Guestbook





Joulukaktus

February 28, 2015, 9:32 pm

Osanottoni <3
Näin kirjoitti hh

Joulukaktus

January 4, 2013, 5:54 pm

Olipa kiva kirjotus Haltin valloituksesta :). Sai paljon vinkkejä tulevaan, ensi elokuussa olisi tarkoitus lähteä koiran kanssa samoille poluille. Sulla taitaa olla koira niin hyvin "hanskassa", että voit vapaana pitää, meillä kulkee kyllä kytkettynä ;). Miten luulet tuommosen pienen koiran (heeler) pärjäilevän siellä kivikoissa ja jokien ylityksissä? Sitäkin funtsin, kuinka koiran saa leiriin kytkettyä, siellä kun ei noita puita pahemmin ole :).
Näin kirjoitti Mirka

Kiitos! Luulen että pienelle koiralle reissu voi olla helpompi, kun jalkojen päällä ei kulje niin paljon massaa. Kyllähän pienessä puhtia riittää ja ponnistusvoimaa. Tarvittaessahan tuon kokoisen koiran voi myös kantaa! Silti uskon, että heeleri pärjää 95% reissusta omin jaloin.
Niitä hihnan kiinnityspaikkoja ei todellakaan ole helposti tarjolla. Autiotuvan kulmilta koitin sellaisia katsella, mutta seinissä, portaissa ja kaiteissa on hyvin vähän ylimääristä. Mitään maakoukkua ei kannata ajatellakaan ottavansa mukaan, koska maa on niin kivikkoista. Ratkaisu voikin olla katsella sopivan kokoinen kivenmurikka hihnan pitimeksi? Tai sidot hihnan toisen pään rinkkaan?
Joka tapauksessa toivotan teille oikein hyvää reissua!

Joulukaktus

August 29, 2012, 1:17 pm

Olipa hienoja matkakertomuksia, taisit kirjoittaa koko ajan reissussa ollessa? Tasan 2 viikkoa myöhemmin kirjasin koiran kanssa Haltin kirjaan 175 pykälää suuremman sijoituksen. :)
Näin kirjoitti Jarkko

Kiitos! Mulla on ollut tapana pitää palaa ruutupaperia ja lyijykynä kartan mukana. Tauoilla saatan kirjoitella ylös mitä olen nähnyt ja miltä on tuntunut. Sillä tavoin muistan paljon paremmin myös ne asiat, mitkä jäävät reissun päällä kirjoittamatta. Ne palautuvat mieleen paperia katsellessa, ja niistä yhdessä muodostuvat sitten nettikertomukset.
Toivottavasti teillä oli hyvä reissu! Voipi olla, että Haltille pitää joskus vielä palata.

Joulukaktus

April 4, 2012, 7:58 am

BH-onnittelut!
Näin kirjoitti Maikku

Kiitos!

Joulukaktus

November 30, 2011, 9:16 pm

Ihanaa kun löysin blogistasi koirien patukan punontaohjeen, kyllä sitä sainkin tovin etsiskellä! Olen joskus tehnyt lehdessä olleella ohjeella, mutta se on ajan saatossa kadonnut! Kiitos sinulle ja mukavaa joulunalusaikaa!
Näin kirjoitti anne,

Hyvä kun on hyödyksi, mieltä lämmittää kun taas yksi koira saa revitellä onnellisena :)

Joulukaktus

September 28, 2011, 12:52 am

Yritin kommentoida blogiisi, mutta en ole varma tuliko kommentti perille. Eksyin sattumalta kotisivuillesi ja huomasin että Maialla on sama isä kun minun koirallani! Hauska yhteensattuma, kun isä on kuitenkin saksalainen. Katsoin kuvia Maiasta ja huomasin ehkä hieman samaa näköä kun minun koirassani- tosin omani on uros..
Olisipa hauskaa jos satuttaisiin joskus samaan näyttelyyn!
Hyvää jatkoa sinulle ja Maialle ja onnea lonkka ja kyynärkuvauksiin! :)
Näin kirjoitti Hilkka,

Hitsi, tätä sukulaisuutta en ollutkaan vielä bongannut! Meidän pitääkin nähdä jossain tapahtumassa, niin päästään vertailemaan jälkikasvun yhdennäköisyyttä ihan nenätysten :) Ainakin ensivuoden erkkariin on tarkoitus osallistua.
Kuvauksia tosiaan jännitetään, tässä on vielä pari kuukautta ennen H-hetkeä. Kuviin mennään heti Jyväskylän näyttelyn jälkeen ja tuloksia on tiedossa toivottavasti jo joulun alla. Sormet ja varpaat on ristissä, toivottavasti vain omistajalla :D
Kommentti ei tainnut koskaan tulla perille... teinköhän mä siitä liian vaikeaa?

Joulukaktus

January 17, 2011, 1:20 pm

Nätti pentu :) Hauska idea tuosta kasvun seurannasta! Ja kiitti kommentista bernipalstalla. :)
Näin kirjoitti Misha-berni, www.cityberni.blogspot.com

Joulukaktus

October 14, 2010, 8:35 pm

paljon onnea pentusesta:) Maia näyttää kauniilta pirpanalta ja on ilo seurata tulevaisuudessa teitin tekemisiä:)
Näin kirjoitti Krista www.schellendorfs.net

Kiitos :) Katsotaan mitä kaikkee keksitään ;)

Joulukaktus

October 2, 2010, 6:13 pm

Lämmin osanotto ja voimahali Novan poismenon vuoksi... Elämä ei ole reilua.
Näin kirjoitti Anne, www.freewebs.com/nonojamoore/

Joulukaktus

September 30, 2010, 4:55 pm

Novaa lämmöllä muistaen ja omistajalle halauksia antaen:
Taija, Jussi, Nadia ja Leia
Näin kirjoitti Taija

Show older messages

minna.hillebrand /at/ gmail.com | modified 05.10.2010 19:30