Ihmisen ominaishaju jäljestämisessä

Ilkka Hormila toimii Poliisikoiralaitoksella poliisin ID-koirien parissa ja on työskennellyt hajuerottelutyöskentelyn kanssa 70-luvulta. Hän luennoi Lahdessa 29.1.2011 koiran kouluttamisesta ID-jäljestykseen ja uudelleen Muuramessa 17.8.2011 jäljestämisestä kovilla alustoilla. Tämä kirjoitus referoi molempia luentoja sekä sisältää omaa pohdintaa erityisesti PK-jäljen ominaispiirteitä silmällä pitäen.

Jäljestysmuotojen eron selventämiseksi: PK-jäljellä koira etsii osoitetulta suoralta (30-50 m) ihmisen kulkeman jäljen ja lähtee seuraamaan sitä. Jälki on kisaluokittain 1-2 h vanha, 0,5 - 1,5 km pitkä ja sen matkalle on jätetty 6 kpl puukeppejä joita jäljentekijä on kantanut mukanaan. PK-jälki on kilpailulaji joka arvostellaan koiran työskentelyhalukkuuden ja -tarkkuuden osalta (janatyö) sekä löytyneiden puukeppien perusteella. Pelastuspuolella koiran tehtävänä on etsiä kadonnut henkilö. Koiralle osoitetaan etsittävän henkilön haju esimerkiksi kadonneen henkilön vaatteesta, autosta tai vaikkapa polkupyörän sarvista. Etsittävällä alueella on usein muidenkin ihmisten jälkiä, mutta koiran tulee erotella etsittävän henkilön jättämä jälki henkilön ominaishajun perusteella. Yksi merkittävä ero lajien välillä on, ettei PK-puolella koiralle osoiteta etsittävää ominaishajua. Toinen suuri ero on etsintäalustassa. PK-jälki kulkee sulan maan maastopohjissa, kun taas pelastustehtäviin voi joutua niin metsässä kuin keskellä kaupunkiakin mihin vuoden- tai vuorokaudenaikaan hyvänsä. Etsittävä alue voi olla kuinka laaja tahansa, jälki voi olla muutamasta tunnista jopa muutaman päivän vanha ja jälki voi olla useiden kilometrien mittainen. Koiran tulee osoittaa kaikki etsittävältä tippuneet esineet (avaimet, vaatteet, huulirasvat, ...) niiden materiaalista riippumatta.

Tältä pohjalta Ilkka lähti kartoittamaan mitä ihmisen ominaishaju oikein on? Käytäntö on osoittanut, että DNA:n ja sormenjälkien tapaan jokainen ihminen haisee erilaiselta ja koira pystyy erottamaan nämä yksilön hajut toisistaan. Vaikka tekniikka ei pysty identifioimaan identtisten kaksosten DNA:ta, koira pystyy havaitsemaan eron näidenkin ominaishajujen välillä. Ihmisen haju muodostuu irtoavasta kuolleesta ihosolukosta joka on muodostunut tali- ja hikirauhasista sekä karvatupista. Kuollutta solukkoa irtoaa jatkuvasti. Sitä putoaa ja jää kiinni meitä ympäröiviin esineisiin 50000 solua minuutissa. Haju säilyy esineissä jopa vuosia.

Selkein ominaishaju saadaan alueilta joissa sijaitsee runsaasti talirauhasia: rintakehän keskeltä, selästä, kasvoista, niskasta, otsasta ja päänahasta. Vastaavasti haju on heikoimmillaan huulissa, jalkapohjissa ja hyvin kuivissa kämmenissä. Runsaiden talirauhasten alueilta saadaankin hyvä hajupinta ID-tunnistuksen alkuharjoitteluun. Koska myös jokaisella ihmisen kehonosalla on oma ominaishajunsa (kainalohiki on koostumukseltaan erilaista kuin jalkahiki), tulee harjoittelukappaleita hajustaa monipuolisesti. Koira kykenee käyttämään 37% ihosolukon sisältämistä rasvahapoista ominaishajun tunnistamiseen.

Ympäristö ja elintavat vaikuttavat ihmisen ominaishajuun. Selkeimmät, ihmisenkin havaitsemat erot ovat esimerkiksi tupakoinnin tai runsaan valkosipulin syönnin aikaansaamia. Lisäksi luonnollinen vanheneminen muuttaa hitaasti ihmisen ominaishajua. Kenttäkokeilla on pystytty kuitenkin tekemään identifiointi jopa 7 vuotta vanhasta esineestä.

