Meidän kuulumisia

Hakutuloksista näytetään enintään 6 uusinta kirjoitusta. Haulla rajaamalla löydät vanhempia juttuja.
Hakusana Kuura Maia Coma
Pvm -

lauantai 10.06.17
Hirmuisesti säpinää!


Loppuihan ne juoksut aikanaan! Jäiköhän parista päivästä vajaa 4 vk. Tuoksut jäi perään hieman pidemmäksi aikaa, ainakin poikakavereiden mielestä...
Juoksujen jälkeen oli suunta lonkkakuviin. Ikää siis muutamia päiviä yli vuoden. Aloitettiin polvien tarkastuksella, ja "niitä ei saa irti kuin kirveellä". Piikki persuuksiin, lyhyt kävelylenkki parkkipaikan ympäri ja tyttö alkoi huojua siihen malliin että hyvä kun päästiin sisälle ennen kuin uni tuli. Koira pöydälle ja sitten kuvailtiin. B/A:tä arveli ("ihme, jos toinen tulee takaisin A:na") ja kyynärät näytti puhtaalta. Selkäkin kuvattiin. Lanne näyttää normaalilta, rangassa ei muutoksia. Mutta virallista lausuntoa niistä ei vielä saa, kuvataan uusiksi jossain vaiheessa kahden vuoden jälkeen. Virallisia tuloksia lonkista ja kyynäristä saikin odottaa, ja ne tulivat C/B:nä. Selvä, sellaisilla siis mennään.
Kuura pääsi käymään etelän suunnalla myös selvin päin. Kävimme viikon verran tallaamassa Töölönlahtea ja ympärystä ympäri. Tämä reissu oli myös ensimmäinen, jossa Kuura joutui ihan oikeasti käyttäytymään hihnassa. Hirmuisesti ei löytynyt paikkoja, joissa olisi voinut vapaana lenkittää. Mutta tehtiin sentään muutama noutoharjoitus puistoissa :) Ja herkuteltiin ihan periaatteen vuoksi jäätelöterasseilla, joihin sai ottaa koiran mukaan. Lisäksi Kuura pääsi harjoittelemaan raitiovaunussa ajelua. Oli aika jännää!

Taipparikurssi eteni, lintujen kanssa saatiin lisää treeniä ja kanikin nähtiin kahteen kertaan. Kani oli aluksi outo, mutta hetken päästä super-ihana. Jäät sulivat vasta toukokuun puolivälin aikoihin, ja veteen meno oli alussa melkoisen työn takana. Lopulta keppiä revittämällä tyttö uskaltautui kastautumaan. Ja kun kurssilla pääsi vielä katsomaan parin koiran noudot vedestä, niin alettiin saada varmuutta tuttuihin rantoihin. Sitten piti vielä laajentaa valikoimaa erilaisiin rantoihin. Suomaiset lampareet oli aluksi tosi hankalia, mutta kesäkuun alussa saatiin niistäkin jo lähtö. Ja viimeviikolla tyttö mulahti (puolivahingossa) laituriltakin kun kurkotteli veteen! Oli aika hämillään sukelluksesta, mutta hetken pohtimisen jälkeen teki saman vielä uudestaan!
Toukokuun puolivälin aikoihin oli hetkellinen mielenhäiriö, kun päätin ilmoittaa Kuuran taippareihin. Jälkikäteen ajateltuna aika huono päähänpisto... mutta kun tiedossa oli työreissu toukokuulle, niin ajaksi valikoitui tämä päivä. Niinpä viimeviikolla olikin tavallista enemmän motivaatiota treenata mm. sitä uimista ;)
Ja näköjään lintujen kanssa mentiin jostain syystä takapakkia, kun ne alkoivat tippua suusta, tai niitä raahattiin vain siivenkärjestä. Niinpä vedin langalla siipiä nippuun, ja hakuruutu-hakuja tehtiin siipidameilla. Tein vain yhden sitomattoman linnun haun ennen taippareita, muutoin tuli vain onnistumisia koko suun katoja (kun muutakaan ei voinut).
Hieman vahingossa tuli myös huomattua, että laukauksiakin olisi pitänyt harjoitella. Kurssilla ammuttiin kolmesti: ekalla kerralla ei näkyvästi mitään ongelmaa. Seuraavalla kerralla oli levoton, ja kolmannella kerralla entisestään. Ja etäisyyttä ampujaan oli kuitenkin yli 50 m --> 30 m. Sitten tuli hetki taukoa, ja yhden päivän aikana Kuura kuunteli viitisenkymmentä laukausta autossa ollessaan (ei tietoa miten reagoi, kun itse tulin talkoilemasta löytyi tyttö nukkumasta). Mutta kun omalla tutulla kentällä viimeviikolla ammuttiin muutama 6mm:n laukaus, reagoi niihin vahvasti huolestumalla. Edes kaninkarvalla ei kunnolla halunnut leikkiä. Pari hyvää laukasuta saatiin vesinoutoon koirakaverin kanssa. Mutta laukaukset oli siis iso kysymysmerkki.
Noh, taipparipäivä lähestyi vääjäämättä. Viikolla tein yhden lelunlaahausjäljen ja kaksi lokkijälkeä. Kaikki aika helpoissa ja selkeissä maastoissa. Muutin vain maaston peitteisyyttä. Etenkin eka lintujälki osoitti, että maavainuista jäljeä olisi hyvä vahvistaa (pk kuitenkin vielä mielessä) joten tein lisäksi pari namijälkeäkin. Näistä etenkin jälkimmäinen (nurtsijälki) meni ihan kivasti (terävällä kulmalla), kun joutui ratkomaan hankalan paikan, ja hajua ei saanut muualta kuin maasta.


