Kuura | kasvua | koetuloksia | kollaasi | blogitusta

Kuuran terveystietoa

Viralliset lausunnot:
Lonkat: C/B
Kyynarat: 0/0
Polvet: 0/0
Silmät: muutamia irtoripsiä molemmissa silmissä (distichiasis)
Selkä: SP0, VA0, LTV0, magneettikuvattuna puhdas (2 v)

Hampaat

Etuhampaita alkoi irrota 15-viikkoisena, ja saman tien alta alkoi puskea uutta pintaan! Ensimmäisen hampaan lähteminen ei tuntunut missään, mutta seuraavat olivat ällöjä. Äninää ja öninää, ei tehnyt mieli enää syödä mitään kovaa, tai retuutella edes pehkoleluja.

Hetkellisen laantumisen jälkeen alkoi uudet takahampaat kutitella ikeniä, ja samalla puruvimma moninkertaistui. Pikuhiljaa niitä irtoaa ja vaihtuu pysyviksi. Syys-lokakuun vaihteessa takimmaiset hampaatkin olivat puhjenneet. Rivistö valmis, hyvä purenta!


Pysyvä hammaskalusto täynnä 12.10.16

Rakko

Tullessaan tyttö näytti hyviä merkkejä: pissasi mielellään ulos, mutta toisaalta yhtä mielellään myös sisälle. Kuura sai nukkua kylppärissä ja omaksui siellä tavan käydä tarpeillaan kaivonkannella. Ensimmäisen viikon aikana tuli muutamat kakat yöllä sisälle, sen jälkeen kakkailut siirtyivät pihalle. Tapa jäädä viemäripissalla jäi. Tulihan niitä osumia silloin tällöin muillekin matoille, mutta ne pystyi ehkäisemään käyttämällä tyttöä riittävästi pihalla.

Viikot kuluivat ja tuli ensimmäisten rokotusten aika. Tähän mennessä oli kolmesti tehnyt pissoja nukkuessa patjalleen. Tein pissatestin kotona: leukosyyttejä, jotka katsottiin johtuvaksi vaginiitista. Pissatulehdusta ei siis todennäköisesti ole, mutta tilannetta pitää seurata. Kuura sai alapesuja ja AB-jugurttia. 15-viikkoisena sekä öisin (6-8 h) että yksin ollessa (4h) tyttö oli aina käynyt sisäpissalla. Edistystä siis sen verran, että entiset kaksi pissaa oli vaihtunut yhdeksi. Rajasin kylppäristä kaivonkannen pois ja päätin alkaa herätä öisin päästämään tytön kertaalleen pissalle. Se auttoi yökasteluun, mutta 4h yksinoloissa tilanne ei ole viikossa miksikään muuttunut. Pissat löytyvät vain eri paikasta kuin ennen.

Toisten rokotusten alla tuli taas pissa omalle patjalle. Kotipissatestissä ei edelleenkään mitään muutosta, mutta päätin että otetaan rokotuksilla näyte rakosta. Onneksi otettiin: massiivisesti bakteereja. Eli ei sittenkään vaginiitti, vaan piilevä, pitkällinen pissatulehdus. Saatiin siihen pitkä antibioottikuuri. Ja melkein kuin taikaiskusta tyttö oppi sisäsiistiksi!

Siis melkein. Yöt pärjäsi kuivana isommassakin tilassa, mutta vielä parin viikon kuluttuakin 4-6 tunnin poissaoloissa saattoi päivisin käydä sisäpissalla. Kuurin loppupuolella lyhyet päivätkin alkoi sujua ja kaikki näytti hyvältä.

Kolme päivää kuurin loppumisesta alkoi pissailu uudestaan. Samaa bakteeria, eri lääkettä. Taas parissa päivässä olo helpotti. Kuurin lopulla otettiin rakosta kontrollinäyte, jossa edelleen hieman bakteereja! Jatkettiin kuuria ylimääräiset 10 päivää. Lisäksi otettiin käyttiin Urinaid-valmiste, jossa on virtsan happamoittamiseen karpaloa ja muita luontaisvalmisteita. (C-vitamiinia Kuura olikin saanut jo pidempään samassa tarkoituksessa). Viikko antibioottia ja Urinaidia oli kuin aikuisen koiran kanssa asuisi. Aamulla Kuralla ei ollut mikään kiire herätä. Oikeastaan riitti käydä 4 kertaa päivän aikaan pihalla (ja ikää 5kk). Siltikään ei ollut missään vaiheessa kova kiire pissalle.

Oltiin toiveikkaita, että ehkä Urinaid riittää pitämään oireet kurissa. Viikko menikin hyvin. Sitten taas hiljalleen alkoi pissausväli kutistumaan. Parissa päivässä tilanne paheni taas siihen, että aamupissat tehtiin 5 erässä. Niinpä oli pakko hakea kolmas antibioottikuuri, jota jatketaan ensimmäisiin juoksuihin saakka. Toivotaan, että juoksut viimein rauhoittavat tilanteen.

Kuukausi ekan juoksun loputtua vaikuttaa lupaavalta :)

Liikkuminen

Isot hypyt ovat Kuuralle ongelma. 50-60 senttiset vielä menee, mutta sitä korkeammissa alkaa kieltää. Selkä, lonkat ja polvet olivat ensimmäisinä tarkastuslistalla, mutta kaikki olivat kunnossa sekä 1- että 2-vuotiskuvissa. Ja silti vain hypyt takkuaa ja myös lenkkeillessä on välillä tosi vaikea liikkua. Etenkin ylämäkiin, kun pitäisi ponnistaa / tuottaa voimaa takaosalla. Leikkimisten jälkeen on myös ollut ongelmia.

Ainoa mitä varmasti tiedetään, on ettei selässä ole mitään katastrofaalista ongelmaa. Toistaiseksi mennään satunnaisilla kipulääkkeillä, ja Kuura saa olla "hengailijana" ja leikkitätinä. Tokot ja rallyt jatkuu harrastuksissa, ja pidetään treenit kevyinä.

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 17.07.2018 06:52