Kuvia 2019 | Kuvia 2018 | Vaelluksia 2017 | Kuvia 2017 | Kuuran kukkasia | Kesä 2016 | Talvi 2016 | Syksy 2015 | Kesä 2015 | Talvi 2015 | Kevät-kesä 2014 | Talvi 2014 | Syksy 2013 | Kesä 2013 | Talvi 2013 | Maia tokotreeneissä | metsätreeneissä | Coma treeneissä

Yö Isojärvellä (16 km) 7/2017

Reissuun lähtiessä amppari piiritti meitä autolla. Kuura on ennenkin napsinut lennosta hyönteisiä (lähinnä perhosia), mutta kun otin tytön autosta, oli halu napsia ampparia suorastaan raivokas. Ja heti seuraavassa hetkessä tyttö kääntyi kirputtamaan takapuoltaan. Taisi saada kontissa piston... Kankku kiusasi koko illan ajan, mutta onneksi ei enää seuraavana päivänä.

Ensimmäiselle kilometrille (luontopolun reitti) mahtui paljon ihmisiä, mutta sen jälkeen saimmekin matkata melkein itsekseen.

Kuuma päivä, joten Kuura kävi pulahtamassa jokaisessa matkalle osuneessa lampareessa ja kurakossa. Tai ainakin jokaisessa, jota en osannut ennakoida.

Tästä loma voi alkaa! Hetki omassa rauhassa laavulla, auringosta nauttien.

Iltaa kohden piti antaa tytölle vesistöjen lähestymiskielto, että turkki ehtisi kuivua ennen ensimmäistä yötä teltassa. Luulin olevani varautunut kaikkeen, kun Kalalahden ranta lähestyessä (noin kilometri ennen leiripaikkaa) laitoin tytön hihaan, ja siinä päästin juomaan rantaveteen. Mitä vielä, tyttö pisti makuulleen rantaveteen!

Metsälammen rauhaa.

Tämä oli Kuuralle ensimmäinen pidempi kävelyreissu. Puolivälin taukopaikalla (n. 5 km) Kuura ei vielä osannut rauhoittua tai säästellä voimiaan . Kuvitteli kai tulleensa jo perille. Siitä oli vielä reilu 3 km yöpaikalle. Kalalahdessa heti iltaruuan jälkeen silmät alkoi lupsua, ja Kuura nukahti nopeasti telttaan. Olisi varmaan nukkunut kuin tukki, ellei ihan teltan vierestä olisi lentänyt jokin isomman puoleinen lintu kovasti huutaen. Sen jälkeen piti hieman ihmetellä luonnon ääniä. Minulle tuli deja-vu viiden-kuuden vuoden takaa. Olikohan sama lintu, joka silloinkin kävi teltan vierellä huutelemassa?

Kaikkinensa nukuttiin yllättävän hyvin. Telttapaikkoja varten paikalle oli kärrätty kivipohjaa. Olihan se tasainen ja kuiva, mutta piinallisen kova alusta. Kuura koitti parhaansa mukaan keriytyä mun makuualustalle.

Kotona lenkkeillessäkin Kuura harvoin on kovin kaukana (etenkään edessä), mutta oli erityisen mukava huomata että tyttö jäi odottamaan ja taakseen katselemaan myös nyt, kun lenkkitahti oli normaalia hitaampi.

Suurin osa Isojärven poluista on metsämaisemaa nousuilla ja laskuilla. Kalalahden luota löytyy myös erilainen aukko.

Näillä portailla on jo muistoja, tässä on ennenkin poseerattu / huilattu. Autiotuvat on aina olleet tyhjinä kun ollaan ohi kuljettu.

Kakkospäivä pyrittiin pitämään hieman kovempaa tahtia. Paluumatkaa oli vajaan 8 km verran, ja ennusteen mukaan oli sadetta luvassa. Reitit oli helppoja, joten matka joutui. Vuokratuvan edustalla pidettiin hieman pidempi tauko. Niin, ja pulahteli Kuura taaskin siellä sun täällä... ei kuitenkaan isommalla suolammella, ilmeisesti sen rannat oli liian pelottavat :)

Ajoitus meni aika nappiin. Muutama pisara tuli matkalla, mutta sade alkoi vähän autolle pääsyn jälkeen. Tyttö hyppäsi konttiin, ja sammui sinne.