Sitten tähän päivään. Edellisviikon sääennuste lupasi iltapäiväryhmälle 20 astetta aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Damn! Edellispäivän ennuste lupasi sadetta. Jes! Tosin sateesta ei tänään näkynyt pisaraakaan, ilma ei liikkunut juurikaan ja t-paidassa tarkeni hyvin... Koiralle rankka keli.
Sosiaalisessa tehtävässä annoin tyttösen vain olla. Kyllähän se hentuili molempien ympäröivien koirien suuntaan, ja sirulukijan ja tuomarin syliin kävi hyppäämässä. Pikkujuttuja ;)
Taktikoin Kuuran kuuntelemaan järven rannalle kahden edellisen koiran laukaukset, ja annoin vielä nähdä veneestä heittäjän. Niistä jäi hyvä mielikuva jemmaan :) Laukauksiin kyllä reagoi, mutta vähemmän kuin 6-millisiin. Käytiin myös hakemassa oma uimalelu lammesta ennen omaa vuoroa. Ihan hyvä, kun arpoi hitusen lähtöä. Sitten odottelua (ja Kuura sai hyvin motivaatiota edellisen koiran pillityksistä).
Sitten alueelle! Tuomari kyllä koitti tarjota lähetys-/seisomapaikkaa lähempääkin rantaa, mutta jäin paikkaan, mistä katsoin saavani parhaat palautukset. Ja ihan tieten tahtoen annoin Kuuran seistä, en pyytänyt lainkaan istumisia lähetyksiin. Ensimmäinen lokki heitettiin muutama metri veteen - sinnekin piti ihan reilusti uida. Lähti veteen hitaasti, mutta lähti kuitenkin. Odotin palautuksen ihan käteen asti - mitäpä sitä kiirehtimään. Tämä siis hyvä!
Sitten se pidempi nouto vedestä. Ampuja oli aika lailla 6 m päässä, ja vene oli ihan reilusti siellä 20 metrissä. Näytti mahdottoman pitkälle matkalle. Näytin venettä jo ennen kuin sanoin olevani valmis. Laukauksessa tepasti hieman taaksepäin ja katsoi ampujaa. Osoitin uudelleen veneen suuntaa, ja juuri ehti näkemään lokin tippumisen. Lähetys aika lailla heti. Taas Kuura meni hitaasti rantaan, ja hitaasti mulahti veteen. ja koko uintimatka tuntui menevän kuin hidastetussa filmissä. Pari kertaa katsoi hitusen taakse, mutta en puhunut mitään. Joten jatkoi, poimi lokin ja kääntyi takaisin. Tämänkin odotin käteen asti. Ote tästä lokista oli siiven tyvestä, joten rannalle nousu oli vähän haastava. Mutta hyvin Kuura sen selvitti.
Mietin vähän mitä teen siirtymämatkalla hakuruutuun. Kuura ei näyttänyt siltä että haluaisi piehtaroida, joten sai ravistaa muutamat kerrat. Tuomari tuskin olisi ilahtunut siitä, että annan Kuuran juosta irrallaan muutamat hepuliringit :)
