Joenrantaa, vaaroja
Aamulla heräsimme taas aikaisten vaeltajien lähtöön, koetimme kuitenkin nukkua vielä jonkin aikaa. Tuvassa oli tuskastuttavan kuuma. Heti ulos tultuamme huomasimme kuitenkin, että yöllä oli ollut hallaa. Ilma oli edelleen todella kylmä.
Keittelimme tuvan puolityhjällä kaasulla vettä aamukaakaoihin. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa Kitkajoen varteen. Kuljimme aivan joen vieressä. Joenvartta oli sanottu vaikeakulkuiseksi, joten odottaessani vaikean osuuden alkamista ehti joenvarsi jo päättyä. Meitä oli myös varoitettu matkan loppuosuuden "kuivuudesta". Hyvät vedenottopaikat olisivat kuulemma harvassa, joten täytimme juomapullomme ja hankimme näin parin kilon ylimääräisen painolastin selkäämme. Jokiosuuden päätteeksi olikin edessä melkoinen nousu takaisin rantatörmäille.
Hetken päästä edessä oli reissun ensimmäinen reitinvalintaongelma. Juuman osuuden voisi kiertää monella tavalla. Sen voisi mennä pari kilometriä lyhyempää reittiä, johon sisältyisi ainakin yksi iso nousu (josta myöhemmin kuulimme kuvauksen "kilometrin verran portaita, jotka eivät pääty koskaan"). Toinen vaohtoehto olisi mennä pidempää reittiä tuvan kautta. Molempiin reitteihin liittyisi nähtävyyksiä.
Olin ajatellut tuvan olevan lopullinen päämäärämme, joten olin valmis lähtemään pidemmälle reitille. Lisäksi Jyrävä kuulosti paremmalta nähtävyydeltä kuin Riippusillat, sillä jälkimäisiä oli reittiimme liittynyt muutoinkin.
Jalat kapinoivat matkantekoa jo kääntyessämme Harrisuvannon laavulle ja Jyrävää kohden. Sisulla painoin kuitenkin eteenpäin. Laskeuduttuamme ja noustuamme joen törmäille alkoi "viimeinen kolmen kilometrin rutistus tuvalle". Vastaan tuli paljon pienen karhunkierroksen kiertäjiä. Kadehdin heidän pieniä kantamuksiaan.
Loppumatka tuvalle meni melkein linkuttamalla. Tuvalla oli muutamia retkeilijöitä makkaraa paistelemasssa ja muutamia vaeltajiakin - he kuitenkin jatkoivat matkaa. Saimme keitellä päiväruokamme rauhassa tuvan täydellä kaasupullolla. Jos olisimme jääneet tuvalle, olisimme saaneet varman yöpaikan. Jokin voima sai meidät kuitenkin jatkamaan vielä matkaa. Pääsisimmehän joka tapauksessa pian pois kansallispuiston alueelta, joten saisimme vastaisuudessa pystyttää telttame ihan minne haluaisimme.
Siilastupa oli kuuluisaa Jyräväää vastapäätä. Ruokaa tehdessämme ja syödessämme olimme katselleet sitä matkan päästä. Jatkaessamme matkaa pääsimme kuitenkin aivan putouksen viereen.
Jatkoimme matkaa rauhallista tahtia. Puolimatkassa porontimajoelle oli kaksi upeaa laavua. Söimme siellä iltapalat minttuteellä höystettynä. Paikan ainoa varjopuoli oli hyttynen - ensimmäinen laatuaan tällä reissulla. Päädyimme jatkamaan matkaa. Meitä oli jälleen varoitettu loppumatkan vaikeasta maastosta, joten matka meni vaikeita osuuksia odotellessa. Porontimajoen tuvat sijaitsivat puolisen kilometriä syrjään reitiltä mutta poikkeaminen alueelle kannatti: kaksi tupaa, laavu ja keittokatos toivottivat tulijat tervetulleiksi. Valitettavasti yöpaikat olivat jälleen menneet, mutta telttapaikatkin oli tasoitettu valmiiksi hakkeella. Parempaa yöpaikkaa ei reitin varrella ollut näkynytkään.
Yö oli taas kylmä, palelin makuupussissani, mutta virkistäytynein mielein heräsin aamulla. Söimme kunnon kana-aterian aamupalaksi pienessä tihkusateessa. Tihkusade näytti jatkuvan loputtomiin, joten jouduimme pakkaamaan teltan märkänä mukaan. Sade ei kuitenkaan haitannut lainkaan menoamme.
Alusta asti ongelmanamme oli ollut se, että matkaa tuli taitettua enemmän kuin oli ajateltu. Nyt jäljellä ei ollut kuin enää 15 kilometriä, joten kerrankin "katto" oli asetettu valmiiksi. Matkan 5 ensimmäistä kilometriä menivätkin mukavasti niitä vaikeita maastoja odotellessa.
Pysähdyttyämme hetkeksi laavulle oli matkan jatkaminen taas vaikeampaa. Viimeiset 2 päivää oikea polvi oli oikutellut, ja varottuani sitä oli nyt vasen polvi saanut tarpeeksensa. Kuin tilauksesta alkoi samalla ensimmäinen vaaralle nousu. Itse nousu Kumpuvaaralle ei ollut vaikea, mutta polvi muisti muistuttaa olemassaolostaan jatkuvasti, erityisesti laskeutumisvaiheessa. Vaaralta laskeutumisessa ohitimme lähteen, josta saimme täytettyä vesivaramme. Tuo lähde olikin viimeinen paikka tankata vesivarat pitkään aikaan.
