Mörkö-murkkuiän touhuja
27.1.2010
Puolivuotiaaksi asti elämä oli ihanan helppoa! Maia on käsittämättömän mukautuvainen ja tottelevainen. Ei häiritse emännän yöunia tai telkkarinkatselua; ei tungettele itseään ruoka-aikoina, antaa surffailla netissä akikessa rauhassa. Ulkona Maia on ollut helppo kaveri. Tyttö on saanut olla paljon irti, sillä pysyttelee itse emännän lähellä ja tulee kutsusta luokse. Ohikulkevia ihmisiä ja koiria olisi kamalasti kiinnostanut mennä katselemaan, mutta namin kanssa on tehty hyviä ohituksia. Yleensä varmuuden vuoksi hihnassa, mutta toisinaan ilmankin. Ja Maia on ollut hirmuisen hyvätapainen! Kun ihmisiä on menty tapaamaan, Maia on uteliaana mennyt haistelemaan ja pörrötettäväksi. Sama avoimuus koiria kohtaan on pari kertaa kääntynyt omaa nenää vastaan, kun vanhemmat koirat eivät ole ihastuneet pennun tungetteluun. Mutta Maia on omasta mielestään kaikkien kaveri.
Aika tasan puolivuotiaana Maia väläytti toisen puolen itsestään. Illalla pihalle lähtiessä siellä seisoikin joku mies - hui kauhistus! Haukkua, ympäriinsä juoksentelua ja lisää haukkua. Pieni tyttö ei tiennyt mitenpäin olisi, joten juoksi rinkiä ja haukkui lisää. Mörköikä alkoi siis hyvin selkeästi. Aikaisemminkin Maia on lenkeillä saattanut epäillä esimerkiksi pahvilaatikkoa, isoa kantoa, roskalaatikkoa ja muita epäilyttäviä kohteita. Tosin niitä kohtaan käytös on ollut huomattavasti hillitympää.
17.2.2011
Onneksi mörköilyt eivät ole tästä lisääntyneet. Mutta pieni vahtikoira alkaa Maiastakin löytyä. Kotona tyttö reagoi ääniin. Makuultaan saattaa puhahdella ulkoa kuuluville äänille; esimerkiksi viereisellä parkkiksella raapattavalle auton tuulilasille. Tai oven takaa ohi kulkeville ihmisille. Ei kuitenkaan joka päivä; vahtiminen tuntuu kulkevan kausina. Joskus reagoi kaikkeen, joskus ei mihinkään.
Maian pitäisi saada käyttää suutaan kaikessa mahdollisessa. Suu hamuaa käsiä, jalkoja, mitä vaan tielle osuvaa. Lenkillä suuhun meinaa eksyä hihna, jos ympärillä tapahtuu jotain "jännää". Maia ei tyydy enää poimimaan tielle tippuneita oksia, vaan metsästää niitä myös suoraan puskista. Aurauskepit ovat jatkuvalla tulilinjalla, marjapuskista puhumattakaan. Niissä odottaa tuplapalkinto.
Toimintatarmon purkamiseen ollaan puuhailtu välillä kaikenlaisia juttuja. Normaalielämän opettelua varten ollaan käyty kävelyllä kaupungilla näkemässä ihmisiä ja koiria. Lisää koiria ollaan nähty koulutuskentillä. Lenkeillä on törmäilty traktoreihin, mönkijöihin, potkukelkkailijoihin ja hiihtäjiin. Kauppareissuja ollaan tehty vasta pari, ja kaupanseinässä kiinni ollessaan Maiaa kiinnostaa kaikki. Ei paljon perään kaipaile... Yksi kaupparetki tehtiin pulkan kanssa. Maia pälyili mukana kulkevaa kolisijaa, mutta eipä siinä sen kummempaa. Ensitalvena tyttö saa itse vetää sitä perässä. Ihan uusimpana "harrastuksena" Maian kanssa on kokeiltu uimista. Kaikkien ihmetykseksi tyttö on kuin kala vedessä. Uintiasentoa pitää vielä vähän hakea (välillä pyrkii pystyyn), mutta muutoin vesi ei näytä pelottavan. Kotona on opeteltu hajuerottelua (tavoitteena on, että Maia osaisi poimia kanelin erihajuisten purkkien joukosta). Tämä ei suju ollenkaan hyvin. Maia yrittää nuolla hajupurkkia, ottaa sitä suuhun, heitellä sitä ympäriinsä, lätkiä sitä... ja hei, se on kuitenkin lasia!! Ja Maialle on aivan sama, onko purkissa sitä kanelin tuoksua vai ei. Intoa on siis enemmän kuin älliä. Nenänkäyttö muutoin toimii: Maia tykkää etsiä kotiin piilotettuja nameja. Talon nurkat on ratsattu tosi nopeasti. Ei meillä mitään murusia lattioilta löydykään.