Koira muistaa hajuja hyvin. Koira oppii liittämään hajuihin positiivisia ja negatiivisia muistoja jo sikiökaudellaan. Emän nenänkäyttö tiimeysaikana suoraan aktivoi pentuja. Pennut kokevat synnyttyään samat hajut miellyttäviksi kuin joista sen emällä on tiineysajalta positiivisia kokemuksia. Haju onkin aisti, joka toimii koiralla ensimmäisenä ja myös viimeisenä.

Koira pystyy muistamaan noin 2000 erillistä hajua, ja lisäksi se pystyy muistamaan suuren määrän näihin perustuvia hajuyhdistelmiä. Hajujen identifiointivarmuus ja työrutiini saavutetaan kuitenkin vasta useilla sadoilla toistoilla.

Hajun säilöminen

Puhdasta hajua koiralle opetettavasta kohteesta on hankala saada, koska haju ei koskaan ole yksin. Jos hikeä pyyhkii esimerkiksi pyyhkeeseen, haistaa koira sekä froteen kuidut että ihmisen ominaishajun. Parhaita pintoja hajun ottamiseen ovatkin kovat pinnat, esimerkiksi metalliputket, koska ne luovuttavat suhteellisen vähän omaa hajuaan.

Haju on koiran analysoitavissa kaasumaisessa olomuodossaan. Korkea lämpötila ja valo voimistavat hajua. Haju myös tunkeutuu useiden materiaalien läpi. Vesi levittää hajua.

Parhaiten haju säilyy pimeässä ja kylmässä, puhtaaseen lasipurkkiin säilöttynä.

Hajuerottelua

Karkeimmillaan hajuerottelu tarkoittaa, että koira ilmaisee esimerkiksi kanelilla täytetyn purkin tyhjistä purkeista. Seuraavassa vaiheessa koira erottaa kanelin ryhmästä, jonka muissa purkeissa on vaikkapa teetä tai kahvia. Tällainen hajuerottelu on yhä varsin karkealla tasolla ja koira selviää tehtävästä varsin helpolla analyysilla.

Hienojakoisimmilleen hajuerottelu viedään silloin, kun koiran eteen annetaan satoja teelaatuja, ja tarkoituksena on poimia näiden joukosta esimerkiksi Liptonin Blue Berries -laatu. Tällöin monet "näytteet" tuoksuvat liki samoilta ja niissä voi olla jopa samoja ainesosia. Koira voi kuitenkin selviytyä tehtävästä, jos sille on opetettu reagointi halutun teelajin yksilölliseen ominaisuuteen. Vertailu muihin on hankalaa, mutta ei mahdotonta.

Ihmisen ominaishajun tunnistamisessa ja erottelussa on kyse samasta asiasta. Ihosta saatu hajunäyte on pienin osa joka tekee tunnistamisen mahdolliseksi. Erottelu on edelleen työlästä, mutta mahdollista.

ID-jäljestämisen tavoitteena on opettaa koira haistamaan haju, yhdistämään saamansa haju maasta löytyvään jälkeen, ja seuraamaan ko. ominaishajun vanaa missä tahansa ympäristössä. Hajuvanan seuraaminen aloitetaan kovilla pinnoilla (lumi tai asfaltti) maanpinnan häiriöhajujen välttämiseksi. Tämä lienee suurin ero ns. perinteisen PK-jälken opettamisessa, jossa koiraa opetetaan etsimään murtuneen maan hajua jota vielä vahvistetaan nameilla; ihmisen haju on kaikkein pienin osa tätä hajuyhdistelmää. Koska maanpinnasta ei tule ID-koiralle juurikaan apuhajuja, vahvistetaan ominaishajun osuutta lisäämällä sitä jäljelle. Lisäys tehdään käyttämällä vettä: jälkentekijä on peseytynyt pesusoikossa. Pesuvesi on kerätty talteen sumutepulloon, ja sumutepullosta suihkutetaan hieman vettä jäljen päälle. Jälki ajetaan tuoreeltaan (5-10 min) jotta ominaishaju ei ehdi haihtua liikaa. Jälki päättyy jäljentekijän esineeseen, joka asfalttilla voisi olla kolikko tai avain.

