Miltä kuulostaisi piipahdus Norjassa?
Talon isäntä esitti meille idean jättää koirat taloon ja käydä itse ajelemassa Norjan puolella. Tämä oli aivan loistava ajatus, joten muutettiin taas kotimatkan suunnitelmia, ja suunnattiin kohti Jäämerta. Rajanylityksen ensimmäinen tunne oli pettymys: alkumatka Norjaan näytti ihan kuin olisi Suomessa. Matkaa Lakselviin oli vajaa sata kilometriä. Sinä aikana mieli ehti muuttua, ja maisema karuuntua. Lumihuippuiset vuoret piirtyivät taas näkyviin.
Lakselvin kylässä otimme leivoskahvit. Huljuttelimme varpaita Jäämeressä - ei se niin kylmää ollutkaan ;) Ranta oli täynnä liuskekiviä joilla olisi hyvä heitellä leipiä. Jos vain osaisi. Minna ei saanut kuin viisi.
Jatkoimme matkaa rannikkoa pitkin, josta tie suuntasi sisämaahan. Borselvin jälkeen kuvasimme maailman pohjoisimman männyn - ainakin opaskyltin mukaan. Pian tämän jälkeen puusto loppuikin kokonaan kun nousimme yhä ylemmäs. Bongasimme matkan varrelta Silfar Canyon-kyltin, jossa pääsimme ihastelemaan upean turkoosina kuohuavaa vettä kapeassa kanjonissa. Pieni vesisade ei haitannut mitään.
Alarmselvin putouksella otimme lisää luontokuvia. Ja tämän jälkeen näimme ensimmäisen norjalaisen poron. Sitä piti käydä ihan tien varressa kuvaamassa. Lämpötila oli 17 asteen tienoilla eli oli kohtuullisen lämmintä. Ifjordin jälkeen tie muuttui mutkaisemmaksi ja kuoppaisemmaksi. Maisemat olivat upeita! Vuoren/tunturin huippuja, erämaajärviä, jyrkänteitä, laaksoja. Kerrasstaan mahtavaa.
Smalfjordin ja Rostefieldbman väliltä lähtee patikkareitti, joka täytyy joskus paremmalla ajalla (ja paremmilla jaloilla) käydä tarkastamassa.
Kun viimein saavuimme rannikolle ja Tana-joen varteen, ei suuria nähtävyyksiä eteen tullutkaan. Tana Bru:n luona otettiin siltakuva ja kaiteet oli asennettu siten, että kaiteelle istahtava Minna meinasi kellahtaa taaksepäin rinnettä alas... Asfaltti parani taas viitisenkymmentä kilometriä enenn Suomen rajaa.
Ajettuamme 350 km Norjan puolella vakuutuimme siitä, että yleisrajoitus on 90 km/h, eikä 70. Tässä vaiheessa Norjaa oli jäljellä enää 30 km. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... ja eipä tunturiteillä olisi mieli tehnytkään yli 70 kovempaa ajaa.
Utsjoen kohdalla tulimme takaisin Suomen puolelle. Heti ensimmäisenä vastassa oli grilli, jossa nautimme porokebabit ja tapasimme tytöt, jotka olivat olleet kanssamme ensimmäisenä yönä Ruktajärvellä. He olivat kulkeneet jokireitin ja kehuivat maastojen olleen komeita. Vettä oli ollut kahluupaikoilla puolireiteen, joten ehkäpä parempi ettemme kulkeneet sitä reittiä juuri tällä kertaa koirien kanssa. Ehkä vähemmän veden aikaan...
Loppumatkasta Tenon vartta ajellessa näimme vielä muutamia poroja. Kaikkiaan tuli tehtyä 460 km huviajelu johon kului meilkein 8 tuntia. Mutta oli vaivan arvoinen.
Iltaa vietimme taas majatalolla tutustuen Olavi Moilasen unikirjoihin. Bongasimme testin jolla kartoitimme mitkä piirteet ohjaavat meitä. Mitähän nämä sitten kertovat minusta: hallitsija isä, sivistynyt sisar isäntyttö, sisar luontonainen, narsisti veli, soturi veli taistelija, ja sivullinen taiteilija äidinpoika. Ehkä suurin anti pisteitä laskiessa oli havainto, että suhtaudun kaikkiin arkkityyppeihin ristiriitaisesti. En siis ole selkeästi lokeroitavissa :)
