Jaloissa alkaa jo tuntua
Aamulla nukuimme puoleenpäivään, jolloin aurinkokin tuli näkyviin. Tsiljoonaa hyttystä ketutti, sillä ne olisivat halunneet viettää yön meidän kanssa teltassa. JOutuivat nyt tyytymään suojakankaan alla muhimiseen. Teltta oli melko kostea, joten kuivattelimme sitä ja kävimme uudelleen kävelyllä putouksen alla. Kuvista olimme odottaneet isompaa ja vaikuttavampaa näkyä, mutta loppujen lopuksi ei Fjellu ole koolla pilattu. Komea se on silti.
Päivän patikointi alkoi nousulla takaisin tuntureille. Se melkein vei voimat, sillä olimme taas täydentäneet vesivarastomme ja rinkat painot olivat suurimmillaan. Kartan mukaan kun juomapaikkoja ei välttämättä olisi heti tarjolla. Puuskutimme rinteen ylös - ja heti löytyi pieni tunturilämpäre, jonka luona pidimme ensimmäisen tauon.
Tienristeyksen piti olla vain 3 kilometrin päässä, mutta sen saavuttamiseen tuntui kuluvan ikuisuus. Reitti vain nousi ja nousi... mutta lopulta risteys tuli eteen kuin itsestään. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli ollut jatkaa matkaa Kevon vartta, mutta korkean vesitilanteen vuoksi valitsimme Guivin reitin. Tämä oli varmaan kolmas reitti-/aikataulumuutos jonka teimme reissumme aikana. Eivätkä ne muutokset vieläkään olleet ohi.
Guivin suuntaan edettiin jälleen tunturissa: ylös - alas tai kuivalla - kostealla. Horisontissa näkyi Norjan lumihuippuisia vuoriakin. Oli tosi kuuma kävellä. T-paitakeli. Maastot vaihtelivat nopeasti, ja me vain patikoimme. Koirat jättivät märkään maastoon isoja tassunjälkiä. Naureskelimme, että ensi viikolla on Kevon nettisivuilla varoitus alueella liikkuvista susista... Myöhemmin perässä kulkija kertoi ajatelleensa niitä karhun jäljiksi.
Hyttysten riemuksi peseydyimme isommassa purossa keskellä ei-mitään. Täällä koirat saivat ensimmäisen kerran poron hajun ja kävivät levottomiksi, mutta mitään elävää emme nähneet (yksi poron luuranko oli reitillä aikaisemmin). Meidän luontohavaintomme koostuivat lähinnä linnuista, sammakoista ja perhosista.
Kävelimme taas ihmetellen, kuinka pitkään 6 kilometriä voikaan jatkua. Ainakin pitkospuita voi näemmä kävellä määrättömän matkan. Päädyimmekin ottamaan eräkiisselit pitkoksilla suo-ojan varrella. Ja taas kerran leiri tuli vastaamme yllättäen. Vaikka hyttysiä ei ihmeemmin näkynytkään, rutiinilla laitoimme taas teltan pystyyn koiria varten ennen kuin aloimmme valmistamaan päiväruokaa - metsästäjänpataa tämäkin, mutta eri valmistajalta (oranssi pussi). Oli silti hyvää.
Taas pieni ruokalepo ennen kuin jatkoimme viimeisen 4 km osuudelle kohti Guivia. Poseerattiin kuviin käkkärä-koivujen kyljissä. Ja koirat löysivät matkalta taas lumikasan jossa piehtaroida.
Polku oli etenkin loppuosastaan melko märkää. Maassa näkyivät paikalle aiotut pitkospuut ja niiden reittimerkit. Kaiholla kävi mielessä, että olisivatpa ne jo paikoillaan... Juuri ennen kämppää täytyi vielä ylittää viimeinen joki. Vettä oli vain nilkkaan saakka, joten tästä pääsi yli kengät jalassa.
Guivin kämpällä tuuli aivan kamalasti. Kaikki mahdolliset takit ja pipot piti pukea päälle. Teltan pystytys oli projekti sinänsä, ja teltta tuettiin vielä sisäpuolelta kivillä. Se hyvä puoli tuulessa oli, ettei näkynyt ainoatakaan hyttystä. Kaasukeitin saatiin syttymään tuvan tarjoamassa tuulensuojassa. Koska kokkaaminen ei olut mikään nautinto, tästä tuli ensimmäinen ilta ilman Doodley-kaakaota.
Kilometrejä ei tälle päivälle tullut paljoakaan, mutta jaloissa se tuntui sitäkin enemmän. Koirat olivat jo ihan sammuneita, ja Novan tassuista anturanpohjat ovat hiertyneet hieman auki. Koirille annettiinkin puolikkaat särkylääkkeet - tarkoitus on antaa puolikkaat tästä eteenpäin joka ilta reissun ajan.