Hakualueelle saapuessa tyttö oli lähdössä saman tien töihin. Taas ampuminen aiheutti muutaman steppiaskeleen. Sitten unohdin odottaa, että amuja ja heittäjä tulisivta ulos alueelta! Annoin tytön lähteä heti, ja heitetty fasaani palautui. Lähetin uudestaan eri kulmaan (toiminta-aluetta n. 90 asteen verran) ja sieltä palautui seuraava fasaani. Kolmaskin nousi lähetyksestä kahden edellisen väliin. Siinä oli lähilinnut. Seuraavasta lähetyksestä Kuura eteni pidemmälle, ja vähän päästä palasi taas linnun kanssa. Pientä pallottelua suussa, mihin pitää muistaa kiinnittää huomiota. Ehkä se tulee vain pienempien lintujen kanssa? Tai jos ote on huono? Vielä yksi lähetys - jolle karkasi! Epäröin otanko takaisin vai en (sanoin jotain epämääräisen toruvaa) - siitä tuli Kuuralle tuli ruma palloilu etukulmaan, mutta annoin uuden etsintäkäskyn sinne. Kuura oli vähän alueen ulkopuolella, ja mietti miten jatkaisi, mutta lähti viimein syvemmälle. Ja sieltä se viides fasaani löytyi. Näillä näytöillä päästiin jäljelle.
Olin ihan supertyytyväinen jo tähän asti tehtyihin suorituksiin. Kuura oli tehnyt ihan juuri niin hyvin kuin vain osaa!
Taas odottavan aika oli pitkä. Koitin saada Kuuran käymään päiväkakalla (ei pystynyt, vissiin outo paikka), ja myös juottaa, uittaa ja viilentää. Omaa jälkivuoroakin saatiin odottaa paahtavassa auringossa. Pistin Kuuran kiinni puuhun varjoon. Kuura otti kahden edellisen jälkikoiran kanien hajut matkalla omalle paikalleen. Kuuran jälki meni hakkuulla, jossa pohja oli täynnä lehtipuiden kaadettuja rankoja. Ja rutikuiva alusta. Mutta kani oli jättänyt maastoon omat jälkensä. Kuura meni kaula pitkällä lähtöpaikalle - niinkin pitkällä, että jouduin tähän peruuttamaan & istuttamaan jotta sain taluttimen irti... Lähti varmasti ja ajoi hienosti, tarkasti & maavainuisesti, vaikka eteneminen oli pari askelta ja hyppy seuraavan risukon yli! Ei mennyt nakkijälki hukkaan :) Kani löytyi helposti. Mutta sitten se paluu... maasto aiheutti omat haasteensa, kun Kuura halusi tulla samaa reittiä mitä oli mennyt. Taas kuin hidastetussa filmissä tyttö etsi reittiä ja pomppi kani suussa. Pyysin jo tuomarilta, että saanko mennä lähetysrisukon toiselle puolelle vastaan, niin saataisiin jonkinlainen luovutus... Kani tuli lopulta käteen asti.
Vielä tässä kohti koitin pilata suorituksen, kun paluu tielle aiheutti pienen pattitilanteen ja oli helpompi päästää Kuura irti kuin yrittää selvitä hihnan kanssa risukosta...
Kaikkinensa osasuoritukset oli hyväksyttyjä ja Kuura ansaitsi tuloksen NOU1. "Hyvällä tyylillä koko kokeen suorittanut koira, joka omaa hyvät noutavan koiran taipumukset."