Tässä iässä Maiasta tuli viimein virallisesti berni. Itävallan rekisterinumero saapui viimein reilun puolen vuoden iässä. Saman tien paperit laitettiin eteenpäin kennelliittoon. Ja näillä päästään jo mukaan kevään ekoihin pentunäyttelyihin :)
21.3.2011
Kai sitä virtaa tuli jo aiemmin lisää, mutta koko ajan on odotettu milloin "hanat lopullisesti aukeaa". Toisinaan tuntuu, että nyt alkaa pieni murkku heräämään tytössä. Mutta enimmäkseen vieläkin on helppoa elämää.
Murkunalku oireilee lähinnä silloin, kun mitään ei tapahdu. Maia tuo lelua, tökkii nenällä ja kaipaa huomiota. Ulkona innostuu kun vauhti kasvaa; hamuaa suuhun käsiä ja pohkeita. Mutta oikeastaan vain, jos viikkoon tulee "tylsiä päivä". Ja yleensä niitäkin tarvitaan enemmän kuin yksi. Kun Maia pääsee näkemään koirakavereita, tyttö purkaa itsensä alle puolessa tunnissa. Juoksee, leikkii, häheltää, ja sitten on takki tyhjänä. Puuskutus vain käy.
Viikonloppuna käytiin ensimmäisessä mätsärissä. Maia näki paljon erilaisia koiria ja olisi halunnut olla kaikkien kaveri! Pikkucorgi muistutti kotona olevaa sika-pötkylä-lelua, ja Maia koitti tökkiä mistä päästä ja kuinka kovaa pitää nenällä tuupata, jotta tämä pötkylä vinkuu... Muutoin mätsärikäyttäytyminen meni yli odotusten! Jotenkin kaikki paikallaan seisomisen, hihnassa ravaamisen tai kopeloinnin harjoittelut on jäänyt tekemättä. Seisoskelua ja ravausta kokeiltiin mätsäripaikalla, ja tuomarin kopelointi tuli kehässä ihan ekaa kertaa. No problems. Maia vain heilutteli häntää! Hampaiden katsomisessa olikin isompi probleema, kun omistajan piti ne esittää. Ei pysty millään pitämään suutaan kiinni tai edes paikoillaan, kun kädestä on juuri aikaisemmin tullut namia... Kun käsi lähestyy, täytyy varmaan peruuttaa?!? :)
Ihmisarasteluita onkin esiintynyt tasaisen varmasti vain silloin, kun tyttö on henkisesti väsynyt. Tai jos on ulkona pimeää. Lenkeillä tulee silloin tällöin jänniä juttuja vastaan - niinkuin tienvarren kinokseen hylätty polkupyörä. Maiasta näkee hyvin kuinka kroppa jännittyy, häntä ja koko ryhti laskee, nenä suippenee entisestään. Ja kun huomaa kohteen vaarattomaksi alkaa häntä vispata, nenä nousee pari senttiä ja askel alkaa taas liikkua rennommin. Maiaa on helppo lukea :)
Viimeisen kuukauden aikana ollaan lisätty lenkkeilyä. Paljon ollaan käyty jäällä ja tyttö tuntuu jaksavan ihan kohtuullisesti tunnin-puolentoista kierrokset. Matkaa tulee 5-7 km hangen upotuksesta riippuen. Pääosin moottorikelkkauria on ollut hyvä kävellä. Jos matkaan otetaan koirakaveri, Maia kuluttaa itsensä loppuun paljon nopeammin. Toisaalta tyttö keksi juuri, että avannot ovat loistavia pikabaareja! Tyttö kaivaa loskan ulos avantoreiästä, työntää päänsä reikään ja nauttii järvivesi on the rocks. Muutoin tyttö ei ole (onneksi) tajunnut avannon riemuja. Jäällä saattaa lojua hylättyjä kaloja, mutta Maia ei vielä osaa paikantaa niihin hajua.
28.4.2011
Kuukauden sisään ollaan koettu kahdet juoksunaloittajaiset. Ensimmäinen yritys jäi puolitiehen, mutta viimein hormonitoiminta pyörähti käyntiin ja nyt jännityksellä odotamme, millainen nainen Maiasta kasvaa. Ainakin toistaiseksi tyttö on edelleen kaikkien kaveri, vilipertti leikkijä joka ei koskaan saa nujuamisesta tarpeekseen. Vaihtia riittää ja vaarallisiakin tilanteita.
Viimeaikoina on elämään mahtuut paljon reissaamista. Maia on kivan sopeutuvainen eikä reissussa turhia hermostu. Yönsä saisi kyllä nukkua paremmin, sillä ensimmäinen yö menee aina sopivan paikan haeskelussa ja uusiin ääniin tottuessa. Automatkailijana Maia on ihan amatööri - istua tapittaa tunninkin verran ennen kuin ymmärtää käydä nukkumaan. Ja silti heräilee pitkin matkan.
Pieni piippari ja satakieli Maian sisällä on vahvasti heräämässä eloon. Vikinää alkaa kuulua aina, kun tyttö on epätietoinen, rauhaton, tai kokee itsensä unohdetuksi ja hakee äänellä itselleen huomiota. Onneksi ääntely ei ole jatkuvaa, mutta tämä vähäinenkin olisi kiva saada kitkettyä pois. Saisikohan äänenvamentimia jostain lisävarusteena?