelemään reitillemme tai voisimme käydä kääntymässä Levin huipulla. Päätimme toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon. Rinkat jäivät tosin hotellin aulaan.
Nousu Levin huipulle ei ollut mikään helppo nakki edes ilman rinkkoja. Uudet goretexit alkoivat hiertää jo puolivälissä nousua. Luovutin pari sataa metriä ennen huippua ja jäin "kodalle" katselemaan kun Toni kulki ylös saakka. Onneksi alas tuleminen oli helpompaa. Tuohon seitsemän kilometrin iltalenkkiin kului pari tuntia, ja kymmenen jälkeen pääsimme taivaltamaan todelliselle reitillemme.
Ensimmäinen ongelma oli siinä, että meidän karttaan ei oltu merkitty sitä rakenteilla olevaa lomakylää, joka tupsahti reitillemme. Hetken palloiltuamme löysimme viitan, mutta sitä ennen ehdimme jo katkerasti kirota koko mökkikylän. Tuntui hyvältä päästä pois asfalttitieltä.
Seuraavaksi piti päättää, kulkisimmeko edessämme olevan Kätkätunturin päältä vai menisimmekö alakautta. Hetki sitten tehty Leville nousu tuntui jo unohtuneen Tonin mielestä kun hän julisti: "Otetaan näköalareitti". Selvä, aloimme taas kiivetä. Puolenyön aikaan eräässä jyrkässä rinteessä päätin, että nyt saa riittää. Teltta pystyyn ja siihen yöksi.
Hyttyset kiusasivat meitä levittäessämme telttaa sammalmättäälle. Aiemmin illalla en ollut juuri edes huomannut niitä, mutta nyt niitä tulvi kimppuumme. Edes iltakaakaon juominen ei tuntunut onnistuvan hyttyshatusta huolimatta.
Makuupussiin päästyäni uni tuli nopeasti.