Päivän uusia ja jänniä juttuja oli myös puinen karhuveistos ja soutuvene. Ei ole Kukka ennen sellaisessakaan käynyt. Ja jotta päivään saataisiin vielä vähän uutta, niin otettiiin kokeesta suunta kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Siellä tuli tassuteltua melkein kolme tuntia (ehkä 8 km)! Koitin tarjota tytölle mahdollisuutta huilata puolentoista tunnin jälkeen, mutta jaksoihan se makoilla kaikki kolme minuuttia! Joten jatkettiin matkaa... Kuura kävi koittamassa ainakin neljä lampareta, osassa niissä oli ihan puhdasta vettäkin. Viimeisen puolentoista kilometrin matkalla tytöstä näki, että alkaa jo väsyttää. Autolla Kuuraa odotti yllätys: aamuisen savulohen jämät. Ei tarvinnut sanoa kahta kertaa, että saa ottaa.
Kun lähdettiin kotia kohti, tyttö oli unessa saman tien.

kuulumisia

Joulukaktus

lauantai 29.04.17
On se sittenkin noutaja
Nousihan se varis sittenkin suuhun! Salaisuus oli jäädyttää lintu. Hieman kohmeisena siivet pysyi nipussa ja sitä oli helpompi käsitellä. Ja kun suutuntuma oli kerran saatu, niin nousi se enemmän sulaneenakin. Ote on vieläkin aika lörppä - lintu saattaa tipahdellakin suusta. Mutta ehkäpä se siitä.
Lääkärillä käytiin toteamassa että juoksu jatkuu. Kohtu näyttää siistiltä, ei merkkejä tulehduksesta. Lääkäri löysi yllätyksekseen ultralla myös munasarjat eikä niissäkään muutoksia. Yllätyksellistä oli siis se, että kirkas näkyvyys kertoo ettei sisäelinrasvaa ole päässyt kertymään. Positiivisessa hengessä :) Summa summarum: Kuura vuotaa hitaammin ja pitää muistaa varata sille kalenterista 4 viikon koe-vapaa jakso. Kai se kohta jo lopettaa?
Pissanäyte otettiin suoraan rakosta. Kaikki arvot normaalit, eli alakautta näytteeseen varmaan sekoittuu juoksuista ylimääräisiä aineita. Jätettiin näyte vielä viljelyyn, mutta tuskin siitä mitään löytyy. Pissaongelmat on nyt toivoaksemme selätetty!
Katsottiin verikokeetkin. Ei tulehdusta. Yllätyksenä BUN on 13,9 (rajat 2,5 - 8,9). Mutta koska CREA on normaali, oletus on ettei kyse ole oikeasta munuaisongelmasta (munuaisetkin näkyi ultrassa, eikä niissä mitään silmiinpistävää). Sen sijaan saattaisi olla lievä vatsahaava, joten vatsansuojalääkettä viikko ja kontrolloidaan munuaiset rokotusten yhteydessä.
kuulumisia