ID-koiran haasteena on, että kerran tehtävän suoritettuaan koiran tulisi "unohtaa" suorittamansa haju. Harjoituksissa tulisi käyttää mahdollisimman paljon eri henkilöitä. Eihän aitoa pelastustilannettakaan montaa kertaa tehdä samalle eksyneelle! Sama haaste on myös PK-jäljen puolella. Koira voi alkaa jäljestää vain tietyn maapohjan hajua, tai se voi jättää ihmisen ominaishajun kokonana tulkitsematta. Tällöin koiran todennäköisyys kääntyä harhajäljille kasvaa.

Ominaishaju tuo muitakin lisähaasteita sekä ID- että muiden etsintäkoirien koulutukseen. Kun koira alkaa käyttää ominaishajua kohteen tunnistamiseen, se saattaa jättää samankaltaisia hajuja huomiotta. Esimerkiksi massa vaikuttaa hajuun: huumekoirien koulutuksessa on harjoiteltava jatkuvasti sekä 1 g että useiden kilojen kokoisilla erillä ja kaikella tältä väliltä. Muutoin koira saattaa ilmaista vain pieniä eriä mutta kulkee tyynesti suurien lastien ohitse. Vastaava näkyy maastojäljestyksessä. Rutinoituneen harjoittelun myötä koira saattaa orientoitua ajamaan vain puolen tunnin ikäistä jälkeä, mutta ei enää "löydä" kolmen tunnin ikäistä jälkeä. Siksi pelastuskoiria täytyy harjoittaa jatkuvasti kaikenikäisten jälkien ajoon. PK-kisaaja voi taas hyödyntää nenän "tottumista" harjoittelemalla ennen kilpailua tiiviisti vain kisaikäistä jälkeä.

Kuonon rakenne

Eri roduilla kuono on hieman eri mallinen, mutta sen toiminnalliset osat ovat kaikilla samat. Nuuskutus synnyttää ilmapyörteen kuonon alle, josta ilmaa pääsee koiran analysoitavaksi. Vanhan ilman ulostyöntö puhdistaa kuonon uuden haju-erän analysointiin. Kuonon malli vaikuttaa siihen, kuinka paljon haistavaa hajupinta-alaa kuonon sisällä on. Hajupinnalla on aistinsoluja jonka pinnalla on reseptoreita. Sisäänvedetyn ilman mukana reseptoreihin saapuu ärsykkeitä, jotka reseptori muuttaa impulsseiksi hermoille. Hermoja pitkin viesti saapuu aivoihin. Usein koira vielä tehostaa ilmasta saatujen hajujen analysointia "maistelemalla" eli viemällä hajumolekyylejä kielellä Jacobsonin elimeen.

Hajumaailmasta saapujen viestien tulkitseminen on nopeaa ja tehokasta, koska matka aivoihin on lyhyt. Nuuskutustiheys voimistaa viestien tulkitsemista. Normaali nuuskutustiheys liikkeessä on 30 kertaa minuutissa, mutta intensiivisen hajujen tutkimisen aikana tiheys kasvaa jopa 300 kertaan minuutissa. Liika into tai stressi voi kuitenkin estää haistamisen. Korkeassa vietissä olevalla koiralla hajuimpulssit eivät päädy hermoille saakka. Siksi hallittuun nenätyöskentelyyn kuuluu kohtuullinen rauhallisuus.

Intensiivinen nuuskutus täyttää hajuilla koko koiran kuonon ja kuonon hajuerottelukyky laskee. Siksi koiran tulee saada puhaltaa ja puhdistaa kyllääntynyt ilma pois kuonosta nostamalla päätään hetkeksi ilmaan. Kuonon nostaminen jäljestäessä on erikoisjäljen ihanteiden vastaista, mutta metsä- ja pelastuspuolella keino pitää työkalu jatkuvasti kunnossa.

Hajujen tulkitseminen toimii koiralla noin 30 cm:n viiveellä. Kun koira kulkee ripeästi ja nuuskii purkkijonoa, se tunnistaa etsityn tuoksun vasta ohitettuaan purkin. Kun impulssi on tulkittu aivoissa, koira kykenee tekemään esineestä ilmaisun. Hajujen tunnistamisen tarve on koiralla niin vahva, että koira tunnistaa ja herää reagoimaan hajuihin jopa unesta.

Hajusolut uusiutuvat 30-60 päivän välein. Siksi kuukauden -parin harjoittelun jälkeen koira pystyy suoriutumaan paremmin annetuista tehtävistä. Solujen määrää voidaan lisätä ja "kalibroida" toivotuille ominaishajuille.

