Maian tie kotiin
Novan jälkeen oli itsestäänselvää, että seuraavankin pennun kanssa tullaan kokeilemaan tokoa ja jälkeä. On niin tavattoman hienoa nähdä koiran tekevän siitä mistä tykkää! Isoin ongelma oli löytää aktiivinen, terve, keskittymiskykyinen, työteliäs, lahjakas ja kevyt, esteillä pärjäävä berni. Kaikkea ei saa yhteen pakettiin mahdutettua... Novan sairastuttua pennunhankinta aikaistui ainakin vuodella. Alkoi kuumeinen etsintä. Muutamia lupaavia yhdistelmiä oli tarjolla kotimaassakin. Mutta toisaalta houkutti ajatus laajentaa geenikantaa tuomalla uutta verta paikasta, jossa olin jo kerran vieraillut. Wiesmadernin isossa koiralaumassa on paljon työintoa ja raunioilla tarvittavaa ketteryyttä.
Gina on ainoa narttu, joka oikeasti jäi mieleen vuoden -08 vierailulta kenneliin. Gina oli astutettu juuri kun pentukuume iski kovimmillaan päälle. Heli oli puolestaan katsellut pentueen isää "sillä silmällä". Kuului klik, ja päätimme lähteä yhteisyritykseen. Pentu tulisi yhteisomistukseen asumaan minun luo. Maia oli löytynyt. :)
Wiesmadernilta on tullut ennenkin koiria Suomeen. Näistä lähimpää olen nähnyt Leian kasvua ja elämää. Suunnaton tekemisen ilo ja toimintatarmo on houkuttava, mutta myös pelottava ominaisuus. Saa nähdä millainen peto Maiasta kasvaa!
Koiran tuonti Itävallasta on helpompaa kuin voisi kuvitella. Maian tullessa Eviralla ei ollut erityisiä tuontimääräyksiä ja Itävalta kuului rabies-vapaaseen alueeseen. Suurimpana käytännön järjestelynä oli lennon ja kuljetuslaatikon varaaminen tuontiajankohdalle. Berninpentu menee aivan liian helposti yli 8 kilon "käsimatkatavaran" rajan, joten ruumakuljetuksen mahdollisuuteen täytyy varautua. Maia oli kentän punnituksessa 12-kiloinen möhkäle, joten meni auttamatta ruumaan. Selvisipä kuitenkin lentomatkasta ilman rauhoittavia, ja myös ilman henkisiä traumoja :)
Kotipihallaan Itävallassa Maia oli vielä leikkisä, telmivä ja nälkäinen tyttö. Automatkalla tyttö sinnitteli silmien lurpsahtamista vastaan ensimmäiset 80 kilometriä ennen kuin antoi unelle periksi. Huoltsikan piha ja eka hihnakävely oli vähän pelottavia, mutta lentokentällä tyttö kulki sylissä kuin vanha tekijä. Automatka Suomen puolella meni taas unen ja valveen rajamailla. Uudessa kodissa kaikki oli vähän vierasta ja ihmeellistä, mutta oma paikka löytyi nopeasti. Yö meni önisten ja kylkeä käännellen. Kaikki talon äänet olivat vähän outoja.
Ensimmäisenä päivänään Maia vaikutti olevan käsittämättömän rauhallinen tyttö! Nukkui paljon, mutta ulkoili mielellään ja tutustui kaikkeen uuteen: vinkuleluihin, uusiin hajuihin, uusiin paikkoihin. Kulki mukana minne emäntä menikin. Seuraavina päivinä virtaa ja rohkeutta tuli entisestään. Lisää leikkiä, puremista, haukkumista, omia tutkimusretkiä. Selvästi kotiutumaan päin!
Harjoiteltavaa on ihan hirveästi! Omaa nimeä on koitettu opiskella kovasti, ja ruokakupille kutsuttaessa se toimii jo kivasti. Muutoin paljon satunnaisemmin. Ulkona on ihan liikaa mielenkiintoisia asioita. Koitetaan siis samalla opiskella sitä, että Maia pitää huolen etäisyydestä, ettei emäntä joudu koko ajan tyttö mukaan huhuilemaan :)
Muita opiskeltavia asioita ovat mm. makkararuutu, kontakti ja istuminen. Näistä haistelu tulee tytöltä kaikkein luontevimmin. Kontaktin opiskelu on ihan tylsää, tai sitten vireystila on aina väärä. Istumisessa on enemmän actionia, se jaksaa kiinnostaa enemmän. Haastavinta Maian kanssa on se, että sanoilla ja puhumisella tuntuu olevan äärimmäisen vähän merkitystä. Keskittymistä riittää lähinnä leuoilla jäystämiseen! Tuntuu kuin suussa pitäisi koko ajan olla jotain. Eikä hampaat ole vielä edes vaihtumassa...
Mutta jossain päästään melko helpollakin! Maia pissailee ja kakkailee mielellään ulos. Lisäksi tyttö nukkuu yönsä hyvin! Tyttö tykkää köllötellä sylissä, joten reporankana ollessa tassujen koskettelut, kynsien kopelointi ja hampaiden katsominen ovat ihan normihommaa. Harjailuja ei olla paljoakaan tehty, kun harjan syöminen olisi niin kamalan kivaa...
Maia todella kotiutuu päivä päivältä. Ensimmäisten päivien uni käy jatkuvasti vähäisemmäksi. Unirytmiä yritetäään muuttaa siihen suuntaan, että aamutoimien jälkeen päästään harjoittelemaan päivittäin tunnin-parin yksinoloja. Iltaisinkin on niin paljon virtaa, että silloin jaksaa keskittyä istumisharjoituksiin. Toisaalta aamut alkavat vartti kerrallaan yhä aikaisemmin. Kotiutumisen haittapuolena on saatu valheellinen tuntu Maian sisäsiisteydestä, joka rikkoutui kuudentena päivänä kun aamuruuan jälkeen ei päästy riittävän pian pihalle. Yksi huoneista kelpasi sijaistoiletiksi.
Leikkiminen alkaa saada yhä rajumpia muotoja. Lelujen repiminen, vetäminen, jatkuva jäytäminen ja murina lisääntyvät. Itsetunto kasvaa oikein kohisten. Mutta löytyy elämässä vielä jotain kummasteltavaakin. Imuri on vähän pelottava, samoin lenkeillä nähtävät autot (etenkin pimeällä).