Kaakkurin kierros Repovedellä (26 km) 7/2017

Isojärveltä ajoimme Lahden (bernilenkki) kautta Repovedelle. Vettä tuli edelleen. Rinkkaan pakattiin kahden yön verran sapuskaa. Kello oli 21 kun saavuin Tervajärven P-alueelle, ja vettä tuli solkenaan. Odottelin 45 minuuttia autossa, ja lopulta sade laantui pieneksi tihkutteluksi. Kelpaisi meille, ja lähdimme parin kilometrin iltakävelylle kohti Määkijän leiripaikkaa.

Jälleen selkeitä, leveitä polkuja. Kuura yritti jälleen käydä pulahtelemassa. Keskityin pitämään tytön mahdollisimman kuivana märällä polulla. Leiripaikka löytyi nopeasti, ja teltalle löytyi tilaa (vaikka muutama teltta siellä oli jo ennestään). Paikalla oli upea laituri. Päiväaikaan siellä olisi ollut mukava käydä uimassa. Nyt tyydyimme vain nukkumaan yön, ja aamupuuron jälkeen matka jatkui. Aamu toi myös melkoisen yllätyksen. Tiesin kyllä, että olimme ampuma-alueen vieressä, mutta alueelta kuuluvat jyrähdykset olivat melkoisia, ja ne alkoivat heti aamusta. Vaikka päivän mittaan etenimme useamman kilometrin päähän varoalueesta, kuului pamauksia iltaan asti. Ei siis hyvä reittikohde paukkuaralle koiralle.

Repovedellä oli näyttävä tervetulotoivotus.

Narulossiin astuminen oli yllättävän pelottavaa. Reilu askelma alaspäin oli liikaa, tyttö piti nostaa kyytiin. Päätin vieläpä laittaa hihnan kiinni lossin laitaan, ettei tule yllättävää halua (kesken matkan) hypätä kyydistä väärälle rannalle. Lossista pois tyttö tulikin omin voimin.

Onneksi kotoakin löytyy riippusilta, eli tämä ei ollut ihan uusi kokemus. Mutta 10 metriä kotoisaa korkeammalla, ja jonkin verran vaappuvampana, tähän piti selvästi keskittyä.

Sillan alla virtaa vesi

Reitti oli selkeä, mutta etenkin riippusiltojen kierroksella oli paljon kulkijoita. Ja ilmeisesti pari vaellus-ripariporukkaa. Mulla tuntui olevan hyvä ajoitus kulkea heidän kanssa samaa matkaa.

Ensimmäiselle näköalapaikalle oli reipas nousu puuportaita pitkin. Kuura ajatteli ottaa oman neliveto-reitin portaiden vierellä. Alkuun ajattelin että menköön siinä, mutta hetken päästä tuli ongelma: rinne kävi liian jyrkäksi, eikö tyttö enää uskaltanut siirtyä portaille. Lopulta oli pakko palata takaisin, antaa tytön tulla alas rinnettä ja sitten uudestaan ylös portaita pitkin. Silloinkin portaille tultiin vain nostamalla. Onneksi Kuura on kevyt "sylikoira", kätevä nostella jyrkänteilläkin...

Kukkulan päältä oli komeat maisemat. Upeita järviä, vihreitä metsiä. Kalliorantoja.

Kun matka jatkuu riittävän pitkään, oppii tyttö myös huilaamaan tauoilla.

Kukkalan toisella puolella alastulo oli huomattavasti loivempi, ja matka jatkui välillä nousten, välillä laskien, mutta jatkuvasti rantoja seuraillen. Päiväruualle saatiin myös seuraa muista matkaajista. Ruuan jälkeen olisi pitänyt pysähtyä hetkeksi levolle, mutta seuraava risteyspaikka oli todella kansoitettu. Niinpä otimme vielä rutistuksen seuraavalle kukkulalle (Mustanvuorelle, josta aukeni taas hienoja näköaloja!) ja levitin makuualustan jäkälikköön. Ennuste lupasi sadekuuroa ja taivaalla oli tummia pilviä, mutta selvisimme ihan muutamalla pisaralla. Oikein hyvä päiväunipaikka minulle :) Kuura ei ihan malttanut ottaa kunnon unia.