Kumpuvaaran jälkeen edessä oli pienempiä nousuja ja laskuja. Kartan mukaan Konttaisenvaara olisi seuraava suurempi kohde. Joka nousulla odotin nousun Konttaisenvaaralle jo alkaneen, ja jokaisella tuskaisella laskeutumisella petyin. Mutta kaikkein eniten pelottivat näykymät. Edessämme kohosi korkea jyrkkäreunainen kumpare. Sen takaa alkoi vaarajno, ja ainoa kartan mukainen reitti Rukalle kulkisi noiden vaarojen kautta.
Tuolle kivijyrkänteellehän tiemme vei. Konttaisenvaaran molemmille reunoille oli tehty portaat, mutta kipeällä polvella kavutessani toivoin pääseväni mieluummin luonnonrinteelle. Portaiden askelmat olivat liian isoja. Vaaran päältä oli kieltämättä upeat näkymät, mutta niistä ehti nauttia hyvin lyhyen ajan ennen kuin tie vei taas portaita alas. Alastulo oli melkoisen tuskallista.
Konttaisenvaaran alla kulki autotie. Näin isoa tietä emme olletkaan nähneet pitkään aikaan. Tiellä liikkui lintubongareita ja hetken ajan mietin jo pyytäväni heiltä kyydin Rukalle. Lopulta kuitenkin jatkoin matkaa oransseja merkkejä seuraten.
Nousu Konttaiselle alkoin heti tien jälkeen, ja tällä kertaa pääsimme kapuamaan luonnorinnettä. Ylöspäinmeno ei muutenkaan tuntunut yhtä pahalta kuin äskeinen laskeutuminen. Siispä mielialakin kohosi hieman. Rinne oli tosin aika liukas päivän jatkuneen sateen jälkeen. Pääsy huipulle nosti mielialaa huomattavasti. Suolammen laavun ei pitäisi enää olla kaukana.
Vaaran päällä oli tosin vielä useita pienempiä nousuja ja laskuja ennen laavulle pääsyä. Laavulla pääsin todella lepuuttamaan jalkojani. Nuudeleita keittäessämme Lapin reissulta tutuksi tulleet kuukkelit tulivat ihmettelemään touhujamme. Tunnin verran levättyämme jatkoimme lopulta matkaa seuraavien vaeltajien saapuessa laavulle. Seuraavalle tuvalle ei pitänyt olla kuin parin kilometrin matka.
Hetken kuluttua näimme jo seuraavan kohteemme. Tupa nökötti yksinään Valtavaaran puuttomalla laella. Meidän ja tuvan välissä oli kuitenkin laskeutuminen puiden sekaan ja uusi nousu. Laskeutuminen oli tähänastisista vaikein, välistä pelkkää pystysuoraa kalliopintaa. Jalat vain lipsuivat märillä puunjuurilla ja sammalilla. Laskun jälkeen alkoikin taas uusi nousu. Tällä kertaa valitsin portaiden sijaan luonnonreitin ja kapuaminen sujuikin kohtalaisesti. Matka tuntui tosin ikuisuuden mittaiselta. Vähän väliä Vastarinteellä näkyi laavulta peräämme lähteneet vaeltajat.
Lopulta olimme tuvalla, joka oli vielä lämmin. Tupa oli sopivan kokoinen yhden ihmisen yöpymiseen, mutta ilmiselvästi joku oli pitänyt siellä tulta. Vähän matkaa rinnettä alaspäin olisi ollut myös kota, mutta koska se ei ollut reittimme suunnassa, jätimme kodan katsastamisen väliin. Matka jatkui pääasiassa alaspäin laskeutumisella. Aiemmin kivulias polvi yltyi viiltäväksi kivuksi koko jalassa. Päästyämme 800 metriä alas lammen rantaan laavulle mietin jo tosissani, pystyttäisimmekö teltan tähän yöksi.
Jatkoimme kuitenkin matkaa. Edessä oli vielä lisää laskeutumista. Viimein edessämme aukeni Rukan rinne. Siitä tiesimme olevamme jo lähellä. Rukan rinteille tullessamme osuimme jälleen pienelle tielle. Epäilemättä se veisi Rukan keskukseen, mutta meillä ei ollut aavustustakaan siitä, kumpaan suuntaan olisimme lähteneet. Jatkoimme siis reitin mukaan Rukan ylitykseen.
Laskettelurinnettä kipuaminen oli suhteellisen helppoa. Kiivettyämme ylöspäin näimme rinteen reunalle tehdyt portaat. Otimme lopulta portaat, sillä ylhäällä rinteessä olisi ollut edessä lunta. Toni laski portaita olevan 392 kappaletta minun keskittyessä huulen puremiseen. Ylhäällä oli alkoi kuitenkin tuntua jo melkoisen optimismiselta.
Ilmeisesti Rukan rinteiden ylitys oli oikotie, sillä varsin pian alkoi laskeutuminen hotellien takapihalle. Viimeiset kilometrit olimme edenneet huimalla 2 kilometrin tuntivauhdilla. Autolle päästessämme kello oli varttia vaille kuusi. Emme siis ihan olleet selvittäneet karhunkierrosta kolmessa vuorokaudessa.
Meillä ei ollut vielä suunnitelmia seuraavasta yöpaikasta. Läheisesti S-marketista Toni kävi tekemässä kiireisimmät ruokaostokset enne kuin ajoimme lopulta läheiselle leirintäalueelle. Otimme mökin, kävimme suihkussa ja palasimme vielä kauppaan täydennysostoiksille. Saimme maittavimman iltapalan pitkiin aikoihin. Uni maistui seuraavana yönä.