Joulukaktus

torstai 27.04.17
1-vuotias
Alkoihan ne juoksut! 4.4. se viimein tapahtui ja samalla jäi antibiootit kaappiin. Ensimmäinen jännityksen paikka oli, että noinkohan pissatulehdus uusiutuu? Noin parin viikon jälkeen oli yksi lenkki, jolloin Kuura ei tiennyt pissatako vai kakkia, mutta hirmuisesti jokin kiusasi. Ja sitten se meni ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanut.
Aloin laskea päiviä milloinkohan juoksut päättyisi. No ei ole vielä päättynyt. Tärppi mielestäni oli ja meni reilu viikko sitten. Vuotokin kertaalleen muuttui, mutta nyt taas / edelleen valuu puhtaasti verta. Olin ajatellut ottaa pissa-stixin juoksun mentyä, mutta tein nyt kuitenkin välitarkastuksen. Verta siinä luonnollisesti oli, mutta yllättäen myös PH niin emäksellä kuin tikku vain pystyy näyttämään. Käydään siis varulta ottamassa kystosenteesi ja ultra rakosta + kohdusta. Ja varmaan myös verenkuva. Niistä ollaan viisaampia huomenna.
Viikon päästä olisi tiedossa seuraavat treffit lekurille, kun tarkastellaan sisäistä kauneutta. Olisi pitänyt arvata, että nää käynnit menee taas kausikortilla.
Eläinlääkäri oli tietysti kiinnostunut siitä onko vointi ollut erilainen kuin aikaisemmin. No ei oikeastaan. Takana on myös poikkeuksellinen kuukausi, kun Kuuralla on ollut seurana hoitokoiria. Se tarkoittaa sitä, että normaalisti kovin nihkeät lenkkeilyt on kulkeneet huomattavasti helpommin. Nyt kun pitäisi taas liikkua itsekseen, ei jalat kulje. Hormonit varmasti on osaltaan syyllisiä siihen, että tyttö jää kiinni jokaiseen hajuun.
Yksi silmätulehduksen alkukin nähtiin viikko sitten. Ensin vasemmassa, sitten myös oikeassa silmässä. Ja tottakai viikonloppuna. Ja siten, että etenkin vasen silmä oli valonarka, kutisi, vuosi ja selvästi häiritsi. Hain siihen Livostinia, joka parissa päivässä auttoi huomattavasti.
Juoksujen takia jäi Kuuralta Golden Gundog-viikonloppu väliin, mutta se ei estänyt minua käymään hakemassa treeni-ideoita. Ja samalla näin Kuuran emää. Ja saipa Kuurakin iltasella tilaisuuden moikata äippää. Ice oli sitä mieltä, että voisiko joku pliis hakea tuon tungettelevan kakaran pois... Mutta kun ei saanut ulkoisia apuja, niin tyytyi opettamaan tytölleen puskienhaistelun jaloa taitoa. Tyttö on kasvanut korkeudessa äitinsä ohi, mutta leveys puuttuu. Ja on muutoinkin kropaltaan erilainen. Karva on suoraa, pää on äitiään vinttikoiramaisempi. Yhteis- / vertailukuvaa en tajunnut ottaa.
Työskentelyssään on äitinsä piirteitä: halua etsiä ja korvien kadottamista esiintyy silloin, kun mielestään tietää ohjaajaa paremmin. Damit on löysästi suussa. Saapa nähdä miten niiden riistojen kanssa käy...
Leirin jälkeen päästiin viimein taipparikurssille. Summa summarum: pitäisi opettaa pelto-seuraaminen. Aika kiireesti. Ja istu-pillitys (jota kyllä jo kertaalleen kotona tehtiin, mutta jäi puolitiehen). Kokeiltiin myös mitä tyttö tykkää kokonaisista linnuista. Kiinnosti kovasti, mutta ei puhettakaan että olisi suuhun ottanut (varis, lokki, fasaani). Kerran närppäisi varista varovasti siivestä, mutta kun oli koko linnun paino matkassa, niin tiputti pois. Otettiin varis matkaan ja kokeiltiin uudestaan iltalenkillä. Ei edelleenkään halunnut ottaa suuhun.
Variksen kuivattu siipi on ennestään tuttu, joten vedin sen nippusiteellä kiinni damiin. Yllättävän paljon häiritsi siipeen tullut lisäpaino. Mutta kun ollaan muutama päivä syöty ilta- ja aamuruuat siipidamin tuomisesta, niin siitä on tullut "normijuttu". Kokeilin tänään samaa ulkona - ei mennyt niinkuin Strömsössä. Ajatus hyvä eli haki kyllä siipidamin, mutta siipi irtosi damista joten saatiin sitten kaksi erillistä noutoa.
Jostain syystä paluuvauhdit ovat hitaita kuin nälkävuosi... myöhemmin samalla lenkillä tuli "normaalit" damit tavallista tahtia. Ehkä se ei tykkää olla kuvattavana? Tai sitten jotain muuta.