Päiväunien jälkeen piti ihan pohtia, mihin jäisimme yöksi. Reitillä oli kaksi vaihtoehtoa; pari kilometriä leiripaikkaan Olhavaan, tai 9 km seuraavaan. Lähdimme kävelemään ja pian saavuimme Olhavan kaivolle. Olipa virkistävää saada kylmää juomavettä! Mutta koska ripariporukka tuntui leiriytyneen tänne, oli helppo päätös jatkaa eteenpäin. Kuura olisi omasta mielestään voinut jäädä jo tänne.

Seurasi reitin tähän saakka tylsin osuus kulkea pari kilometriä tienpohjaa pitkin. Matka eteni kyllä joutuisasti, mutta elämyksiä ei ollut tarjolla. Onneksi reitti jatkui sen jälkeen metsässä. Taas hieman nousuja ja laskuja, ja viimein saavuimme seuraavalle varsinaiselle näköalapaikalle. Kuura alkoi olla jo tosi väsynyt. Sopiva hetki tankata energiaa possunkorvalla.

Siitä eteenpäin tassut löysivät lisää virtaa. En tiedä johtuiko se possunkorvasta vai siitä, että metsä muuttui omituisen "kotoisaksi". Ihan kuin olisi omissa metsissä lenkkeillyt. Kun saavuimme seuraavan kerran järven rantaan, aloin jo tähyillä Sukeltajaniemen leiripaikkaa. Viimein saavuimme perille. Emme taaskaan olleet yksin, mutta toisaalta telttapaikoissa oli valinnan varaa. Ensimmäisenä teltta pystyyn, ja Kuura kömpi ihan itse sisään, ja parissa minuutissa sisältä alkoi kuulua unituhinaa. Johan päivämatkaa oli tallustettu 15 km! Kävin uimassa kalliorannalla, ja sen jälkeen iltapalan laittoa.

Aamu meni melkein nappiin. Juuri kun olin kasaamassa telttaa, alkoi sataa. Heitin pikavauhtia tavaroita rinkkaan ja siirryin puukatokseen. Siellä ehti pakkaamaan tarkemmin. Koska taivas näytti siltä ettei ihna hetkeen selkenisi, odotin vartin verran pahimman kuuron laantumista, ja lähdimme sitten reitin viimeiselle osuudelle. Kuuraa sade ei haitannut tippaakaan! Tyttö ilotteli keppien kanssa, eikä tuntunut turhia stressaavan.

Parin kilometrin päässä sain Saarijärven kaivolta täydennysjuotavaa. Sen jälkeen reissu jatkui enimmäkseen tylsinä metsäautoteinä. Mutta vesisateessa se ei varsinaisesti haitannut - ainakin matka taittui.

Jälleen osuin Kirnukankaan taukopaikalle samaan aikaan muden kanssa. Laavulle ei mahtunut, joten isot ruuat jäivät tekemättä, ja jatkoimme matkaa pikaeväiden voimin reitin viimeiselle nähtävyydelle.

Heti taukopaikan jälkeen reitti lähti viemään kallioseinää pitkin muutaman kymmenen metrin matkan.

Kuinkas muutenkaan jyrkää seinämää olisi päässyt ylös, kuin portaita pitkin?

En ole varma kumpi oli suurempi nähtävyys - portaiden päältä avautuva maisema, vai sola itsessään? Minusta pohjalla kulkeva puro ja kallioseinämät olivat kiinnostavampia :)

Näköalapaikka oli virkistävää vaihtelua, mutta pian sen jälkeen polku yhtyi taas metsäautotiehen. Pieni stoppi (kuppi kuumaa) Lojukoskella, ja Kuura löysi puuvajalta nokeentuneen puruluun. Tein siitä vaihdon possunkorvaan.

Ehdin jo ajatella, että tämä reissu menee ilman havaintoja ketuista tai linnuista. Mutta loppureissusta Sulkusalmen siltaa ylittäessä nähtiin se kuuluisa kaakkuri-parikin! Tai niin luulin. Google-kuvahaku kertoi kotona, että ne olivatkin kuikkia.

Tervajärven rantamaisemat olivat upeita. Pitkän matkaa kalliorantoja, ja vähän väliä loistavia taukopaikkoja. Alku meni kallioiden päällä, mutta lähempänä parkkipaikkaa laskeuduttiin rantaan. Uskomatonta, että täältäkin Kuura löysi jotain jännää! Luulin ensin että se on puruluu, mutta se olikin kaluttu maissintähkä. Ei saanutkaan tyttö pitää aarretta.

