Helppoa taivalta

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisten vaeltajien lähtöön. Kahdeksan aikoihin emme enää saaneet unta, vaan aloimme pakata tavaroitamme ja suuntasimme taas polulle. Aamun kylmänkankeat lihakset vetryivät ja lämpenivät pian. Vuorossa oli lisää riippusiltojen ylityksiä ja joenrantakävelyä. Mutta varsin pian maisema vaihtui kangasmetsäksi.

Tie oli helppokulkuista aina Oulangan kansallispuiston kenskukseen saakka. Siellä pysähdyimme mehujäille ja leputtamaan jalkojamme. Tavoitteenamme oli ollut vaeltaa Ansakämpän tietämille - se olisi tehnyt päivämatkaksemme 15 kilometriä. Olimme jo tulleet 9 km, joten meillä ei ollut kiire minnekään.

Kansallispuistokeskuksen vieressä oli jälleen yksi nähtävyys - mahtavat Kiutakönkään putoukset. Kiertelimme niitäkin hetken aikaa ennen polulle paluuta. Reitti jatkui helppona kangasmetsänä Ansakämpälle saakka. Ei ollut nousuja eikä laskuja, eikä juurikaan edes menoa haittaavia puunjuuria. Vain sade kiusasi meitä ruuan keittelyn aikoihin. Taivas oli puolipilvinen ja ilma melko kylmä, joten vedin sadevehkeet päälleni. Sade jäi kuitenkin yhteen lyhyeen kuuroon. Aterioituamme jauhelihatomaattipastat hapankorpulla ja tiskattuamme astiat kylmässä jokivedessä pääsimme taas matkaan.

Ansakämppä tuli lopulta eteen suhteellisen nopeasti. Tosin siitä ei ollut jäljellä muuta kuin tulipesä savupiippuineen. Muutoin Ansakämppä oli palanut. Kämpän luona oli kuitenkin viitta läheiselle (1 km) telttailualueelle - ainoalle yöpaikalle lähimaastossa. Suuntasimme tiemme sinne.

Telttailupaikalla lepuutimme jälleen jalkojamme. Eilisen päivän rutistus tuntui vielä jaloissa, ja tällekin päivälle "päivämatka" oli tullut täyteen. Toisaalta hyvää vaellusaikaa oli tälle päivälle vielä runsaasti. Seuraavalle yölle oli odotettavissa hallaa, mutta tämä ei vielä motivoinut meitä jatkamaan matkaa. Sen sijaan kunnianhimo saada matkaa taittumaan sai meidät suuntaamaan seuraavalle tulentekopaikalle, ja jos hyvin kävisi, Jussinkämpälle saakka.

Pian tämän jälkeen törmäsimme reittimme ainakan ensimmäiseen (ja ainoaan) poroon. Poro lönkytti hetken matkaa samaa polkua kanssamme. Tämän jälkeen reittimme suuntasi taas kosteampin metsiin puunjuurien täyttämille poluille. Jo matka puolimatkan tuilentekopaikalle tuntui pitkältä, mutta perille päästyämme emme halunneet jäädä sinne: paikka oli korkeiden kuusten varjostamaa kosteaa metsää. Valmistauduimme siis päivän ehdottomasti viimeiseen rutistukseen.

Kilometri toisensa jälkeen tulevat kyltit kertoivat vääjäämättä matkan edistymisestä. Jalat tosin kapinoivat joka askeleella. Lopulta vastaan tuli matkan puolivälistä kertova kyltti. Vielä aamulla Taivalkönkäällä lukemat olivat olleet [61 9], mutta nyt edessä oli plakaatti [40 30]. Eli 40 kilometriä oli matkaa Rukalle, 30 oli tultu Ristikalliolta. Eli 40 oli tultu Hautajärveltä. Puolivälin taittaminen antoi hivenen lisää voimaa. Lopulta Jusiinkämpälle johti kilometrin mittaiset pitkospuut, jotka todella jouduttivat kulkua. Perille päästyämme aloimme taas vain katsella sopivaa telttapaikkaa. Hengitys huurustui jo kylmenneessä ilmassa. Hallayö oli siis todella tulossa.

20 hengen tupa oli saapuessamme odotetusti täynnä nukkujia, mutta onneksemme siellä tehtiin meille tilaa. Olin ajatellut käyväni pesulla (uimassa) järvessä, mutta seistessäni järven rannalla jalat kylmässä vedessä tulin toisiin ajatuksiin. Varpaiden, kainaloiden ja hampaiden pesu saisi kelvata. Tuon jälkeen kömmin vihdoin makuupussiin.

Päivän vaelluksen jälkeen jalkani olivat kuin puupökkelöt. Jalan nosto ja polven taivuttaminen tuntuivat melkoisen pahoilta liikkeitä. Onneksi seuraavalle päivälle olisi vuorosa lyhyempi taival. Tuossa uskossa ummistin silmäni ulkoilmaan tottuneelle turhankin lämpimässä tuvassa.

Edellinen sivu.. ..Seuraava sivu