ti 7.8. Pitsusjärven takaa Kahperusjoelle
Joenvarressa tuli nukuttua paljon, eikä tämä aamu ollut poikkeus. Nousin vasta 7 aikaan. Pakkasin kaiken teltan sisällä valmiiksi ja avasin kaikki ovet, jotta tiivistynyt kosteus pääsisi haihtumaan edes vähän. Kun pääsin teltasta ulos, huomasin että pilvet roikkuivat edelleen matalalla. Edes tuntureita ei voinut tunnistaa lakien muodoista. Aamupuuroa keitellessi tuli pari pisaraa ja telttaa kasatessa pisaroita tuli vain lisää. Teltan sisäpinta jäi märäksi kuivausyrityksistä huolimatta. Mietin, pitäisikö odottaa kuivumista, mutta se kestäisi vielä tunteja... eikä sade lainkaan auttaisi asiaa. Niinpä lähdettiin liikkeelle pienessä tihkusateessa. Voisimmehan olla Pitsuskämpällä pahimman sateen yli.
Vasta tässä vaiheessa tajusin, että matkahan alkaa olla voiton puolella! Vajaan tunnin kuljettuamme tulimme kämpälle, eikä tihku ollut yltynyt. Jutustelimme hetken ja saimme ensimmäisen kerran kuulla kulkukoirasta, joka oli lyöttäytynyt ihmisten seuraan kulkemaan Meekon suuntaan. Saattaisi osua myös meidän reitille.
Pitsusjärven ranta ei ollut aivan niin kamala kulkea kuin tullessa. Kivikkoa kyllä riitti, mutta hyttyset pysyivät poissa. Sateen vuoksi kaikki tavarat olivat pakattuina, joten vasta könkäälllä pidimme pidemmän tauon ja sain hörpättyä vettä. Tästä viisastuneena siirsin kuksan Maian laukkuihin käden ulottuville.
Maiakin kulki jo vähän reippaammin. Olihan reppukin jo keventynyt kivasti. Ja suunta oli hiljalleen kohti kotia. Siltaa lähestyttäessä Maia veti jo niin kovaa tahtia eteenpäin, että tyydyin vain kulkemaan perässä. Ja niinhän siinä kävi, että jonkin ajan kuluttua huomasin käveleväni polkua, joka oli kyllä hyvin tallattu, mutta tolppia ei ollut näkynyt enää hetkeen. Hyttysiäkin alkoi tulla kiusaksi. Niinpä laskin rinkan alas, kaivoin esiin kartan ja huomasin että olimme puolisen kilometriä liian pitkällä. Ei muuta kuin oikoreittiä kumpujen yli oletettua siltaa kohden. Kasvusto oli matalaa ja maa helppo kulkea - ja aika pian se kaivattu siltakin tuli näkyviin. Tämän jälkeen päätin itse pitää huolen suunnistamisesta.
Sillalta näin, että Meekon suunnalla sataa. Ajattelin sateiden ehtivän väistyä ennen kuin ehdimme perille, joten en pitänyt turhaa kiirettä jokivartta kulkiessa. Tuuli piti hyttyset poissa ja pääsin nauttimaan kunnolla jokivarren maisemista. Näköjään liikkeellä oli muutamia kalastajiakin. Meekoa lähestyttäessä tuli vastaan tutut mutkat ja koivikot.
Meekolla oli ihmisiä, joilta Maia kävi kalastelemassa rapsutusten lisäksi pähkinöitä metwurstia. Niitä bongaillessa Maia ei tainnut edes huomata kun viereen laskeutui helikopteri hakemaan retkeilijöitä... Taivas alkoi taas tihuttaa vettä, joten majoituin tullin tuvan katokseen keittelemään itselleni kupposen keittoa ja syömään näkkäriä. Penkki ja katos tuntuivat melkoiselta luksukselta :) Maia sai myös puolikkaan annoksen ylimääräisiä nappuloita, ja kävi päiväunille. Odottelin tihkun laantumista melkein tunnin verran. Vettä ei tullut kerrallaan paljon, mutta tunnissa se ehti kastella kaiken kuin olisi enemmänkin satanut.
Kaikkialla ympärillä oli valkoista pilveä jota tuulikaan ei tuntunut vievän eteenpäin. Vastaranta näkyi välillä ja sitten taas peittyi pilviin. Lopulta lähdimme jatkamaan. Edessä oli tiukka ylämäki, ja vasta hetken kuljettuani huomasin että fleece oli jäänyt päälle! Ei ihme, että oli vähän kuuma... Maia piti hyvää tahtia vanhalle telttapaikalle saakka. siellä tyttö pysähtyi, kävi nuuskimassa vanhat paikat ja tuntui kyselevän että tähänkö jäädään? Eikä tuntunut ymmärtävän, kun matka jatkui sittenkin.
Nousu ei tuntunut loppuvan koskaan! Rinteessä tuli vastaan kaksi poroa. Maia sai lisävirtaa jalkoihin ja olisi mielellään juossut niitä morjestamaan. Itse tyydyin tasaisen rauhalliseen tahtiin. Pikkuhiljaa yhä ylemmäs, ja ylös pääseminen tuntui melkoiselta voitolta! Kahperusjoen puoleisella rinteellä tuli vastaan kaksi norjalaismiestä koiran kanssa. jäin hetkeksi juttelemaan, ja meidän jutellessa tunturin rinnettä juoksi luoksemme melkoinen porotokka - varmaankin sama johon olimme menomatkalla törmänneet. Upea näky! Yhtä nopeasti kuin tokka oli luoksemme tullut, se jo jatkoi matkaansa eteenpäin.
Kuten menomatkalla, ei tunturin laella ollut edelleenkään vettä. Päätin jatkaa kaksoisjoelle saakka. Vaikka nyt pääsi kulkemaan rinnettä alaspäin, tuntui matka vain jatkuvan ja jatkuvan. Joen luona koitti uusi ongelma. Tasaista paikkaa ei ollut missään, mutta sentään melko kivetön alue löytyi. Maia oli jo todella väsynyt. Oman väsymyksen huomasin vasta, kun olin saanut teltan pystyyn. Ei ollut nälkä, ruuanlaitto ei huvittanut ja sain ihan pakottaa itsei tekemään iltapalaa. Kaikki oli kylmää, kosteaa ja tuulista. Maiakin oli tassuista ja mahasta märkä, mutta ei ollut mitään millä kuivata. Jätin teltan kuivausrätin ulkopuolelle toivoen, että ehkä tuuli kuivaa sen aamuksi. Olin taas väärässä.
Pian ruuan ja iltatiskauksen jälkeen alkoi satamaan enemmän. Vaikka olimme kostuneet tihkussa, pysyimme kuitenkin enimmäkseen kuivina. Sadetta jatkui ainakin yhteen asti yöllä. Leikkasin Maian aluspatjasta palan, jotta sain "lisäsiivekkeen" tytölle oven suuhun. Fleecejä en laittanut märän koiran alle. Toisen laitoin Maian päälle peitoksi. Puolenyön jälkeen turkki oli jo sen verran kuivunnut, että heitin myös takin Maian päälle. Tuntui tulevan tarpeeseen.