Kuura olisi mielellään tutkinut maissia vähän tarkemminkin.

Rannat olivat kivikkoisia

Tervajärven P-alueelle päästyä oli käytävä vielä loppu-uinnilla, ja sitten suunta kotia kohti. Alkuperäinen ajatus oli viettää vielä yö Leivonmäellä, mutta koko päivä märillä vaatteilla käveltynä sai sen verran kylmä olon, että yö kylmässä teltassa ei houkuttanut. Suuntasimme kotiin lämmittelemään. :)

Kolmen vuoren kierros Etelä-Konnevedellä (16 km) 7/2017

Tähän reissuun lähdimme päiväretki-taktiikalla. Tiesin, että reissusta tulisi Kuuralle rankka, mutta omalle selälle mukava, kun riittäisi kantaa keittotarpeet ilman telttoja.

Olisi pitänyt ymmärtää, että nättinä päivänä "uutuudenviehätyskansallispuistossa" on paljon kävijöitä. Reitti alkoi taas yhteisellä lyhyellä osuudella, ja ihmisiä oli runsaasti polulla ja laavupaikalla. Laavu oikein hohti vielä uutuuttaan.

Laavun rantaa

Lähestulkoon käyttämättömät pitkokset

Reitti oli täynnä kauniita metsärinteitä

Ranta ja lampi olivat oikein kauniita. Reitti jatkui samanmoisena: kalliorantoja, kuivaa kangasta ja kallioisia rinteitä. Niitä mentiin ylös alas. Välillä myös pätkä tiepohjaa. Sen varrelta löytyi Kuuralle ihmetys: minilaavu täynnä hiekkaa! Hetken ihmettelyn jälkeen siellä pystyi käymään sisälläkin.

Ensimmäinen levähdyspaikka tuli Konneveden rannalle. Rannat muistuttivat selvästi Repoveden kallioisia piirteitä, samoin kuivat mäntykankaat rannoilla. Nuotiopaikka hohti uutuuttaan. Tässä huilatessa meistä meni ohi muutama seurue. Samoin matkaa jatkaessa tuli vastaan pari joukkoa - näiden jälkeen saimme kulkea omassa rauhassa melkein loppuun saakka.

Näkymiä Kituvuorelta

Kituvuoren seinämää alas tullessa

Kituvuori oli ensimmäinen varsinainen "vuori" (nousuja ja laskuja oli kyllä ollut tähänkin asti). Kauas näki kyllä, mutta puusto esti kunnon valokuvat. Pian vuorelta laskeuduttua tuli Kuuralle sopivia uintilampareita, jossa hetki heiteltiin keppiä. Olisi myös ollut mahdollisuus oikaista reittiä pari kilometriä. Se hieman houkutti, mutta päätin sittenkin lähteä uudelle kierrokselle Konneveden rantoihin. Hienoja maisemia ja luonnon tarjoamia taukopaikkoja. Niemen rannat olivat keskenään hyvin erilaiset, joten ei tullut edes tunnetta, että kävelisin reittiä edestakaisin.

Huilihetki rantakalliolla

Enonrannan taukopaikalle päästessä olikin jo melkoinen nälkä. Oli niin nätti päivä, että kodan sijaan tein ruuat rannassa. Alle minuutissa rantaan tulostamme Kuura oli (taas!) bongannut kaislikosta puruluun. Tällä kertaa sai pitää sen.

Pian taukopaikalta lähdettyämme reitille osui karttaan merkitsemätön lähde. Minulla oli vielä jonkin verran omia juomia mukana, joten en testannut, mutta lähteen varustuksesta päätelleen joku selvästi käyttää sitä.

Hetki kävelyä, ja saavuimme toiselle vuorelle. Pieni poikkeama reitiltä, ja pääsimme Loukkuvuoren varsinaiselle näköalapaikalle. Tällä kertaa Konnevesi näkyi laajemmin.