Työskentelyolosuhteet

Ihanteelliset olosuhteet esimerkiksi jäljestämisen opetteluun on 65-70% ilmankosteudessa 20 asteen lämmössä. Tämä toteutuu esimerkiksi monina kesäiltoina. Maastotyöskentelyssä maanpinnan haju on voimakkaimmillaan puoli tuntia maan rikkomisen jälkeen. Puolen tunnin ja parin tunnin välillä ihmimsen ominaishaju tuntuu maanpinann häiriöhajuja suuremmalta, jonka jälkeen se taas jää muiden hajujen alle. Siksi aloittelevalle koiralle kannattaa käyttää hyväksi tätä aikaikkunaa.

Haistamiskykyä voidaan parantaa antamalla koiran sopeutua ympäristöön ennen hajutyöskentelyn aloittamista. Autosta ulos otettuna tai sisältä ulos vietynä kuonolla menee joitain minuutteja sopeutua vallitsevaan ilmankosteuteen ja saadakseen hajuerottelun toimimaan ko ympäristössä. Metsäjäljellä voidaan tehostaa ominaisjäljen osuutta ruiskuttamalla jäljelle suihkepullosta jäljentekijän "pesuvettä" samaan tapaan kuin ID-koirien opetusharjoittelussa. Sumute kannattaa pitää hyvin kapeana jotta ruisku kohdistuu vain askelille.

Koira pystyy työskentelemään monenlaisissa olosuhteissa. Yli 10 asteen pakkasella harjoittelu ei kuitenkaan ole suotavaa: työskennellessä nuuskutus on niin voimakasta, ettei kuono ehdi lämmittää sisääntulevaa ilmaa. Paleltumisen riski on suuri.

Vaikka nenätyö on koiralle luontaista ja monesti itsessään motivoivaa, tarkka nenätyöskentely (erityisesti hajuerottelu) kuluttaa koiraa psyykkisesti. Intensiivisellä harjoittelujaksolla sopiva rytmi on 2 päivää työtä, 1 vapaa, 2 työtä ja 2 vapaata parin viikon ajan, ja tätä työjaksoa seuraa parin viikon vapaa. Vapaalla ollessaan koira tarvitsee hyvää terapiaa ja vaihtelua työn vastapainoksi.

Hajuerottelun harjoittelu pähkinänkuoressa

Jotta koira voisi oppia hajuerottelua, täytyy sen selviytyä muutamista alkuvaiheista. Harjoittelussa voi käyttää esimerkiksi puhtaita (käyttämättömiä) lasipurkkeja, jotka on pesty astianpesukoneessa. Purkkien kansiin voi tehdä reikiä, joiden kautta koira saa hajun purkin sisältä.

1. Opeta koira haistamaan purkkia.
2. Opeta koiralle puhdas haju. Ota puhdas haju esimerkiksi steriiliin sideharsoon ja laita näyte lasipurkkiin. Palkitse hajun luona.
3. Opeta erottamaan haju tyhjästä purkista.
4. Opeta erottamaan haju toisesta häiriöhajusta
5. Opeta erottamaan haju eri hajuyhditelmissä

ID-harjoittelua ei voi aloittaa omistajan omalla hajulla. Omistajan hajun voi ottaa mukaan vasta, kun koira osaa muun hajuerottelun.

ID-jäljen harjoituksia

Poliisikoirakoulutuksessa ID-jäljen opettaminen aloitetaan koiralle jolle on jo opetettu "normaali" jäljestäminen.

Ensimmäiset harjoitukset tehdään esimerkiksi aamulla "puhtaalle" asfaltille parkkiruudukon suuntia apuna käyttäen myötätuuleen. Asfaltilla ei siis ole ollut juurikaan liikettä muutamana edellisenä tuntina. Jäljentekijä tekee asfaltille kahden kengän kokoisen lähtöalueen, jolle sumutetaan reilusti hajustettua vettä. Siinä seistään tovi (jotta hajumolekyylejä jää paikalle runsaasti) ja sen jälkeen kuljetaan muutaman parkkiruudun mittainen matka suoraan. Jäljentekijä jättää pienen esineen. Jälki jatkuu vesisuihkulla avustettuna suoraan taas muutaman parkkiruudukon matkan, ja päätteeseen jätetään toinen esine. Jäljentekijä poistuu paikalta eikä ole lähettyvillä koiran suorituksen aikana (missään harjoituksissa)!

