Vaskijärven valloitukseen
Saavuimme Kuhakuonon luonnonpuiston parkkialueelle Elijärvenkulmalle noin viiden aikaan illasta. Aurinko paistoi, mutta viiden minuutin kuluttua ripsahti hieman vettä. Ja alkoi kuulua hiljalleen ukkosen jyrinää. Istuskelimme autossa vartin odottaen sateen laantumista ennen kuin heitimme reput selkään. Paljon ei ollut kantamista yhden yön varalle, mutta Novakin sai osuutensa ihan muodon vuoksi. Viimevuonna tuli todettua, että reppujen kantaminen rauhottaa metsässä liikkumista kummasti.
Reitistä en tiennyt etukäteen juuri mitään - paikan päällä oli kartta joka väitti että reitti olisi eestaas kulkeva polku. Kansalaisen karttapaikasta olin hakenut oman maastokartan jonka perusteella uskoin pääseväni ihan rengasreitin. Sillä perusteella olin netistäkin kohteen valinnut. Koska taukopaikkamme oli merkitty tähänkin karttaan, lähdimme luottavaisin mielin matkaan. Sitä luottamusta nakersi ainoastaan tasainen jyrinä, jolla ukkonen muistutti olemassaolostaan.
Matka alkoi metsäosuudella, ja aina välillä pääsimme pitkospuille. Eteneminen oli helppoa. Kantamukset kiusasivat Novaa aivan huomattavasti, vaikka painoahan niissä ei ollut juurikaan. Bägien kantaminen tekee kuitenkin sen, että Nova liikkuu peitsaten normaalin ravin sijaan, ja se rasittaa lihaksistoa aivan eritavalla kuin normaali lenkkeily.
Vajaan tunnin kuljettuamme saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle Valastenmaalle. Paikan palvelut (wc, tulentekopaikka, puut, retkipöytä) olivat positiivinen yllätys. Mutta pettymys oli melkoinen, kun huomasin jättäneeni eväsleivät autolle. Piti siis tyytyä pähkinöihin ja rusinoihin. Nova nautti lyhyestä tauostaan ilman reppuja :)
Valastenmaalta reitti jatkui helppona metsätienä Parkkikallioille ja hieman siitä eteenpäinkin ennen kuin tie muuttui taas metsäpoluksi. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman ripsiä ja jyristä kunnolla. Näimme muutaman salamankin. Viritin muovipussin auttavasti repun päälle, sillä se ei todellakaan pitäisi sadetta. Jatkoimme matkaa, ja sadekin taukosi. Hieman seitsemän jälkeen olimme risteyskohdassa jossa piti valita menisimmekö leiripaikalle suoraa tietä alle kilometrin matkan, vai kiertäisimmekö parin kilometrin "näköalareitin"? Tottakai valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon!
Näköala oli ilmeisesti läheinen järvi/lampi. Tokihan järvenranta oli vaihtelua suo- ja metsämaisemaan, mutta... enemmän annoin arvoa jättisuurelle kaatuneellee kuuselle. Nova on kuusen rinnalla kokoa mallaamassa, joten iso se on. Kumpa olisikin ollut mitta mukana!
Laavulla oli jo telttailemassa nuoripari lapsen kanssa. Nova suhtautui pieneen itselleen tyypillisen epäluuloisesti, mutta tyytyi oloonsa kun aloimme virittelemään leiriä kasaan. Vesikuuro alkoi juuri kun saatiin teltta pystyyn.
Leiripaikalla oli oikea kaivo, josta sai keittämällä juomakelpoista vettä. Tosin iltapalaan laitettunahan keittäminen kuului asiaan... Nautittiin taivaallisen hyvää kanakeittoa, käytiin pikaisesti kainalopesulla läheisessä suo-ojassa, pestiin hampaat ja Nova sai pikaisen selkähieronnan. Sitten olikin aika käydä yöunille. Luonnon äänet pitivät kumpaakin hereillä pitkin yötä. Taivaskin ripotteli vettä yön mittaa.