Tyttö kuitenkin poimii suuhunsa kaikenlaista. Niinkuin jäätynyttä ja tuoreempaakin paskaa :) Yhdellä metsälenkillä ihmettelin mitä se (taas) jäi tuusaamaan mättäälle. Kun viimein jolkotteli luokse, sillä oli suussaan pieni ahven! Sadan metrin päässä se poimi uuden ahvenen polunvarresta. :o Olihan siinä Muuramejärvi lähellä, mutta en tiedä kuinka pikkukalat oli metsään päätyneet.
Seuraavana iltana lenkkeiltiin Kuopiossa. Kuura kävi tarkastamassa tienposkia, ja takaisin tullessa sillä oli luu suussa. Tarkemmin katsottuna sehän oli jäniksenkäpälä ja puolikas jalka...
Muutamaa päivää myöhemmin iltalenkillä Kuura poimi moneen kertaan auran yliajaman ja vesilätäkössä lutratun linnunsiiven. Eli kyse ei voi olla siitä, että riista olisi itsessään ällöttävää. Todennäköisemmin koko, paino tai suutuntuma on se, mitä Kuura vierastaa. Eihän isommat damitkaan meinaa pysyä suussa, kun taas pienemmät vauvadamit ovat kivoja.
Takaisin tähän päivään eli synttärijuhliin. Aamulenkillä pikkutreeni, päivälenkillä pari uutta pikkutreeniä. Onko sen parempaa synttäriohjelmaa? Kotosalla sitten vielä jättiluu. Perinteinen maksalaatikko-kakku nakilla jäi saamatta, mutta pitäähän seuraavalle vuodelle olla jotain odotettavaa...
Ison tytön täytyy vähitellen siirtyä ison tytön ruokaan. Menossa on viimeiset pentunappulat, ja kokeilussa on nyt 50-50 -sekoituksella Taste of Wildin kalapohjainen ruoka. Ainakaan vielä ei tule korvista, joten syödään vissiin säkki loppuun. Jätösten määrä on kyllä kasvanut, haju pahentunut ja tyttö alkanut satunnaisesti piereskellä :( Ehkä tää ei paras mahdollinen vaihtoehto ollut.


Kuura 1 v sivuprofiilit. Aika puikee se on.


kuulumisia

Joulukaktus

torstai 30.03.17
Taas kuukautta vanhempi ja viisaampi...
Ei vieläkään juoksuja! Ehdin jo hetken olla toiveikas kun lenkeillä oli orastavaa merkkailua. Ja sisko kuulemma oli jo aloittanut. Mutta ei sit kuitenkaan meidän kohdalle. Edelleen popsitaan iltaisin antibioottia.
Kaivoin säkämitankin varastosta. 58 cm, eli pari senttiä on ylimääräistä jalkaa. Ja kuitenkin Kuura on tuollainen mini... :) Painaa jo saman verran kuin emänsä. Ruuan suhteen ajattelin alkaa siirtyä aikuisten ruokaan seuraavan pussin lähentyessä loppua.
Normaalisti ruoka siis maistuu kyselemättä. Niinpä tyttö on pari kertaa viimeisen kuukauden kuluessa säikäyttänyt. Ensimmäisestä kerrasta on jo vissiin kolme viikkoa. Treenipäivän päätteeksi tyttö oksensi koko mahalaukkunsa sisällön (nakkia & nappulaa) ja sen illan ruuat jäi syömättä. Mutta aamulla kaikki meni sitäkin suuremmalla ruokahalulla. Siitä noin viiko eteenpäin illalla tuli kotona huono olo. Tyhjensi taas koko mahansa sisällön. Silloinkin taisi olla hetki huonoa olo. Ja sitten taas tänäaamuna... oksensi kolme kertaa tyhjän mahan sappinesteitä, ja jätti aamuruuan koskematta. Oli sen verran erikoioinen tilanne, että jäin ihna kotiin etätöihin katsomaan miksi tilanne muuttuu. Puolenpäivän aikaan tyttö sitten varovasti nappula kerrallaan kävi tyhjentämässä ruokakupin. Kumpa tietäisinkin miksi...
Noh, reilun kuukauden päästä saa toivottavasti tietää miltä Kuura näyttää sisäisesti. Läpivalaisuaika on jo varattu (eli todennäköisesti Kuura ajoittaa juoksunsa siihen). Mielenkiinnolla odotan näkyykö kuvissa selitystä sille, miksi tyttö välillä järsii etenkin vasenta etutassua ja vasenta kinnertä. Etutassusta tyttö ottaa hampailla kiinni ja vetää varpaita niin, että nivelet naksuu. Ällön kuuloista! Kuvauslistalla kyynärät, lonkat, olat ja selkä. Pitäisiköhän listalle lisätä vielä tuo tassu... Toiveissa tietysti puhtaat tuloset, niin pääsee pihojen sulattua harjoittelemaan hyppyjä ja kiipeilyjä eri tavalla.
Viikko sitten käytiin elämämme ensimmäisissä nome (perusteet) treenissä. Tehtiin aika lähtemätön sisääntulo kokoontumispaikalle, kun Kuuralla oli hippaisen ylimääräistä intoa joka suuntaan (koiria, ihania koiria, melkein kuonon ulottuvilla...) Näitä me tarvitaan: koiraporukassa toimimista / ryhmään tuloja, koska se on kaikkein vaikeinta.
Eilen todettiin myös, että mörkökausi jatkuu / on laajentunut lapsiin. Kauppareissulla pari lasta halusi silitellä Kuuraa. Kovin epäilyttäviä tyyppejä, jos tytöltä kysytään. Ja minä kun kuvittelin että lapset ovat olleet Kuuran suosikkilistalla... samana iltana metsälenkillä meni alkuun ihan jees, mutta kesken kaiken alkoi pälyillä ympärilleen, eikä rentoutunut kunnolla koko loppureissuna. Voi olla että päivän kokemuskiintiö tuli vain täyteen, mutta jotain hassua päänupissa nyt tapahtuu.
Jotain positiivista vastapainoksi: viimeisimmissä tokotreeneissä tuntui siltä, että tyttöhän oikeasti nautti joka hetkestä :) Teki hienosti, saatiin paljon onnistumisia.
kuulumisia