Koira ohjataan jäljen alkupisteen lähelle. Siinä sille annetaan purkista jäljentekijän haju. Koira ohjataan lähtöpaikkaan. Tarvittaessa ohjaaja vie rauhallisesti koiraa jälkeä pitkin eteenpäin. Tavoitteena on, että koira havaitsee maassa kulkevan jäljen ja alkaa seurata sitä. Toiminto vahvistetaan esineillä ilmaisusta. Esineellä annetaan palkka ja annetaan koiralle lisää hajua purkista ennen jäljen jatkamista.

Mikäli koiralla on ongelmia nostaa jälkeä, sille voidaan antaa (kaikissa harjoituksissa) lisähajua purkista kesken matkan. Kun koira on tehnyt 15-20 harjoitusta asfaltilla toistetaan samaa harjoitusta myös muilla alustoilla (nurmikko, hiekkatie jne) yhä suuremmissä häiriöissä. Jäljellä voi olla esim. vieraan ihmisen esine johon ei pidä reagoida.

Kun koira alkaa yhdistää saamaansa hajuun maassa esiintyvään jälkeen, harjoitusta muutetaan. Asfaltilla kävelee neljä henkilöä samansuuntaisesti 20-30 metrin välein (kolmas vasemmalta on jäljentekijä). Koira tuodaan vasemmanpuoleisen jäljen luo ja sille annetaan alkuhaju. Koiraa kuljetetaan kaikkien neljän jäljen poikki. Tavoitteena on, että koira havaitsee kaksi ensimmäistä jälkeä mutta ei reagoi niihin, ja ajaa kolmannen jäljen. Jälki päättyy taas esineeseen (palkka).

Seuraava variaatio on asettaa kaikki neljä kävelijää samaan lähtöpisteeseen. He lähtevät kävelemään viuhkan muodossa eri suuntiin. Koira tuodaan lähtöpisteeseen, annetaan lähtöhaju, ja koiran on tarkoitus valita oikea jälki. Jäljen päässä voi olla esim. jäljentekijän pipo, jolla koira ja ohjaaja leikkivät yhdessä jäljen ajon päätteeksi. Asfalttiharjoituksissa jälkiä vanhetetaan 5-10-15 minuuttia. Maastossa vanhetetaan 30-45 min. Matkalla voi olla useita vahviste-esineitä. Jälki päättyy aina suureen palkkaan.

Taajamaharjoittelussa tulee muistaa liikenneturvallisuus, eli sekä ohjaajan että koiran tulee käyttää näkyviä liivejä. Jäljestysliina ei saa aiheuttaa häiriötä muulle liikenteelle.

Jäljen häiriöitä

ID-koirien koulutuksessa keskitytään huomattavasti perusteellisemmin erilaisten häiriöiden opettamiseen kuin PK-puolella. Alkuharjoittelussa käytettävä pohja on ollut mahdollisimman häiriötön. Alussa vahvisteena on ollut pieniä esineitä (kaksi). Myöhemmin esineiden määrää kasvatetaan ja jäljen pituutta lisätään (10 askelta --> 100 askelta). Näiden jälkeen jäljelle tuodaan vieraan henkilön esineitä, joihin koira ei saa reagoida.

Kun suoraan jäljestäminen sujuu, lisätään jäljelle kaarteita, kulmia, mutkia ja teräviä kulmia. Osaavalle koiralle voidaan tehdä paluuperiä ja silmukoita.

Harjoitusalustoja vaihdellaan ja alustaan aletaan tehdä tarkoituksella harhajälkiä. Harhat tehdään ensin jäljen alle (eli ennen jäljen tekoa suurella aikaerolla). Tämän jälkeen harha tehdään jäljen päälle, ja lopulta jäljen kanssa samaan aikaan. Häiriöjäljet kulkevat alussa kertaalleen jäljen poikki, mutta myöhemmin myös jäljen suuntaisena. Jäljen yli voidaan ajaa myös polkupyörällä tai autolla. Jäljen päälle voidaan vaikka pysäköidä auto.

Jäljestysharjoituksia tehdään kaikilla keleillä; myös sateessa, rankkasateessa ja pimeällä.

Jäljestämisharjoittelun monipuolisuus pistää miettimään PK-harjoittelun yksipuolisuutta. Esimerkiksi harhajäljen tunnistaminen ja ohittaminen tehdään aivan eri perusteilla. PK-jäljen harha on aina varsinaista jälkeä puoisen tuntia tuoreempi, jolloin koiralla mahdollisuus käyttää erilaista maanpinnan rikkoutumisen hajua oman ja vieraan jäljen erottamiseen. Koira siis opetetaan seuraamaan hajucoctailia, joka muodostuu (yleisesti) ihmisen hajusta ja rikkoutuneen maan "aikaleimasta".

