Kohti Itävaltaa
Hyppäsin rattiin. Suuntasimme kohti Itävallan rajaa Tonavaa pitkin, kunnes tie erkani pikkukylässä "vuoria" kohden. Hirvitti kuinka kovaa liikenne kulki pikkukylien poikki, ja kuinka nopeasti tie lähti nousemaan ylemmäs. Onneksi ei tarvinnut olla ratissa liukkaaseen aikaan. Itävallan rajalla Saksan "metsikkö" muuttui avaraksi nummimaisemaksi, jossa tie lähti kohoamaan mutkitellen ylemmäs. Melkoista idylliä. Ajelimme Ulrichsbergin pikkukylää kohden ja olimme kiitollisia itävaltalaisten tiemerkinnöistä. Ne olivat huomattavasti paremmat kuin Saksan puolella.
Pikkutie tuntui välillä kapealta, mutta liikennettä oli niin vähän ettei moinen edes vaivannut. Saksan malliin täälläkin mentiin kylien läpi. Ulrichsbergin keskustassa teimme pieniä kiekuroita koittaessamme hahmottaa sijaintiamme ja ajo-ohjeita Wiesmaderin kenneliin. Lopulta löytyi oikea tie ja pääsimme perille reissun "oikeaan" kohteeseen. Aidan takana meitä vastaan haukkui 13 berniä - isännän tullessa paikalle näistä jokainen halusi olla meitä ensimmäisenä tervehtimässä. Ja talon luota löytyivät pennut - ihanat pienet karvapallerot. Vietimme pari tuntia isännän kestitettävänä isoja ja pieniä koiria pörröttäen. Ihastelimme paikan koiratiloja ja etenkin kesällä valmistunutta raunioharjoitusrataa. Wau mikä paikka koirien treenaamiseen!
Kennelistä jatkoimme matkaa Tsekkien puolelle - eihän sieltä ollutkaan kuin kilometrin verran rajalle. Tie kapeni ennestään, ja kuusikkoon oli piilotettu vaneripeura muistuttamaan muistakin tienkäyttäjistä. Ei ollut pelkoa että suomalainen olisi uskaltanut alkaa moisilla teillä hurjastelemaan. Tarkoituksena oli ottaa lautta lähijärven yli, mutta koska lautta ei ollut rannassa, jatkoimme kiertotietä pitkin järven ympäri. Muutaman kerran arvoimme suuntia, mutta onnistuimme jatkamaan reittiä pitkin. Alkumatkasta tuntui, ettei täälläkään ole autoja liikenteessä, mutta matkan edetessä alkoi vastaantulijoitakin näkyä. Ja millaista vauhtia... teki mieli vetää tien sivuun joka kerta rekan vastaantullessa.
Cesky Krumlovista tie jatkui maisemareittinä jokea pitkin. Kerran piti ihan hypätä ulos autosta ottamaan jokikuvia. Samalla tuli peloteltua joen varresta lauma peuroja. Keskeltä 'ei mitään' löytyi myös komea pikkulinna - ja myöhemmni matkan varrelta vielä toinenkin. Hissukseen ajellen matkasimme kohti Linziä. Nyt meillä oli kaupungin kartta, mutta eipä siitä ollut varsinaisesti iloa poukkoroidessamme edestakas keskustan katuja. Lopulta vedimme yleiselle parkkialueelle ja jalkauduimme etsimään hotellia. Ensimmäinen kysymämme paikka oli täynnä, mutta saimme sieltä oppaan jossa oli lueteltuna kaikki kaupungin hotellit. Soitimme vielä kahteen hotelliin ennen kuin onnisti löytää vapaa huone. Ajo-ohjeet hotellin parkkiin eivät ihan vastanneet kaupungin tieverkkoa, mutta lopulta pääsimme perille ja pääsimme majoittumaan. Nyt totesimme että parkkihallit ovat kauttaaltaan ihan yhtä pieniä - meidänkään autolle ei riittänyt parkkiruutua. Oli pakko jättää auto keskelle hallia ja avaimet respaan, jos autoa tarvitsisi siirtää. Hotellihuone oli tosi erikoinen: vessassa maitolasiset ovet, ja meillä oli oma parveke.
Suuntasimme hetkeksi kauppoihin, ja sitten vaihdoimme kaupunkikävelyn ravintolan etsimiseen. Kun aikaisemmin tuntui että hotellin löytäminen oli vaikeaa, niin nyt ravintolan löytäminen osoittautui vielä suuremmaksi haasteeksi. Mieleistä paikkaa ei oikein löytynyt, tai ne olivat täynnä. Lopulta saimme oikein hyvää tortillaa meksikolaispaikassa kaupungin keskustassa.
Ruuan jälkeen maha olikin ihan täynnä. Oli pakko suunnata hotelliin huilaamaan hetkeksi. Ja taas väsymys vei voiton - olimme aikaisin nukkumassa. Paikkasimme tilannetta heräämällä hyvissä ajoin aamulla. Saimme jopa hieman yliaikaa huoneen luovuttamiseen, joten käytimme ajan hyödyksi kauppoja kiertämällä.