Alkoi reitin kuivin osuus - siltä kannalta että juomapaikkoja ei ollut, ja omatkin pullot hupenivat tehokkaasti. Kipusimme taas ylös ja alas rinteitä, ja ihmettelin välillä miksi näitä ei oltu nimetty vuoriksi? Reissu alkoi jo painaa jaloissa, etenkin Kuuralla. 4 kilometriä ennen autoa pidimme taas pidemmän huilipaussin, ja tyttö veti ihan kyljelleen maahan. Mietin, että noinkohan jaksaa vielä perille asti?

Jostain sitä energiaa vielä löytyi. Kalaja-vuorta noustessa oma puhti meinasi hyytyä, ja tyttö pärjäsi paremmin. Viimein pääsimme risteykseen, josta oli 2 km autolle, tai 600 m näköalapaikalle, ja sieltä edelleen reilu kilometri aloituspaikan laavulle. Mieli teki poiketa katsomaan nämäkin näkymät, mutta Kuura oli jo kävellyt oman osuutensa tälle päivälle - oli aika suunnata lyhintä reittiä autolle. Niinpä kolmannen vuoren valloitus jäi seuraavaan kertaan.

Laskeuduimme järven rantaan, ja rannassa Kuuralla kyllä riitti virtaa kalastella keppejä rannasta ja puhallella kuonosta ilmaa pinnan alle. Viimeinen kilometri autolle oli helppoa, kivetettyä polkua - siinä Kuura liikkui tosi kankeasti. Mahtoi olla tassunpohjat hellinä.

Jollain on kiero huumorintaju. Onhan polku toki loivempi kuin järveen
tuleva jyrkänne, mutta loivaksi en sitä silti kutsuisi.

Pyhä-Luosto -tuntureilla 10/2017

Ajatus oli lähteä ruskaretkelle teltassa. Laiskuus kuitenkin voitti, otimme mökin Pyhältä ja teimme pelkkiä päiväreissuja ympäristössä.

Upeita kelorunkoja piti käyttää tasapainoharjoitteluun.

Ruskan värejä lähdettiin katsomaan, mutta paras aika ehti jo mennä. Siellä täällä oli pieniä länttejä jäljellä värikkäitä varpuja.

Kuura sointuu uskomattoman hyvin syys-suohon.


Löytyihän se ruska-koivukin lopulta!

Väriä marjoissa.


Lumista polkua.

Noitatunturin päällä oli kuvauksellinen puu. Kuuraa alkaa jo ramaisemaan, matka vasta puolessa.

Tunturin laella maisemat olisivat varmasti olleet komeat. Matalalla roikkuvat pilvet vain estivät näkemästä edes 50 metrin päähän. Sama keli oli käytännössä koko viikon. Kahdesti olisi ollut rakoa pilvissä ja molemmilla kerroilla oltiin väässä paikassa...

Vain muutama kilometri reitillä eteenpäin laskeuduimme Pyhän suurimmalle nähtävyydelle - Isokurun päästä löytyvälle Pyhänkasteenlammen äärelle. Sinne laski myös kaunis, pieni putous.

Kurun pohjalla lumi oli muisto vain.

Portaat tulivat näillä reiteilllä tutuiksi. Tästä lähti nousu Ukko-Luoston päälle. Rinteiltä ei saanut maisemakuvia, kun pilvet peittivät näkymän ennen kuin portaat edes päättyivät.

Luoston päällä kävellessä minulle tuli tunne, kuin joku katselisi minua. Reiteillä ei ollut juurikaan muita kulkijoita, mutta oli pakko katsoa ympärilleen. Toden totta, sumusta tuli esiin pari poroa. Ja kun liikuin parikymmentä metriä eteenpäin, niin poroja olikin useita kymmeniä...

Alas palatessa - melkein jo perillä - oli pihlaja mukavasti reitin varrella, ja sen sai osaksi "ruskamaisemaa".

Suolla oli vielä mukavasti väriä. Tämä lato yllätti minut - se on ollut ihan normaalissa käytössä kun karjalle on tarvittu rehua. Suoheinää katsellessa en voinut olla miettimättä kuinka kovan työn takana on jokainen korsi ollut.

Viimeisen päivän iltakävely suuntautui myös suolle. Ja nyt olisi pitänyt olla siellä laella... Pilveverho avautui hetkeksi paljastamaan näkymän Pyhälle ja Noitatunturille. Olihan se vaikuttava suon lintutornista katsottuna! Vaan millaista olisi ollut laella... Jäi odotettavaa vielä seuraavalle reissulle!