Joulukaktus

maanantai 27.02.17
Koeikäinen kukkanen
Aika pelottavaa, että ikänsä puolesta tyttö olisi tänään saanut osallistua virallisiin kokeisiin. Eli 10 kuukautta tuli täyteen! Ihan kakara se edelleen on. Ja mieleltään kovin ailahtelevainen. Murkkumörköilyä on esiintynyt satunnaisesti. On selvästi herkempi lenkillä kaikille kolinoille ja rämähtelyille, ei oikein tiedä miten pitäisi suhtautua. Ja esimerkiksi vanhojentanssipukuihin pukeutuneet tytöt olivat tosi kummallisia, niiden luokse ei olisi edes halunnut mennä.
Nenä ja hajut ovat saaneet ihan uusia ulottuvuuksia. Lenkeillä tyttö voisi käyttää ikuisuuksia haistellen ja maistellen kaikkea puskista löytämäänsä. Ja välillä vaikuttaa että ihan kuin tyttö tahallaa jättäisi omia hajumerkkejään. Ei samoihin paikkoihin kuin muut, mutta sinne johonkin "jonon jatkoksi".
Pentukarva vaihtuu ja irtoaa. Oikeastaan vain mahasta ja kainaloista löytyy enää ihan silkkisen pehmeää karvaa. Korkeutta ei ole enää tullut lisää, mutta leveyttä kyllä.
Lihasta on toiveissa saada, sillä tämän vuoden puolella ollaan alettu lenkkeilemään hieman pidempiä reissuja. Eipä tyttö edelleenkään mikään himoliikkuja ole. Käytiin aluksi kävelemässä Majasaarta ympäri - siitä tulee reilu vitosen lenkki. Eilen kokeilin samaa reissua hiihtäen. Suksiin Kuura tutustui noin kuukausi sitten Tahkon mökkireissulla. Silloin mentiin ensimmäinen parin kilsan lenkki - ja sekin oli mahdottoman rankka kokemus. On se kamalaa kun pääsee/joutuu liikkumaan :) Sama juttu koirakaverien kanssa. Noin tunnin - puolitoista jaksaa riehua, ja sitten voi nukkua loppupäivän.
Muutamille lenkeille ollaan otettu dameja mukaan reppuun. Noudot metsästä ovat Kuuran mielestä super-kivoja. Etenkin kani-päällysteinen dami on ihana. Etsintä sujuu luontaisesti, mutta palautus... tuleehan se kyllä, mutta kani saa matkalla muutamia ilmaan heittelyitä. Ja tuppaa ne muutkin damit "tippumaan" suusta. Kanto taitaa olla prosesin tylsin vaihe.