Hyvä metsäjälkikoira voisi kuitenkin käyttää hyödykseen enemmänkin jäljen osahajuista. Vaikka koiralle ei ole annettu henkilön ominaishajua, pystyy koira poimimaan sen muiden maanpinnan hajujen joukosta. Tämän jälkeen jäljestys perustuu nimenomaan kyseisen hajun seuraamiseen. Harhajälki voisi olla samanikäinen seurattavan jäljen kanssa, kun koira etenee vain "tunnistamaansa" hajua. Maasto voi vaihdella pehmeiden ja kovien pintojen välillä sillä sama haju jatkuu. Päädytään henkilön ominaishajun jäljestämiseen.

ID-jäljen tavoite

ID-jäljestämisen tarkoituksena on ennenkaikkea löytää etsitty henkilö. Jäljestämisen muoto ei ole sidottu tiukasti askel askeleelta kulkemiseen, vaan nenän korkeus ja jäljestämistarkkuus saa vaihdella. Tarkoituksena on oppia erottelemaan eri henkilöiden hajujäljet ja löytämään annetun henkilön jälki. Koiran tulee pystyä seuraamaan jäljeä vaihtelevilla alustoilla, muuttuvissa olosuhteissa, ja löytämään esineet jotka jäljentekijä on pudottanut.

Työskentelykohteita ovat maasto, taajama ja rakennukset. ID-koiralla on "lupa" etsiä aina tuoreinta mahdollista haju ja seurata sitä. Jos siis etsittävä henkilö sattuisi olemaan tuulen yläpuolella, koira saa kulkea ilmavainuisesti hänen luo sen sijaan että jäljestäisi kuljetun reitin.

Etenkin kaupunkiolosuhteissa koiran haistama jälki harvoin kulkee askel askelelta jäljentekijän reitin päällä. Tuuli kuljettaa ominaishajun rakennusten seinustoille josta koira voi sen havaita. Siksi koiranlukutaito on kaupunkityöskentelyssä äärimmäisen tärkeää: onko koira jäljellä vai ei?

Poliisikoiratyöskentelyn puolelta on tapauksia, joissa koira on kyennyt seuraamaan kaupunkiolosuhteissa 2 päivän ikäistä ominaishajujälkeä. Maastotyöstä on Amerikan puolelta tapaus, jossa vihikoira on kyennyt selvittämään kahden viikon takaisen jäljen. Melkoisia saavutuksia, kun muistetaan kuinka pienten johtolankojen perässä koira joutuu toimimaan!

Englanninkielisessä jäljestämistyölle on kaksi eri termiä jotka kuvaavat nenätyöskentelyn tarkkusasteita. Tracking vastaa lähinnä meidän erikoisjälkeä, jossa koira seuraa jälkeä tiiviisti askel askeleelta. Trailing puolestaan on hajuvanan seuraamista hajutunnelin ja kaiken koiran saaman avun sallimissa rajoissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin ilmavainuinen jäljestäminen, jossa koira toimii satunnaisten hajuhavaintojen perusteella kaukana varsinaiselta jäljeltä.

Hajut tokossa?

Yksi tottelevaisuuskokeen liikkeistä perustuu koiran hajuaistin hyödyntämiseen. Tunnistusnoudossa koiran tarkoitus on erotella ja tuoda ohjaajan kädessään pitelemä puukapula viiden ulkoisesti samanlaisen joukosta. Mikäli koira on oppinut ominaishajuerottelun, liike on kaikkinensa yksinkertainen. Useimmat koirat reagoivat omistajansa hajuun, joten tehtävä on helppo rauhallisesti työskentelevälle koiralle. Mutta erityisesti innokkaalla koiralla liikkeen opettelua helpottaa, jos koira ei alussa näe silmillään kapuloita vaan joutuu toimimaan pelkän nenän varassa.

Harjoitus tehdään talvella kevyessä lumisateessa puhtaan lumen alle. Viedään pihalle kapulat, joista yksi on hajustettu. Annetaan sataa päälle lunta vartin verran, jolloin ohjaajan ominaishaju alkaa tulla läpi lumikerroksen alta. Tämän jälkeen annetaan koiran etsiä oikea kapula.

Moni harjoittelee vastaavaa nenän vahvistamista kesällä ruohikossa tai kentällä ripottelemalla hiekkaa kapuloiden päälle. Idea on sama: koira löytää kohteen vain kuonollaan. Talven etuna on ympäristön hajujen puute eli puhdas alusta.