kuulumisia

Joulukaktus

perjantai 30.12.16
Remppakoiran elämää



Ihanan kärsivällinen ja mukautuvainen pikkuotus! Viimeiseen kuukauteen on nimittäin mahtunut paljon kaikkea muuta kuin koiratouhua. Melkein pari viikkoa kattojen ja seinien maalausta. Sen jälkeen jätin itse pensselit syrjään, mutta ollaan saatu katsella vierestä kun kylppärin paikalle tuli aukko, jota nyt taas kasaillaan. Ja koko tämän ajan töissä on ollut enemmän kuin tarpeeksi sutinaa. Itse asiassa Kuurakin pääsi käymään viikkoreissun Helsingissä ja oli sielläkin varsin sopeutuvainen kaupunkikoira.
Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että on ollut huono omatunto kun tyttö on saanut lähinnä ison kasan luita, pari nopeaa rapsutusta ja minimimäärät ulkoiluja. Ja välillä ollut myös hoidossa siellä sun täällä. Kaiken tämän saldona ainoastaan pari pureksittua maton reunaa... aika hyvin. Tyttönen olisi voinut purkaa turhautumista aika monella muullakin tavalla ;)
Luista tuli mieleen, että Kuura on päässyt ihan aidon hirven makuun! Saatiin muutamia luupaloja tuoreeltaan, ja ne upposi kyselemättä parempiin suihin. Ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että maha ei ole mennyt niistä miksikään! Paistetuista luista Kuura on järsinyt melkoisia paloja irti, ja myös oksennellut niitä ympäriinsä. Raaka sulaa, paistettu ei.
Kun järjestettyjä koulutuksia ei ole liiemmin ollut tarjolla, Kuura on alkanut tunkea itseään arjessa touhuun mukaan aina kun siihen tulee tilaisuus. Mitä tahansa lattiatason tuntumassa tapahtuukin, Kuura haluaa mukaan. Kaikki mahdollinen ja mahdoton eksyy suuhun. Lattiaharja, joulukuusen nauhat, satsuma (yöks, se olikin ällö), avaimet, hiusharja... ja paremman puutteessa pitää tunkea mukaan katsomaan mitä kaapeissa on. Iso pahvilaatikko oli jännä - siitä opittiin kävelemään läpi. Ajatus oli opettaa Kuura menemään laatikkoon istumaan, mutta se olisi tarttenut vielä isomman laatikon. Tai enemmän aikaa.
Ihmistouhujen huono puoli on se, että ne eivät ole koiratouhuja. Mutta viimein päästiin purkamaan patoumia. Onneksi vastapuolena oli sen verran isompi kaveri, että ei haitannut vaikka Kuura halusi juosta, purra ja painia. Puolitoista tuntia metsäseikkailuja takasi että uni maistui pari seuraavaa päivää. Note to self: on huono idea riekkua päivällä jos illalla on tarkoitus mennä treeneihin. Kestävyys ei vielä riitä siihen, ruusunen vaatii kauneusunensa.
Jotain ihan hassua on alkanut tapahtumaan lenkeillä. Aina toisinaan - ei siis vielä joka kerta - kun vastaan tulee ihmisiä, Kuura pysähtyy, seisoo hetken, ja sitten katsoo minua. Työvoitto! Ja kerran - siis tasan yhden kerran - on tehnyt saman vaikka vastaan on tullut koira. Ehkäpä vielä jonain päivänä siitä tulee peruskäytös. Edistysaskelten takana on epäilemättä koirankarkkien irtolaarista hakemani luukeksit. Niitä on ollut viimeaikoina lähes aina mukana lenkeillä. En tiedä onko maku ihmeellinen, mutta ne ovat erilaisia.


kuulumisia

Joulukaktus

minna.hillebrand /at/ gmail.com | muokattu 06.07.2016 21:18